Lumisota oli väistämätön

Istutte nyt rauhallisesti oppitunnin loppuun ja seuraavalla välkkärillä pyydätte viereisen amiksen isoja poikia avuksenne ja jatkatte lumisotaa eikä palloa panna taskuun eikä muuallekaan ennen kuin potut on maksettu pottuina

Tää on ihan loistavaa luettavaa tämän kaiken muun kirjoittelun joukossa, täys kybän arvoinen kirjoitus.
En tiedä moniko ymmärtää tätä aloittajan viestiä mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että varsin hyvin viesti meni perille minulle ja myös jo vastanneelle.

Tälläsiä lisää koska aivan loistava merkki älynkäytöstä juuri oikeaan paikkaan ja viestin tarkoituskin on harvinaisen selvä jos vaan osaa älliänsä käyttää.

Samaten myös kybä tuolle mannergeimille vastauksesta.

;-) ;-) ;-)

Mutta mitenkäs siitä jatkuu, kun potut oli/on maksettu?

Me alaluokkalaiset emme kuitenkaan uskaltaneet vetäytyä ensimmäisinä koulurakennuksen sisälle menevään jonoon vaan meidän oli odotettava että viides- ja kuudesluokkalaiset olivat poistuneet paikalta ensin.
Sydäntämme kylmäsi - jäisikö rakas ja arvokas, joskin keskeneräinen, linnamme autioksi ja ilman suojelijaa?

Lopulta minäkin vetäydyin Pekan ja Karin, he olivat toisen luokan hevossotilaita, kanssa sisälle koulun suojiin.

Oppitunti alkoi ja katselin ulos ikkunasta koulun kenttää. Linnamme oli autio ja miehittämätön. Vihollinen saattaisi koska tahansa miehittää sen. Voittaisivatko kuudesluokkalaiset juoksukilpailun välitunnin alkaessa ja vyöryttäisivät asemamme?

Lähetin lapun Pekalle ja Karille. Siinä luki:
"Kaikilla kova pissahätä ennen tunnin loppumista. Piste. Vyörytämme ja miehitämme asemat ennen vihollisen saapumista. Piste. Kautta kiven ja kannon vannon etten kiusaa Karia siitä että on pihkassa Saijaan. Vaikka se onkin totta. Piste."

Kello 11.35 alkoi sotilasoperaatiomme. Viittasin ja ilmoitin että minulla on pissahätä. Pääsin pois luokasta ja astuin ulos ulko-ovesta vapauteen. Niin usein olin luvannut että takaisin en enää sinne palaa kun olen istumiseni istunut.
Jäin odottamaan Pekkaa ja Karia.
Lopulta he tulivat ja totesimme Operaatio Pissahädän toimineen.

Vyörytimme Linnan asemat ja miehitimme sen. Emmekä hetkeäkään liian aikaisin sillä kohta koulun kellot jo soivat.

Koulun ulko-ovi avautui ja tiesimme että väistämätön lähestyi. Joko he tai me.
Saimme muilta alaluokkalaisilta apuja ja pyöritimme lumesta itsellemme ammuksia.
Vihollinen lähestyi ja valmistautui hyökkäykseen.

Silloin kuulin takaani äänen:" Hai sie rikaatinkomentelija. Mis sie tarvit hyvvää miestä?"
Puhuja oli ekaluokkalainen Manne. Hän oli jo kolmekymmentäkaksi vuotta vanha mutta jäänyt aina luokalleen.
Kerroin että ketjujen päät ovat pahimmat. Hän tarvitsi itselleen apulaisen lumipalloja tekemään mutta minulla ei ollut osoittaa hänelle muuta kuin Skolioosi-Sepon. Hän oli yksinhuoltajaäidin poika joka oli sairastanut polion, hinkuyskän, sikotaudin ja tuberkuloosin.

Osa vihollisista oli ovelasti kiertänyt jalkapallomaalin taakse ja uhkasivat siten koukata selustaamme. Kuulin miten Manne puhui itsekseen "Kun tuo ensimmäinen tullee tuon keinun kohralle niin silloin hälle tullee lumipallo piähän."

Lumisodan sankarit eivät unhoittua saa milloinkaan.

Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka! Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka! Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka!