Kannattaako olla uskossa?

Jos olisit et kyselisi tuollaisia. Hyvä jos helvetin pelko panee sinut kuitenkin miettimään asiaa. Jumalan tunteminen.. Jeesukseen uskon tähden ovat monet antaneet kiduttaa itseään ja kuolleet hänen nimessään! Rukoilen että minullakin hyvän päivän lapsella olisi rohkeutta siihen jos tarvitaan. Pelkuri en tahdo olla.

ja Hänen tuntemisensa on paras syy olla uskossa.

Ihminen voi tulla Jumalan yhteyteen monenlaisten asioiden "ajamina" joista haluaa vapautusta: kuolemanpelko, alkoholismi ja muut riippuvuudet, sisäinen tyhjyyden tunne, aggressiot tai muu hallitsematon käyttäytyminen, okkulttiset sidokset ym. ym.

Esimerkiksi alkoholisti haluaa päästä irti alkoholismista, ei välttämättä siksi että kokee sen synniksi, asiaksi joka loukkaa Jumalaa, vaan koska se tuo murhetta, rikkoo ihmissuhteita jne. Kun muut keinot on käytetty hän ryhtyy ajattelemaan uskoontuloa, jos ehkä Jumala voisi minua auttaa?

On ok etsiä Jumalalta apua näihin asioihin, mutta jos Jumala edelleen uskoontultuakin on vain elämän auttaja ja korjaaja, sen sijaan että saisi tulla Herraksi - joka ei korjaile vanhaa vaan antaa kokonaan uuden elämän - sellainen usko ei kestä. Jossain vaiheessa motiivien täytyy alkaa muuttua.

Helvetinpelko on hyvä asia vaikuttimena etsiä Jumalaa ja kokea pelastus, mutta pelastuksen myötä uskonelämän voimaksi tulee rakkaus, ei pelko. Terve usko juurtuu Jeesukseen. Hän on uskon alkaja ja sen täyttäjä, uskonelämän perusta, keskipiste ja tietyssä mielessä myös päämäärä. Hänen yhteydessään on mielekästä elää, oppia tuntemaan itseään, kasvaa ihmisenä, kohdata elämän haasteet.

Kukaan ihminen ei ole täysin terve. Ei myöskään motiiveiltaan. Jumala ei hylkää omaansa väärien asenteiden ja omituisten vaikuttimien vuoksi. Esimerkiksi sen vuoksi että helvetinpelko estää menemästä maailmaan - mihin henkilöllä ilmeisesti vielä on kova hinku? Jumala ymmärtää sidosten ja vääristymien syyt, ei ryhdy niistä syyttämään vaan haluaa rakkaasti vapauttaa ja parantaa, se kuitenkin on ihmisen vastuulla että mitä vastaa Jumalan kutsuun ja antaako Hänen tehdä parantavaa työtään. Ensisijainen kysymys on:

Annanko Jeesuksen tulla elämäni Herraksi? Niin että olen Hänen edessään vilpitön ja tahdon elää niin kuin Jumala tahtoo minun elävän. Haluanko Raamattua lukien ja rukoillen seurustella Hänen kanssaan niin etten vain omaksu pääntietoa (Raamatusta) ja en hoe omia rukospyyntöjä (rukoillessani), vaan ENNEN KAIKKEA kaipaan tuntea Häntä, kuunnella Häntä, ammentaa ja omaksua Hänen hyvyyttään... juurtua Kristukseen, joka on elämäni rakkain henkilö?

Itse en tullut uskoon helvetinpelon vaikuttamana mutta Raamattu puhuu paljon helvetistä ja uskon että se on asia mitä Pyhä Henki käyttää kutsuessaan ihmistä. On oikein olla oikealla tavalla itsekäs ja tulla uskoon koska ei halua kadotukseen vaan iankaikkiseen elämään taivaassa. Pyhä Henki tekee sitten työtä että Jeesus tulee rakkaaksi ja uskova haluaa olla uskossa Jeesuksen tähden. Painopiste siirtyy siitä mitä minä haluan tai en halua siihen mitä Jeesus minulle haluaa ja mitä Hän ei minulle halua...

Omalla kohdalla Pyhä Henki käytti kaipausta totuuteen, haluani päästä perille mikä on totta ja mikä ei, onko hengellinen todellisuus jotain minusta riippumatonta ja jos on millaista, kuinka se voidaan löytää ja elää todeksi.

Niin tulin uskoon vaikka ajattelin että Jumala on vain uskontoihin kuuluvaa kusetusta ja että totuus ei löydy uskonnosta ja että kristinusko jeesusteluineen on uskonnoista vihoviimeisin vaihtoehto!

Henkilökohtaisesti tiedän että Jumala on voimallinen osoittamaan totuuden kovapäisimmälle ja ennakkoluuloisimmallekin ihmiselle, jos vain suostumme haluamaan totuutta enemmän kuin omaa mielihyvää tms.

Lopputulos sitten on että löydämme myös parhaan mielihyvän (vaikka se ei olekaan uskossaolemisen motiivi). Jeesuksen yhteydessä on todella mielekästä elää. Evankeliumin sanoma kantaa iankaikkisuuteen, mutta se kantaa jo täällä ajassa rohkaisten elämään täydesti Hänen kanssaan: totuuteen sitoutuneena sydän avoinna Jumalan hyville lahjoille rakkaudessa.

"Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." Joh.10:10.

Tuo kannattaminen lie monitahoinen asia. Rahallisesti uskossa oleminen ei kannattane, mutta mielentasapainon ja terveyden kannalta ehdottomasti.Vaikka saisin ,- ihan oikeesti,- miljoonan euroja eteeni, niin en vaihtaisi olotilaani/elämääni entiseen elämään. Vaikka siihenkin liittyi hauskuutta ja nautintoja ja hyviäkin asioita/kin.Niin, silti. Esim. 99% todennäköisyydellä vaimoja olisi kierrossa useampi ja lapsia ilman isän läsnäoloa.

Jos sinulla on vakuutus, niin milloin siitä on hyötyä? Silloin kun sitä maksetaan, vai silloin kun se tapahtuu minkätähden se on otettu? Koettelemalla kaikki lopulta ei jää jäljelle kuin totuus ja ne asiat, joista joutuu toteamaan, ettei niille ole vielä olemassa tieteellistä selitystä. Vakuutus on varautumista maanpäällistä elämää varten, mutta usko on vakuutus iankaikkisuutta varten.

Se, että jotain ei havaita omin silmin tai muiden aistien välityksellä ei merkitse sitä, ettei sellaista voi olla olemassa. Toinen kysymys on se miten sellaista voi mitata tai todistaa? Mutta sellaisen kysyjän olisi osattava selittää millaisin mittajärjestelyin ko. ilmiö voitaisiin havaita. Mutta sekään, että havaintoa ei voida saada ei selitä muuta kuin sen, että ilmiötä ei ole tai, että ilmiön luonteen määrittelyssä on tehty virhepäätelmä ja sitä ei alunperinkään pysty selittämään laadituin mittausmenetelmin ja järjestyksin.

Kun neuvostokosmonautilta kysyttiin Jumalan näkymistä, ei se, että Häntä ei näkynyt selitä sitä, ettei Jumalaa voisi olla. Koska eihän kosmonautti nähnyt kotitaloaankaan, mutta kokemuksensa mukaan hän tiesi, että ellei sitä ole purettu, tai se ole ihmeellisesti kadonnut niin se on. Samoin on myös Jumalan suhteen, kaikkien niiden osalta, jotka tietävät, että Hän on, on aina ollut ja tuleva on.