Georgiassa koulutettiin muslimi-

Venäjän viranomaiset kertoivat torstaina, että muslimiterroristeja koulutettiin naapurimaassa Georgiassa, josta tehtiin iskuja Pohjois-Kaukasukselle Tshetsheniaan, Ingushetiaan ja Dagestaniaan, uutisoi eilen Reuters.

Kouluttajina olivat toimineet ulkomaiset terrorismin asiantuntijat ja se toteutettiin ulkomaisella rahoituksella.

”Ulkomaiset kouluttajat harjoittivat Georgian sotilastukikohdissa terroristiryhmiä tekemään iskuja Venäjän Federaation alueelle”, kertoi varasisäministeri Arkadi Jedejev poliisiupseereille Kaukasuksen Vladikavkaziassa.

Islamistit piileskelivät Georgian ja Tshetshenian välisessä Pankisin solassa, joka toimi myös piilopaikkana ja suojana. Tbilisin viranomaiset sanoivat, että joitakin Tshetshenian pakolaisia on alueella, muta taistelijat eivät saa enää suojaa Georgian alueella.

Venäjän turvallisuusjoukkojen päällikkö syytti Georgiaa lokakuussa al-Qaidan kanssa ja islamistimilitanttien avustamisesta.
5172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ihmettelisi, sillä Yhysvallat koulutti Neuvostoliiton ja sen kannattajiavastaan Afkanistanissa, niin että osti heille Neuvostoliiton rynnäkkökivääreitäkin, kouluttamisesta puhumattakaan.

Jos nyt, niin Kiinalaisella velkarahoituksella!

Äänestä

Ei kai vain uutta offensiivia Georgian suunnalla. Venäjän väitteiden todenperäisyyttä on syytä epäillä, aina.

Äänestä
  • ja geopolitiikasta.

    Venäjä on maailman suurin öljyntuottaja ja - viejä juuri nyt Saudien leikattua tuotantoa. Ja Venäjä tuotaa Iranin kanssa 60% maailman maakaasusta.

    Ja tuota energiaa himoitsivat niin Hitlerin natsit niin hyökätessään Venäjälle, Ukrainan viljapelloille ja Kaukasuksen öljykentille kesäkuussa 1941.

    Ja tuosta energiasta Yhdysvalloilla, Britannialla ja Ruotsilla on nyt huutava pula!

    Joffelaiset "länsimaat" turvautu(i)vat Kaukasuksen, Keski-Aasian politiikassaan turkkilaisiin kansoihin ja niiden muslimiterroristeihin iskeäkseen Venäjän selustaan ja raivatakseen enrgiaväylän Georgian ja Turkin kautta Välimerelle ja Keski-Eurooppaan.

    - Ja sinä eestiläisäpärä jauhat täyttä natsirevansistista paskaa, siinä missä hurritoverisikin Ruotsissa (Bildt) ja Suomessa (Stubb).

    Sekä Tony Blair että Bildt ja Stubb ovat tuon NATO:n ekspansiivisen poliittisia RUUMIITA!

    Äänestä

  • Tosiasioita kirjoitti:

    ja geopolitiikasta.

    Aina kun Venäjä jotakin suunnittelee, tulee ruumiita, yleensä syyttömistä.
    Onneksi on Kiina ja Etelä-Venäjä sekä sisäinen valtaisttelu ja hajaannus.
    Oletko muuten koskaan laskenut yhteen Venäjän murhaamien suomensukuisten määrää?
    Aloita vaikka Isovihasta, minä kerron Sinun jälkeen omat lukuni.
    Voi hyvin ystäväni!

    Äänestä

Georgian presidentti Mihail Saakashvili nimitti Yhdysvaltojen edellisten presidentinvaalien republikaanien ehdokkaan John McCainin maansa Kansalliseksi Sankariksi arvomerkkeineen, kertoo Georgia News.

Juhlallisuudet järjestettiin viime maanantaina Mustanmeren rannikkokaupungissa Batumissa, jossa McCain ja kaksi republikaanisenaattoria tapasi Tbilisin johtoa.

NATO:n operoima Georgian sota nosti elokuussa 2008 McCainin ensimmäistä kertaa pariksi viikoksi presidentinvaalien galluppien suosikiksi kunnes Wall Streetin finanssikriisi syyskuussa osti Barack Obaman selväksi voittajaksi.

Venäjän 58. armeijan massiivinen vastaisku löi Georgian ja Ukrainan joukot kansainvälisten rauhanturvaajien valvomasta Etelä-Ossetiasta takaisin.

Sodan nolo loppu herätti tunnetusti suuria tunteita erityisesi ruotsalaisissa, tuon kansallisen nationalismin äärilaidoilla sekä Ruotsissa (C. Bildt) että Suomessa (A, Stubb) - ja sotiemme revansisteissa (Pro Karelia).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

terroristeja! kirjoitti:

Venäjän viranomaiset kertoivat torstaina, että muslimiterroristeja koulutettiin naapurimaassa Georgiassa, josta tehtiin iskuja Pohjois-Kaukasukselle Tshetsheniaan, Ingushetiaan ja Dagestaniaan, uutisoi eilen Reuters.

Kouluttajina olivat toimineet ulkomaiset terrorismin asiantuntijat ja se toteutettiin ulkomaisella rahoituksella.

”Ulkomaiset kouluttajat harjoittivat Georgian sotilastukikohdissa terroristiryhmiä tekemään iskuja Venäjän Federaation alueelle”, kertoi varasisäministeri Arkadi Jedejev poliisiupseereille Kaukasuksen Vladikavkaziassa.

Islamistit piileskelivät Georgian ja Tshetshenian välisessä Pankisin solassa, joka toimi myös piilopaikkana ja suojana. Tbilisin viranomaiset sanoivat, että joitakin Tshetshenian pakolaisia on alueella, muta taistelijat eivät saa enää suojaa Georgian alueella.

Venäjän turvallisuusjoukkojen päällikkö syytti Georgiaa lokakuussa al-Qaidan kanssa ja islamistimilitanttien avustamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu