Sekopäästä kunnon koiraksi, miten?

miumiu10

Minulle ja miehelleni tuli noin viikko sitten koira. Koira on ollut sukulaisellani aivan pennusta lähtien ja olemme mieheni kanssa olleet koiran elämässä mukana koko ajan. Nyt elämäntilanne kävi niin että meidän piti ottaa koira asumaan meille. Kysyisin neuvoa koska olemme aika toivottomia jo. Koira vinkuu aika paljon ja ns. itkee vaikka mikään ei olisi vialla. Erehdyimme antamaan koiralle ihmisten ruokaa parina ensimmäisenä päivänä kun se oli meille tullut niin nyt koira kieltäytyy syömästä koiranruokaa ollenkaan, siis vain tosi pieniä määriä syö. Ja ulkona on hihnassa todellinen ongelma. Ei kuuntele puhetta tai kieltoja ollenkaan ja vetää kuin hullu. Olemme veto-tilanteessa ( eli koko ajan) pyrkineet aina pysähtymään ja jonkin ajan pääsät jatkamme matkaa jolloin vetäminen taas alkaa. Koiran ei tarvitse kuin nähdä kaukaakin toinen koira niin alkaa armoton rähinä ja haukkuminen, suorastaan huutaminen ja kamala henkihieverissä hyppiminen eikä koira silloinkaan kuule eikä näe mitään. Aika helvetillistä.
Viikko sitten kun koira tuli niin ongelmana oli kauhea jylkyttäminen sekä ihmistä vasten että petivaatteisiin. Se on melkein kokonaan loppunut ja koira lopettaa kun kiellän kovasti. Mikä auttaisi muuten? Koira on muuten ihana ja kiltti mutta tälläistä ongelmakähyttäytymistä on kuitenkin. Millä pääsemme eroon tästä? Arvostaisin todella neuvoja kun luulen kuitenkin että tälläsitä on ollut muillakin kuin vain meillä. Emme haluaisi luopua koirasta kun emme halua antaa sitä vieraille ja meidät se kuitenkin on tuntenut koko elämänsä.. Paljon koirakoulutus-kurssit maksavat ja milllaisia tuloksia niistä saa? Missä pääkauöpunkiseudulla niitä järjestetään? Apua.

8

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miumiu10

      aina kun syömme niin koira tuijottaa 10 sentin päässä ja anoo katsellaan ruokaa..ahdistavaa.

    • Megalo.

      Otetaan ensin rähinäongelma.Jos olette molemmat koira lenkillä,toinen teistä menee vastaan ja puhuu toisen koiran taluttajan kanssa hetken.Kyllä oma koira oppii että vastaan voi tulla ystäväkin,kärsivällisyyttä.Vinkumiseen kannattaa vastata kysymällä koiralta "mikä koiraa surettaa"osaaottavalla äänellä.Pojan koira voi 3-4 minuuttia kertoa murheitaan.Ja kärsivällisyyttä.Ruokaan;anna joko kotiruokaa tai valmisruokaa,älä molempia.Valmisruoat ovat yleensä(tunnetut) erittäin vitamiinipitoisia,paremmin valvottuja kuin ihmisten pöperöt.Jos koira jäljittää,on katsottava ettei koira saa ruuassa eläinrasvoja.Vaikuttaa hajuaistiin.Vetotilanne;meno seis,käsi rintaa vasten,juttele ja paina takamus maahan,vaikka olis märkää.Toista vaikka monta kertaa ja päivittäin.Ja sitten se sama hyvä neuvo;kärsivällisyyttä.

      • hilipilom

        No itse ihan tuohon ruokintaan voin sanoa, että meillä menee ihmisten "neutraalin makuiset" ruoat koiralle lisänä raksuihin, joten suosittelen antamaan molempia, ja raakaa lihaa, luita yms.

        Vetotilanteessa tosiaankin toistetaan aina se pysähtyminen ja istuminen, vaikka saattaa tuntua toivottomalta niin toimii kyllä ajan kanssa! :)

        Jos koira nylkyttää ihmisiä vasten, usein kyseessä on alistamista, yrittää ottaa pomon paikkaa. Suosittelen harjoittelemaan johtajuusasioita siten, että te esitätte aina olevanne ylempiarvoisia. Pääsette ensimmäisenä ulos ovista, saatte syödä ensin jne. Ja kun koira tuijottaa syödessä, kannattaa olla antamatta sille huomiota. Älkää katsoko tai sanoko mitään jne.

        Räyhäämiseen en oikein osaa sanoa kun oma koira ei ole räyhännyt muttamutta..

        Jos koira vinkuu syyttä, ei sille saa kyllä minun mielestä antaa huomiota. Kieltäminen kun ei yleensä toimi, niin kannattaa vaan lähteä pois tilanteesta. Kyllä se lopettaa.

        Luopumaan en todellakaan kannata, sehän vain pahentaisi asioita. Nyt vain tiuhaan totuttelua lenkillä ja muissakin tilanteissa. Jos koira on vanhempi, saattaa kestää paljon aikaa ennen kuin tavat lähtevät, mutta kannatan vain olemaan kärsivällinen ja päättäväinen. Muista aina palkita reippaasti kun koira toimii oikein, ja kannatan vahvistamaan teidän suhdetta, niin koira oppii luottamaan sinuun ja mieheesi ja tuntee olevansa turvassa lenkilläkin eikä rähjää.

        Käy täällä lueskelemassa ja kyselemässä neuvoja, itse olen saanut hyviä neuvoja : http://keskustelu-2009.koirat.com/viewforum.php?f=12

        Tsemppiä jatkoon, kyllä se siitä. :)


    • Sakemaanikko
      • Välttämättä tuossa tapauksessa ei tarvi olla korkeaa sukupuoliviettiä.
        Tuontyyppisellä/tuontyyppisessä tapauksessa voi olla kyse sijaistoiminnasta.Koira on vähän "pihalla" missä mennään ja/tai voi olla virtaa kunnolla,mitä ei pääse purkamaan.

        Ja sukupuolivietistä sen verran,että ei suinkaan se ole kytköksissä aina dominanssiin.
        Esim.pikkukoirilla ,jokusissakin roduissa on tyypillistä,korkea sukupuolivietti,eikä siihen liity mitenkään dominanssia.


    • Voisi olla tosiaan ihan hyvä ottaa yhteyttä johonkin (koirakouluun) kouluttajaan,mieluiten sellaiseen, josta saa ihan perusneuvoja koiran tapakasvatukseen.Homman saa paremmin kuntoon,kun työstetään kokonaisvaltaisesti ja ihan "alusta" asti.
      Ihan googlellakin koirakouluja/ongelmakoirakouluttajia löytyy ;)

    • minäkin.

      Tuo vinkuminen nyt on lähinnä seurallisuutta. Lieneekö sakemanni? Enivei, haluaisi että keksitte jotain tekemistä koko ajan. Kannattaa siis kouluttaa ja opettaa erilaisia temppuja. Näin saa itselleen kelpo apulaisen. Tohvelien tuomiseen tai olutpullon noutamiseen, esim.

      Tuosta ruokapuolesta kannattaa nyt tehdä päätös kumpaa aikoo tarjota jatkossa. Jos kotiruoka maistuu ettekä itse pidä pahana jatkakaa sitten pelkästään sillä. Jos taas koette sen jotenkin ongelmalliseksi niin pankaa koiranruokaa tarjolle ja pitäkää siinä niin kauan kunnes maistuu. Ei koira itseään nälkään tapa. Viikonkin voi hyvin paastota. Älkää antako periksi kesken.

      Veto-ongelmaan saattaa löytyä useitakin ratkaisuja joista yksi että käyttäessänne normaalihihnaa, vedätte koiran kulkemaan aivan sivulla. Kokoa ylimääräinen osa hihnasta käden ympäri. Ilmaise koiralle että näin on tarkoitus kulkea, aivan vieressä. Pura kierros tai kaksi käden ympäriltä ja katso alkaako vetämään heti eteenpäin. Vedä samantien takaisin kireälle ja ilmaise että "vain luottamus tuo vapauden". Tätä tee kunnes alkaa kulku sujumaan vetämättä. Jos kuljette mieluiten fleksiä käyttäen, niin se kannattaa unohtaa ainakin viikoksi että homma alkaa sujumaan. Sen jälkeen voi palata takaisin fleksiin ja kun oppi unohtuu niin pitää kertausharjoitukset silloin tällöin.

      Käskyjen perille saamiseksi tulee käyttää ääntä joka on riittävän vakuuttava koiralle että nyt on tosi kysymyksessä. Eli komennot lyhyinä, selvinä kuin poliisi käskyttää rikollista.

      Uusina omistajina teidän tulee nyt vain opettaa oma käskykantanne koiralle. Se ei tapahdu viikossa.

      Joka lenkillä käykää läpi kaikki tärkeimmät käskyt ja moneen kertaan. Erityisesti seis, pysähdy, odota, ei_mene ja saa_mennä, mennään, tänne jne. Kannattaa myös opettaa koira istumaan suojatien eteen ennen ylitystä sillä sekin omalta osaltaan rauhoittaa menoa.

      Edellinen tuossa kertoi yhden hyvän tavan opettaa koiraa luottamaan koirallisiin vastaantulijoihin. Kun olette vain toinen ja koira-parina liikkeellä ja vaikka molemmatkin. niin jäätävän kylmä rauhallisuus itsellä, ja juttelua rauhallisesti koiralle "ei mitään hätää, mennään ohi vaan"-tyyliin ja kiinnitä huomio myös siiihen että otat hihnan lyhyelle todella rauhallisesti. Ja kun näistä varotoimista huolimatta se helvetti repeää niin menette suoraan ohi, mitään sanomatta. Aivan ohitustilanteen lopussa voi karjaista "perkeleen" tmv taikasanan josta tietää että jotain meni pieleen...

      Ja sitten jossain vaiheessa kun opitte tuntemaan koiran tavat paremmin, niin kokeilkaahan antaa tutustua vastaantulijoihin, tietysti ellei näillä tai itsellä ole kiire. Ensin kirsukosketuksena ja jos sopu näyttää löytyvän niin laskekaa varovasti vapautta. Mutta varokaa solmuun meneviä hihnoja jotka ahdistavat koiraa kuin koiraa. Samoin lähtötilanteessa ilmoittakaa että "mennään", ilman että kiristätte hihnaa joka on merkki tappeluluvasta(ainakin meillä oli).

      Tuossa nylkyttämisjutussa varmaan huomasit itsekin että käskyt tulee antaa selvästi ja niin että ei jää epäselvyyksiä(ts. kuten poliisi). Eikä se poissulje sitä että muulloin koiralle voi leperrellä niin paljon kuin sielu sietää. Kummastakaan ei koira hajoa.

      Ja siitä tuijottamisesta pääsee sillä kun ojentaa käden suuntaan johon toivoo koiran haihtuvan ja ilmaisee sen myös muin mimiikan keinoin eli tuikea ilme. Ellei haihdu, niin kannattaa sanoa "yksi" sitten "kaksi" ja kolmatta ei tule koska silloin koira poistetaan toiseen huoneeseen. Meillä tehty näin koirasukupolvesta toiseen ja toimii ;)

      Eli kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta, helekutan pitkää pinnaa ja päättäväisyyttä, mutta ennenkaikkea huumorintajua, niitä kun riittää niin ei yhden huligaanin koulimiseen muuta tarvita

      • miumiu10

        koira on. siinä on labradoria ja amstaffia sekaisin joten itsepäisyttä ainakin riittää. kiitos neuvoista, otetaan käytäntöön :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      401
      1158
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1096
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      60
      779
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      670
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      71
      664
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      623
    Aihe