Kilometrivero tulee?

Liikenne- ja viestintäministeriö näkyy ihan tosissaan ajavan kilometriveron käyttöön ottoa. Tämä käy selväksi sekä pääkaupunkiseudun ruuhkamaksusuunnitelmista että älyliikennestrategian valmisteluaineistosta. On erittäin todennäköistä, että nämä tulevat aikanaan nykyisten verojen lisäksi, EI niiden sijaan. Siitä pitää huolen julkisen talouden lähivuosina varmaan nopeasti kasvava vaje ja verotuksen painopisteen siirto pois tuloverotuksesta. Helsingin seudulla vero olisi muuna kuin ruuhka-aikana 5 senttiä/km ja ruuhkassa 10 senttiä/km.

Keskustelun siemeksi kannattaa ehgkä yrittää konkretisoida, mitä tämä suunnilleen tarkoittaisi, jos kilometrivero muutetaan esim. polttoaineen hinnan muutokseksi. Oma autoni kuluttaa bensaa kunnon aamuruuhkassa siinä 9 l/100 km. Muuna kuin ruuhka-aikana selviän noin 6 litran kulutuksella. Nämä lienevät monille aika tyypillisiä kulutuksia.

Kuinka ollakkaan, jos näillä kulutuksilla nostetaan polttoaineen hintaa nostetaan yhdellä eurolla/litra (saman tekevää johtuuko nousu veroista vai muusta), päästään kilometrikustannuksen nousussa suunnilleen tuohon, mitä LVM suunnittelee. Pitäen esimerkkinä omaa tapaustani, kilometrikustannukset nousisivat yhden euron litrahinnan muutoksella 6 senttiä / 9 senttiä /km. LVM:n suunnitelma siis vastaisi tämän suuruista polttoainehinnan muutosta.

Jos tavoitteet ja verouudistulkset ovat valtakunnallisia, ei mitään kallista satelliittiverotusta tarvita, vaan 1 euro polttoaineveroon. Se on siinä. Eri asia on, jos tällä 1 euron polttoainehintaa vastaavalla korotuksella halutaan rangaista vain pääkaupukiseudulla ajelevia. Siitä pitää maksaa hallinnollisesti tolkuttoman kalliina veronkantokuluina (sivunmennen sanoen vankilajärjestelmäähän tässä maassa kyllä ajetaan alas juuri kustannussyistä! mutta autoilijaa ollaan valmiit rankaisemaan pirunmoisilla kustannuksilla, maksoi mitä maksoi).

Tietysti tuo kilometrivero toteutuu vasta vuosien kuluttua. Siihen mennessä varmaan olemme jo muutoinkin yli 2 euron bensan hinnoissa, mikä jo sinänsä on omiaan karsimaan ns. turhaa ajelua ja köyhiä tien päältä.

Siis euro/litra vastaava lisäkustannus tuon päälle? Tätäkö me autoilijat tosiaan haluamme?
28711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"Siis euro/litra vastaava lisäkustannus tuon päälle? Tätäkö me autoilijat tosiaan haluamme?"
Jos vain päästään mahdollisimman yksinkertaiseen, läpinäkyvään ja oikeudenmaukaiseen kustannusten jakautumiseen ja OLEMATTOMAAN BYROKRATIAAN!

Äänestä
  • Byrokratiako tuon muka ratkaisee? Mitä ihmettä - sellaiseen en olekaan vielä kertaakaan törmännyt. Mutta ehkä joku ongelmahakuisempi on ? Kyllähän elämänsä voi hankalaksi tehdä kun oikein yrittää.

    Äänestä

  • Kananttaa miettiä, ketä vaaleissa äänestää. Liikenteen verotus on yksi tehokkaimipia tapoja laskea elintasoa!

    Äänestä

  • OIkeudenmukaista olisi, että vähän ajavan kilometrikustannukset ovat hieman korkeammat kuin paljon ajavien.

    Äänestä

Autoilijalla ei ole mitään asiaa ruuhkaan. Tehdään autoileminen niin kalliiksi että ajot loppuvat. On paljon parempi, että ruuhkat ja autoilu loppuvat ajoissa. Autoilijat itsekään eivät vielä tajua, että heidän rahojaan ja maapalloammehan tässä yritetään säästää täydeltä tuhoutumiselta. Raha tehokaa aina ökyilijäänkin!

Äänestä
  • Tämä LVM:n yritys taitaa olla ensimmäinen, jossa lähdetään siitä, että liikenteen määrää pitää pienentää. Siinä mielessä käänteen tekevä hanke, ja vielä liikenneministeriöltä. Siis että elämäntapaa pitää perusteellisesti muuttaa, sitähän se on, jos henkilöautoliikenne putoaa vaikka viidenneksen, vaikka noin niin kuin aluksi.

    Enää ei ole kyse siitä, että kuviteltaisiin tekniikan parantumisen ratkaisevan ongelmat. Tämä on todellakin suuri käänne ajattelussa.

    Äänestä

  • Täti Vihreä kirjoitti:

    Tämä LVM:n yritys taitaa olla ensimmäinen, jossa lähdetään siitä, että liikenteen määrää pitää pienentää. Siinä mielessä käänteen tekevä hanke, ja vielä liikenneministeriöltä. Siis että elämäntapaa pitää perusteellisesti muuttaa, sitähän se on, jos henkilöautoliikenne putoaa vaikka viidenneksen, vaikka noin niin kuin aluksi.

    Enää ei ole kyse siitä, että kuviteltaisiin tekniikan parantumisen ratkaisevan ongelmat. Tämä on todellakin suuri käänne ajattelussa.

    automaattisesti muuttoliike kaupunkeihin. Ajoipa LVM asiaa tai ei, niin tämä mahdollistaa tulevaisuudessa henkilöautoliikenteen olennaisen pienenemisen.

    Äänestä

  • UPDATE_9155426 kirjoitti:

    automaattisesti muuttoliike kaupunkeihin. Ajoipa LVM asiaa tai ei, niin tämä mahdollistaa tulevaisuudessa henkilöautoliikenteen olennaisen pienenemisen.

    Todella hieno idea! Siirretään kaikki suomalaiset Kehä I:n sisälle. Todellinen virheän liikkeen tavoite. Jotenkin tulee mieleen 30-luvun Saksa. ;)

    Äänestä

  • sisälle! kirjoitti:

    Todella hieno idea! Siirretään kaikki suomalaiset Kehä I:n sisälle. Todellinen virheän liikkeen tavoite. Jotenkin tulee mieleen 30-luvun Saksa. ;)

    ainoa kaupunki-/taajama-alue Suomessa?

    Äänestä

  • UPDATE_9155426 kirjoitti:

    ainoa kaupunki-/taajama-alue Suomessa?

    Espalta etelään on ainoa taajama täällä.

    Äänestä

Tarvitseeko Helsingin kantakaupunkialueella tosiaan käyttää omaa henkilöautoa? Eikö se ole sietämätöntä ruuhkissa matelua! Samalla yksityisautot tulppaavat myös bussien ja taksienkin reitit.

Sanalla sanoen täällä haja-asutusalueella asuvana minulta ei paljon sympatiapisteitä heru näkemyksillesi. Siellähän kulkee joukkoliikenne vartin välein kotirappusten edestä eli vaihtoehtoja henkilöautolle tosiaan on.
Jos polttoaineen hintaan laitetaan lisää kilometriperusteisen maksun sijaan, vähenemisen uhreiksi joudumme me täällä syrjä-Suomessakin. (Varmaan helsinkiläisenä et edes muista, että menin olemme olemassa.)
Ruuhkamaksun ja kilometritariffin hyvä puoli on se, että turhaa liikennettä voidaan vähentää siellä, missä se on haitallisinta ( Helsingin kantakaupunki).

Äänestä
  • Pitäisikö toisaalta laskea, mitä liikenne tuottaa yhteiskunnalle verotuloja verrattuna siihen, mitä menoja liikenneverkoista on. Maksajia ja tuloja (siis nykyisessäkin systeemissä polttoaineveron kautta) on eniten siellä missä liikennettä on paljon. Yhteiskunnan kannlta kalleimmat kilometrit syntyvät epäilemättä syrjäkylillä. Veikkanpa vaa, että "niin hesalaista" on aivan väärässä, jos hän luulee, että kilometriverotus olisi jatkossa syrjäseutujen kannalta edullisempaa. Ei hesalaiset halua maksaa pohjois-karjalan tienpitoa.

    Äänestä

  • äijä minäkin kirjoitti:

    Pitäisikö toisaalta laskea, mitä liikenne tuottaa yhteiskunnalle verotuloja verrattuna siihen, mitä menoja liikenneverkoista on. Maksajia ja tuloja (siis nykyisessäkin systeemissä polttoaineveron kautta) on eniten siellä missä liikennettä on paljon. Yhteiskunnan kannlta kalleimmat kilometrit syntyvät epäilemättä syrjäkylillä. Veikkanpa vaa, että "niin hesalaista" on aivan väärässä, jos hän luulee, että kilometriverotus olisi jatkossa syrjäseutujen kannalta edullisempaa. Ei hesalaiset halua maksaa pohjois-karjalan tienpitoa.

    Kenenkään ei kai pidä luulla että autoilusta kerättävät verot käytetään teiden ja liikenneväylien ylläpitoon.
    Autoilu ja auton omistaminen on 60 luvulta saakka ollut valtion "siunattu" lypsylehmä joka tulee konkreettisesti aina esille valtiontalouden paikkaajana aina silloin kun muut tulot hiipuu,eli lama aika on yksi etappi jolloin pyritään keksimään aina uusia veroja.Niitä "tyhmälle" kansalle markkinoidaan vain eri tavoin.C02 verotusta on markkinoitu maapallon pelastajana ja täytyy sanoa että hyvin on mennyt perille
    kun palstan kommentteja katselee.Autoilusta kerättävät varat ovat valtiolle yksi suuri tukipylväs varat eivät todellakaan mene teiden kunnossapitoon.tai uusien pätkien rakentamiseen.Auto on aina nettomaksaja
    nykyyhteiskunnassa,aivan samalla tavalla kuin vertauksellisesti SUOMI eu:ssa.Jos autoilusta ja sen käytöstä
    saatavat varat jäisivät saamatta koko yhteiskunta horjuisi heti pahoin. Siksi vain joissakin "kaunopuheissa"
    pyritään pienentämään autoilua,omaa oksaa ei uskalleta kuitenkaan sahata liikaa,mutta vertauksellisesti autoilusta tehdään ympäristöriski jotta lisäveroille saadaan myönteinen suhtautuminen,moni kuitenkin tietää että päästöt teollisuudesta ovat aivan eri luokkaa kuin autoilusta ja mitä tulee Suomen autokannan maapallolle aiheutamiin päästöihin ei puhuta koskaan % ei edes promillen osista joten tätä kautta kenenkään on turha maapallon pelastamista miettiä.

    Äänestä

  • äijä minäkin kirjoitti:

    Pitäisikö toisaalta laskea, mitä liikenne tuottaa yhteiskunnalle verotuloja verrattuna siihen, mitä menoja liikenneverkoista on. Maksajia ja tuloja (siis nykyisessäkin systeemissä polttoaineveron kautta) on eniten siellä missä liikennettä on paljon. Yhteiskunnan kannlta kalleimmat kilometrit syntyvät epäilemättä syrjäkylillä. Veikkanpa vaa, että "niin hesalaista" on aivan väärässä, jos hän luulee, että kilometriverotus olisi jatkossa syrjäseutujen kannalta edullisempaa. Ei hesalaiset halua maksaa pohjois-karjalan tienpitoa.

    Tämä mies/tuskin nainen ei harrasta mm. matkailua,hänelle riittää kämppä kerrostalossa.Näinkin joku elämänsä voi viettää,se on vapaaehtoinen valinta ja siksi toivonkin että nämä Miehet/Naiset voisivat saada alennusta kun eivät missään mitään yhteiskunnan varoin kuluta.

    Äänestä

  • TELKUSTA kirjoitti:

    Niin onhan sekin elämäntapa viettää ELÄMÄ kanavapaketin kanssa,vuodet vierii ja sit kun on pari metriä
    multaa päällä kuten meillä kaikilla lopuksi on vähemmässä määrin kuluttanut yhteiskunnan varoin rakennettuja teitä!Muutenkin on monelle tärkeämpää "kauniit ja rohkeet" kuin joku muu seikka eihän
    isotkaan mailmanmullistukset tunnu missään kun vain kanavapaketti toimii.Ja sehän toimii!!!Näille jotka vain elämänsä kerrostaloasunnossa viettävät tulisi saada vähän veroalea jo säälistä neljän seinän katselusta!Ilman autoa ja matkailua koskaan mihinkän Suomen kolkkaan harrastamatta jonkin suuntainen
    kotona pysyminen tulisi palkita tavalla EN KULUTTANUT TIESTÖÄ ASUIN ELÄMÄNI STADISSA katselin vain kanavapakettia!Ruumisauto toki jos vie kirkkomaahan pitää CO2 päästöt laskuttaa kuten meiltä muiltakin ihan tasavertaisuuden nimissä.

