HS:n palstalla nimimerkki "oman elämänsä seppä" tuntuu kovasti olevan sitä mieltä, että ei voisi olla mahdollista poistaa vain toista. Siis pakkosuomi ei voisi olla kouluissa jollei olisi pakkoruotsia. Herää kysymys, että miksi ihmeessä ei voisi olla mahdollista? Perustuslaki määrittää kansalliskielet ja tilanteet, joissa on oikeus käyttää jompaa kumpaa kansalliskieliä, mutta eihän perustuslaki mitenkään ota kantaa siihen, mitä kieliä opetetaan pakolla. Mistä tämä nimimerkin käsitys mahtaa olla peräisin? Hän tuntui pitävän asiaa jotenkin täysin absoluuttisena totuutena.
jos pakkosuomi niin myös pakkoruotsi?
ja vi kan
185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsellista höpötystä koko pakkosuomi-juttu. Ensinnäkin maan selvä pääkieli on eri asemassa kuin pienet vähemmistökielet. Toiseksi suomenkielen opettelemisen jättäminen on typerää masokismia Suomessa.