Sapatin lyhyt historia

Bushmanni

Täällä puhutaan paljon siitä, että sapatti on siirretty, sapatti on muutettu tai jopa hylätty, mutta mistä ihmeestä juutalaiset keksivät sapatin?

Valitettavasti kaikkien adventistien mieliharmiksi historiantutkimus on selvittämässä asiaa siihen suuntaan, että juutalaiset nappasivat sapatin babylonialaisilta. Babylonialaisilla oli "pahan päivä", joka oli seitsemän päiväisen jakson seitsemäs päivä, jolloin jumalia piti lepyttää uskonnollisin menoin. Lepytys oli määrättyjen tabujen noudattamista, ja nämä tabut olivat kieltolistoja asioista joita ei saanut "pahan päivänä" tehdä. Babylonian aluella on huomattavan vanha kulttuuri, joka juontaa juurensa noin 7000 vuoden päähän, eli se on noin tuhat vuotta vanhempaa, kuin edes koko Jahven luoma maailma on, mutta ei takerruta nyt yksityiskohtiin.

Juutalaisten sapatti on alkukielisesti Shabbath ja babylonialaisten pahan päivä oli Shabbathum, joten tästäkin voimme jotain päätellä. Seuraavaksi pieni lainaus professori G.J.Whitrown kirjasta "ajan historia", joka löytyy jokaisesta kirjastosta. Lainaus on sivuilta 75-76:

Juutalaisten vuosi alkoi perinteisesti syyspäiväntasauksesta. Juutalaisten siviilivuosi alkaa edelleen silloin, mutta Egyptistä paon jälkeen heidän kirkkovuotensa on alkanut Nisan-kuusta kevätpäiväntasauksen myötä. Käyttämällä eri pituisia vuosia, joissa toisinaan oli ylimääräinen kuukausi, voitiin suurin piirtein pysytellä tasoissa aurinkovuosien kanssa. Heprealaiset eivät pitäneet vain uuttakuuta uskonnollisesti merkittävänä, vaan myös täysikuu oli sitä, ja pääsiäisen ajaksi oli määrätty ensimmäinen täysikuu kevätpäiväntasauksen kohdalla tai sen jälkeen. Mitä vuosilukuihin tulee, siinä juutalaiset seurasivat Syyrian seleukide- ja jouduttuaan heidän valtapiiriinsä toisella vuosisadalla eKr., aina siihen asti kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr.

Joissakin Raamatun vanhemmissa osissa, erityisesti varhaisimpien profeettojen kirjoissa, kuu mainitaan usein sapatin yhteydessä, jota taas vietettiin luomisen seitsemännen päivän, Luojan lepopäivän muistoksi. Hutton Webster on kirjassaan Rest Days kiinnittänyt huomiota Toisessa Kuningasten kirjassa esiintyvään kohtaan (4:23), jossa suunemilainen vaimo haluaa mennä profeetta Elisan luokse pyytämään poikansa eloon herättämistä ja hänen miehensä kysyy: "Miksi menet hänen tykönsä tänä päivänä? Eihän nyt ole uusikuu eikä sapatti." Webster muistuttaa, että kun nuolenpääkirjoitusten tutkimus osoitti, että babylonialaisten shabbatum (täydenkuun päivä) osui aina kuukauden neljänneksitoista (tai viidenneksitoista) päiväksi, löytyi uusi todiste siitä mikä heprealaisen termin shabbath alkumerkitys on ollut.

Vaikka heprealainen seitsenpäiväinen, sapattiin päättyvä viikko (sapatti oli muuten ainoa erikseen nimetty päivä) muistuttaa babylonialaista "pahaan päivään" päättyvää seitsemän päivän jaksoa, niissä on tärkeitä eroja. Jälkimmäinen jakso liittyi aina suoranaisesti Kuuhun, kun taas heprealaiset viikkojaksot eivät liittyneet siihen vaan jatkuivat kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuun vaiheista riippumatta. Lisäksi babylonialaista "pahaa päivää" viettivät vain kuningas, papit ja lääkärit, kun taas heprealaisten sapattia vietti koko kansa. Kuten Webster huomauttaa: "Viikon irrottaminen kuukaudesta, sen käyttäminen tunnustettuna kalendaarisena yksikkönä ja yhden viikonpäivän erottaminen uskonnonharjoitusta varten olivat painavia uudistuksia, jotka on luettava heprealaisten tiliin, ellei näyttöä jostain muusta ilmaannu.

59

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bushmanni

      Valitettavasti on niin, että lähes kaikilla kristillisillä juhlilla on pakanallinen historia. Samoin on juutalaisten juhlien suhteen. Lähes kaikki juutalaisten juhlat on juonnettavissa egyptiläisten, babylonialaisten tai sumerilaisten kulttuurista. He vain muokkasivat ne omaan kulttuuriin ja oman jumalan makuun sopivaksi.

      Juutalaiset eivät olleet kauheita lakivouhottajia, ennen kuin Israel koko kovia historian melskeissa. Mm. Sargon II:n hävitystoimet ja kansan Assyriaan siirto, sekä temppelin hävitys vuonna 586 eKr babylonialaisten toimesta sai juutalaiset ajattelemaan, että Jumala on heihin pahasti suuttunut ja Jumalaa tuli palvella ankarammin kuin ennen. Kun vielä osa juutalaisista eteläisestä valtakunnasta ja Juudeasta pakkosiirrettiin Babyloniaan ja alueelle jäi vain noin 20000 henkeä ja se oli pääasiassa alaluokan väkeä, sillä yläluokka pakkosiirrettiin, niin alaluokka omine taikauskoineen hätääntyi tätä ankaraa kohtaloa.

      Kaikkia onnettomuuksia pidettiin Jumalan rangaistuksena ja niin juutalaiset alkoivat palvoa Jumalan paremmin ja sehän tarkoitti sitä, että Jumala antoi liudan käskyjä, joita tuli noudattaa ja niitä käskyjähän sitten riitti riesaksi asti.

      Mutta sitten esimerkki siitä, kuinka kristilliset juhlat ovat pakanallisen menon seurausta.

      Loppiainen oli aluksi Jeesuksen kasteen juhla, joka tapahtui hänen aikuisiällään, mutta kun kirkossa alettiin pitää lapsikastetta tärkeänä, niin Jeesukselle piti keksiä syntymäpäivä.

      No sepäs löytyi näppärästi kastepäivän läheltä, sillä pakanat juhlivat talvipäivänseisausta 25. joulukuuta. Kirkko keksi, että kun kerran pakanat jo juhlivat valmiiksi, niin muutetaan päivän luonne kristilliseksi ja siihen läntättiin sitten Jeesuksen syntymäpäivä ja pakanat oli helppo kouluttaa kristilliseen päivään, koska se oli juhlapäivä jo ennestäänkin.

      Näin näppärästi kirkko sai pakanallisen juhlan pois kalenterista ja tilalle tuli kristillinen juhla, joka kelpasi myös pakanoille.

      Tästä syystä Jehovan Todistajat eivät juhli joulua, koska he tunnustavat sen pakanallisen alkuperän. Muita asia ei tunnu pahemmin häiritsevän, koska pakanoiden päivä kelpaa vallan mainiosti.

    • 2345678974

      mikään babylonista lainattu vaan Jumalan antama lepopäivä ja sapatin Jumala pyhitti luomistyönsä seitsemäntenä päivänä. Taas pelkkää pötyä sinun juttusi. Olet paholaisen vallassa matkalla kadotusta kohti.

      • G. H.Ström

        Jumalan ja jumalinen toiminnoilla ja käskyillähän kaikki kansat ja heidän hallitsijansa perustelivat kaiken tapahtumumisen noina ammoisina aikoina eivätkä muinaisheprealaiset olleet tästä mikään poikkeus.

      • Bushmanni
        G. H.Ström kirjoitti:

        Jumalan ja jumalinen toiminnoilla ja käskyillähän kaikki kansat ja heidän hallitsijansa perustelivat kaiken tapahtumumisen noina ammoisina aikoina eivätkä muinaisheprealaiset olleet tästä mikään poikkeus.

        Vaikka seuraava asia menee hiukan asian vierestä, niin kerrotaanpa kuitenkin opettavaisena esimerkkinä jumalien hankalasta asemasta nykyaikana.

        Perustuslaki määrää islamin Malesian viralliseksi uskonnoksi, joten enemmistö asukkaista on muslimeja. Tästä syystä uskontoa valvotaan tarkasti. Tuorein ongelma on ilmennyt yhden katolisen kirkon kohdalla. Siellä saarnataan Allahista Jeesuksen isänä.

        http://news.bbc.co.uk/2/hi/8065597.stm

        Muslimit pelkäävät, että luvaton Allah-sanan käyttö hämmentää nuoria muslimeja, ja he voivat vaihtaa lennosta väärään uskontoon. Malesiaan ei saa tuoda Raamattuja joissa käytetään Allahia. Laki määrää että sana kuuluu vain muslimeille. Asiaa puitiin oikeudessa.

        Oikeudessa päätettiin, että katolisilla on oikeus käyttää Allahia teksteissään. Nyt katolisen papin saarnoissa Jeesuksen isää kutsutaan Allahiksi. Muslimien käännytys on helpompaa, kun termit ovat tutut.

        Suurimmalle osalle muslimeista asiassa ei ole mitään ihmeellistä, sillä heidän mielestään puhutaan samasta jumalasta, detaljit vain vaihtelevat. No kaikki eivät ole samaa mieltä ja vähän aikaa sitten kolmeen katoliseen kirkkoon heitettiin palopommeja, kun hieman tiukemman linjan uskovat kertoivat oman kantansa Allahin käyttämisestä omasta näkökulmasta katsottuna väärän uskonnon saarnoissa.

        Ei ole helppoa olla jumala nykyään, kun ihmisten maallisessa oikeudessa pitää kinastella, että millä nimellä saa kutsua.

      • oppimaton typerys
        Bushmanni kirjoitti:

        "Ei ole helppoa olla jumala nykyään", kirjoittaa bushmanni. Kyllä sinulla varmaan on tosi hankalaa, otan osaa.

      • Bushmanni
        oppimaton typerys kirjoitti:

        "Ei ole helppoa olla jumala nykyään", kirjoittaa bushmanni. Kyllä sinulla varmaan on tosi hankalaa, otan osaa.

        Minulla ei ole mitään valittamista. Oikein mukavaa ja leppoisaa elämää vietän, toisin kuin jumalat, joiden nimestä tai toimista kinastellaan oikeuksissa ja jopa kaduilla ase kädessä.

        Mutta kyllähän se itsetuntoa hivelee, että arvoisa oppimaton typerys pitää minua jumalana tai sellaiseen verrattavana. Itse pidän itseäni yksinkertaisena savannien kulkijana, jolla on toinen jalka norsun paskassa ja toinen sivistyksen parissa, mutta minulle se sopii oikein hyvin.

        Sinun sanan säiläsi on ollut hiukan ruosteessa viime aikoina. Onko pimeydestä johtuvaa masennusta ilmassa, vai mistä kenkä puristaa?

        Kokeile vaikka nauraa itsellesi pieni hetki, niin se auttaa moneen vaivaan. Itse harrastan sitä muutamia kertoja viikossa ja aina piristää.

        Joko taas sammakko bushmannin suusta? " ..."leppoisaa elämää vietän, toisin kuin jumalat, joiden nimestä tai toimista kinastellaan..."

        Mitä tässä ehtii itselleen nauramaan, kun menee kaikki aika sinulle nauraessa.

      • J;s

        Herää välillä epäilyksiä sinun suhteen. Selität ja järkeistät kokoajan Jumalan uskomisen mitättömäksi. Jos jokainen avauksesi koskee uskoa ja sen kyseenalaistamista, mitä tästä jää kohta jäljelle. Onko sinun tarkoituksesi olla vahvistamassa porukoitten uskoa, vai horjuttaa sitä?
        Mihin tähtäät ? Onko loppukehissä sanomasi se, että Raamattu on pelkkä satukirja, jolla ei ole Jumalan kanssa mitään tekemistä?

      • Bushmanni
        oppimaton typerys kirjoitti:

        Joko taas sammakko bushmannin suusta? " ..."leppoisaa elämää vietän, toisin kuin jumalat, joiden nimestä tai toimista kinastellaan..."

        Mitä tässä ehtii itselleen nauramaan, kun menee kaikki aika sinulle nauraessa.

        >>> Mitä tässä ehtii itselleen nauramaan, kun menee kaikki aika sinulle nauraessa. >>>

        Ensin annoit ymmärtää, että pidät minua jumalana ja nyt kerrot, että minusta on sinulle iloa!

        Eikös ole hienoa. Yleensä jumalat ovat turhantärkeitä nipottajia ja hyvin mustasukkaisia omasta egostaan sekä he hermostuvat aivan pienimmistäkin asioista, mutta minä olen eri maata: minulle voi jopa nauraa ja se tekee minutkin iloiseksi. Nauru pidentää ikää, nauroi sitten mistä syystä tahansa.

        Monet lukijat varmaan toivoisivat jumalien olevan enemmän sellaisia, joita oppimaton typerys arvostaa: saavat ihmisen nauramaan!

        Lisäksi luulen, että tämän palstan juttuja lukiessa ihmiset saavat lähinnä pään kipeäksi, joten siksikin on mukava kuulla, että minun kirjoitukseni saavat sinut nauramaan.

        Mutta minusta tuntuu kuitenkin, että oikeat jumalat eivät vastaa sitä mielikuvaa, jonka oppimaton typerys on itselleen Bushmanni -jumalasta luonut. Eivät jumalat ole hauskoja tai leppoisia, vaan kiukkuisia ja köyhiä.

        Oikeat jumalat ovat persaukisia heppuja, joiden ensimmäinen käsky kuuluu: Anna minulle 10 % tuloistasi tai suutun!

        Rahanhimo on jumalien ykköstunnistusmerkki, ainakin mikäli amerikkalaisia jumalia on yhtään uskominen.

        Tästähän tuli mukava keskustelu, jota jatkan oikein mielelläni.

      • Bushmanni
        J;s kirjoitti:

        Herää välillä epäilyksiä sinun suhteen. Selität ja järkeistät kokoajan Jumalan uskomisen mitättömäksi. Jos jokainen avauksesi koskee uskoa ja sen kyseenalaistamista, mitä tästä jää kohta jäljelle. Onko sinun tarkoituksesi olla vahvistamassa porukoitten uskoa, vai horjuttaa sitä?
        Mihin tähtäät ? Onko loppukehissä sanomasi se, että Raamattu on pelkkä satukirja, jolla ei ole Jumalan kanssa mitään tekemistä?

        >>> Selität ja järkeistät kokoajan Jumalan uskomisen mitättömäksi. >>>

        Sinä väität, että lukemalla oikeaa, totuudellista tietoa historian tapahtumista, niin se tappaa jumalan tai uskon jumalaan?

        Mikäs se sellainen jumala on?

        Se, mihin minä tähtään on se, että ajattelisitte itse ja irroittaisitte sen talutushihnan kurkultanne, jonka amerikkalaiset humpuukilahkot ovat kurkkunne ympärille tiukasti sitoneet.

        Bushmanni Jumalasta: "En tunne miestä".

        Jumala Bushmannista: "En tunne miestä".

      • Bushmanni
        oppimaton typerys kirjoitti:

        Bushmanni Jumalasta: "En tunne miestä".

        Jumala Bushmannista: "En tunne miestä".

        >>> Jumala Bushmannista: "En tunne miestä". >>>

        Onkos sinullakin profetian lahja, kun näet tulevaisuuteen?

        Saako Ellen White sinusta nyt kilpailijan, vai pistätkö "lahjasi" rahoiksi jonkun toisen hömppälahkon palveluksessa?

        Tai perusta oma lahko: myöhempien oppimattomien typerysten pyhien heppujen kirkko. Pääsyvaatimuksena vaatimaton koulutus ja korkeat tulot, sillä vaadimme enemmän kuin muut, joten olemme parempia kuin muut: 12.5 % tuloista ja taivaspaikka on varma!

        Liityt kai jäseneksi? Olisi ainakin ihan supisuomalainen lahko.

      • Bushmanni
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Mitä tässä ehtii itselleen nauramaan, kun menee kaikki aika sinulle nauraessa. >>>

        Ensin annoit ymmärtää, että pidät minua jumalana ja nyt kerrot, että minusta on sinulle iloa!

        Eikös ole hienoa. Yleensä jumalat ovat turhantärkeitä nipottajia ja hyvin mustasukkaisia omasta egostaan sekä he hermostuvat aivan pienimmistäkin asioista, mutta minä olen eri maata: minulle voi jopa nauraa ja se tekee minutkin iloiseksi. Nauru pidentää ikää, nauroi sitten mistä syystä tahansa.

        Monet lukijat varmaan toivoisivat jumalien olevan enemmän sellaisia, joita oppimaton typerys arvostaa: saavat ihmisen nauramaan!

        Lisäksi luulen, että tämän palstan juttuja lukiessa ihmiset saavat lähinnä pään kipeäksi, joten siksikin on mukava kuulla, että minun kirjoitukseni saavat sinut nauramaan.

        Mutta minusta tuntuu kuitenkin, että oikeat jumalat eivät vastaa sitä mielikuvaa, jonka oppimaton typerys on itselleen Bushmanni -jumalasta luonut. Eivät jumalat ole hauskoja tai leppoisia, vaan kiukkuisia ja köyhiä.

        Oikeat jumalat ovat persaukisia heppuja, joiden ensimmäinen käsky kuuluu: Anna minulle 10 % tuloistasi tai suutun!

        Rahanhimo on jumalien ykköstunnistusmerkki, ainakin mikäli amerikkalaisia jumalia on yhtään uskominen.

        Tästähän tuli mukava keskustelu, jota jatkan oikein mielelläni.

        Koska osa lukijoista ei ymmärrä vielä minun huumoriani tai huumoria ylipäänsä, niin edellisessä viestissäni puhuessani jumalasta tai jumalista kirjoitin jumalan tarkoituksella pienellä.

        Siitä voitte tehdä sen johtopäätöksen, että en puhunut Jumalasta, vaan niistä jumalista, joita mm. amerikkalaiset lahkot teille kauppaavat korkeaan hintaan.

        Jumala ei ole turhantärkeä nipottaja tai herkkä egostaan, sillä Kaikkivaltiaalla on parempaakin tekemistä, kuin itsetuntonsa hyväileminen.

        Jumala ei ole myöskään persaukinen heppu, vaan tälläkin tarkoitin näiden amerikkalaisten lahkojen jumalaa, jolla tuntuu käteisestä olevan huutava pula koko ajan.

        Jumala ei myöskään hermostu, sillä Kaikkivaltias on käsitykseni mukaan kaiken inhimillisen yläpuolella.

        Joten selvisikö tämä asia nyt kaikille?

      • Bushmanni
        oppimaton typerys kirjoitti:

        Liityt kai jäseneksi? Olisi ainakin ihan supisuomalainen lahko.

        Jos pääsemme opinkappaleista yhteisymmärykseen, niin voisihan sitä taas lahkoelämää kokeilla.

        Olen sinä "president", niin minä olen "executive president".

        MInä en tiedä yhtään mitä "executive president" tarkoittaa, mutta uskoisin sen kalskahtavan komealta jäsenistöömme. Kuitenkin olisin sinun alapuolella, sillä se "president" on aina ylinnä, jolla on vähiten määreitä ennen tai jälkeen "president" -tittelin.

        Opinkappaleista täytyy sitten tehdä tarpeeksi älyttömät, jotta kalat käyvät hyvin koukkuun.

        Mormoneilta voimme napata sen, että jos antaa meille hyvin paljon rahaa, niin kuoleman jälkeen pääsee itse jumalaksi jollekin toiselle planeetalle. Minä varaan nyt jo Jupiterin, kun se on niin iso!

        Eiköhän me loppuelämä saada rahallisesti ihan hyvään kuosiin. Otetaan tavoiteeksi, että 10000 jäsentä 10 vuodessa, niin heidän rahoillaan jo kaksi vaatimatonta ihmistä elää mukavasti!

        Oppiin pitää myös sisällyttää suuria, eeppisiä taisteluja paljon, etenkin lopunaikoihin sillä ne vetoavat miesasiakkaisiin.

      • J;s
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Selität ja järkeistät kokoajan Jumalan uskomisen mitättömäksi. >>>

        Sinä väität, että lukemalla oikeaa, totuudellista tietoa historian tapahtumista, niin se tappaa jumalan tai uskon jumalaan?

        Mikäs se sellainen jumala on?

