Keskustapuolueen sisäinen järjestys ja tiukka kontrolli on jossain elämänvaiheessa omaksuttu käytösmalli.
Puheenjohtajuus keskustapuolueessa antaa enemmän poliittista vastuuta ja valtaa , kuin muissa puolueissa.
Vastaavasti puheenjohtajan paikasta luopuminen jättää keskustapuolueessa suuren poliittisen aukon ,jolle löytyy välittömästi halukkaita ottajia. Koska vastuu ja valta-asema on suuri, niin valitakin on vaikea tehtävä puolueelle. Sisäiset riidat ja poliittiset erimielisyydet ja niiden selvittely puolueen sisällä vaativat enemmän aikaa kuin muilla, jos harjoitettuun politiikkaan halutaan muutosta. Keskustasta on kuulunut ja näkynyt selvästi ulospäin halu muuttaa harjoitettua politiikkaa, mutta kannatusta saa myös entisen linjan jatkaminen. Uudistumispyrkimyksille ei ole esitetty mitään asiaperusteita ,vaan enemmänkin huolena on nykyisen kannatuksen säilyttäminen ja lisääminen.
Jos linja muuttuu ja kannatus säilyy, niin uuden puheenjohtajan on helppo astua Vanhasen saappaisiin, sillä valinnan jälkeen keskustapuolue ei perinteiseen tapaansa kyseenalaista johtajansa toimia ja poliittisen vallan käyttöä, vaan keskittyy hänen puolustamiseensa.
Miten tiukka puoluekuri perustellaan keskustalisten piirissä ?
http://lestadiolaisuus.info/politiikka/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.