Isot häppärit ja...

Luin aikaisemman keskustelun isosta klitoriksesta, minulla on täysin sama ongelma. Jonka vuoksi en myöskään minä ole pystynyt olemaan ns. täysillä mukana tai antanu nuolla vaginaani.

Minulla on myös toinen iso ongelma, vaikka olenkin vasta 18-vuotias. Olen sen takia menettänyt lähes kokonaan seksinhaluni.. Minulla on poikaystäväkin, joka ihmettelee suuresti miksi olen niin haluton ja mitä häpeän, että miksi en halua. Syy siihen on erittäin kiusallinen..
Minulla on ns. levähtänyt emätin. Enkä ole saanut yhtäkään lasta, iästäni voi päätellä.

En tunne lähes mitään yhdynnän aikana (olen myös erittäin märkä :D ), olen treenannut lantiopohjalihaksia pari kuukautta lähes joka päivä. Ei tuota tuloksia?

Mitä mun pitäis tehä? Mitä voin tehä tolle kokonaisuudessaan?
Ällöttävän kauhea, iso klitta ja iso emätin ?! Ja olen vasta 18 vuotta.. Eihän tää voi olla totta??
En uskalla käydä edes papa -kokeessa tai gyniksellä muutenkaan.

En ole tästä ongelmastani puhunut aikaisemmin kenellekään.

Haluaisin häpyhuulten ja emättimen pienennykseen.
Ongelmana on vain raha.

Pitääkö vaan jatkaa lantiopohjalihasten treenailua, vai myös sen lisäksi pikkuhiljaa säästää rahaa toimenpiteitä varten. En ole hyvä säästämään, mutta tämän takia olen valmis mihin tahansa.

Mitä te sanotte? Ja onko teillä kokemusta kummastakaan toimenpiteestä?
31137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luulen, että ongelmasi on henkisellä puolella. Seksi on enemmän psykologiaa kuin elimiä. Pystytkö läheistyyteen? Tuntuuko se pahalta? Psykoterapia on hieno juttu, suosittelen. Voit toki käydä näyttämässä elimiäsi jollain gynellä ja kysyä rehellisesti hänen mielipidettään. Sitten vaan leikkaukseen niin homma on hoidettu. Luulen, että et kuitenkaan pysty hyväksymään itseäsi sellaisena kuin olet. Seuraavaksi on rinnat ja sitten takapuolileikkaus ja seksi ei innosta senkään jälkeen, kun ongelma on jossain aivan muualla rakkauden ja hyväksynnän puutteessa joka on iskostunut sydämeesi. Voimia sinulle ja kaikkea hyvää. Uskon, että sinulla on kaunis se.

Äänestä
  • Haluan ja pystyn läheisyyteen. Vain tuo emätin on vienyt haluni.. Kumppani ei tunne mitään, enkä minä ? Eli missä sitä psykoterapiaa tarvii ? Tuskin siinä vagina kireentyy.

    Äänestä

Ongelmasi vaikuttaa henkiseltä, jos elämää hallitsee liian iso klitoris, emätin ja häpyhuulet. Miten edes tiedät, että sinulla on liian iso vagina? Tuskin olet vertaillut muiden naisten kanssa, kun et uskalla edes mennä gynekologille. Jos et pysty edes menemään gynekologille, joka on lääkäri ja nähnyt tuhansia alastomia naisia, niin miten pystyisit menemään leikkaukseenkaan? Jos pelkää gynekologia, niin olet todennäköisesti paisutellut asian mielessäsi. Olet vielä 18-vuotias ja mielesi muuttuu. Iso klitoris on juuri se toivottu ominaisuus. Isot häpyhuulet eivät tee seksistä mitenkään huonompaa. Lantionpohjan lihaksia voi treenata.

On huono juttu, jos ei voi edes käydä sukupuolitautitesteissä henkisten ongelmien takia. Silloin ei pitäisi harrastaa seksiäkään. Liian nuorena aloitettu seksielämä ei ole hyvä asia, jos pää ei kestä mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häpeänpeittämää kirjoitti:

Luin aikaisemman keskustelun isosta klitoriksesta, minulla on täysin sama ongelma. Jonka vuoksi en myöskään minä ole pystynyt olemaan ns. täysillä mukana tai antanu nuolla vaginaani.

Minulla on myös toinen iso ongelma, vaikka olenkin vasta 18-vuotias. Olen sen takia menettänyt lähes kokonaan seksinhaluni.. Minulla on poikaystäväkin, joka ihmettelee suuresti miksi olen niin haluton ja mitä häpeän, että miksi en halua. Syy siihen on erittäin kiusallinen..
Minulla on ns. levähtänyt emätin. Enkä ole saanut yhtäkään lasta, iästäni voi päätellä.

En tunne lähes mitään yhdynnän aikana (olen myös erittäin märkä :D ), olen treenannut lantiopohjalihaksia pari kuukautta lähes joka päivä. Ei tuota tuloksia?

Mitä mun pitäis tehä? Mitä voin tehä tolle kokonaisuudessaan?
Ällöttävän kauhea, iso klitta ja iso emätin ?! Ja olen vasta 18 vuotta.. Eihän tää voi olla totta??
En uskalla käydä edes papa -kokeessa tai gyniksellä muutenkaan.

En ole tästä ongelmastani puhunut aikaisemmin kenellekään.

Haluaisin häpyhuulten ja emättimen pienennykseen.
Ongelmana on vain raha.

Pitääkö vaan jatkaa lantiopohjalihasten treenailua, vai myös sen lisäksi pikkuhiljaa säästää rahaa toimenpiteitä varten. En ole hyvä säästämään, mutta tämän takia olen valmis mihin tahansa.

Mitä te sanotte? Ja onko teillä kokemusta kummastakaan toimenpiteestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu