Kun kilpahiihto muuttui ammattiurheiluksi, muuttuivat myös harrastajien välineet samanlaisiksi kuin ammattilaisilla. Välinevalmistajat ja -kauppiaat tekivät selväksi, ettei liikuntaa voi harrastaa muilla, kuin ammattitason välineillä.
Nykysuksilla ei voi hiihtää muualla kuin koneellisesti tehdyillä laduilla. Kunnilta vaaditaan yhtä ja toista mahdollista samalla, kun kunnallisverojen maksusta naristaan. Kunnat ovat joutuneet tekemään metsiin maantien levyisiä tieuria ja hankkimaan niiden talvikunnossapitoon latukoneita. Kunnilta vaaditaan lunta silloin kun sitä ei sada pilvistä. Lunta pitää tehdä. Sitten kun sitä sataa automaattisesti niin se halutaan pääosin heti pois. Kaduilla ei siedetä lunta nykyään lainkaan. Jos sitä on jalkakäytävällä niin jalankulkija voi kaatua ja vastuu on kunnalla joka on rakentanut sen jalkakäytävän.
Hyvinkäälläkin alkutalven itkunaihe oli lumen puute, johon kaupunki tietenkin oli syyllinen. Vaadittiin tykitystä. Joku kotonaan pyörätuolissa istuva sotaveteraani saattoi ajatella, että sillä ehkä marina loppuisi, ainakin talvisodassa itänaapurin tykitys pisti karutkin miehet hiljaisiksi.
Seuraavaksi aiheeksi tulivat koirankävelyttäjät. (Ulostekikkareet tulevat keskusteluun runsaammin vasta keväällä). Lumisateiden jälkeen oli ongelmana se että lunta siis oli liikaa, se oli väärissä paikoissa tai sitä ei oltu käsitelty hiihtoharrastajien tarkalleen vaatimalla tavalla. Nyt latukoneet ja hiihtoväylät on saatu kuntoon ja niillä äheltää suorituspaineista liikuntakansaa terve puna ja iloinen virnistys naamallaan.
Kaikki ei kuitenkaan edelleenkään ole hyvin koska koirat ja niiden taluttajat tekevätkin tassun- ja lenkkarinjälkiä niihin koneellisesti käsiteltyihin ulkoiluteihin. Tilanne on kinkkinen, kaupunki on satsannut yhteistä rahaa loistavaan tarkoitukseen = liikunnan = terveyden ylläpitoon ja kannustukseen, mutta jalankulkijoiden, koiranulkoiluttajien ja hiihtäjien tarpeet eivät näytä sopivan samoille reiteille. Osa hiihtäjistä meluaa vaikka koiran ulkoiluttaja pysyisi monen metrin etäisyydellä ladusta. Kävelijää pännii se, että reitti, jota hän on kävellyt kaikki keväät, kesät ja syksyt, suljetaan häneltä talveksi yhden liikuntaryhmän vaatimuksesta.
Tarvitaan työryhmä selvittämään aihetta, näillä palstoilla meuhkaaminen ei auta pätkääkään. Työryhmässä pitää ehdottomasti olla hiihtoharrastajien lisäksi myös sellaisia henkilöitä joilla ei ole koiraa, henkilöitä jotka eivät suostu laittamaan suksia jalkaansa ja myös henkilöitä jatka joutuvat keksimään sen mistä rahat kuntalaisten vaatimiin kaikkiin asioihin saadaan.
Nykysuksilla ei voi hiihtää muualla kuin koneellisesti tehdyillä laduilla. Kunnilta vaaditaan yhtä ja toista mahdollista samalla, kun kunnallisverojen maksusta naristaan. Kunnat ovat joutuneet tekemään metsiin maantien levyisiä tieuria ja hankkimaan niiden talvikunnossapitoon latukoneita. Kunnilta vaaditaan lunta silloin kun sitä ei sada pilvistä. Lunta pitää tehdä. Sitten kun sitä sataa automaattisesti niin se halutaan pääosin heti pois. Kaduilla ei siedetä lunta nykyään lainkaan. Jos sitä on jalkakäytävällä niin jalankulkija voi kaatua ja vastuu on kunnalla joka on rakentanut sen jalkakäytävän.
Hyvinkäälläkin alkutalven itkunaihe oli lumen puute, johon kaupunki tietenkin oli syyllinen. Vaadittiin tykitystä. Joku kotonaan pyörätuolissa istuva sotaveteraani saattoi ajatella, että sillä ehkä marina loppuisi, ainakin talvisodassa itänaapurin tykitys pisti karutkin miehet hiljaisiksi.
Seuraavaksi aiheeksi tulivat koirankävelyttäjät. (Ulostekikkareet tulevat keskusteluun runsaammin vasta keväällä). Lumisateiden jälkeen oli ongelmana se että lunta siis oli liikaa, se oli väärissä paikoissa tai sitä ei oltu käsitelty hiihtoharrastajien tarkalleen vaatimalla tavalla. Nyt latukoneet ja hiihtoväylät on saatu kuntoon ja niillä äheltää suorituspaineista liikuntakansaa terve puna ja iloinen virnistys naamallaan.
Kaikki ei kuitenkaan edelleenkään ole hyvin koska koirat ja niiden taluttajat tekevätkin tassun- ja lenkkarinjälkiä niihin koneellisesti käsiteltyihin ulkoiluteihin. Tilanne on kinkkinen, kaupunki on satsannut yhteistä rahaa loistavaan tarkoitukseen = liikunnan = terveyden ylläpitoon ja kannustukseen, mutta jalankulkijoiden, koiranulkoiluttajien ja hiihtäjien tarpeet eivät näytä sopivan samoille reiteille. Osa hiihtäjistä meluaa vaikka koiran ulkoiluttaja pysyisi monen metrin etäisyydellä ladusta. Kävelijää pännii se, että reitti, jota hän on kävellyt kaikki keväät, kesät ja syksyt, suljetaan häneltä talveksi yhden liikuntaryhmän vaatimuksesta.
Tarvitaan työryhmä selvittämään aihetta, näillä palstoilla meuhkaaminen ei auta pätkääkään. Työryhmässä pitää ehdottomasti olla hiihtoharrastajien lisäksi myös sellaisia henkilöitä joilla ei ole koiraa, henkilöitä jotka eivät suostu laittamaan suksia jalkaansa ja myös henkilöitä jatka joutuvat keksimään sen mistä rahat kuntalaisten vaatimiin kaikkiin asioihin saadaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sama täällä Kotkassa. Kun joskus viimevuoden puolella oli milli lunta,niin kaksi satavuotiasta sukkahousu hiihtäjämiestä vittuili kävelijöille,joita oli useita kymmeniä. Nää papparaiset kyttää ikkunasta jo elokuun loppupuolella,että koskakohan se talvi tulee. Sen verran vois rataa leventää,että sinne mahtuis myös kävelijät ja sauvakävelijät. Museoita,toriparkkeja,akvaarioita niihin riittää kyllä rahaa.