Keijo Korhonen: Itsenäisyyden lyhyt historia ja EU-Suomen koko kuva. VS-kustannus, 223 s., Kirkkonummi 2007
Yksinäisen ratsastajan madonluvut
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1421&category=3
Arizonan yksinäinen ratsastaja, entinen suurlähettiläs, alivaltiosihteeri ja ulkoministerinäkin 70-luvulla piipahtanut poliittisen historian professori Keijo Korhonen jatkaa omaa itsenäisyystaisteluaan Suomen EU-jäsenyyttä vastaan. Omakustanteena ilmestyneen kirjan takakannessa väitetään. että "tämän kirjan ilmestymistä ovat Euro-Suomen vallanpitäjät pelänneet". Mitään tällaisia reaktioita en ole kuitenkaan pannut merkille. Se että valtavirtakustantajat eivät ole Korhosen kirjaa julkaistavakseen ottaneet tuskin perustuu tällaisiin pelkoihin, vaan ehkä vain jonkinlaiseen säädyllisyyteen. Tosin kustantajien hyvän maun varaan ei kannata liikaa luottaa, siksi heikkotasoisia ja räävittömiäkin tekeleitä ne ovat viime vuosinakin julkaisseet.
Korhosen tavaramerkki on kaikille tahoille suuntautuva tasapuolinen ilkeily. Minäkin saan siitä osani, mutta en osaa siitä erityisemmin pahastua. Selviän kuitenkin huomattavasti vähemmällä. Esimerkiksi Paavo Lipposesta kerrotaan, kuinka hänet on lukuisissa EU-kokouksessa "nähty kulkevan Saksan Schröderin ja Ranskan Chiracin jäljessä silmissään vähä-älyisen ajokoiran palvova katse, odottaen hyväksyvää taputusta isänniltään". Eivätkä kohteina ole vain demarit, vaan kaikki saavat osansa. Harri Holkerikin, johon Korhonen vielä tämän pääministerikauden alussa kiinnitti toiveita saatuaan Holkerin lukemaan yhden Korhosen valtiosihteerinä kirjoittaman EU-kriittisen puheen;. "Kunnollinen rehti mies" on kuitenkin "asennossa seisoja, myötäiljijä, monen presidentin mies – aina uskollinen ja lojaali kulloisellekin viranhaltijalle".
Kirjan alkuosa on itseasiassa ihan sujuvaa ja pätevää Suomen historian kuvausta, onhan Korhonen ihan aidosti ansioitunut historioitsijana. Toinen osa on sitten tätä EU-Suomen johtajien panettelua ja maan kaikenpuolisen alennustilan surkuttelua ja kolmas Korhosen itsenäisyysohjelman julistusta: "Suomessa on nostatettava passiivinen vastarinta" EU:ta vastaan, Suomen kohtalon ratkaisee sitkeä puolustus- ja viivytystaistelu ja sisäinen vallankumous, mutta sitkeys palkitaan kun EU:n käy lopulta yhtä huonosti kun kaikkien aiempienkin eurooppalaisten suurvaltayritysten on historian saatossa käynyt. Turvaa ei saada eikä tule hankkia sen enempää EU:sta kuin Natostakaan. Nato olisi Korhosen mukaan Suomelle vain kuvitteellinen turva olematonta uhkaa vastaan.
Korhonen on populismissaan ja EU-vastaisuudessaan hyvin lähellä perussuomalaisia. Mutta siinä missä maisteri Soini osaa esittää kritiikkinsä sivistyneesti ja huumorilla höystettynä, on tohtori Korhosen teksti suoraviivaista tyrmäystä ilman pienintäkään pelastavan huumorin häivääkään. Kun Korhonen ruotii Suomen yhteiskunnallisia oloja ja epäkohtia ei hän ole välttämättä kokonaan väärässä jos EU:n syyttäminen kaikesta jätetään vähemmälle huomiolle.
Hyviksiä kirjasta on vaikea löytää. Sellainen on itsestäänselvästi vain Urho Kekkonen, jonka perintöä tunarit ovat parhaansa mukaan tärvelleet. Ehkä vähän yllättäen jonkinasteiseksi auktoriteeteiksi nousevat eräät Esko Seppäsen ja Seppo Ruotsalaisen kaltaiset taistolaistaustaiset nykymenon kriitikot.
huhtikuu 2007
Yksinäisen ratsastajan madonluvut
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1421&category=3
Arizonan yksinäinen ratsastaja, entinen suurlähettiläs, alivaltiosihteeri ja ulkoministerinäkin 70-luvulla piipahtanut poliittisen historian professori Keijo Korhonen jatkaa omaa itsenäisyystaisteluaan Suomen EU-jäsenyyttä vastaan. Omakustanteena ilmestyneen kirjan takakannessa väitetään. että "tämän kirjan ilmestymistä ovat Euro-Suomen vallanpitäjät pelänneet". Mitään tällaisia reaktioita en ole kuitenkaan pannut merkille. Se että valtavirtakustantajat eivät ole Korhosen kirjaa julkaistavakseen ottaneet tuskin perustuu tällaisiin pelkoihin, vaan ehkä vain jonkinlaiseen säädyllisyyteen. Tosin kustantajien hyvän maun varaan ei kannata liikaa luottaa, siksi heikkotasoisia ja räävittömiäkin tekeleitä ne ovat viime vuosinakin julkaisseet.
Korhosen tavaramerkki on kaikille tahoille suuntautuva tasapuolinen ilkeily. Minäkin saan siitä osani, mutta en osaa siitä erityisemmin pahastua. Selviän kuitenkin huomattavasti vähemmällä. Esimerkiksi Paavo Lipposesta kerrotaan, kuinka hänet on lukuisissa EU-kokouksessa "nähty kulkevan Saksan Schröderin ja Ranskan Chiracin jäljessä silmissään vähä-älyisen ajokoiran palvova katse, odottaen hyväksyvää taputusta isänniltään". Eivätkä kohteina ole vain demarit, vaan kaikki saavat osansa. Harri Holkerikin, johon Korhonen vielä tämän pääministerikauden alussa kiinnitti toiveita saatuaan Holkerin lukemaan yhden Korhosen valtiosihteerinä kirjoittaman EU-kriittisen puheen;. "Kunnollinen rehti mies" on kuitenkin "asennossa seisoja, myötäiljijä, monen presidentin mies – aina uskollinen ja lojaali kulloisellekin viranhaltijalle".
Kirjan alkuosa on itseasiassa ihan sujuvaa ja pätevää Suomen historian kuvausta, onhan Korhonen ihan aidosti ansioitunut historioitsijana. Toinen osa on sitten tätä EU-Suomen johtajien panettelua ja maan kaikenpuolisen alennustilan surkuttelua ja kolmas Korhosen itsenäisyysohjelman julistusta: "Suomessa on nostatettava passiivinen vastarinta" EU:ta vastaan, Suomen kohtalon ratkaisee sitkeä puolustus- ja viivytystaistelu ja sisäinen vallankumous, mutta sitkeys palkitaan kun EU:n käy lopulta yhtä huonosti kun kaikkien aiempienkin eurooppalaisten suurvaltayritysten on historian saatossa käynyt. Turvaa ei saada eikä tule hankkia sen enempää EU:sta kuin Natostakaan. Nato olisi Korhosen mukaan Suomelle vain kuvitteellinen turva olematonta uhkaa vastaan.
Korhonen on populismissaan ja EU-vastaisuudessaan hyvin lähellä perussuomalaisia. Mutta siinä missä maisteri Soini osaa esittää kritiikkinsä sivistyneesti ja huumorilla höystettynä, on tohtori Korhosen teksti suoraviivaista tyrmäystä ilman pienintäkään pelastavan huumorin häivääkään. Kun Korhonen ruotii Suomen yhteiskunnallisia oloja ja epäkohtia ei hän ole välttämättä kokonaan väärässä jos EU:n syyttäminen kaikesta jätetään vähemmälle huomiolle.
Hyviksiä kirjasta on vaikea löytää. Sellainen on itsestäänselvästi vain Urho Kekkonen, jonka perintöä tunarit ovat parhaansa mukaan tärvelleet. Ehkä vähän yllättäen jonkinasteiseksi auktoriteeteiksi nousevat eräät Esko Seppäsen ja Seppo Ruotsalaisen kaltaiset taistolaistaustaiset nykymenon kriitikot.
huhtikuu 2007
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.