        Se, mihin minä tähtään on se, että ajattelisitte itse ja irroittaisitte sen talutushihnan kurkultanne, jonka amerikkalaiset humpuukilahkot ovat kurkkunne ympärille tiukasti sitoneet.

        Se miten kohdistat tyrmää. Hiekotat, vaikkei edes jäätä ole. Olisiko syytä tulla vastaan, eikä aina kohti lemppaamalla.

      • Bushmanni
        J;s kirjoitti:

        Se miten kohdistat tyrmää. Hiekotat, vaikkei edes jäätä ole. Olisiko syytä tulla vastaan, eikä aina kohti lemppaamalla.

        >>> Se miten kohdistat tyrmää. Hiekotat, vaikkei edes jäätä ole. Olisiko syytä tulla vastaan, eikä aina kohti lemppaamalla. >>>

        Olen pahoillani, jos tyylinen loukkaa sinua.

        Kaikkia ei voi miellyttää ja voihan olla niin surkea tilanne, että en miellytä ketään. Mutta savannien yksinäinen kulkija tekee sen mitä savannien yksinäisen kulkijan pitää tehdä, vanhaa lännen elokuvien slogania lainatakseni.

      • !!??!!

        puhtaasti toisia halveksiva, joten annan samalla mitalla takaisin. Väitit, että minä olen apinan ja ihmisen välissä oleva puuttuva linkki. Sinä olet sitten puhdas apina.

      • Bushmanni
        !!??!! kirjoitti:

        puhtaasti toisia halveksiva, joten annan samalla mitalla takaisin. Väitit, että minä olen apinan ja ihmisen välissä oleva puuttuva linkki. Sinä olet sitten puhdas apina.

        >> Väitit, että minä olen apinan ja ihmisen välissä oleva puuttuva linkki. Sinä olet sitten puhdas apina. >>

        No sinun kutsumisesi apinaksi loukkaa apinoita, mutta sovitaan niin, että minä olen apina. Apinat ovat sympaattisia, nokkelia ja kuuluvat luontoon. Sinä et ole sympaattinen, nokkela, enkä sinua luontoonkaan uskaltaisi päästää, ainakaan ilman valvontaa.

      • advari

        sinun viesteistäsi kuvastuu kova halu yrittää esittää sellainen väite, että olet ihmisenä jotenkin parempi ja korkeampi ja viisaampi ja nokkelampi ja sivistyneempi ja oikeastaan kaikessa paljon parempi kuin yksikään adventisti... mikähän sinua oikein vaivaa?

      • Bushmanni
        advari kirjoitti:

        >>> sinun viesteistäsi kuvastuu kova halu yrittää esittää sellainen väite, että olet ihmisenä jotenkin parempi ja korkeampi ja viisaampi ja nokkelampi ja sivistyneempi ja oikeastaan kaikessa paljon parempi kuin yksikään adventisti. >>>

        Ja tämän päätelmän olet tehnyt vaikkapa siitä kun kerroin, että minua saa sanoa apinaksi? Se on sinun mielestäsi merkki siitä, että koen olevani muita parempi?

        Tai kun olen kertonut olevani tavallinen syntinen, jolle saattuu lapsuksia usein?

        Tai kun olen kertonut, että voin olla vaikkapa sairaseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä?

        Nämä ovat mielestäsi kaikki sellaista, että koen olevani vaikkapa sinua fiksumpi?

        Jos kerran alamme analysoida toistemme mielenliikkeitä näiden kirjoitusten perusteella, niin voisitko sanoa, että mitä meidän tulisi ajatella vaikkapa Timo Flinkistä, adventtikirkon pastorista, joka tällä palstalla on hyvinkin varmoin sanankäänteinen ilmoittanut mahdollisista taivaspaikoista ja siitä, että kuka minnekin "osastolle" siellä pääsee.

        Lisäksi hän on kertonut, että mitkä tieteelliset totuudet hyväksymällä pääsee kadotukseen tai mitkä hylkäämällä pääsee taivaaseen.

        Mitä tällainen varmuus taivaspaikkojen jakamisesta jo hiukan etukäteen kertoo ihmisestä ja siitä, millaisia jumalallisia valtuuksia hän kokee itsellään olevan?

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9106954/44322157

        Esimerkiksi tuossa viestissä hän lähes itse Jumalan varmuudella kertoo taivaspaikkojen jakamisen, vaikka käsittääkseni Raamattu ei puhu mitään näistä asioista, enkä ole kuullut Jumalankaan puhuvan moisesta.

        En ole jakanut tällä palstalla vielä yhtään varmaa taivaspaikkaa minkään syyn perusteella, enkä uskalla todellakaan mennä sanomaan sitä, milloin joku ihminen on täydellisen vailla pelastusta, kuten uskaltaa joku toinen.

        Asiat ovat hyvin suhteellisia ja toki saat olla sitä mieltä, että minä pidän itseäni muita parempana, mutta se on vain sinun mielipiteesi ja minä itse en jaa tätä tunnetta kanssasi.

      • Ody: 999=
        Bushmanni kirjoitti:

        >>> Selität ja järkeistät kokoajan Jumalan uskomisen mitättömäksi. >>>

        Sinä väität, että lukemalla oikeaa, totuudellista tietoa historian tapahtumista, niin se tappaa jumalan tai uskon jumalaan?

        Mikäs se sellainen jumala on?

        Se, mihin minä tähtään on se, että ajattelisitte itse ja irroittaisitte sen talutushihnan kurkultanne, jonka amerikkalaiset humpuukilahkot ovat kurkkunne ympärille tiukasti sitoneet.

        Tällä Suomalaisen käännytyksen takana oli Suomen kansan orjuutus:
        ja Ruotsi tapatti sodissaan älyttömän määrän suomalaisia omissa
        sodissaan. Tämä Demoninen Kristillisyys on tappanut ymmärtämisen
        vajavuuden takia viattomia ihmisiä noitina.

        Nykyään ei ole enää tätä pelkoa, koska Endooran noita istuu Kristillisissä
        Keisarillisissa kirkoissa, Koska sillä Pääkallon päättäjien käskystä tuli ihmisille
        ihan kuolematon sielu. Raamattu taas kertoo, että se sielu joka syntiä tekee,
        niin sen on kuoltava. Tämä Raamatun paikka on mitätöity, kuolemattoman
        sielun ansiosta. Näet kirkollis kokouksissahan on aina päätetty, mikä on
        Jumalallista ja mikä ei. Minä en käsitä miksi Hellenistisen taruston osia on
        liitetty Evankeliumeihin. Tämän asian me voimme hyvinkin ymmärtää
        todellisuuden perusteella, koska uuden testamentin kirjoittajat olivat ihan
        oikeita Kreikkalaisia. Tämän asia tiedon mukaanalkavat Fiksummat ihmiset
        löytää tämän todellisen Helvetin olevan uskojansa korvien välissä{} !?

    • Sapatistit toivovat että jumalat lepäisivät töistään ja antaisivat ihmisten ominpäin touhuta.

