Jos on homesairas, niin näkyykö keuhkojen TT-kuvassa jotain viitteitä siitä?
Katsoin aikoinaan vaan jotain Fakta-kanavalta tullutta ohjelmaa, jossa selvitetään ihmisten mystisiä sairauksia ja siinä oli eräs nainen (jostain jenkeistä kotoisin), jonka kotona oli homekasvusto. Hän oli alkanut sairastelemaan epämääräisesti ja lopulta ei jaksanut enää yhtään mitään, makasi vaan kaiket päivät sohvalla (jonka viereisessä seinässä, tai lattiassa jossain oli juurikin talon pahin kasvusto) ja söi vaikka mitä lääkkeitä, joista ei kuitenkaan ollut apua. Diagnosoitiin astmaksi ja ties miksi (lopulta kait psyykkiseksikin).
Keuhkoröntgen oli ollut ihan ok., mutta sitten kun otettiin sattumoisin vielä keuhkojen TT-kuva, niin siinä havaittiin viitteitä johonkin, asiaa alettiin tutkimaan ja lopulta keuhkoista löydettiin kasapäin homeitiöitä ja homma alkoi selvitä.
Muut perheen jäsenet eivät juurikaan olleet saaneet oireita.
Voiko tuossa kuvassa siis oikeasti näkyä jotain, jos on pahasti altistunut mikrobeille?
Näkyykö tavallisessa röntgenissä esim. maanviljelijän homepölykeuhko?
Keuhkojen TT-kuvaus
3
1277
Vastaukset
- //
siinä ollut joku aspergilloosi tai vastaava. Sitä ei esiinny kuin todella perussairailla ihmisillä, jotka ovat sairaalahoidossa esim. syövän takia ja hoidoista johtuen menettävät vastustuskykynsä kokonaan.
Täältä siitä lisätietoa:
http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/990923.htm- .toinen.
tuossa ohjelmassa. totesi myös, että keuhkot ovat pysyvästi vaurioituneet.
ja ihan oli perusterve ihminen, mutta oleskeli paljon kotona paritalonpuolikkaassaan.
naapurilla kosteusvaurio, joka aiheutti olohuoneen seinään kosteusvaurion, mustaa hometta aivan koko seinä täynnä. kuvasivat sitä mustaksi karvoitukseksi. samaa tilaa kun talon keittiö, joten se joka oleskeli paljon tuossa tilassa sairastui.
totesivat vielä, että osa on herkempiä sairastumaan homeista.
mulla on nauhalla tuo ohjelma
Minultakin otettiin keuhkoröntgen muutama kuukausi homeasuntoon muuton jälkeen. Terveyskeskuslääkäri oli kuullut minun tupakoimattoman keuhkojen vinkuvan ja passitti kuvaukseen, jonka tulos oli muka ok.
- No ei helvetti kaikki ole ok... (Anteeksi, että kiroilen sen tartuttua viime aikoina minuun.)
Hienoa kuitenkin, että kerroit tästäkin jutusta... Taitaa se sieni kasvaa meikänkin keuhkoissa mallikkaasti, olen epäillyt itsekin sitä - mitä nyt käyttämäni oleuropeiini vähän hätyyttelee :(
*
Mikäs muuten homesienellä on kasvaessa lämpimissä ja kosteissa poskionteloissa, korvakäytävissä ja keuhkoissa!
Jos olisitte sieni, voisitteko keksiä sen parempaa paikkaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472