Olen vähän hämilläni nykyisestä tilanteesta mieheni kanssa. Olemme seurustelleet jo vuosia ja ehkäisynä oli ensin pillerit ja sitten ryhdyttiinkin jo vauvanteko puuhiin eli ehkäisyä ei tarvittu. Useampi vuosi oltiin ilman ehkäisyä, kun vauvaa ei alkanut kuulumaan. Seksi on sujunut aina mukavasti, halut ovat toki vaihdelleet puolin ja toisin, mutta olemme löytäneet yhteisen sävelen aika pian taas hiljaisien kausien jälkeen. Eikä elämässämme seksitöntä aikaa ole viikkoa pidempään koskaan ollutkaan, mitä nyt esikon syntymän jälkeen muutama viikko.
Meillä on siis pulmana kondomin käyttö, kun esikoisen jälkeen emme ihan heti halunneet toista lasta ajatella, ja koska olen saanut hormonihoitoja lapsettomuuteen, en halunnut enää lisähormoneja syödä ehkäisyyn, päädyttiin siis kondomin käyttöön muutamaksi kuukaudeksi. Koko tämän ajan on ollut pulmia miehen erektion kanssa. Erektio on loistava siihen saakka kun kondomi laitetaan, sen jälkeen homma lopahtaa ja vaatii pitkän "käynnistelyn" että päästään takaisin asiaan. Seisokki saattaa lopahtaa myös yhdynnän aikana, mutta yleensä jo sisään tullessa. Haluja miehellä ainakin on, hän usein tekeekin aloitteen, toki minä myös. Meidän yhdynnät on nyt siis välillä yhtä kalun käynnistelyä, ja molemmat olemme ihan pihalla mitä pitäisi tehdä. Ja toki se vaikuttaa miehen haluihinkin nyt, kun ei homma toimi niin kuin pitäisi.
n. 10 kk käytimme kuitenkin kondomia, mutta melkoista "tervan juontia" se kuitenkin oli. Sitten päätimme antaa seuraavan lapsen tulla, jos on tullakseen ja erektiopulmat katosivat heti. Eli nämä ongelmat meillä liittyy vain kondomiin, onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta? Meillä on käytössä erittäin ohuet kondomit, mutta eivät ole sen parempia kuin tavallisetkaan. Lopputulos on sama. Jouduimme palaamaan nyt hetkeksi kondomiehkäisyyn jälleen, kun sain keskenmenon ja siitä kohtutulehduksen. Nyt on taas tätä tuskaisaa kondomiaikaa. Onko mitään tehtävissä? Onko siis kellään kokemuksia asiasta?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Laittaako mies itse kondomin päälle? Jos ei niin tee sinä se. Runkkaa hänen kaluansa ensin. Vaa sitten kondomipaketti ja rullaa kondomi paikoilleen. Purista kiveksiä välillä ja puhu tuhmia niin että hän pysyy kiihotuneena.
Hei! Itse olen mies ja mulla juurikin samanlaista pulmaa. Yleensä homma käynnistyy intohimoisesti ja kondomi sitten jotenkin lopahduttaa sen tunnelman. Olen myös ympärileikattu ja muutenkin tuleminen kondomin kanssa vielä vaikeampaa, kun tuntumaa häviää huomattavasti.
Olen kahdessa pidemmässä suhteessa ollut käyttämättä kondomia, pillerit olleet aina. Silloin seksin kanssa ei ole ollut mitään ongelmia ja olenki aktiivinen sillä saralla. Nyt sitten uudessa suhteessa käytetään kondomia naisen tahdosta, kun hänelle pillerit eivät niinkään sovi, niin jotenkin ei vaan nappaa se kondomin kanssa. Kai se saattaa olla tottumiskysymyskin, en tiedä. Yksi iso asia on kuitenkin se intohimon täyspysähdys kun pitää kaivaa se kondomi juuri sillä hetkellä kun haluaa sisälle, laittaa se päälle. Sitten vielä muutaman kerran kondomi hajonnut, niin sekin pelottaa välillä, ja pitää tarkistella ja ja ja..
Nyt kun ajattelen alkaa vaan enemmän ärsyttään.
Mutta siis pointtina se, että ei sun miehes kalussa mitää vikaa oo. Sama homma ku mulla. Se vaan tappaa tunnelmaa ja intohimoa, korvien välistäkai se on kiinni. Eikä se tunnu ainakaan itsestäni läheskään niin hyvältä kuin ilman.
mua ainaki kiihottaa se kun nainen laittaa kondomin päälle ja jopa jo kerran lauennut siinä tilassa mutta sitte ku kortsu on päällä ja pitääs aloittaa hommat niin tulee yhtäkkiä stoppi.