Matti Vanhasen porvarihallitus on päättänyt, että Suomella voi ensi vuonna olla Afganistanissa jopa 195 sotilasta tämänhetkisen 121 sotilaan sijaan. Suomi sotii Afganistanissa velkarahalla, rahaa palaa vuonna 2010 8 miljoonaa ja vuonna 2011 10 miljoonaa ja näissä kuvioissa ei tunneta sanaa säästä ja säästä. Suomalainen ihminen pannaan säästämään ja niiltä otetaan se viimeinenkin lantti, mutta kun sotimisesta on kysymys niin rahoja ei säästellä. Yleensä nämä hallituksemme summat ovat tuplaantueet ja triplaantuneet ajan kuluessa.
Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päätti tänään yhdessä presidentin kanssa, että Afganistan-operaation mandaattia eli poliittisen päätöksen sallimaa sotilaiden enimmäismäärää nostetaan 50 sotilaalla nykyisestä 145 sotilaasta 195:een. Matti Vanhasen pulinoiden mukaan määrä tarkentuu keväällä, kun Suomi käy erityisesti Ruotsin kanssa keskusteluja siitä, miten joukot kootaan.
Tämän Suomen Afkanistanin sotimisen takia Talebania on kehoitettu tekemään iskuja myös Suomeen, eli vaarallista peliä nämä politiikkojemme sotaleikit.
Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päätti tänään yhdessä presidentin kanssa, että Afganistan-operaation mandaattia eli poliittisen päätöksen sallimaa sotilaiden enimmäismäärää nostetaan 50 sotilaalla nykyisestä 145 sotilaasta 195:een. Matti Vanhasen pulinoiden mukaan määrä tarkentuu keväällä, kun Suomi käy erityisesti Ruotsin kanssa keskusteluja siitä, miten joukot kootaan.
Tämän Suomen Afkanistanin sotimisen takia Talebania on kehoitettu tekemään iskuja myös Suomeen, eli vaarallista peliä nämä politiikkojemme sotaleikit.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oikein luulet huumeiden Suomeen leviävän, ja ketkä ovat noita suurinpia huumebisneksen rahoittajia, eli "Kingejä"?
Et kai sinä nyt vain oleta, että "Suomi" jää sivusta seuraamaan, kun tuota "arvotavaraa" jaetaan.
Kyllä kuule SAK/Demarimafia Halosineen tietää miten huumebisnestä pitää palvella ja suojella.
Ihmettelisit ennemmin sitä, että miksei noita huumediilereitä pidätetä.
Huumerahojen jaosta tuolla sotaa käydään, eikä mistään muusta syystä.
Väkäleuka Halonenkin olisi voinut ihan suoraan sanoa, ettei lähetetä yhtään ukkoa enään minnekkään, ja entisetkin vedetään pois.
Joopa joo, tuollainen mitätön valtakuntako muka olisi sotilaallisena uhkana kenellekään, jos se jätettäisiiin rauhaan.
Tuo olisi kaikkein helpoin lopettaa, kun suljettaisiin rajat ulkopuolelta, eikä päästettäisi yhtään huumekuormaa ulos.
Arvaappa miksei niin tehdä?
Joo ollaan muka auttamassa. Ja paskat sanon minä.
Vihreät pössyttelijätään eivät vastusta yhtään tuota sotaa. Ja mistähän syystä jälleen?
Joopa joo, se siitäkin USA:n rauhantahtoisesta demokraattipressasta.
Maailmaa hallitsee ihan muut kuin politiikkopressat.
Miksi muuten SAK/demarimafia ei nyt marssi rauhan puolesta?
muuten joku greenpeace saa rahat toimintaansa?
kukaan ei välittäisi hevonpaskaaa, vaikkkei tuolla olisi yhtään suomalaista muka rauhanturvaamistehtävissä, sillä eihän sielä ole muidenkaan köyhien valtioiden niinsanottuja "sotilaita" köyhien rahoja tuhlaamassa valkapääomalla.
Nuo niinsanotut sotilaat ovat läällärikamaa, jotka ovat vain rahanahneita demuja pääasissa.
Lähetetään puolet Suomen eduskunnasta sinne paikalle, ja pysyvästi.
Tuo eduskuntamme, kun on puoliksi liian suuri. 100 riittäis hyvin, vaan sepä ei taas SAK7demarimafialle käy mitenkään, ja tuskin muillekaan, kun kukaaanei tee sellaista aloitetta.
Se puolue joka tuollaisen aloitteen tekee, ja lupaa samalla nostaa minimieläkkeet 1000 euroon, niin voittaa vaalit ylivoimaisesti. Silloin jäisivät muut puoluet automaattisesti oppositioon.
Ei löydy kolmesta suurimmasta yhdeltäkään niin paljoa selkärankaa, että uskaltaisi noin radikaalin vaaliteeman ottaa.
Kokoomus on ihan hyvä puolue kun se luo kuitenkin työpaikkoja, ja turvaa sitäkautta hyvinvointiamme.
Keskusta on inhimillisten arvojen puolustaja joka suhteessa, ja on myöskin suuri työllistäjä. Tasapäisesti hyvinvoinnin luoja Kokoomuksen kanssa.
SAK/demarimafia ei työllistä yhtään ihmistä, mutta loisii yhteiskunnan elättinä, rosvoamalla yhteiskuntaa, työnantajia sekä työläisiä.
Kristillisillä ei ole mitään virkaa, eikä muillakaan jäljellejääneillä.
Persut on ihan roskasakkia, mutta nekin tuntuu raikkailta, ja rehellisiltä SAK/demarimafian rinnalla.
Kokoomusko luo työpaikkoja? Kokoomus on ollut mukana tässä Matti Vanhasen II-hallituksessa ja työttömiä Suomessa on kohta 300 000, eikös se nyt ole avian päinvastoin, että kokoomus tyhejntää Suomesta työpaikat ja pistää työntekijät kilometritehtaalle. Voihan tässä työpaikkojen tyhjentämisessä olla mukan keskustakin, koska keskustalle työntekijät ja palkansaajat ovat punikkeja ja sen sellaisia?
Niin kuin muistamme, edellisen porvarihallituksen jossa kokoomus näytteli suurta roolia Iiro Viinasen habituksessa, Suomi pullisteli 500 000 työttömän armeijalla. Tässä sitä oli SDP:llä ja Tarja Filatovilla työsarkaa yrittää työllistää tämä sankka joukko ja siinä meni useampi, kuin yksi hallituskausi. Kyllähän siinä paloi tupakka monta sätkää mietittäessä, että miten tästä selvitään, kiitoksen paikka SDP:lle siitähän selvittiin kuniakkaasti.
tukien maksatuksen määrää ei kestä afgaanitkaan. Vastikkeetonta tukea vastuuttomasta työstä, kepu olisi lyömätön ase noissa maissa. Ja jos ne sinne laitettaisiin, niin Suomikin vaurastuisi.