    Äänestä

Kyllä itse ainakin luulin tuota uutisankaksi.Viranomaiset järjestävät itselleen töitä mittailemalla joutavuuksia,kohta ne on vessassakin mittaamassa sun tuotoksia mistä peritään veroa grammojen mukaan.

Äänestä
  • Edellinen kirjoittaja on oikeassa kun päästöillä aletaan rahastaan ja kun me tyytyväinen kansa olemme periatteessa asian maapallon pelastamiseksi hyväksyneet niin toki "vettä"hyväksynnän kautta myllyyn lisätään.
    Olen kuullut että ruoka-aineista hernekeittopurkkiin kaavailtaisiin muutaman kymmennen sentin päästömaksua.Aikoinaan maahan tuli pankkipalelumaksut joita ei mm.15 vuotta sitten vielä ollut,nyt maksetaan kaikesta pankissa joka ennen oli ilmaista, sikäli on uskottavaa myös pikku maksu tulevaisuudessa "PIERASUSTA".kun päästömaksuista puhutaan. Nähtäväksi jää miten ns.äänettömät "tuhnupierut" saadaan
    PÄÄSTÖJEN piiriin.Nykytekniikka ratkaisee kai senkin.

    Äänestä

  • tuhnu pieru kirjoitti:

    Edellinen kirjoittaja on oikeassa kun päästöillä aletaan rahastaan ja kun me tyytyväinen kansa olemme periatteessa asian maapallon pelastamiseksi hyväksyneet niin toki "vettä"hyväksynnän kautta myllyyn lisätään.
    Olen kuullut että ruoka-aineista hernekeittopurkkiin kaavailtaisiin muutaman kymmennen sentin päästömaksua.Aikoinaan maahan tuli pankkipalelumaksut joita ei mm.15 vuotta sitten vielä ollut,nyt maksetaan kaikesta pankissa joka ennen oli ilmaista, sikäli on uskottavaa myös pikku maksu tulevaisuudessa "PIERASUSTA".kun päästömaksuista puhutaan. Nähtäväksi jää miten ns.äänettömät "tuhnupierut" saadaan
    PÄÄSTÖJEN piiriin.Nykytekniikka ratkaisee kai senkin.

    Jotta me täällä Suomessa saamme päästöt tasapuoliseen suhteeseen,on oikeutettua että me ihmiset täällä SUOMESSA maksamme "pierupäästöistä" kokonaismassan mukaan,toisaalta oikeutettua olisi ettei isoa massaakaan rokoitettaisi jos mm.tämä iso ei "kiusaa meitä" piskuisia. Liikenteessä tuppaavat ohittamaan ja sitä ei anteksi antaa saa. Siksi kai tämä "pierupäästö" on perusteltu,toisaalta mietityttää pelastuuko maapallo siitä kun suomessa C02 verotus alkaa.

    Äänestä

Onko jotain uutta?

Äänestä
  • Eikä edellä kerrottuja asioita tarvitsekkaan kertoa.Muistathan kai miten Pankkien palvelumaksut tuli maahan.
    Ilmoitusluontoisena asiana saimme ensin tietää että jos maksat laskusi kassalla siitä lakutetaan lisämaksu.Sitten tuli automaatit jossa sait maksaa ilman laskusi,nyt ollaan ne poistamassa ja ihmiset ohjattiin verkkopankkiin maksamaan laskunsa,(kone piti ostaa itselle)tämä ei pankeille toki ole riittänyt,nyt peritään ns.verkkopalvelumaksu
    /kk.On aivan selvää että "päästöihin" liittyvissä maksuissa käy lopulta samoin.Pankit ovat jo rahastussuunitelmat tehneet,eli omasta hatusta ei tarvitse mitään uutta keksiä näitä maksuja pidetään LUONNOLLISINA ja siksi tulevaisuus tuo päästöpuolelle huomattavia lisämaksuja tulevaisuudessa,autopuolelta aloitetaan,mutta tuskin rahastus tähän loppuu,vain naivi uskoo rahastuksen jäävän tähän.Ei olenkaan ole
    mahdotonta että Ihminen luokitellaan tulevaisuudessa kokonaismassan mukaan ja maksetaan tämän perusteen kautta päästöistä.Autopuoli on nyt ainakin tienraivaaja ja varmaa on ettei maksut tähän jää.

    Äänestä

  • päästöt kirjoitti:

    Eikä edellä kerrottuja asioita tarvitsekkaan kertoa.Muistathan kai miten Pankkien palvelumaksut tuli maahan.
    Ilmoitusluontoisena asiana saimme ensin tietää että jos maksat laskusi kassalla siitä lakutetaan lisämaksu.Sitten tuli automaatit jossa sait maksaa ilman laskusi,nyt ollaan ne poistamassa ja ihmiset ohjattiin verkkopankkiin maksamaan laskunsa,(kone piti ostaa itselle)tämä ei pankeille toki ole riittänyt,nyt peritään ns.verkkopalvelumaksu
    /kk.On aivan selvää että "päästöihin" liittyvissä maksuissa käy lopulta samoin.Pankit ovat jo rahastussuunitelmat tehneet,eli omasta hatusta ei tarvitse mitään uutta keksiä näitä maksuja pidetään LUONNOLLISINA ja siksi tulevaisuus tuo päästöpuolelle huomattavia lisämaksuja tulevaisuudessa,autopuolelta aloitetaan,mutta tuskin rahastus tähän loppuu,vain naivi uskoo rahastuksen jäävän tähän.Ei olenkaan ole
    mahdotonta että Ihminen luokitellaan tulevaisuudessa kokonaismassan mukaan ja maksetaan tämän perusteen kautta päästöistä.Autopuoli on nyt ainakin tienraivaaja ja varmaa on ettei maksut tähän jää.

    Tiedän kyllä mikä on pankki, mutta mistä ihmeen Pankkien palvelumaksuista kirjoitat? Tarkoitatko pankkeja vai jotain ihmeen Pankkeja?

    Äänestä

  • Kyllä näistä LVM:n sivuilla on paljonkin juttua. Oikein ruuhkamaksusivut ja kaikki. Vehviläinen on moneen kertaan luvannut Suomen kansalle tällaisia uusia veroja.

    Äänestä

  • sdfgsgdsjh kirjoitti:

    Kyllä näistä LVM:n sivuilla on paljonkin juttua. Oikein ruuhkamaksusivut ja kaikki. Vehviläinen on moneen kertaan luvannut Suomen kansalle tällaisia uusia veroja.

    Kyllä maksujen,perustelulla rajat hieman ovat hämärtyneet viimevuosina/päivinä. Onhan useissa yrityksissä
    mm.luonnonsuojelun nimissä otettu käyttöön paperilaskumaksu.Ei ihmismielellä nämä perusteet eikä mielikuvitus ihan heti lopu mistä rahastaa,autopuoli lienee kohteina helpoimpia.

    Äänestä

Kannatan ajatusta kilometriverosta, koska se kohdistaa verotusta parhaiten siten, että yksityisautoilua voidaan korvata julkisella liikenteellä.

Äänestä
  • Jos julkista liikennettä halutaan tukea, se on tehtävissä riippumatta siitä, onko meillä kilometrivero/ruuhkamaksut vaiko ei. Ainoa, mikä tarvitaan, on raha. Toisin sanoen, on välttämätöntä, eettä jos rahaa pitää kertyä lisää, jotain veroa on korotettava. Pääkaupunkiseudulla jo nytkin kai puolet julkisesta liikenteestä kustannetaan käytännössä kuntaveron tuotosta. Lienee joka tapauksessa selvää, että ruuhkamaksun kerää valtio eikä paikalliset kunnat.

    Eiköhän ne ruuhkamaksut tosiaankin tule nykyisten verojen päälle. Mutta että yhden euron bensahinnan liäystä vastaavasti? Huh huh sentään.