      [][][] Babylonialaisilla oli "pahan päivä", joka oli seitsemän päiväisen jakson seitsemäs päivä, jolloin jumalia piti lepyttää uskonnollisin menoin.
      Lepytys oli määrättyjen tabujen noudattamista, ja nämä tabut olivat kieltolistoja asioista joita ei saanut "pahan päivänä" tehdä.
      Babylonian aluella on huomattavan vanha kulttuuri, joka juontaa juurensa noin 7000 vuoden päähän,
      eli se on noin tuhat vuotta vanhempaa, kuin edes koko Jahven luoma maailma on, mutta ei takerruta nyt yksityiskohtiin.

      Juutalaisten sapatti on alkukielisesti Shabbath ja babylonialaisten pahan päivä oli Shabbathum, joten tästäkin voimme jotain päätellä. [][][] (Bushmanni)

      Kiitos, bushmanni, arvokkaista tiedoistasi, sapattikuhmun puhkaisemisesta.

      • 31

        Mietipä Antti vielä kerran. Kumpi oli ensin; Jumala vai babylonialaiset?

      • Ystävän huomautus

        Herran sapatti on luomisen muistoksi annettu. Nyt on tietysti niin että jos ihminen ei usko Raamattuun vaan vanhoihin Babylonin kirjoituksiin on asia toinen. Valinta on ihmisen.

        Tästähän Raamattu kaikkialla puhuu "VALINNASTA" ja kehoittaa meitä valitsemaan elämän.

      • Pakko: 555

        Näissä Juutalaisissa kirjoissa mainitaan Nimroodin olleen ensimmäinen
        omalta pohjaltaan noussut Jumala valtias maan päällä: Semiramis oli mainittu
        äiti Jumalattarena jonka poikana mainitaan Tammus, joka oli aurinko kultin
        Jeesus ilmentymä. Toinen myöhempi Jeesuksen edeltäjä oli Mithra Jumaluus,
        jonka alkuperä oli kotoisin Persiasta. Tämä uskonto tuotiin sotilaiden mukana
        Persiasta vuonna 68.BC. Tätä uskontoa keisari suosi, siksi hän teki sunnuntaista
        valtakunnan kaikkien uskontojen yhteisen Jumalan palvelus päivän. Keisari on
        annettu kaikille Jumalaksi {}!

      • kuka ennen ketä?
        31 kirjoitti:

        Mietipä Antti vielä kerran. Kumpi oli ensin; Jumala vai babylonialaiset?

        Noh, oli kai n babylonialaiset ainakin adventisteja aikaisemmin?

    • napakymppi..

      11. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

      • Bushmanni

        Seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi, sillä Babylonialaistenkin jumalat silloin lepäsivät. Se oli jo lepopäivä toisilla, niin tehkäämme me siitä lepopäivä itsellemme, tuumivat juutalaiset.

      • oppimaton typerys
        Bushmanni kirjoitti:

        Seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi, sillä Babylonialaistenkin jumalat silloin lepäsivät. Se oli jo lepopäivä toisilla, niin tehkäämme me siitä lepopäivä itsellemme, tuumivat juutalaiset.

        Siis? Oletko sitä mieltä, että babylonialaiset olivat jo olemassa, ennenkuin Jumala loi ensimmäisen ihmisen?

        Tuo oli jotain outoa ja uutta.

        Taisit ottaa tosissasi sen uuden lahkon perustamisen?

      • Bushmanni
        oppimaton typerys kirjoitti:

        Siis? Oletko sitä mieltä, että babylonialaiset olivat jo olemassa, ennenkuin Jumala loi ensimmäisen ihmisen?

        Tuo oli jotain outoa ja uutta.

        Taisit ottaa tosissasi sen uuden lahkon perustamisen?

        Sinä et, nimimerkkisi mukaisesti, ole ollut ilmeisesti koulusi oppitunneilla hereillä.

        Olen sanonut, että a-kirkon tarjoama maailmankuva on hyvin epärationaalinen ja kun pitäydymme nuoren maan kreationismissa, niin näin sinä käy: Babylonialaiset olivat ennen ensimmäistä ihmistä.

        Toki me koulumme hereillä käyneet tiedämme, että näin ei ole.

        Meillä ei ole kirjaimellista Aatamia ja Eevaa, vaan asiat ovat sujuneet hiukan toisin. Lisäksi juutalaiset eivät ole ensimmäinen kansa maan päällä.

        Asiat selviäisivät sinulle, jos kertaisit vaikka ala-asteen kirjoja näin aluksi.

        Tai sitten luet luotettavaia tiedelehtiä, joissa asiat selvitetään perusteellisesti:

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=1367

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3287

        Ja niin edelleen....

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

        ja niin edelleen ..

        mitä sinä olet sanonut, on se, että sinä palvot tämän maailman ruhtinasta ja olet Jumalan vihollinen.

    • Bushmanni

      Nostanpa muutaman oman jutun ylös, kun on palstan kirjoitukset menneet hiukan vaisuiksi.

    • Bushmanni

      Nostan tämän ketjun taas ylös, kun keskustelu sapatista ei ota laantuakseen, eikä myöskään keskustelu siitä, että paavi tai joku muu vaihtelee päiviä vastoin Jumalan käsitystä lepopäivästä.

      • hernerokasta..

        Eli tunnustat Raamatun vääräksi ja sen suusi tunnustuksen mukaan elät.

        Mutta, kun se ei muuta Luoja Jumalan suunnitelmia, hän on antanut sapattinsa Aadamin lapsia varten.

        Eli jos et halua olla palvelemassa Isän lapsien kanssa rintamassa, niin nostamisellasi ja sanomisellasi ei ole virkaa, eli sitä virkaa, joka korottaisi Kristuksen valtasuuruutta ihmiseen nähden.

        Eli sinulla on oma hernerokkasi, jolla myyt esikoisoikeutesi iankaikkiseen elämään ja pidät sen halpana.

        Eli halvasta menee Bushmannin elämä tässä ajassa.

    • Bushmanni

      Nostetaanpa totuus sapatistakin taas ylemmäs, kun on jo monta kuukautta mennyt sen olosta pääsivulla.

      Sapatti on vain kopion kopio jo muissa uskonnoissa olleista palvontapäivistä, jonka luotettava historiantutkimus meille hienosti kertoo.

    • !!??!!

      Sinun "historiantutkimuksesi" on tasan saatanallista valhetta. Raamattu kertoo meille totuuden ja sinä olet valehtelija. Babylonialaiset eivät sapattia keksineet, väität sinä mitä tahansa.

      Jumala asetti sapatin luomisessa ja sinä olet isästä perkeleestä. Tee parannus tai mätänet helvetissä.

      • Bushmanni

        Tämän tiedon vahvistavat myös juutalaiset historiantutkijat juutalaisista yliopistoista, joten ei tämä asia ole ongelma kuin amerikkalaisille fundamentalisteille, joiden maailmankuvan asiat perustuvat yleisesti taikauskoon.

        Miksi juutalaisten ei ole ongelma myöntää tosiasioita koskien omaa historiaansa, mutta amerikkalaiset eivät pysty hyväksymään tosiasioita koskien juutalaisten omaa historiaa?

        Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin ei varmaan yhdeltäkään amerikan lahkolaiselta saa selväpäistä vastausta.

      • Sivusta seuraan

        Oletko sinä Bushmannin luoma stereotypia keskivertoadventistista?

      • Bushmanni
        Sivusta seuraan kirjoitti:

        Oletko sinä Bushmannin luoma stereotypia keskivertoadventistista?

        Olenkin ajatellut, että milloin tuon "valopään" esiintyminen liitetään siihen, että hän onkin minun kehittelemä mielipuolinen uskonnollisen fanaatikon alter-egoni.

        No edes minä en kykenisi luomaan moista uskonnollista hirviötä, vaan siihen pystyy ainoastaan amerikkalainen uskonlahko ja sen lahkon äkkiväärät pastorit. Siellä noita riittää ja ei hän ole mikään stereotypia (vallitseva (virheellinen) mielikuva), vaan hän on täysin todellinen ilmiö, joita lahkojen jäsenistä on varmaan 80-90 prosenttia tänä päivänä.

        Minä olen hänestä hyvin iloinen, sillä hän on parasta PR:ää koko adventtikirkolle mitä kuvitella saattaa.

      • !!???!!

        ihmiset mukanasi helvettiin valhe-PRlläsi.

      • !!??!!
        Bushmanni kirjoitti:

        Tämän tiedon vahvistavat myös juutalaiset historiantutkijat juutalaisista yliopistoista, joten ei tämä asia ole ongelma kuin amerikkalaisille fundamentalisteille, joiden maailmankuvan asiat perustuvat yleisesti taikauskoon.

        Miksi juutalaisten ei ole ongelma myöntää tosiasioita koskien omaa historiaansa, mutta amerikkalaiset eivät pysty hyväksymään tosiasioita koskien juutalaisten omaa historiaa?

        Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin ei varmaan yhdeltäkään amerikan lahkolaiselta saa selväpäistä vastausta.

        mitä juutalaiset ateistit väittävät. Jumalan vihollisia nekin ovat.

    • Eeden tiedotus.

      Käärmeen kieli puhuu Bushmannin suulla..

      ____
      Sapatti ja Aadam..

      Eedenin paratiisi ja hyvän ja pahantiedon puu.
      Käärmeen kieli, antaa teille .... 4. Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. 5. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."

      Tämän toistoa on Bushmannin puheet. Hän on "tietää hyvän ja pahan = lähden tiede ja oma ymmärrys".

      Liha ei alistu Jumalan lain alle, eikä liha voikaan, vaan on uudestisynnyttävä UudenAadamin Henkeen.

      Tämä Uusi Aadam osoitti tavan, eli kuinka palvella Kirkkauden Jumalaa.
      Se on alistuminen Sanan totuuteen, koska se tuomitsee viimekädessä jokaisen.

      Eli maaksi sinun Bushmanni pitää kerran tuleman ja tämän syntiinlankeemuksen takia, puhukoon tieteesi mitä vaan, niin sen hedelmän tähden, sinä et elä iankaikkisesti, vaan vanhenet, rapistut, dementoidut ja kuolet.
      Mitä se hyödyttää ihmistä, jos taivas ei häntä tunne.

      Sopii miettiä tämän raadollisen elämän aikajakson käyntikertaa, kannattaako olla epäuskoinen ja korottaa itsensä jumalaksi itselle? Ei se ajatus ainakaan iankaikkisuuteen kanna.

      Tieteesi voi vain todeta, että maasta olet ja maaksi tulet.
      Ei se siemenellekään pysty antamaan henkeä, vaikka pistäsi viisudessaan samoiset aineosan aineet purkkiin ja ravistaisi, ei tule elämää, saati tekisi aivan uuuden siemenen. Elävää voi muokata, mutta ei tehdä uutta.
      Vai luuletko sen onnistuvan? Siinä sitä uskoa todella tarvitaan, nostan sellaiselle uskolle tavallaan hattua, se uskoa vasta onkin. ..

      Mutta älä eksy olemattomiin. Tämä langennutkin luomakunta kertoo luomisesta ja sapatistakin, eritoten se peilisi ja peilistä näkyvä nokkasi kertoo totuuden.
      Otapa vaikka rippikuvasi näppyläinen valokuva, vertaa ja katso sanaa. Maaksi tulet, jononpää lähestyy ja kuolema kolkuttelee ovella, vieläköhän on armonaikaa jäljellä, vai oletko senkin hupeltanut väärillä alttareilla?

      • jae 18 Luoja

        Tämä luku olisi hyvä miettein lukea.
        käytän sanaa adventisti/usko = / sapatti- uskollisuus, Kristuksen kautta Jumalan tahdon ja kunnioittamisen tähden, sekä sen tähden, ettei helvetillistä kidutusoppia julisteta.
        Opetuksen pohja on Raamatussa sen sanassa ja juuri siinähän Sanassa meidät tuomitaan, Herran huoneesta lähtien, mikä on sitten niitten osa, jotka ovat täysin jumalattomia. Luepa lukua jamieti.
        Eli Pyhässä Hengessä voideltu.
        "Näin sanoo Herra voidellulleen adventtiuskovalle, jonka oikeaan käteen olen tarttunut kukistaakseni epäuskoiset kansat (isienperinnäissääntöopit') ja riisuakseni kuninkaitten (esim, vastustava rienaajanhenki) kupeilta vyöt ja ovet hänen edessään avautuisivat, eivätkä portit sulkeutuisi.
        Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet (kovan epäuskoisen sydämen), ja rikon rautasalvat (isienopit).
        Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, (uskoon kääntyvät), kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä Herra, olen se jota sinut nimeltä kutsuin, minä Israelin (kansansa) Jumala.
        ..... epäuskoiselle isien perinnäistieteenopettajalle.. 9.Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastian kanssa (niitähän täällä riittää) eli joukossa. Maasta tehtyjä kaikki!.
        Sanooko savi valajallensa !"Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!" (se sapatin kunnioituksen puutteen henki)! .. Eniron tila jää vajaaksi kirjoittaa. Mutta mitä on Jumalan kunnioitus?
        Aika ihmisissä nostaa nokkansa, hyvän ja pahantiedon puulla ollaan kuin jumalia, ohjataan ja määrätään ihmisten mitalla Sanaa, ajan jumalanpalvelus on ihmismuotoinen ja näköinen sanojen summa.
        Mutta kulmakiven jättäminen pois, jättää alttarin vajaaksi. Luepa tuo luku tänään ihmisen asettaman pyhän keskelläsi.

      • jae 17-18
        jae 18 Luoja kirjoitti:

        Mielenkiintoinen rinnastus. Egyptissähän on se orjuus ollut Jumalan kansalle ja työllä rasitettiin, ettei päässyt palvelemaan Jumalaa. Eli sen aikainen markkinkuninkuus hallitsi.

        Mutta jae 14. vapaasti muotoiltu mietittäväksi.
        Näin sanoo Herra: Egyptin työasnio ja Etiopian kauppavoitto ja sebalaiset, suurikasvuiset miehet, tulevat sinun omiksesi, (eli pysähtyvät raamatullisen levon - sapatin ja Sanan ääreen), """tulee veljesyhteys Herrassa, Sapatin Herrassa, mutta vielä he ovat perässä kahleissa isienoppiin"""!!.
        Sinun perässäsi he käyvät, kulkevat kahleissa, (etsien vapautta), sinua kumartavat (eli vapauden sanomaa), sinua rukoilevat (eli puhumme asiat Jeesukselle yhdessä),
        "Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, ei ole toista, ei yhtään muuta jumalaa".

        Näinhän se on, julistetaan Sapatin Herran, Jeesuksen vapauttavaa evankeliumia, jossa lain ja evankeliumin snaoma on maailman loppuun saakka, kuin Jeesus on opettanut.
        Joka tämän opetuksen on hyljännyt ja asettanut muun näköalan, he ovat itse hyljänneet Jumalan ja ottaneet jumalansa näköisen alttarin.

        jae 17... Mutta Israelin (Jumalan lunastama kansa) pelastaa Herra iankaikkisella pelastuksella, te ette joudu häpeään ettekä pilkan alaisiksi, ette ikinä hamaan iankaikkisuuteen saakka.

        Eli iankaikkinen elämä on armolahja, joka saadaan Kristuksessa ja hänen täytetyssä työssään.
        Siinä se iankaikkinen pelastus lepää, eikä siinä joudu häpeään, koska toivo ja lunastus on Hänessä.
        Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan - Hän on Jumala - joka on valmistanut maan tehnyt sen.
        hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti. Minä olen Herra, eikä toista ole.

        Eli Uusi taivas ja maa. Maa on sitten asuttu, kun se luodaan uudeksi. Hänen omilleen ja iankaikkisesti.
        Kaikki entinen on mennyt ja tätä Jumalaa on hyvä kumartaa ja luotu voi kumartaa Luojaansa yksin ja ainoastaan kunnioittamalla sapattia. Se on Aadamia, ihmistä varten annettu pois Egyptin orjuudesta jossa ne kahleet ovat monen harteilla laahuksina.

    • Ihmettelen kovasti

      Raamatussa annettu "Herran sapatti" on "paha päivä" ?

      • Bushmanni

        >>> Raamatussa annettu "Herran sapatti" on "paha päivä" ? >>>

        Tietenkin Raamatussa mainittava sapatti, Herran sapatti tai mitä termiä siitä halutaankaan käyttää on juutalaisten sapatti, lepopäivä.

        Kirjoituksessani oli kyse siitä, että mistä juutalaisten sapatti, Shabbath, juontaa juurensa ja se juontaa juurensa babylonialaisten Shabbathumista.

        Uskonnoissa ei ole kenelläkään mitään omaa, vaan kaikki on lainaa jostain toisesta uskonnosta. Juutalaiset saivat sapattinsa babylonialaisten "pahan päivästä" ja juutalaiset tekivät siitä itselleen oman versionsa.

        Esimerkiksi Raamatun luomiskertomus on napattu mesopotamialaisilta, samoin kuin Nooan tuhotulva. Sumerilaisilla ja babylonialaisilla oli myös samoja tarinoita paljon ennen juutalaisten versioita. Ne tarinat tunnettiin mesopotamialaisessa kansanperinteessä paljon ennen kuin juutalaiset kopioivat ne omaan kansanperinteensä. Juutalaiset katsoivat kertomusten olevan niin mainioita, että muuttivat niitä hiukan ja tekivät niistä omaa kansanperinnettään.

        Kalevalassa meillä on samoja kertomuksia muutettuna meidän tarpeisiimme. Kalevalassa vedenpaisumus on myös verenpaisumus, Väinämöisen lyödessä kirveellä varpaaseensa jolloin ihmiskunta hukkuu vereen. Ylipäänsä Kalevalassa luomismyytti ja vedenpaisumusmyytti ovat sekoittuneet, Maailman synty -runossa loputtoman veden päällä lentävä sotka tai hanhi on Raamatussa liitetty Nooan arkkiin. Luku seitsemän korostuu myös muinaiskalevalaisissa kerrostumissa ajalta ennen kristinuskon tuloa, maan synnyttyä seitsemännestä "rautamunasta" jonka sotka tai valkoinen lintu hanhi munii. Väinämöisen veneenveisto on Kalevalan pisin osio, mutta Nooan vastine Kalevalassa on kuitenkin pitkäikäinen ja viisas Antero Vipunen, joka eli vesien alla ja jonka partakin kasvoi jäkälää.

        Sitten islam ja kristinusko ovat ottaneet juutalaisuudesta elementtejä ja muokanneet ne omiin järjestelmiinsä sopiviksi.

        Kristinusko on monoteistinen uskonto, mutta siinä on kuitenkin aineksia monijumalaisuudesta, joka ilmenee kaikuna vaikkapa kolmiyhteydessä. Isä, Poika ja Pyhä henki on kaikua vanhoilta ajoilta kun uskonnnot eivät olleet monoteistisiä, yksijumalaisia, vaan jumalia oli useita.

        Esimerkiksi Vanha testamentti, juutalaisten Tanak, muutetaan kristilliseksi kun sitä luetaan Uuden testamentin kautta, eli asetamme Vanhan testamentin päälle uuden tulkintakerroksen.

        Näin Vanha testamentti muutetaan kristilliseksi ja juutalaiset tulkitsevat niitä samoja kirjoituksia juutalaisesta näkökulmasta ja ne kertomukset ovat heille osin erilaisia heidän "tulkintakerroksensa" ansioista.

    • Sapatista taas keskustellaan, niin nostetaanpa vanha kirjoitukseni ylös teidän kaikkien iloksi.

      • pyh!

        Täyttä potaskaa kirjoitat.

    • onnellinen vapaa

      Kiitos. Tämä auttoi pääsemään eroon adventismin valheesta.

      • pyh!

        Hylkäsit siis Jeesuksen. Siitä seuraa kadotustuomio.

      • Mun pointti

        Nyt en minä usko että sinä olet koskaan edes ajatellut olla adventisti, mutta ajatella jos olisit uskonut noihin Bushmannin käännytys kirjoituksiin -- Buhmannihan on Jumalan pilkkaaja..

    • On sulla jutut taas

      Et sinä Bushmanni taida ymmärtää edes mistä sapatissa on kysymys. Sinulle on kaikki se täysin peitossa ja siksi kirjoittelet niinkuin teet.

      Kun Jumala sanoi israelilaisille että, sapatti on merkkinä hänen kansalleen .. ei sillä ole edes väliä jos joku muukin käytti 7-päiväistä viikkoa -- Kyse on sapatista joka on Jumalan asettama omalle kansalleen.. kaikille jotka siihen kuuluvat juutalaiset tai ketkä tahansa..

      Tätä on sinulle nyt yritetty opettaa monet kerrat, mutta koska jääräpäisyydessäsi et ole sitä tajunnut, niin ei sinulle sitä kannata toistaa kerta toisensa jälkeen ..

      Mutta ei sillä ole mitään väliä jos sapatti on annettu vaikka viime torstaina jos se on Jumalan antama ja annettu merkiksi jostain ..

    • Valoa adv.pimeyteen.

      Adventistit ajelevat sammutetuin lyhdyin. Heidän epäjumaliansa ovat juuri ne samat muinaisen israelin kansankin epäjumalat.
      Samoin on epäjumalien palvontapäivienkin laita.
      Tosin useimmat adventistit ovat vain ryhmäsieluja ja peesaajia, jotka saavat nautintonsa siitä, kun voivat olla nk. joukkohenkisinä oman ryhmänsä kanssa aina eri mieltä toisinajattelijoiden mielipiteistä.

      Määrätyillä uususkonnollisilla ryhmillä, joilla on hillitön halu elää menneitä historian aikoja ja pakanallisia menoja yhä uudestaan ja uudestaan omassa elämässään, on vain jumittunut niin sanotusti levy pyörimään samaan uraan. Tarpeeksi kauan hokemalla kultin pastoreiden opettamia mantroja alkaa ns. "kuuppa jäsenistöllä himmenemään" ja se on otollinen tila esim. kyniä kultin jäsen puhtaaksi maallisesta mammonasta tai kultin opinkappaleista poikkeavista mielipiteistä.
      Kaikki mikä sotii adventtikultin pastoreiden auktoriteettia ja heidän päähänsä iskostettuja mantroja vastaan nimitetään pastorikunnan toimesta saatanalliseksi "myyrän" työksi. Kaikki on siis tarkkaan ja suunnitelmallisesti opetettu pastoreille ja heidän kätyreilleen mm. Iso-Britaniassa ja USA:ssa sijaitsevissa kultin omissa oppilaitoksissa joissa kultin pastoreita aivopestään aivopesemään jäsenistöä ja uusia jäsenehdokkaita.

    • Nostetaanpa tämä vanha avaus taas kaikkien luettavaksi, kun sapatista ja sen ihmeellisestä alkuperästä vouhkaajia tulee markkinoille aina silloin tällöin.

      Sapatissa ei ole mitään ihmeellistä, vaan sekin on vain varastettu muilta, kuten uskonnoissa kaikki muukin.

    • Kristinusko on varastettu Raamatun saduista, joissa erään beduiinilauman palvomasta yhdestä jumalasta on tehty kristinuskon ylin jumala.
      Jumalten joukkoon on sitten lisätty muita "pyhiä" kavereita, joiden sitten väitetään olleen ukkojumalan asialla.
      Aika moni muukin uskonto noudattaa samaa syntykaavaa.

      • Pähkäilyä.tulkintaa

        Olkoon uskosi sinulle siunaukseksi. Olkoon sitten Jumala ja Raamattu sinulle satua, ja näinhän raamattu antaa sinulle luvan ajatella, uskoa ja matkata päämäärääsi kohden.

        Nauti maailmastasi - se on aikaan sidottu. Ei pidempään aikaa. Se tarjoilee uskosimukaan elävien maljoja, hyviä ja huonoja. Sinä voit kasvattaa jälkipolvesi saman uskon päämääriin ja näin maailma elää ja toimii siten määräaikansa loppuun asti ja siihen sitten tulee piste.

        Isokirja puhuu sen pisteen päätepisteestä, että tavallaan ongelmat puhdistetaan tulessa.
        Se on kirjattu meille opiksi ja ymmärrykseen niinkin, että uskosikansa kirkoaa, puree hampaansa, kun näkevät tämän elämänsä tekojen tuloksen.
        Eli hedelmän, minkä kylvätte toinen toisellenne.
        esimerkki hedelmistä.
        Tuossa yritän jotenkin avata erään lääkäreiden jälkipolvelle vaihtoehtoa.
        Isällä ja äidillä ei ollut tahtoa evästää neuvoihin ja ohjeisiin lastaan.
        Nyt on lääkkeet, huumeet, alkoholi, sekä itsetuhoisuus yhtälönä sydämessä.
        Tuon lukeneen ja oppineen lapsen, [puhun lapsesta, vaikka on aikuinen, tarkoitushakuisesti, koska hedelmästä on kyse, joka on kasvatettu tähän aikaan] elämä käy kiromaljastaan toiseen.
        On katkaisuhoitoja laitoksessa ja toisessa. Liitot hajoavat noitten maljojen äärellä.

        Niin, väärien valintojen summa, iseillä ja äideillä voi olla mahdollistamassa siihen, että perustus lapsilla pettää. Kauniit ja Rohkeat ohjelma perheessä ei elätä. Neuvot ja ohjeet ovat heikkoja, jolla lapsi saatettaisiin elämään ja yrittämään terveessä elämänpohjassa.
        Toivoisin, että Hengen voimalla onnistun voittamaan tuon nuoren elämän Herralle.
        esimerkki ajatus päättyy.

        Olisiko adventtiairuen elämässä vaara vastaavaan kylvöön ja tätä sitten katsellaan siellä tulevaisuuden tarkastelupäivässä. Uskallatko katsoa tuossa peiliisi?

        Matemaattisesti - luettiin toisessa kirjoituslinkissä kertoo siitä, että kaikki on tarkan laskelmoivan määreen sisällä toimimassa, että elämä olisi tosi.
        Sama se on Luojan rakkauden suhteen. Lain päämäärä on rakkaus. Eli Kristus-peruskivi on tosi. Siihen rakennettu elämä on mahdollisuus voittaa parempi tulevaisuus.

        Laittomuuden hengessä elävät jäävät elämän ulkopuolelle. Se, mitä mittaat saduksi, ei ole satua, jos elämää katsot rehellisesti. Jos et ole rehellinen itsellesi, se oksa katkeaa ja on tavallaan se kuiva oksa, joka palaa siinä tulessa, että luomakunta puhdistuu ongelmastaan.

        Se, että sinulle sallitaan ajatuksesi ja tiesi, on,, että tuomion tulen aika ei ole vielä.
        Matemaattinen yhtälö lopputulokseen, jossa kaikki on sangen hyvää on siinä Uudessa ajassa, 3. Uudessa taivaassa ja maa / Maapallon kolmas vaihe.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15065805/oliko-maa-ennen-adamia

        Elämme aikakausia ja me olemme tässä hetkessä. Kukin valitsee mihin menee. Elämä on tienkäyntiä, matkaa, valintoja, koska elämässä on aina päämäärä - lopputulos, summa.

        Missä summayhtälöstä meidän elämämme löytyy, se on meidän valintaa.

    • pyhpy267263

      Aloittajan valheet eivät hetkauta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe