Onko pakkoruotsituksen huumassa kysytty/julkaistu yhtäkään pedagogiikan asiantuntijan mielipidettä siitä, kuinka monta kieltä keskiverto-oppilaan olisi sopiva pakollisena opiskella?
Pedagoginen näkökulma kielten opiskelussa?
ja vi kan
14137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tässä onkin varsin tärkeä kysymys.Olen usein ajatellut,kuinka moni syrjäytyy jo nuoruudessaan
näiden kovien vaatimusten edessä.
Seuraavan kerran kun pohditaan nuorten pahoinvointia,voisi ottaa tämänkin esille.
Nuorista suurin osa kai haluaisi oppia englantia,joten eikö se olisi riittävä monelle.
Kuka on jo lapsena niin tyhmä, ettei opi englantia?? Televisiosta, tietokoneista ja kaikista tietokonepeleistä huolimatta!!?? Mahtaa olla melko takapajuisen sisäsiittoisen peräkylän asukki!! Ei mene kaaliin, vaikka päivittäin sekä väkisin että vapaaehtoisesti pakotettaisiin??
Sen nyt vielä ymmärtää, että nämä lihavat turistisotanorsut eivät osaa, mutta nuoriso....
Mahdollisuus keskittyä englantiin parantaisi oleellisesti ns. heikoimpien oppilaiden tuloksia ja mahdollisuuksia myöhemmin työelämässä, opiskelussa ja maailmalla.
Moni kieltenopettaja tunnustaa tämän, varsinkin ne, joiden omilla lapsilla on ongelmia kielten opiskelussa. Mutta meillä on ihmeellinen leimaava ilmapiiri, minkä vuoksi ihmisten on hyvin vaikea avoimesti puhua tästä asiasta.
Eiköhän EUssa ole jokunen pedagogian asiantuntijakin..
EUn suositus ja tavoite on kaksi vierasta kieltä.
Joten vastaus on:KAKSI.
Suomessa ne kielet ovat poliittinen ruotsi ja englanti.
Tässä järjestyksessä, ruotsi pakollisena, englanti valinnaisena.
Muita vaihtoehtoja ei tarvita (siis RKP:n maasuttaman eliitin mielestä)
Suomen pitäisi alistaa kielikoulutuspolitiikkansa EUn asiantuntijoiden arvioitavaksi-
EU on sitä ehdottanut, mutta Lipponen ja RKP esti senkin hankkeen 2002.
että kaivataan apua muualta? Eiköhän Suomen lapset vanhempineen tiedä, mitä tarvitaan ja teidän mielipiteillänne ei ole mitään väliä. Kuulutte jo siihen "kaartiin", joka ei opi enään yhtään mitään. Siispä lopettakaa tuo turha vouhotus, ettei vanhat sydämenne rasitu!
"Lapset vanhempineen" kyllä tietävät, mutta poliitikot eivät tiedä eivätkä usko lapsia ja vanhempia. Noloa mutta totta: tarvitsemme EU:ta apuun, koska omat poliitikkomme eivät aja omien kansalaistemme etua.
Fennomaanit ovat aina olleet avuttomia luusereita ja aina syyttäneet muita epäonnistumistaan. Älä odota siitä taholta mitään kannustusta!
Pakkoruotsittajat väittävät, että keskivertoihminen oppisi kuinka monta kieltä tahansa. Täyttä puppua koko väite.
Todellisuudessa ei opita yhtäkään vierasta kieltä kunnolla ja korkeintaan pari kieltä turistitasoisesti.
Ei todellakaan ole varaa tuhlata yhtä kieltä vain portiksi.
Ensinkin EU:n "suositus" on tehty tilanteessa, jossa valtaosalla EU-kansalaisia on vieressään isoja sukulaiskielialueita ja he kuulevat näitä kieliä päivittäin. Silti moni EU-kansalainen ei lue ainuttakaan vierasta kieltä ja jo pieni kurssitus sukukielessä koetaan "osaamiseksi". EU on siis suosituksessaan patistamassa keski-eurooppalaisia jonkinmoisiin kieliopintoihin.
EU:n suositus ei kuitenkaan ole paikallaan täällä, missä puhutaan aivan omaa kieliryhmää - tai tietysti voimme liittää joka oppilaan koulutukseen sellaisen turisti-viron, se voisi olla kivuttomin ratkaisu.
Ahvenanmaalaisista nuorista ysiluokkalaisista lähes kolmannes ei opiskele muuta kuin äidinkieltään ruotsia ja vieraana kielenä englantia. EU ei ole käynyt heitä kovistelemassa, emmekä me suomalaisetkaan. Länsirannan ruotsinkieliset toki opiskelevat suomea, mutta eivät kovin hyvin opi, kun eivät sitä arjessaan kuule. (Minulla oli niin mukavia opiskelukavereita sieltä länsirannalta, etten mene koskaan sanomaan siitä porukasta pahaa sanaa, vaikkeivät suomea puhuisikaan).
Myös Ruotsissa on päädytty siihen, että osa oppilaista voi valita toisen vieraan kielen sijaan lisää englantia, englanti kun on ensimmäinen ja ainoa pakollinen kieli. Eiköhän näillä varsinkin ole ollut pedagogit tekemässä ehdotuksia. Mutta Ruotsissa ei ole suomalaisten perinnettä yrittää toteuttaa vieraalta saatuja suosituksia kirjaimellisesti riippumatta siitä, mikä on oman kansan kohdalla järkevää.
Toden totta, ääneen pääsevät vain POLIITIKOT ja ruåtsinopet tässä asiassa... missä ovat kasvatuspsykologit ja vastaavat?
Voisivat koota netti fennot luennolle, kuulemaan hieman kasvatuspsykologiaa. Saattaisi edes joku heistä ymmärtää, mitä nuo heidän hurrivaihaviestinsä saavat aikaan nuorissa, jotka juuri etsivät identiteettiään. Vaikka epäilen suuresti.
Pakkoruotsin vastustaminen ei ole hurrivihaa, eikä edes vihaa ruostin kieltä kohtaan.
Kasvatustieteen laudatur on tullut suoritettua ja jatko-opinnot menossa.
Kaivattiin pedagogista näkökulmaa kielten opiskeluun. Mitä hurrivihaa siinä on jos moittii tilannetta jossa asioita hoitavat poliitikot ja omaa etuaan ajavat ruotsinopettajat puolueettomien asiantuntijoiden sijaan?
Mahdollisuus keskittyä englantiin parantaisi oleellisesti ns. heikoimpien oppilaiden tuloksia ja mahdollisuuksia myöhemmin työelämässä, opiskelussa ja maailmalla.
Moni kieltenopettaja tunnustaa tämän, varsinkin ne, joiden omilla lapsilla on ongelmia kielten opiskelussa. Mutta meillä on ihmeellinen leimaava ilmapiiri, minkä vuoksi ihmisten on hyvin vaikea avoimesti puhua tästä asiasta.