Nyt rehellinen tunnustus kaikilta, jotka maksoi autostaan ylihintaa ennen lamaa. Eli paljonko tuli takkiin?
Oman kärryn arvo pudonnut kahdessa vuodessa 9.000 euroa. Ihan perus perheauto ja kilometrejä tulee parikymmentä tuhatta vuodessa. Eli saman vehkeen saa nyt kaupasta yhdeksän tonnia halvemmalla kuin kaksi vuotta sitten. Jos taas lasketaan kärryni nykyisen hyvitysarvon mukaan, takkiin tulee luonnollisesti enemmän, jotain 13.000 erkkiä.
Anyway opin sen, että liikkeet koukuttaa ihmisiä aivan ylihintaisiin vehkeisiin. Suoraan yksityiseltä ostamalla olisin säästänyt vähintään neljä tonnia. Eniten liikkeet näyttää vetävän nokasta vaihtohyvityksissä. Uudemman auton hinta on aina hilattu niin ylös että käytännössä vaihturi tulee heille puoli-ilmaiseksi. Siihen perustuu bisnes eli meikäläisen kukkarolla käynti. Sama kuin maksaisit puolesta kupillisesta kahvia neljä euroa. Vaikka täyden kupin saat eurolla.
Ei tavallinen tallaaja huomaa tätä sumusta kun se tehdään lasipalatsissa kravatti kaulassa. Ja auto on niin hemmetin hyvä kun se on liikkeestä ostettu...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Enpäs tuota tiedä.... Kun katsot yksityisten autojen myynti ilmoituksia, niin eivät kyllä pyyntihinnat häpeä liikkeitten hinnoille, pölhöimmät pyytää enempi kuin liikkeet. Yksityisen kanssa ei oikein vaihtokauppa tahdo onnistua, eikä välttämättä rahoituskaan, puhumattakaan kuluttajasuolain mukaisista velvoitteista....
kävin katsomassa tojoliikkeessa, niin auris 2.0 diesel maksoi varusteineen 31900 ja 2.2d maksoi 35000€, nyt saa ensimmäistä 2009 mallista 2.0d 21000€ ja 2.2 24500-25000€. Eli noissa oli aika moinen pudotus, pitää sanoa hyvä etten ostanut silloin. Kun katsoo vanhoja 2007 autolehtiä, joissa on 2007 autojen uudet hinnat niin kyllä moni hinta on romahtunut, octaviat maksoivat varusteineen 1.8tsi koneelle 30000€ tai päälle, nyt niitä saa 4000€ halvemmalla. Monet jenkkiautot on tiputtanut hintoja ihan sikana.
Noihin kaikkiin pudotuksiin on syynsä. Maksoin itsekin uudesta Octaviasta melkomoisen varusteltuna 41000 euroa alkuvuodesta 2007. Tosin silloin 2 vuotiaasta diesel-farkku Octaviasta sain vaihdossa 33000 euroa. Summat ovat tänä päivänä huikeita mutta väliraha se on mikä ratkaisee. Nykyään 2 vuotiaan manuaali-farkku-diesel-Octavian vaihto uuteen automaatti-vastaavaan varusteineen ei onnistu 8000 euron välirahalla! Pyytävät liki tuplia tuohon nähden.
Voi niitä vanhoja hyviä aikoja!
jos maksaa skodasta 40.000 niin täytyy olla jossain pahasti vikaa, sillä rahalla saa jo laatumerkin tai pari vuotta vanhan luxusauton.
Jos yleensä maksaa mistä tahansa autosta 40te. Esim uusi Avensis vanhanaikaisella moottorilla maksaa
juuri saman ja siinä ei ole mitään hyvää verrattuna testivoittajaan.
Jos muistat, 2007 oli vanha verotusjärjestelmä voimassa ja varsinkin dieselit olivat melko kalliita nykyisiin hintoihin nähden. Nyt tuo vastaava Octavia faceliftinä maksaisi n. 34000 euroa!
Autovero (co2 pohjainen jne.) Miten lasket takkiin saamisen? Olisitko ilman autoa saavuttanut saman tulotason? Entä kilometrikorvaukset? Kaupassa käynnit? Lomamatkat? Itse ainakin saan selkeästi paremman elintason,vaikka auto muuttuisi arvottomaksi kolmessa vuodessa.
Se että sinulla on uudehko auto pihassa maksaa sinulle 500-1500 euroa kuukaudessa
ja jos vielä ajat sillä tulee lisäksi vakuutusmaksut polttoaineet sekä huollot.
Tämän jälkeen voit miettiä olisiko sittenkin tullut taksilla ajaminen halvemmaksi ???
Itselläni on todella ollut kausia, jolloin taksilla ajaminen olisi tullut halvemmaksi. Nykyään auton valintaperusteina ei enää ole ulkonäkö ja statusarvot vaan mahdollisimman alhainen kulutus, verot ja vakuutukset.
ja vituttaa
ole kokenut hurja tiputusta auton arvolle.ostin 91 malinen camryn 2008 ja maksoin siitä 700 euro ja nyt saan varmasti siitä 600 euro koska toi on twincam ja paljon muutakin varustetta.vähän osiin mennyt rahaa mutta ei se haittaa.ja tä on suomiauto ei oo mikään tuontiromu.ostin hakiksesta.kivaa ajaa ja omistaa vaikka ajettu 490 tkm.autossa on vähä rust mut se ei mua haitta.ja uuden batteryn hankin viime viikolla lähtee hyvin pakkasessa.