Kristinusko eikä kristinuskonto

Oliko sinulla jo jokin käytännöllinen suunnitelma sen suhteen valmiina, siis sen, johonka kuuluu sinä itse ja itsesi kieltäminen sekä Luojan, Jumalamme, taivaallisen Isän totteleminen, että myös Hänen tahtonsa noudattaminen täällä maan päällä, vai aijotko pitäytyä tuolla pupunjauhamisen tasolla edelleenkin?

Usein kuulee sanottavan että vanhakantainen liturginen musiikki on tylsää tai uuvuttavaa, masentavaa jne.
Tämä kertoo vain siitä että nykyihminen elää kaiken aikaa niin hektisessä tilassa ettei hän pysty rauhoittumaan tai keskittymään oikeastaan yhtään mihinkään.
Liturgisen musiikin tekstikokonaisuuksia ei myöskään vaivauduta tarkastelemaan eikä miettimään sanojen merkityksiä. Sanat muuttuvat eläväksi kun niitä hetken aikaa pureskelee. Evankeliumia julistetaan myös kerrontamuodossa, sekä laulaen, lausuen että maalaten.

On suoranaista ylimielisyyttä että jonkin lahkon teetupa-autossa "hokkus pokkus" -"uskoontullut" alkaa moittimaan tai arvostelemaan kirkollista kulttuuriperinnettä. Tai esittämään omia mielipiteitään kristinuskon dogmeista, tuntematta edes viimeisen sadan vuoden aikaista "kirkkohistoriaa", puhumattakaan alkuseurakunnan synnystä ja Kirkon vuosituhantisesta historiasta.

Sanotaan että pitää olla iloa ja riemua, pitää ylistää, pitää tanssia, hyppiä, heilutella lippuja ja kaikin tavoin pitää yllä sellaista sirkusta että siinä arkipäiväiset huolet unehtuvat. Ajatus on sinänsä oikea sillä Raamattu kehoittaa "Iloitsemaan aina Herrassa", ja "Viettämään Herran riemuvuotta". Myös monia muita jakeita on joissa varoitetaan liiasta murehtimisesta ja käsketään luottamaan vain Jumalan huolenpitoon.

Mutta oliko alkuseurakunnalla syntentisaattoreita, välkkyviä valoja, isoja äänentoistolaitteita jne.
Miksi se ilo ja vapaus pitäisi syntyä bongo- ja gongarumpujen soidessa ja värivalojen loisteessa, hirnumalla, huutamalla, sopertelemalla, hyppimällä, itkemällä, valittamalla, uikuttamalla, nyyhkyttämällä, kaatumalla, kuiskimalla, nauramalla yms. Mitä tekemistä tuolla kaikella fanaattisuudella on Kristuksen opetuslapsena olemisen kanssa?

Protestanttisuudessa on suuntauksia joissa kritisoidaan kovasti sanoja kirkko, sakramentti, pyhä toimitus, mysteerio, kasteen armo, pappi, messu, liturgia, eukaristia, kommuunio jne. Ja väitetään että koska niitä ei sellaisenaan voida löytää tämän päivän Raamatusta, ei myöskään ko. sanoja saisi käyttää lainkaan, ja ne julistetaan epäraamatullisiksi. Voi miten kapeata ajattelua. Tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä...

Kaiken aikaahan ihmiskunta keksii uusia ilmaisuja ja ilmaisumuotoja tuntemilleen asioille ja sanoille. Tärkeintä on se mitä kunkin sanan taakse kätkeytyy, mistä se on saanut nimensä ja mitä sillä tarkoitetaan...
Jos helluntailaiset ja vapaakirkolliset sun muut helppoheikit katsovat voivansa viisastella tällä tavoin niin yhtä hyvin me perinteiset kirkolliset voisimme vastata samalla tavalla. Eihän Raamatusta löydy sellaisiakaan sanoja kuin esim. uskoontulo, (vaikka käsitteenä se siellä onkin mutta ei tuolla ilmaisulla), ruksiminen (rukoileminen), herätys, helluntaiseurakunta, vapaaseurakunta/kirkko, traktaatti, konferenssi jne.
En väitä ettäkö nuo sanat ja niiden sisältö olisi jotenkin epäraamatullista mutta ei niitä tuollaisina sanoina meidän Raamatustamme eikä mistään Raamatusta ole tunnistettavissa.

Otetaan yksi esimerkki Kirkon käyttämistä ilmaisuista joilla on Raamatullinen pohja ja tausta olemassa.
Sakramentti on latinankielinen versio kreikankieliselle sanalle mysteerio, ja mysteerio puolestaan tarkoittaa salaisuutta tai kätkössä olevaa, ihmismielelle käsittämätöntä ja selittämätöntä. Raamattu puhuukin monessa otteessa "Jumalan salaisuuksista" tai "Jumalallisista salaisuuksista" ja myöskin "Uskon salaisuudesta".

On kristillisiä liikkeitä joissa hengellinen kokemus ja hetkellinen tunnustautuminen tuohon yhteisöön nostetaan kaiken muun yläpuolelle. Silloin opetus, äidinmaito, ensiaskeleet jäävät saamatta. Hetken heiluttuaan uskovaisten parissa mukaan liittynyt henkilö saattaa kyllästyä ja pettyä, lähteä pois tästä yhteisöstä jonka jälkeen hänet leimataan "luopioksi" eli uskostaan luopuneeksi ja hän itsekin alkaa potemaan väärää syyllisyyttä joka johtaa hänet yhä syvemälle suohon ja kauemmaksi Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Syntiinlangenneena ihmisenä ja vajavaisena sellaisena me emme kykene käsittelemään Jumalallisia salaisuuksia emmekä selittämään Jumalan Hengen toimintaa ja vaikutusta. Me vain koemme sen. Ja tuo kokeminen sekoittuu aina väistämättä meidän mielen ailahteluihin, aikaisempaan kokemusmaailmaan ja meille tarjottuihin valmiisiin käsityksiin asioiden tilasta. Usein me tulkitsemme Pyhän Hengen liikkumisen ja toiminnan aivan väärin kun pyrimme vajaalla kapasiteetillamme selittämään sitä jotenkin. Tämä johtaa taas monenlaisiin väärinkäytöksiin ja pettymyksiin seurakunnan elämässä. Siksi onkin tärkeää että seurakunnassa ja selkeä järjestys ja kirkkokuri. Kanonit eli yhteiset pelisäännöt joiden mukaan kaikki toimivat.
Mutta nuo vajavaisella ihmisjärjellä laaditut säännöt eivät voi kuitenkaan asettua auktoriteetiksi Jumalan Hengen vapaalle liikkumiselle joka saattaa koskettaa sekä yksittäistä seurakunnan jäsentä että kokonaista paikallisseurakuntaa.

Jumalalla ei ole yhtäkään kirkkoa!
Hänellä on vain oma seurakuntansa, uskoon tulleet IHMISET.

Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."
Tuomas sanoi hänelle: Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien? Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.
Filippus sanoi hänelle: Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.
Jeesus vastasi Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa:'Anna meidän nähdä Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: Mitä itket, nainen? Hän vastasi: Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu. Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit? Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.
Silloin Jeesus sanoi hänelle: Maria. Maria kääntyi ja sanoi: Rabbuuni" se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo. Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: Minä olen nähnyt Herran!