Jos ei ensimmäistä maailmansotaa olisi ollut niin olisikko Tsaari pysynyt vallassa Venäjällä?
Venäjän vallankumous 1917 väistämätön?
1914-1919
3346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos asiaa tarkastelee vallankumouksen taustaa vasten, niin se ei olisi ollut väistämätön tapahtuma.
Syyt olivat seuraavat:
1. Venäjän armeijan huono menestys rintamalla.
Venäjän armeija olisi tuskin noussut keisaria vastaan, jos armeijan heikous ei olisi tullut ilmi. Tämä oli syynä armeijan siirtymiselle vallankumouksen linjalle.
2. Leipäpula Pietarissa.
Vaika väestö oli elänyt köyhyydessä pitemmän ajan, niin sodasta johtunut elintarvilepula johti kansan tyytymättömyyden purkautumiseen. Epäilemättä tieto huonosti sujuvasta sodasta edes autoi tilanneta. Uhrautuminen sodan vuoksi ei nähty mielekäältä, kun se meni huonosti.
Tämän vuoksi vallankumous Venäjällä ei voi pitää kiveen hakatuna kohtalona, vaan se liityi sotatilanteeseen. Ilman sotaa Venäjän tsaari olisi todennäköisesti pysynyt ties kuinka pitkään.
Toinen keisarin valtaistuimen pelastanut tekijä olisi ollut yhteiskunnalliset uudistukset: Demokratiaan pohjautunut monarkkia ja sosiaaliset uudistukset kansan olosuhteisiin. Kolmas olisi ollut armeijan uudistaminen ajan tarpeiten mukaisiksi.
Nyt joku ehkä huomauttaa, että perustuslaillinen uudistus Venäjällä olisi merkinyt Suomelle autonomian menettämistä. Mutta sekään ei ole itsestään selvää, jos suomalaisten toiveet olisi otettu huomioon. Olisiko se ollut mahdollista, onkin jo toinen kysymys.
Venäläiset on tyhmiä jos ne syyttä Suomea siitä. Lenin oli täällä, mutta ei Suomi silloin ollut itsenäinen eikä suurinosa suomalaisista ollut kommunisteja.
Oli Venäjälle suunnaton onnettomuus, että se antoi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa itsensä sitoutua liittoon ensin Ranskan, sitten myös Iso-Britannian kanssa Saksaa vastaan. Englantihan oli geopoliittisesti ajatellen Venäjän tosiasiallinen päävihollinen. Maailman johtava merivallan ja Euraasian Sydänmaata hallitsevan Venäjän intressit törmäsivät yhteen kaikkialla: Mustallamerellä, Lähi-Idässä, Keski-Aasiassa, Afganistanissa, Kiinassa, Mantsuriassa. Brittien organisoima Krimin sota vv. 1853-1856 esti Venäjää murtamasta Ottomaanien valtaa Balkanilla ja Lähi-Idässä. Brittien liittolainen Japani löi Venäjän Kauko-Idässä, mikä johti Venäjän ensimmäiseen vallankumoukseen v. 1905.
Heikentynyt Venäjä oli ranskalaisten lainojen ja investointien varassa. Ranska pakotti Venäjän pitämään Saksaa vihollisenaan, vaikka yhdessä nämä kaksi vahvaa Manner-Euroopan maata olisivat voineet hallita koko Euraasiaa. Bismarck oli tämän käsittänyt. Venäjän-Japanin sodan jälkeen Saksalla ja Venäjällä oli viimeinen tilaisuus lähestyä toisiaan. Se olisi pitänyt käyttää hyödyksi. Uhraamalla itsensä merirosvovaltio Englannin hyväksi Venäjän tsaarinvalta tuomitsi itsensä tuhoon. Se oli traagista, koska juuri ensimmäisen maailmansodan edellä keisarikunta oli sekä rauhoittumassa poliittisesti että kehittymässä voimakkaasti taloudellisesti. Keisarillinen Venäjä ei ollut elinkelvoton eikä tuhoontuomittu, vaan ongelmistaan huolimatta kukoistavan kulttuurin, taiteen ja tieteen suurvalta. Ei ihme, että 1900-luvun alussa kyvykkäimmät suomalaiset valitsivat mieluummin uran emämaan palveluksessa kuin osallistuivat suomalaisten separatistien ja muiden vallankumouksellisten maanpetoksellisiin vehkeilyihin Venäjää vastaan.
Venäjän poliittinen suunnanmuutos - vallankumous ja marxismi - ei ollut välttämätön, mutta geopoliittinen suunnanmuutos olisi ollut. Sen pani lopulta voimaan vasta Stalin. Hän tajusi euraasialaisen geopolitiikan perusteet ja lainalaisuudet, Siperian merkityksen. Kauas itään siirretty teollisuus pelasti Neuvostoliiton ja Venäjän kansan v. 1941, samoin siperialaiset divisioonat, joiden heittämiseen saksalaisia vastaan Japanin neutraliteetti antoi mahdollisuuden. Stalinin "sosialismi yhdessä maassa" ilmaisi hänen ulkopolitiikkansa perusteen, sen puolustuksellisen luonteen. Tsaarin Venäjä oli uhrannut ja tuhonnut itsensä merivaltojen liittolaisena vv. 1914-1917. Stalin ei v. 1939 aikonut tehdä samaa virhettä. Hän ajatteli yksin Neuvostoliiton puolustuksellista etua. Kaikki muu jäi sen varjoon. Hitler oli seikkailija ja uhkapeluri. Stalin oli kylmän laskelmoiva realisti.
Saksa, Neuvostoliitto ja Japani olisivat vv. 1939-1941 yhdessä voineet hallita Euraasiaa tai ainakin jakaa sen etupiireihinsä, ja pitää merivallat poissa sekaantumasta Euraasian Maailmansaaren asioihin. Vain yhdessä nämä kolme suurvaltaa olisivat voineet muodostaa riittävän vastavoiman Englannille ja Amerikalle. Mutta Hitler oli haihattelija, joka kieltäytyi tunnustamasta tosiasioita. Lisäksi hän uskoi ihmeellisiin rotuoppeihin ja muuhun mystikkaan. Hitler hyökkäsi Venäjälle, kun Neuvostoliitto oli jo vahvistunut liiaksi. Japani hyökkäsi ylivoimaista USA:ta vastaan. Saksa ja Japani eivät pystyneet tukemaan toistensa taistelua. Geopoliittisesti katsottuna niiden tappio oli varma jo silloin kun ne vielä saavuttivat loistavia sotilaallisia voittojaan vv. 1941-1942.
Venäjän kansa pelasti Euroopan kahdelta hullulta diktaattorilta, Napoleonilta ja Hitleriltä. Silti Aleksanteri I oli valmis sopimaan Napoleonin kanssa Tilsitissä ja Stalin Ribbentropin kanssa Moskovassa. Napoleon ja Hitler aiheuttivat itse perikatonsa, samoin kuin Nikolai II omansa. Venäjällä ei enää 2000-luvulla ole varaa verisiin erehdyksiin, joista Venäjälle suurin oli ensimmäinen maailmansota. Putinin ja Medvedevin viisaassa johdossa Venäjä ei enää erehdyksiä tee.