onko muilla tullut nuvaringistä raskaus oireiden tapaisia oireita?? itselläni ensimmäisen käyttökuukauden aikana oli huonoa oloa, huimasi ja olin todella kiukkunen. tuota kiukkusuutta jatkui vielä toisellakin kuukaudella. kun renkaan otti pois, niin muutamana viimeisenä renkaattomana päivänä olo oli "normaali", mutta kun uuden renkaan laittoi, niin oli kuin olisi menkat alkamassa, eli kiukkusuus palasi. alavatsa on ollut tosi kipee aina seuraavan päivän renkaan laitosta, ja nyt viimeksi tuntui paineen tunnetta. nyt on siis kolmas rengas käytössä. rinnat on hieman kasvaneet ja nänninpäät aristavat. joitain himoja on, niinkuin suolakurkku, joka oli ensimmäisen raskaudenkin aikana. ja näitä himoja on ollut molempien (minulla on siis kaksi lasta) jälkeen ollut aina juuri ennen menkkoja, mutta nyt niitä on jatkuvasti. välillä tuntuu, että vatsa ei täyty lainkaan. kaikista näistä "oireista" voisin olla huolissani, että voisin olla raskaana, mutta en usko että näin voisi olla... menkat tulleet tauko viikoilla (ovat pari päivää lyhyemmät mitä ennen nuvaa), eikä vatsa ole kasvanut tai paino noussut. pitäisi siis olla jo kolmannella kuulla, jos raskaana olisi, sillä raskaustestiä ei tehty ennen nuvan aloitusta. niin ja tuo pahoinvointi on ollut molemmissa jotain niin kamalaa, että sellaista ei ole ollut.
mutta miten teillä muilla, millaisia oireita? oletteko olleet tyytyväisiä tähän ehkäisyyn? luin, että aika monella on limakalvot jossain vaiheessa menneet niin kuiviksi, että ovat joutuneet lopettamaan. itse ajattelin kokeeksi pitää taukoa näistä renkaista. näkee vaikuttaako ne mielialaan ja näihin kiukku puuskiin. pillereitä olen joskus vuosia sitten käyttänyt ja niiden lopetettua huomasin selvän muutoksen mielialassa, koheni huomattavasti ja tuli sellainen "normaali olo". mutta näissä renkaissa on niin paljon vähemmän noita hormoneja, joten ajattelin etteivät ne niinkään vaikuttaisi mieleen.
mutta miten teillä muilla, millaisia oireita? oletteko olleet tyytyväisiä tähän ehkäisyyn? luin, että aika monella on limakalvot jossain vaiheessa menneet niin kuiviksi, että ovat joutuneet lopettamaan. itse ajattelin kokeeksi pitää taukoa näistä renkaista. näkee vaikuttaako ne mielialaan ja näihin kiukku puuskiin. pillereitä olen joskus vuosia sitten käyttänyt ja niiden lopetettua huomasin selvän muutoksen mielialassa, koheni huomattavasti ja tuli sellainen "normaali olo". mutta näissä renkaissa on niin paljon vähemmän noita hormoneja, joten ajattelin etteivät ne niinkään vaikuttaisi mieleen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
siellä pakkauksen ohjeissakin, sivuvaituksina
Miksi ihmeessä et tee raskaustestiä, kaiketi olet kuullut ns. valemenkoistakin..
Kuulostaapa kyllä hyvin erilaiselta kuin oma kokemuksen renkaasta. Käyttöä takana 9 kk ja olo on kaikinpuolin samanlainen kuin ennen hormonaalista ehkäisyä. Muutamia plusmerkkisiä asioita kylläkin tullut, eli kuukautiset ovat lyhyet ja niukat, halut on huipussaan (seksin osalta), paino on pysynyt samana ja käyttö muutenkin todella kätevää ja "huoletonta". Pää tosin on aiempaa useammin kipeä, ja luulen sen liittyvän renkaan käyttöön.
on ihan yhtä paljon kuin pillereissäkin, ero pillereiden ja renkaan välillä on, että renkaasta hormoneja erittyy tasaisesti kolmen viikon ajan kun taas pillereissä hormoneja tulee kerran päivässä isompi annos.
oletteko säilyttäneet nuvan jääkaapissa vai huoneenlämmössä? itse laitoin jääkaappiin, kun muistelin että terkkari olisi niin sanonut. mutta nyt kun netistä katsellut tietoja, niin lukee että tulisi säilyttää huoneen lämmössä. ja mietin, että jos lopetan ainakin hetkeksi nuo, niin siinähän on että täytyy neljän kk:den sisällä ottaa käyttöön. eli jos on 3kk satsi niitä, niin täytyykö ne kaikki käyttää sen 4kk:den sisällä? silloinhan ei ehdi olla ilman kuin yhden kuukaden :(
nykyää huoneenlämmössä. Kysyin apteekissa asiasta ja apteekkari sanoi ettei niitä laiteta enää jääkaappiin kotona koska se ehtivät olemaan pois jääkaapista apteekki-koti välillä. Käyttää ne pitää 4kk sisällä ostosta.
Itse aloitin käytön joulukuussa ja olo on ollut ihan normaali, ilman mitään haittavaituksia.
Mutta, ny ilmeni ongelma, enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä:
Olis poikaystäväni luona "yökylässä". Sitä ennen hän oli ollut minun luonani. Tänään kotiin palattuani järkytyin: renkas löytyi lattialta.
Olisi huomenna tarkoitus hakea jälkiehkäisy. Nuvaringissä oli menossa 3vk, joten valitsen ohjeiden mukaan toisen vaihtoehdon, eli pidän sen 7 päivän tauon ny ja laitan uuden renkaan sitten. MUTTA, mitän tämä jälkiehkäisy sitten vaikuttaa tähän? Pitääkö mun pistää se rengas takaisin 7pv:n jälkeen vaikka menkat ei olisi tulleet, vai olisiko syytä odottaa menkkoja, jos ne ovat tullakseen (kun luin, et jälkiehkäisy saattaa vaikuttaa menkkoihin)?
Autapa vähän. En nimittäin millään löytänyt itse selosteesta kohtaa, jossa käsketään ottaa jälkiehkäisy. Mistä kohtaa sinä löysit sellaisen käskyn? Sen sijaan jos ohjeessa käsketään laittaa rengas takaisin, niin miksi sinä jättäisit sen laittamatta ja jäisit odottelemaan TYHJENNYSVUOTOA?
Ja viimeisenä kysymyksenä: Mikä ihmeen pakonomainen tarve ihmisillä on keksiä ihan omia toimintaohjeita vaikka pakkausselosteessa lukee erittäin selvästi miten pitää toimia missäkin tilanteessa?
nyt renkaattoman viikon niin ET hae jälkiehkäisyä! Kunhan laitat UUDEN renkaan max 7 päivän tauon jälkeen, on ehkäisyteho voimassa koko ajan!! Menkkoja sinulla ei ole koska käytät ehkäisyrengasta, ei ole ehkäisytehon kannalta mitään väliä tuleeko tyhjennysvuoto tauon aikana vai ei.
Menin hakemaan sen pillerin jo :(
Säikähdin vaan niin kamalasti koko juttua, menin paniikkii ym.
MItäs ihmettä nyt sit teen...
tiedä, miten tuon je-pillerin kanssa toimitaan kun en ole ikinä hormonaalisen ehkäisyn kanssa ottanut. Kannattaisi toimia ihan niiden ohjeiden mukaan mitä siellä tuoteselosteessa lukee..