Miten päästää kaverista irti?

erhaejt

En jaksa enää. Kaveri satuttaa, sitten hymyilee ja puhuu taas mukavia. Tuntuu, että olemme hyviä kavereita, kunnes taas käyttäytyy välinpitämättömästi. Tätä on jatkunut pitkään. Miten päästää kaverista irti kauniisti, ilman tappelua?

2

386

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan ensimmäiseksi, puhu kaverisi kanssa asiasta. Kysy miksi hän on välinpitämätön tai satuttaa sinua.

      Yläasteella minua satutti oman parhaan ystäväni käytös. Hän oli niin sosiaalinen ja aina juttelemassa mukavia kaikille, hauska ja huumorintajuinen persoona. Välillä olimme kovin läheisiä ja hän vannoi minulle ystävyyttä. Välillä hän taas jätti minut kokonaan huomiotta. Kysyin syytä hänen käytökseensä, ja hän vastasi yksinkertaisesti kyllästyvänsä ihmiseen (minuun), jos vietti hänen kanssaan liian paljon aikaa kerralla. Kaiken sosiaalisuuden takana piili erakkoluonne.

      Tästä seurasi, että en enää halunnut olla ystäväni kanssa paljoa vapaa-ajalla, jotta hän jaksaisi viettää koulussa aikaa kanssani. Minulla oli yläasteella vain kaksi ystävää, joihin luotin, eli hänen seuransa oli minulle todella tärkeää.

      Yhdeksännen luokan alussa luokallemme tuli uusi oppilas, joka uhkasi syrjäyttää paikkani ystäväni rinnalla. (Myöhemmin kuulin, että tämä "uusi ihminen" oli oikeastikin yrittänyt omia ystäväni itselleen. :p) Koska ystäväni ei tuntunut suovan minulle huomiotaan enää yhtä usein kuin ennen päätin olla hänelle täysin välinpitämätön. Ystäväni hätääntyi käytöksestäni ja lupasi jakaa aikaansa tasapuolisemmin. Lopulta minäkin ystävystyin uuden luokkalaisemme kanssa vaivihkaa sillä välin, kun sosiaalinen ystäväni oli poissa koulusta.

      Yhteenveto: 1) ota kaverisi käytös puheeksi hänen kanssaan, 2) ole samalla tavalla välinpitämätön kuin kaverisi, 3) anna kaveruuden hitaasti unohtua - älä suinpäin kiellä sitä itseltäsi tai dramaattisesti toitota kaikille, että meidän toveruutemme on kohdannut loppunsa (!), vaan tee se mahdollisimman lempeästi ja huomaamattomasti. Kipeää se tekee kuitenkin. Muista selvittää asiat kaverisi kanssa perin pohjin, jotta välillenne ei jää mitään selvittämätöntä eripuraa, joka jälkeenpäin voisi kaihertaa mieltäsi.

      • ihminen kanssa

        Niin ja anna myös toiselle mahdollisuus saada selvyys. Häntä kuitenkin saatat jättäessäsi satuttaa enemmän kuin hän on koskaan (tarkoituksellisesti) satuttanut sinua. Kehottaisin ennen kaikkea puhumaan. Olen huomannut, että ihmiset tekevät omia tulkintojaan asioista ja usein toisen tarkoitus on aivan toinen kuin miksi sen kukin omista traumoistaan ja peloistaan käsin tulkitsee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      97
      1251
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      102
      1008
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      867
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      839
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      54
      832
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      790
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      768
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      626
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      45
      554
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      526
    Aihe