Kolminaisuus ja Jeesuksen jumaluus

oli aiheena kielletty palstalla. Miksi te vanhat ukot yhä vaan kasvatatte sääntöjen vastaista ketjuanne palstalla?
8125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Seriffi on kieltänyt aiheesta keskustelun uusissa ketjuissa.

Kuinkahan kauan Suomi24 sietää sananvapautta rajoittavaa seriffiä, joka päättää siitä mistä aiheesta saa keskustella ja mistä ei.

Suomi24:ä on omat säännöt, mutta ne ei kelpaa seriffille vaan hän on lukinnut omat sääntönsä tolppapaikalle.

Äänestä
  • Hällä väliä.

    Äänestä

ilmoitin että rajoitan keskustelua eli pääasiassa poistan uudet aloitukset aiheesta. Tähän oli syynä palstalla vallitseva tilanne että yhdestä aiheesta tehtiin päivittäin uusia aloituksia, kiisteltiin samoin tuhat kertaa esitetyin argumentein ja monessa kohtaa mentiin jo henkilöihin kohdistuviin asiattomuuksiin. Aihe sinänsä ei siis ole kielletty eikä voikaan olla koska kyseessä on helluntailaisuuteen(kin) olennaisesti liittyvä oppi ja asiakokonaisuus. Aloitusten lisäksi olen poistanut pienen, perinteisestä kristillisyydestä poikkevan ryhmän "Jeesus ei ole Jumala" -aiheisia viestejä myös keskusteluketjuista mikäli keskustelun aihe ei ole kolminaisuus. Seuraan tilannetta edelleen.

Äänestä


  • old_profile_12713 kirjoitti:

    omia sääntöjä.

    kirjoittamia nuo säännöt on ja olet lukinnut ne tolppapaikalle.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8676540

    Olet aiemminkin kirjoittanut paljon omia sääntöjä palstalle vaikka, meidän tulisi noudattaa Suomi24-sääntöjä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    kirjoittamia nuo säännöt on ja olet lukinnut ne tolppapaikalle.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8676540

    Olet aiemminkin kirjoittanut paljon omia sääntöjä palstalle vaikka, meidän tulisi noudattaa Suomi24-sääntöjä.

    kannattaisi lukea vielä tarkemmin palstan säännöt..

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    kirjoittamia nuo säännöt on ja olet lukinnut ne tolppapaikalle.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8676540

    Olet aiemminkin kirjoittanut paljon omia sääntöjä palstalle vaikka, meidän tulisi noudattaa Suomi24-sääntöjä.

    ja sefun linjaukset?

    Sefu saa tehdä linjauksia sääntöjen puitteissa ja kuuluukin. Ne on välttämättömiä. Kaikilla palstoilla linjauksia ei tuoda esille ja niistä ei keskustella. Minä olen tuonut linjaukseni esille että ne on nähtävissä ja tiedossa ja niistä saa myös keskustella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jesse* kirjoitti:

oli aiheena kielletty palstalla. Miksi te vanhat ukot yhä vaan kasvatatte sääntöjen vastaista ketjuanne palstalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu