Selän muoto ja "siipien" levittäminen

Meikäläisellä on sellainen selän lihasten muoto, että vaikka teen selkäliikkeet kohtalaisen hyvillä painoilla, lihakseni jäävät normaalisti rennossa tilassa aina "piiloon". Niveleni ovat varmaan yliliikkuvat yms ja sen seurauksena leveät selkälihakset vetäytyvät aina kropan sisälle.

Ja tiedän että on kundeja, joilla on ne selkälihakset "aina esillä", vaikka olisivat aivan saliharrastuksensa alkuvaiheessa. Eivätkä mitenkään levittele.

Että voihan helkkari, asialle ei kai voi mitään. Vai voisiko vahvistaa jotain apulihaksia?
22571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse taas olen yrittänyt jonkin aikaa treenata niin, että selkään tulisi paksuutta, mutta ei liiaksi leveyttä. Oma selkä tuntuu ottavan kaiken perustreenin vastaan "leveytenä" ja ei sekään ole hyvä. Epäkkäisiin tarvitsisin kokoa ja voimaa, en niinkään siipilihaksiin.

En usko, että pystyt asiaan pahemmin vaikuttamaan. Lisää treeniä vaan ja selkälihaksiin kokoa. Kyllä se kasvaa joka suuntaan ihan perustreenillä.

Äänestä

Treenaat vaan väärin. Mulla ainakin kasvoi siivet kun aloin vetämään leukoja lisäpainoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uu-mallin mies kirjoitti:

Meikäläisellä on sellainen selän lihasten muoto, että vaikka teen selkäliikkeet kohtalaisen hyvillä painoilla, lihakseni jäävät normaalisti rennossa tilassa aina "piiloon". Niveleni ovat varmaan yliliikkuvat yms ja sen seurauksena leveät selkälihakset vetäytyvät aina kropan sisälle.

Ja tiedän että on kundeja, joilla on ne selkälihakset "aina esillä", vaikka olisivat aivan saliharrastuksensa alkuvaiheessa. Eivätkä mitenkään levittele.

Että voihan helkkari, asialle ei kai voi mitään. Vai voisiko vahvistaa jotain apulihaksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu