Sellon olisi näköjään tarvetta laajentua

Sellon olisi tarvetta laajentua. Lauantana oli niin paljon porukkaa ettei sekaan meinannut mahtua. Se kertoo Sellon vetovoimasta taantumankin aikana. Sellon olisi näköjään tarvetta laajentua kolmosvaiheella. Esim. siinä Sellon ja kartanon välissähän lienee toimistorakennuksille kaavoitetttu tontti ?
Kuitenkin jo nyt leppävaarassa on 14% toimistotilaa vapaana. Järkevämpää olisi että tuon tontti varattaisiin Sellon tulevalle laajentamiselle sisäparkkipaikkojen kera.
1202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sellon kolmosvaihe rakennettiin jo syksyllä 2008. Mun ehdotus olisi siirtää bussit kampin tapaan mukavasti nykyisen kentän alle parkkihalliin ja laajentaa selloa nykyisen terminaalin päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leppävaaralainen . kirjoitti:

Sellon olisi tarvetta laajentua. Lauantana oli niin paljon porukkaa ettei sekaan meinannut mahtua. Se kertoo Sellon vetovoimasta taantumankin aikana. Sellon olisi näköjään tarvetta laajentua kolmosvaiheella. Esim. siinä Sellon ja kartanon välissähän lienee toimistorakennuksille kaavoitetttu tontti ?
Kuitenkin jo nyt leppävaarassa on 14% toimistotilaa vapaana. Järkevämpää olisi että tuon tontti varattaisiin Sellon tulevalle laajentamiselle sisäparkkipaikkojen kera.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu