Kuoleman haluni on suuri, jos en pitäisi itsemurhaa kunniattoman ja pelkurimaisena, olisin tehnyt sen jo ajatsitten, olen ajatellut että jos kuolemani tuska olisi itselleni suuri kuolemani ei olisi pelkurimainen, koska kärsimys kuollessani olisi suurta jolloin olen voittanut pelkoni, samasta syystä se olisi kunniallinen.Itsemurhaan olen päätynyt koska en saa tältä maailmalta sitä mitä eniten haluan se tuntuu mahdottomalta, seurustelusuhdetta tositarkoituksella naisen kanssa, olen ihastunut/rakastunut tuhat kertaa yksikään ei ole tärpännyt. Ulkoisesti minussa ei ole vikaa, olen vähän ylipainoinen mutta en niin että se näyttäisi "ällöttävältä" tästä asiasta on vain tullut minulle ylivoimainen asia, haluaisin vain jonkun joka rakastaa ja joka rakastaa takaisin olen jo 27 vuotias, ystäväni ovat menneet naimisiin ja saaneet perheen. tätä mihäkin odotan elämältä enemmän kun mitään muuta, mutta en voi huijata itseäni pidempää, sitä ei tule tapahtumaan en vaan enää jaksa tätä yksinäistä suunnatonta taivallusta elämän kurjuudessa, joten uskon että tuskallinen kuolema olisi minulle parasta enhän ole elämän arvoinen. En edes pidä itseäni ihmisenä.
Itsemurha
Elämään kyllästynyt
1243
0Äänestä
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensinnä olen pahoillani, että tunnet miten tunnet. Itse olen ollut samankaltaisessa pisteessä. Vaikka en tilannettasi tarkoin tunnekaan, sanon, että mietithän vielä.
Olet selvästi ajatellut asiaa ja päätynyt sinua tyydyttyvään joskin hyvin karuun ratkaisuun. Mietin, että oletko hakenut apua olotilaasi? Olet selvästi masentunut, mikä kaventaa maailmankatsomusta ja tekee asioista mustavalkoista. Oletko miettinyt, että jos saat apua, et lopulta näkisi asioita aivan noin jyrkiltä kannoilta? Että sinulla on mahdollisuus oppia näkemään asiat realistisissa mitoissa? Olet hyvin nuori vielä, pieni aika elämästäsi on vasta kulunut.
Olet selvittänyt miten itsemurhasta tulisi hyväksyttävämpi. Tosi asia omasta mielestäni on, että pelkurimainen ja vastuuton teko se on. Siitä ei millään tavalla saa rohkeaa tai kunniallista tekoa. Se, että tunnet miten tunnet, ei ole pelkurimaista tai kunniatonta, vain itse teko. Mielestäni on rohkeaa myöntää miten tuntee ja tunteminen on kaikki sallittua.
Kerroit, että kaikki ystäväsi ovat naimisissa ja heillä on lapsia. Minun täytyy tässä muistuttaa uudelleen, että 27-vuotias on nuori ihminen, ystävilläsi on perheet, mutta ei noin yleensä monillakaan ikäiselläsi ole vielä perhettä ja etsivät edelleen. Oletko pohtinut syitä, miksi suhteesi eivät ole kestäneet? Useasti on niin, että ennenkuin voi lähteä vakavaan suhteeseen, täytyy ensin olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä yleensä. Rakkaus ei koskaan mielestäni voi korjata tai parantaa ihmistä.
Onko sinulla sukulaisia, joiden puolee voisit kääntyä? Vaikka ystävilläsi on perheet, he varmasti välittävät sinusta ja siitä miten voit. Voisitko kertoa jollekin heistä tuntemuksistasi?
Apua on varmasti saatavissa, vaikutat hyvin fiksulta ja ajattelevalta ihmiseltä. Lupaathan pohtia noita asioita tarkoin ennenkuin teet mitään lopullista.