    Äänestä

Ennakoivat varmaan jo sähköautojen tuloa, sähkölle on vaikea laittaa 2 eri tariffia asunnolle halvempi ja autoille kalliimpi vertaa kirkas diesel / punaisekis värjätty lämmitysöljy.
Kun sähköauton sähkön kulutus on luokka 12 kWh/100 km on se vain 1.0 e/ 100km kun esim 8l bensiiniä polttavalla autolla kustannus on yli 10e ja siinä on pa veroa alvia yli puolet, Jos kilometrivero 5c/km vastaisi silloin 5e/100km niin verotus/ matka pysyisi suurinpiirtein samana.

Äänestä
  • Minä tarvitsen täällä maaseudulla vähintään pic-up auton että pääsen tiluksiani katsomaan myös maaseudulla talviaikaan,liikkeellä on nimittäin kaikemoista hiipparia ennen jouluakin näin maillani kahden kuusivarkaan jäljet,mutta vain jäljet kuuset oli viety ja se siitä sitten. Kelkkakin mulla on muttei sillä "kuusivarkaiden" aikaan ollut mitään asiaa liikkua(etelä-suomessa hyvin harvoin) kun ei vielä ollut tarpeeksi tähän aikaan lunta.
    Pic-up auto on myös ainoa auto jolla uskaltaudun täältä liikekannalle nykyään jonnekkin.Olen ajanut elämässäni kolme peurakolaria,ja yhden hirven.Hirven kanssa onneksi oli Ns.pikkukosketus ja läheltäpiti tilanne jossa vain auton sivulasit ja koko oikea kylki autosta tuhoutui ns.kokorempaan.(itse selvisin terveyskeskuskäynnillä).Peurakolareissa olen menettänyt mielestäni paljon enemmän,koska minun paras ystävä ja elämänkumppani kuoli kolarissa reilu vuosi sitten (labradorinnoutaja) joka sinkoutui takakapenkiltä
    tuulilasille ja aiheutti myös minulle lisävammoja.Kaksi aiempaa peurakolaria on aiheuttanut onneksi vain pelkkiä peltivaurioita.Väitän omien kokemusteni perusteella,että mikäli maaseudun/suomen eläinkanta(lähinnä hirvet ja peurat pidetään nykytasolla kannoiltaan) on tähän maahan järjetöntä ohjailla verotuksen kautta pientä turvatonta autokantaa.Kaupunkikeskeisesti asia on aivan hyvä tavoite,mutta on selvää kun massa kohtaa suurta massaa(uros hirvi 700kg)on varsinkin pienellä massalla autoilia heikoilla.
    Helsinkissä missä päätökset tehdään(tosin suuret linjatBrysselissä) niin kehoitan kokokonaisvaltaista ajattelua Suomessa on turvatonta aivan pikkuautolla ajaa tällä hirvikannalla Suomi päästä päähän.70 luvun
    Hirvikantaan tulisi mielestäni palata mikäli ajatuksena on verotuksen kautta pienentää maamme autokanta.
    autokantaan

    Äänestä

  • turvallinenko? kirjoitti:

    Minä tarvitsen täällä maaseudulla vähintään pic-up auton että pääsen tiluksiani katsomaan myös maaseudulla talviaikaan,liikkeellä on nimittäin kaikemoista hiipparia ennen jouluakin näin maillani kahden kuusivarkaan jäljet,mutta vain jäljet kuuset oli viety ja se siitä sitten. Kelkkakin mulla on muttei sillä "kuusivarkaiden" aikaan ollut mitään asiaa liikkua(etelä-suomessa hyvin harvoin) kun ei vielä ollut tarpeeksi tähän aikaan lunta.
    Pic-up auto on myös ainoa auto jolla uskaltaudun täältä liikekannalle nykyään jonnekkin.Olen ajanut elämässäni kolme peurakolaria,ja yhden hirven.Hirven kanssa onneksi oli Ns.pikkukosketus ja läheltäpiti tilanne jossa vain auton sivulasit ja koko oikea kylki autosta tuhoutui ns.kokorempaan.(itse selvisin terveyskeskuskäynnillä).Peurakolareissa olen menettänyt mielestäni paljon enemmän,koska minun paras ystävä ja elämänkumppani kuoli kolarissa reilu vuosi sitten (labradorinnoutaja) joka sinkoutui takakapenkiltä
    tuulilasille ja aiheutti myös minulle lisävammoja.Kaksi aiempaa peurakolaria on aiheuttanut onneksi vain pelkkiä peltivaurioita.Väitän omien kokemusteni perusteella,että mikäli maaseudun/suomen eläinkanta(lähinnä hirvet ja peurat pidetään nykytasolla kannoiltaan) on tähän maahan järjetöntä ohjailla verotuksen kautta pientä turvatonta autokantaa.Kaupunkikeskeisesti asia on aivan hyvä tavoite,mutta on selvää kun massa kohtaa suurta massaa(uros hirvi 700kg)on varsinkin pienellä massalla autoilia heikoilla.
    Helsinkissä missä päätökset tehdään(tosin suuret linjatBrysselissä) niin kehoitan kokokonaisvaltaista ajattelua Suomessa on turvatonta aivan pikkuautolla ajaa tällä hirvikannalla Suomi päästä päähän.70 luvun
    Hirvikantaan tulisi mielestäni palata mikäli ajatuksena on verotuksen kautta pienentää maamme autokanta.
    autokantaan

    nuo pick upit ja muut pakettiauto olisivat juuri kannatavampia sähköautoja, koska kantavuutta on eikä akkujen sijoitttelu tuota ongelmia, lisäksi säästö olisi euroissa ihan toista luokka kuin pikkuautoissa.
    esim
    bensa sähkö e/100km
    pikkuauto 6l/100km = 8e, 15kw/100 km= 1,5e
    pick up 12l /100km = 16e 30kw/100km = 3,0e
    eli pikkuautolla säästö polttoaineessa olisi 6,5e/100km
    ison pick-upin säästö 13e/100km

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kruunuhaan äijä kirjoitti:

Liikenne- ja viestintäministeriö näkyy ihan tosissaan ajavan kilometriveron käyttöön ottoa. Tämä käy selväksi sekä pääkaupunkiseudun ruuhkamaksusuunnitelmista että älyliikennestrategian valmisteluaineistosta. On erittäin todennäköistä, että nämä tulevat aikanaan nykyisten verojen lisäksi, EI niiden sijaan. Siitä pitää huolen julkisen talouden lähivuosina varmaan nopeasti kasvava vaje ja verotuksen painopisteen siirto pois tuloverotuksesta. Helsingin seudulla vero olisi muuna kuin ruuhka-aikana 5 senttiä/km ja ruuhkassa 10 senttiä/km.

Keskustelun siemeksi kannattaa ehgkä yrittää konkretisoida, mitä tämä suunnilleen tarkoittaisi, jos kilometrivero muutetaan esim. polttoaineen hinnan muutokseksi. Oma autoni kuluttaa bensaa kunnon aamuruuhkassa siinä 9 l/100 km. Muuna kuin ruuhka-aikana selviän noin 6 litran kulutuksella. Nämä lienevät monille aika tyypillisiä kulutuksia.

Kuinka ollakkaan, jos näillä kulutuksilla nostetaan polttoaineen hintaa nostetaan yhdellä eurolla/litra (saman tekevää johtuuko nousu veroista vai muusta), päästään kilometrikustannuksen nousussa suunnilleen tuohon, mitä LVM suunnittelee. Pitäen esimerkkinä omaa tapaustani, kilometrikustannukset nousisivat yhden euron litrahinnan muutoksella 6 senttiä / 9 senttiä /km. LVM:n suunnitelma siis vastaisi tämän suuruista polttoainehinnan muutosta.

Jos tavoitteet ja verouudistulkset ovat valtakunnallisia, ei mitään kallista satelliittiverotusta tarvita, vaan 1 euro polttoaineveroon. Se on siinä. Eri asia on, jos tällä 1 euron polttoainehintaa vastaavalla korotuksella halutaan rangaista vain pääkaupukiseudulla ajelevia. Siitä pitää maksaa hallinnollisesti tolkuttoman kalliina veronkantokuluina (sivunmennen sanoen vankilajärjestelmäähän tässä maassa kyllä ajetaan alas juuri kustannussyistä! mutta autoilijaa ollaan valmiit rankaisemaan pirunmoisilla kustannuksilla, maksoi mitä maksoi).

Tietysti tuo kilometrivero toteutuu vasta vuosien kuluttua. Siihen mennessä varmaan olemme jo muutoinkin yli 2 euron bensan hinnoissa, mikä jo sinänsä on omiaan karsimaan ns. turhaa ajelua ja köyhiä tien päältä.

Siis euro/litra vastaava lisäkustannus tuon päälle? Tätäkö me autoilijat tosiaan haluamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu