Onko kokemuksia suuntaan tai toiseen kyseisestä artia clinic paikasta virossa? Olisi suunnitelmissa kulmien kohotus tähystämällä, oon 25 vuotias vasta mutta kulmat on ihan synnynnäisesti matalat. Niin ja muutenkin olisin kiinnostunut ko toimenpiteestä, millaisia tuloksia on saatu aikaan.
Vastaukset 6
- blondityty
suosittelen tuota paikkaa, itse kävin siellä viimeksi noin vuosi sitten, tosin rintojen suurennuksessa, mutta suosittelen paikkaa muillekkin ja tulen käymään siellä vielä itsekkin:) kirurgit osaavat asiansa. ja henkilökunta on todella ystävällistä ja siellä on muutenki tosi hyvä palvelu kaikin puolin:)
- ???????????
Osaako tissitohtori kulmien kohotuksen kun tuo tähystämällä tehtävä toimenpide edellyttää melkoista kokemusta.
- Enmenis
Ainakin kuvakonsultaation perusteella en voi suositella. Suositeltiin botoxia jo valmiiksi korkeaan otsaan ja roikkuviin kulmiin, vaikka sitä nimenomaan on käsketty välttää muualla ettei kulmat ja otsa valahda vielä alemmas. Ei myöskään nähnyt juuri sitä piirrettä korjattavana joka on kuitenkin se häiritsevä ja siis todella silmiinpistävä ulknäössäni. Kehotti koittamaan kampausta (perusteena konsultaatiokuva jossa tukka taaksepäin kammattuna, ei normaalikampauksessa) ja "leikkauttamaan hiukset". Pidin vastausta sekä tylynä että epäammattimaisena.
- Anonyymi
Hei, kysyyn Kustannusrintakehän lisäys paljon maksa?
- Anonyymi
Miksi tämä on suljettu?
- Anonyymi
Kirurgi on pitkällä sairauslomalla, itsellä peruttu operaatio tästä syystä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651802Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15866Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 81636
- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa94601- 45528
- 47515