Oliko Paavo asfalttimafian kummisetä?

Lipposen kahden hallituskauden aikana katosi 240 miljoonaa euroa(1426 miljoonaa markkaa) asfalttiäijien pohjattomiin taskuihin. Oliko Paavo ajan taslla millaisin perustein tiemäärärahoja jaettiin?
5292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kartelli jylläsi kepulaisten kuntien urakoissa. Kepu lienee saanut hyvät kynnysrahat eikä ensimmäistä kertaa. Jo 70-luvulla rakennusliike Noppa maasutti Kepua urakalla. Yhteiskuntaa kuppaamaan tottunut Kepu ei ole kärsinyt turhista moraalisista ongelmista.

Äänestä
  • "moraalisista ongelmista", koska häneltä puuttuu koko moraali-käsitys.

    Äänestä

Kun tälläinenkin asia pannaan jonkun poliitikon tai puolueen syyksi, on se vastenmielistä. Minua ei Paavo säälitä tippaakaan, mutta syyttää häntä asfalttikartellista on jo paksua. Samoin tuolla esiintyvät väitteet, että kepulaiset pienet kunnat ovat erityisesti tilanneet näitä kartellin tuottamia päällysteitä. Eiköhän asfalttia käytä isot kaupunkikunnat, jotka eivät vielä ole kaikki kepuenemmistöisiä. Tai, että koko homma on Esko Ahon syytä, koska se alkoi tietojen mukaan Ahon hallituksen aikana 94.

Äänestä
  • että syylliseksi esitettäisiin Anneli Jäätteenmäkeä. Esko Ahon vetäminen tähän on täysin posketon. Mutta mutta............

    Paavo Lipposen hallituksien toimien leväperäisyys on juttu erikseen. Jos hinnat nousevat yhtäkkiä jopa 60 prosenttia, niin on kumma että rahoja jaetaan silmät ummessa ja asioihin perehtymättä. Kiistatonta jutussa on se, että tiemäärärahat ovat peräisin valtion kassasta,ja tuon kassavirran päävartiana toimi pääministeri Paavo Lipponen.

    Äänestä

  • Mikko Bernhard kirjoitti:

    että syylliseksi esitettäisiin Anneli Jäätteenmäkeä. Esko Ahon vetäminen tähän on täysin posketon. Mutta mutta............

    Paavo Lipposen hallituksien toimien leväperäisyys on juttu erikseen. Jos hinnat nousevat yhtäkkiä jopa 60 prosenttia, niin on kumma että rahoja jaetaan silmät ummessa ja asioihin perehtymättä. Kiistatonta jutussa on se, että tiemäärärahat ovat peräisin valtion kassasta,ja tuon kassavirran päävartiana toimi pääministeri Paavo Lipponen.

    Objektiivinen bernhardilainen kaivautui taas esiin kolostaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paavo Berlusgoni kirjoitti:

Lipposen kahden hallituskauden aikana katosi 240 miljoonaa euroa(1426 miljoonaa markkaa) asfalttiäijien pohjattomiin taskuihin. Oliko Paavo ajan taslla millaisin perustein tiemäärärahoja jaettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu