Naurettavat nykybändit,

Retkuilija

ei vittu noita esim. bullet for my valenttainia ja shitknötin paskoja! kuolen myötähäpeästä. Ei ihme että nykyään kätkeytyvät meikkien ja maskien taakse, niin vitun ammattitaidotonta länkytystä ja kauheella säröllä soitettua massapaskaa edustavat!

12

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SM Music Man

      Monella bändillä pukeutuminen ja ulkonäkö on tärkeä osa musiikkia. Jopa niin tärkeä, että enemmän menee aikaa vaatteiden, maskien ja meikkien kanssa pulaamiseen kuin itse soittamiseen. Monen bändin kohdalla se valitettavasti näkyy ja kuuluu, joten ei kannata ihmetellä musiikin suoraviivaisuutta ja kömpelyyttä. Riittää, että saadaan kiva laulumelodia aikaan ja se on sitten siinä.

      Hyvän esimerkin toisenlaisesta suhtaumisesta musiikkiin antoi Steve Morse. Kun häntä pyydettiin Deep Purpleen, hän kysyi että eihän teillä vain ole mitään pukukoodia? Steveä kauhistutti pukeutua johonkin esiintymisasuun, koska sillä ei ole mitään tekemistä itse soittamisen ja musiikin kanssa. Ja kuinka oikeassa Steve onkaan. Sen ajan, mitä muut ovat käyttäneet vaatteisiin, hän on käyttänyt soittamiseen. Ja se myös näkyy ja kuuluu.

      • glitteri

        kledjut on aina olleet tärkeä osa artistien imagoa. Kattelkaa vaikka Roxy Musicin alkuajan videoita. Mutta ennen tyylikäs pukeutuminen ei tapahtunut musan kustannuksella.


      • 45 179 92 14
        glitteri kirjoitti:

        kledjut on aina olleet tärkeä osa artistien imagoa. Kattelkaa vaikka Roxy Musicin alkuajan videoita. Mutta ennen tyylikäs pukeutuminen ei tapahtunut musan kustannuksella.

        AC/DC osaa pukeutumisen joka sopii ROCK bändille, ei mitään oopperahomoja tarvita rock esityksiin.


      • Retkuilija

        Tampereen keikalla.Harmi ettei ääni enää toimi.


    • sydämelle...

      Retkulija, arvaapa mitä ns. vanha kansa sanoi aikoinaan esim. Deep Purplesta... että kaikenmaailman pitkätukkahippejä sitä nykyään onkin, musiikkikin on jotain helevetin meteliä!
      Olet vaan tullut vanhaksi....

      • Retkuilija

        soitto ja laulutaidoissa löytyi. Varsinkin MK2 versiossa.Nuo haukkujat voivat työntää tahtipuikon perseeseensä ja kuunnella iltatuulen viestiä.(tyylikäs kappale sekin)


    • myötähäpeään kuolen minäkin kun joku sanoo jotain vitun sunrise avenueta tai rasmusta tai 30 seconds to marsia yms. mitä tahansa muuta tämän vuosituhannen paskaleikkibändiä "maailman parhaaksi". Ne sitten myöheemin häpeävät koskaan sanoneensa jotain yhtä typerää. Nykynuoret eivät tunne ollenkaan esimerkiksi Queenin, AC/DC:n, Led Zeppelinin tai vaikkapa Janis Joplinin (ei kylläkään bändi) tuotantoa.

    • Kommunikaattorimaattori

      Todellakin nykyaikana musiikki on sietämätöntä. Ja itseäni ärsyttää olla tälläinen pirpana, kohta 18, kun ainoa, mitä radiokanavilta tulee, on tämä nykyajan massapaska.

      Nykyaikana bändi kestää pinnalla pari vuotta, juuri tarpeeksi kauan, että saa tietyn määrän vakifaneja, että levynmyynti pelaa. Pinnalle taas pääsee monellakin tapaa, kuten vaikkapa tekstiviesteillä, niinkuin Tukiainen (tosin hänen uusin hittinsä ei tule saavuttamaan suurta menestystä). Pinnalle pääsee niin helposti ulkomusiikillista reittiä pitkin, että musiikki jääkin sitten toisarvoiseksi.
      Mutta ennen, siis ennen minun syntymääni, ei ollut MTVä, tai voicea. Esim. Lady Gaga ei olisi voinut nousta pinnalle. Ystäväni tykkäsi Gagan videosta, jossa oli pvctä ja tappokorkkareita, ja sitä kautta tykästyi musiikkiin. Eli siinä missä vaikkapa Aerosmith hankki kuuluisuutensa oikeasti keikkaamalla paikasta toiseen, on Gaga pyöräyttänyt kummallisen videon ja tehnyt muutaman haastattelun.

      Sen lisäksi nykyään ei edes yritetä panostaa kestävyyteen, yhtään millään osa-alueella. Tekniikkakaan ei kestä kuin pari vuotta, koska uutta tekniikkaa tulee jatkuvasti. Mutta meillä on esim. 20 vuotta vanha mikro, ja hyvin toimii. Ennen pyrittiin tekemään musaa, jota artisti saisi soittaa kuolemaansa asti. Myöskin intohimo soittamiseen oli täysin erilaista. Musiikista kuuluu persoona, "tekijän ääni". Nyt tilanne on se, että monet bändit ottavat jonkun muun tekemät valmiit biisit, ja sovittavat ne itselleen. Lisäävät pari ilmiselvää OK-tasoista koukkua, ja kappas- nykyajan hittibiisi on syntynyt!

      Voisin jauhaa aiheesta vaikka kuin helvatusti, mutta tämä ei ole äidinkielen essee :D

      • Retkuilija

        pitää nykymusiikin olla, ei mitään erikoisuuksia uskalleta ottaa esim. radiosoittoon.R.I.P. proge...


      • näin on...
        Retkuilija kirjoitti:

        pitää nykymusiikin olla, ei mitään erikoisuuksia uskalleta ottaa esim. radiosoittoon.R.I.P. proge...

        vaikka maailmassa on miljoonia kappaleita musiikkia niin silti esim. Radio Nova pitää oikein uuden vuoden lupauksen arvoisena etteivät onnistu soittamaan samaa kappaletta työpäivän (8h?) aikana....että onhan se monipuolista se tarjonta, mitäs suotta valitatte.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      154
      7714
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      222
      5735
    3. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      39
      4638
    4. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      10
      4246
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      76
      3963
    6. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      32
      3888
    7. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3001
    8. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      109
      2926
    9. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      73
      2433
    10. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      115
      2352
    Aihe