Bussiturmasta

Joo eli täällä nyt on siitä Keski-Suomen bussiturmasta syytelty vähän ketä sattuu. Milloin rekkakuskia, milloin kuljetusliikettä, toisinaan taas valtiovaltaa huonosta tiestä, ja taispa joku olla tekemässä bussikuskista osasyyllistä...jne..lista on melkein loputon. Kyllähän yks tuolla pisti koko tapauksen Jumalan piikkiin. Mutta eipä silti, toistaseks paras syytös mitä olen nähnyt, on se, että tuosta bussiturmasta syytetään markkinataloutta.

Ihan näin tiedoks, että markkinatalous on aate eikä se siis kykene tappamaan ihmisiä tai aiheuttamaan onnettomuuksia.
Keksiikö joku vielä mielettömämpää syytä tuohon onnettomuuteen?

Itse olen sitä mieltä, että harvoin liikenneonnettomuuksissa voi nimetä yhtä ainutta asiaa syylliseksi. Väärä tilannenopeus on yleensä avaintekijä, mutta ei sekään aina ainut syypää ole.
Tuollaiset ikävät tapaukset on usean yhteensattuman summa, eikä niistä voi syyttää pelkästään yhtä tiettyä tekijää.
Mielestäni rekkakuskin syyllistämisessä ei ole mitään järkeä. Ainakaan kun kukaan ei tiedä mitä tuo kuski puuhasteli.
Tietenkin eri asia jos kuski olisi ollut esim. päissään ja ajanut tahalleen kolarin..
4503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nykymenon mukaan kuljettajaa ei saa syyllistää, koska hän kärsii siitä. Ongelmana onkin sitten se, ettei onnettomuuden todellista primäärisyytä voida koskaan löytää, koska kolari aiheutui siitä, että rekan KULJETTAJA teki ehkä jonkin pakon sanelemana, mutta todennäköisesti vain laiskuuttaan tai huolimattomuuttaan virhearvion ja aiheutti sillä usean henkilön kuoleman monen muun äärimmäisen ikävän sattuman seurauksena.

Surullisinta on se, että syytä vieritetään jonkin muun (nopeudenrajoitin, keli, biorytmit, ...) niskoille ja koetetaan unohtaa se, että rekan kuljettamiseen ei riitä se, että osaa pyörittää rattia, vaan kuljettaminen vaatisi myös hyvin kehittynyttä vastuuntuntoa ja älyä siitä, millaista energiamäärää hallitsee ja mitä sillä voi pahimmillaan aiheuttaa.

Asiasta käytävää keskustelua on aika surullista seurata, kun samalla yrittää opettaa lapselle vastuunottamista ja omien tekojen seurausten miettimistä etukäteen :-(

Todellisen syyn toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan haluaisi kuljettajan nujertaa taakkansa alle. Tapahtuma muistuttaa vain siitä, että kuinka kalliiksi riskin ottaminen voi joskus tulla.

Äänestä

Markkinatalous on aate joka johtaa moneen asiaan ja on osasyyllinen konginkankaankin onnettomuuteen. Kuten se on myös syyllinen Turun telakan konetuotannon siirtoon Italiaan.. Salcom in tuotannon siirto Kemistä Kiinaan Ym Ym.

Äänestä
  • Toisinsanoen markkinatalous aiheuttaa kuljettajalle kiireen, jonka seurauksena aiheutuu kolari. Syy oli siis markkinatalous, seuraus kolari ja uhrina kuljettaja.

    Äänestä

Teidätkö minkä nimissä on eniten tapettu ihmisiä. Se on sellainen aate kuin Kristinusko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poju kirjoitti:

Joo eli täällä nyt on siitä Keski-Suomen bussiturmasta syytelty vähän ketä sattuu. Milloin rekkakuskia, milloin kuljetusliikettä, toisinaan taas valtiovaltaa huonosta tiestä, ja taispa joku olla tekemässä bussikuskista osasyyllistä...jne..lista on melkein loputon. Kyllähän yks tuolla pisti koko tapauksen Jumalan piikkiin. Mutta eipä silti, toistaseks paras syytös mitä olen nähnyt, on se, että tuosta bussiturmasta syytetään markkinataloutta.

Ihan näin tiedoks, että markkinatalous on aate eikä se siis kykene tappamaan ihmisiä tai aiheuttamaan onnettomuuksia.
Keksiikö joku vielä mielettömämpää syytä tuohon onnettomuuteen?

Itse olen sitä mieltä, että harvoin liikenneonnettomuuksissa voi nimetä yhtä ainutta asiaa syylliseksi. Väärä tilannenopeus on yleensä avaintekijä, mutta ei sekään aina ainut syypää ole.
Tuollaiset ikävät tapaukset on usean yhteensattuman summa, eikä niistä voi syyttää pelkästään yhtä tiettyä tekijää.
Mielestäni rekkakuskin syyllistämisessä ei ole mitään järkeä. Ainakaan kun kukaan ei tiedä mitä tuo kuski puuhasteli.
Tietenkin eri asia jos kuski olisi ollut esim. päissään ja ajanut tahalleen kolarin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu