Olen kohdannut tilanteita ja keskusteluja, missä toinen uskovainen tuntuu olevan toiselle uskovaiselle melkein se pahin susi. Mitä tämä kertoo meistä uskovaisista ja seurakunnan nyky-tilasta? Osa meistä lyö Raamatulla päähän toista uskonsisarustaan, kun hän tulkitsee jonkun asian eri tavalla kuin me. Raamatussa kyllä kehoitetaan nuhtelemaan, kun joku selkeästi syntiä tekee. Mutta ei toisen teilaaminen ole oikein ja Raamatun hengen mukaista toimintaa. Tai se kun kiivaillaan omalla mielipiteellä toisen mielipidettä vastaan.
Miksi uskovainen luo itse esteitä hänen ja muiden uskovaisten välille?
Itse olen ollut traumaattisessa sielunhoito-tilanteessa. Paikalla oli kaksi uskovaista henkilöä, joiden kanssa keskustelin eräistä asioista. Toinen heistä otti tunteeni ja kokemukseni todesta, toinen taas ei.
Tuo toinen epäili uskoani ja kun ahdistuksesta kerroin, niin tottakai siihen vedettiin mukaan tämä uskovaisten musta-kortti. Elikä se että ahdistus on seurausta jostain pimeyden töistä missä mahdollisesti olisin ollut mukana. Oli varma, että olen ollut mukana jossain spiritistisessä istunnossa tai vastaavaa. Eihän normaali uskovainen voi kokea masennusta tai ahdistusta. Ja KOSKAAN ei ole nuo pimeyden asiat kiehtoneet. Ei astrologia, ei spiritismi tms. Hänen mielestään en voinut olla todellinen uskova ja alkoi kertomaan miten pelastutaan. Tämä toinen taas yritti sanoa, että kyllä hän kokee, että oikea uskovainen olen. Olen sitäpaitsi täyttynyt Pyhällehengellä useita kertoja ja puhun myös kielillä. Seuraavassa kokouksessa tuo toinen ei edes tervehtinyt ollenkaan.
Miksi uskovaiset käyttäytyvät julmasti muita uskovaisia kohtaan? Arvostellen, tuomiten, ehkä jopa pilkaten.
Uskovaiset tekevät virheellisiä tulkintoja muista ihmisistä ja toimivat noiden tulkintojensa mukaan. Minun on paljon helpompi hengata useiden ei-uskovaisten kuin joidenkin uskovaisten kanssa. Saan joiltain jopa enemmän rakastavaa ja armollista kohtelua kuin uskovilta. En tarkoita, että kaikki pitäisi sallia, en todellakaan. En vain aina meinaa jaksaa. Tuntuu että tänä päivänä on vaikea löytää terve-järkisiä, sanassa olevia uskovia. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat saaneet tosi traumaattisia kokemuksia seurakunnan toiminnassa ollessaan. He ovat jättäneet seurakunnan eivät ole uskaltaneet palata. Eikä tämä ole aika surullista ja huolestuttavaa?
Miksi uskovainen luo itse esteitä hänen ja muiden uskovaisten välille?
Itse olen ollut traumaattisessa sielunhoito-tilanteessa. Paikalla oli kaksi uskovaista henkilöä, joiden kanssa keskustelin eräistä asioista. Toinen heistä otti tunteeni ja kokemukseni todesta, toinen taas ei.
Tuo toinen epäili uskoani ja kun ahdistuksesta kerroin, niin tottakai siihen vedettiin mukaan tämä uskovaisten musta-kortti. Elikä se että ahdistus on seurausta jostain pimeyden töistä missä mahdollisesti olisin ollut mukana. Oli varma, että olen ollut mukana jossain spiritistisessä istunnossa tai vastaavaa. Eihän normaali uskovainen voi kokea masennusta tai ahdistusta. Ja KOSKAAN ei ole nuo pimeyden asiat kiehtoneet. Ei astrologia, ei spiritismi tms. Hänen mielestään en voinut olla todellinen uskova ja alkoi kertomaan miten pelastutaan. Tämä toinen taas yritti sanoa, että kyllä hän kokee, että oikea uskovainen olen. Olen sitäpaitsi täyttynyt Pyhällehengellä useita kertoja ja puhun myös kielillä. Seuraavassa kokouksessa tuo toinen ei edes tervehtinyt ollenkaan.
Miksi uskovaiset käyttäytyvät julmasti muita uskovaisia kohtaan? Arvostellen, tuomiten, ehkä jopa pilkaten.
Uskovaiset tekevät virheellisiä tulkintoja muista ihmisistä ja toimivat noiden tulkintojensa mukaan. Minun on paljon helpompi hengata useiden ei-uskovaisten kuin joidenkin uskovaisten kanssa. Saan joiltain jopa enemmän rakastavaa ja armollista kohtelua kuin uskovilta. En tarkoita, että kaikki pitäisi sallia, en todellakaan. En vain aina meinaa jaksaa. Tuntuu että tänä päivänä on vaikea löytää terve-järkisiä, sanassa olevia uskovia. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat saaneet tosi traumaattisia kokemuksia seurakunnan toiminnassa ollessaan. He ovat jättäneet seurakunnan eivät ole uskaltaneet palata. Eikä tämä ole aika surullista ja huolestuttavaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuttu tunne, olen joskus itse kokenut samoin. Sen yli pääsee kyllä aikanaan.
On siinä hyviäkin puolia, mitä et varmaan tällä hetkellä huomaa.
Jeesus tulee läheisemmäksi, opimme katsomaan Häntä tarpeittemme täyttäjänä.
Uskovien oma luonne on mahdollista kehittyä. Timantti toista timanttia hioo.
gal. 5:15 "..mutta jos te purette ja syötte toisianne, varokaa, ettette toisianne peräti hävitä."
Kun Herran omat kasvaa lihallisuudesta pois se on rankkaa joskus.
jae 16 jatkuu.."Minä sanon; Vaeltakaa Hengessä, niin ette täytä turmeltuneen luonnon himoa."
Mulle aikoinaan joku uskova neuvoi, että käännä loukkaukset Herralle. Hänhän sanoo Sanassaan että
sinuun kohdistuvat loukkaukset osuvat minuun.
Eli kun tunnet loukkauksen, sano ajatuksissasi Herralle: Voi kun tuo ihminen sanoi Sinulle pahasti.
Älä ota loukkausta itse vastaan. Ole vapaa. Vapauteen Jeesus on meidät vapauttanut. Ylistys Hänelle.
"uskovaiset" käyttätyvät lähimmäisiään kohtaan suorastaan sikamaisesti, meitä kehoitetaan olemaan kertomatta seurakunnassa aivan kaikille niistä ns. "arempiluontoisista" asioista jopa esirukousalttarillakin, koska ei edes kaikista pastoreista ole lähimmäistensä sielunhoitajaksi, vaikka he kuinkakin päteviä olisivat sananjulistuksessaan..
Isä Jumalan mielen ja tahdon mukaisen sielunhoitajan koettelee Isä Jumalan Pyhä Henki, joka myös suosittelee sielunhoitajaa sielunhoitajan virkaan, johonka on sielunhoitajan asettanut seurakunnassa..
Vajavaisten uskovien ihmisten suositukset ovat useimmiten ns. yhtä tyhjän kanssa..