Kiitos taksi!

Ei niin humalassa.

Tilasimme taksin Uudenmaankadulle erään ravintolan eteen noin kello kaksi yöllä. Taksi saapui ja menimme autoon sisään, koska oletimme auton olevan tilaamamme. Autoon pyrki myös pari miestä pitsalaatikkoidensa kanssa, jolloin taksikuski alkoi työntämään meitä pois ja käytti mm. lausetta "painukaa vittuun!". Jos tämä nuorehko kuski oli sopinut kavereidensa kanssa erikseen kyydistä, olisi hän voinut ystävällisemminkin ilmoittaa miedän nousseen väärään taksiin.

Mielestäni koskeminen asiakkaisiin ei ollut asiallista, saati kielenkäyttö, vaikka lauantai-iltana ihmiset saattavat ollakin hieman päihtyneitä eivätkä näin ollen aina
ymmärrä kaikkea.

Itse ymmärsin tarpeeksi ja olin pettynyt moiseen asiakaspalveluun, luulisi taksikuskeilla varsinkin olevan jonkinlaista tilannetajua ja käytöstavat, kuten yleensä aina onkin. Onneksi meille tarkoitettu taksi kuitenkin saapui pian eikä missään ollut moitteen sijaa.

21

1865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • James potkuauto

      Suomessa asiakaspalvelu hoidetaan täysin päin persettä. Tulevaisuudessa tämän kansan täytyy vain panostaa enemmän asiakaspalveluun. Taksikuljettajat nuo iloiset ja ystävälliset veikot :)

      • Anonyymi

        Sipilän kaveri sai taksialan täysin sekaisin. Eikö löydy ketään viisasta joka korjais kun berner ei välitä vaan lähti karkuun sotkujaan jo oli tyhmä ministeri. Ei uskalla mamun taksiin nousta kun joko huijaavat tai raiskaavat. Miten allah hyväksyy ovatko vääräuskoisia vai muuten hulluja. Tollaset pitää karkottaa. Uskoisin ovat vääräuskoisia ählämpaskoja

    • valiitkupelle

      teitä ressukoita kaltoin kohdeltiin! Meniköhän tarina välttämättä ihan oikein! Miettikääs..

      • ap

        Muutaman pitkällä aikavälillä nautitun ravintola-annoksen jälkeen väittäisin pysyväni kärryillä siinä määrin että tarina meni oikein. Taksilla ajelu on kuitenkin senkin verran hinnakasta puuhaa että en odota tulevani tönityksi. Tai vaikka olisi ilmaistakin niin ei sovi tuuppia...aika idiootti hylkiö saa olla että kaikenlainen kohtelu menee ilman valitusta läpi. Onhan se jo todettu julkisestikin että myös taksinkuljettajiin mahtuu onnettomia urpoja. Löytyyhän myös niitä kuskeja jotka kuskailisivat vain tuttaviaan, puoleen hintaan tietysti. Ja isäntä tykkää!

      • ap
        ap kirjoitti:

        Mutta on vielä mainittava että normaalisti matkat sujuvat lähes poikkeuksetta hyvin, en voi mustamaalata kuljettajia yleisesti. Kyllä nämä erikoiset tapaukset harvassa ovat. Samalla tavalla mahtuu joka ammattikuntaan työntekijöitä jotka ansaitsevat palautteensa. Itse olen työssäni ainakin kiitollinen asiakkaiden tarkkuudesta, vain siten voin parantaa työskentelyn tasoa, jos syytä on.

      • Mie vaan

        Ei tullut mieleen tedä valitusta taksitarkastajalle, eikä itkeä täällä karua kohtaloaan? Ja toisekseen, nuoriakin isäntiä löytyy...

      • ****-
        Mie vaan kirjoitti:

        Ei tullut mieleen tedä valitusta taksitarkastajalle, eikä itkeä täällä karua kohtaloaan? Ja toisekseen, nuoriakin isäntiä löytyy...

        Mitä h------n järkeä on vetää iänikuisia, vanhoja viestejä esiin. Eiköhän aloittajakin purkanut pahan mielensä tänne aamuyöstä. Kukaan ala taksitarkastajille yöllä ilmoittelee mitään. Tänne voi enshätään paukuttaa pahan olon.

      • Anonyymi
        ap kirjoitti:

        Mutta on vielä mainittava että normaalisti matkat sujuvat lähes poikkeuksetta hyvin, en voi mustamaalata kuljettajia yleisesti. Kyllä nämä erikoiset tapaukset harvassa ovat. Samalla tavalla mahtuu joka ammattikuntaan työntekijöitä jotka ansaitsevat palautteensa. Itse olen työssäni ainakin kiitollinen asiakkaiden tarkkuudesta, vain siten voin parantaa työskentelyn tasoa, jos syytä on.

        Mutta miks on paljon mamuja ratissa jotka huijaa vanhuksia matkan maksamisen jälkeen sanoivat mummolle 20euroa palvelurahaa. Vitun ählämit. Ihme kun ei raiskannut. Ovat vääräuskoisia

    • taksiasiakas.

      Aika paljon taksia käyttävänä, kerron puolestani, että olen saanut Hyvinkään takseilta välillä turhankin hyvän palvelun. Pääkaupunkiseudulla on palvelu joskus ollut heikompaa, johtuen ilmeisesti työvoimapulasta ja siitä johtunevasta kuskien kirjavuudesta.

      Ravintolasta aamuyöstä poistuttaessa ei voine pitää itsestäänselvänä, että eteen pysähtyvä taksi on juuri se minun tilaamani. Töniminen tuskin kuuluu hyviin tapoihin, mutta ei kysymättä kyytiin änkeäminenkään ole fiksua.

      En ole ikinä ajanut taksia, enkä ole minkäänlainen taksiautoilijoiden edusmies.

      • ap

        Monesti on juurikin oma tilaamani taksi mennyt sivu suun, kun kyytiin onkin kiilannut kadulta satunnaisia ravintolasta poistujia. Joten on kyllä tullut tavaksi nousta kyytiin melko pian kun auto saapuu, sen voi siinä sitten selvittää fiksusti jos onkin "väärä" auto. Tämä olikin ensimmäinen kerta. Harvemmin luulisi kuskillakaan olevan etukäteen tiedossa, keitä kyytiin on tulossa.

        Helsingin suunnalla lähinnä pitkät odotteluajat ovat häiritsevä asia, siellä varsinkin viedään auto nenän edestä eikä pakkasessa ole mukavaa tuntitolkulla odotella uutta. Parastahan on tietenkin varata nimellä, se saattaa toimia.

      • byrokratiaa

        Kerronpa minäkin tässä viime kesäisen (2010) tilanteen. Olin menossa poikani luo eräällä pienellä paikkakunnalla, ei siis Hyvinkää. Linja-autoaseman vieressä oli taksipysäkki, mutta ei yhtään autoa, Soitin siis numeroon, joka siinä oli mainittu. No sitten siihen tuli taksi ja luulin sen olevan taksini. Ei ottanut kyytiin, piti olla tilattu kyyti. Se taksi tuli niin nopeasti, ettei ilmeisesti vielä ollut ilmoitettu. No siinä sitten odoteltiin, minä sitä tilaamaani taksia ja taksikuski kyytiä. Sitten jonkin ajan kuluttua hän sanoi, että nyt se tilaus tuli ja pääsin taksin kyytiin. Harvoin taksia tarvitsen, mutta linja-autoasemalta oli 10 km:n matka pojan luokse, eikä bussejakaan kulkenut (oli siis kesä, bussit lomalla). Kaipasin todella vanhaa aikaa, jolloin taksikopilta pääsi noin vain kyytiin! Enää ei näköjään pääse, ei ainakaan sillä paikkakunnalla.

      • Anonyymi

        Palvelu on hyvää kun on suomalainen kuski tarkastan aina oletko suomalainen.

      • Anonyymi
        byrokratiaa kirjoitti:

        Kerronpa minäkin tässä viime kesäisen (2010) tilanteen. Olin menossa poikani luo eräällä pienellä paikkakunnalla, ei siis Hyvinkää. Linja-autoaseman vieressä oli taksipysäkki, mutta ei yhtään autoa, Soitin siis numeroon, joka siinä oli mainittu. No sitten siihen tuli taksi ja luulin sen olevan taksini. Ei ottanut kyytiin, piti olla tilattu kyyti. Se taksi tuli niin nopeasti, ettei ilmeisesti vielä ollut ilmoitettu. No siinä sitten odoteltiin, minä sitä tilaamaani taksia ja taksikuski kyytiä. Sitten jonkin ajan kuluttua hän sanoi, että nyt se tilaus tuli ja pääsin taksin kyytiin. Harvoin taksia tarvitsen, mutta linja-autoasemalta oli 10 km:n matka pojan luokse, eikä bussejakaan kulkenut (oli siis kesä, bussit lomalla). Kaipasin todella vanhaa aikaa, jolloin taksikopilta pääsi noin vain kyytiin! Enää ei näköjään pääse, ei ainakaan sillä paikkakunnalla.

        Hämeenlinnassa on vaikea saada oikeata taksia viikonloppuisin. Tolpat huutaa tyhjyyttä. Ei edes nokineniä näy ratissa. Okinenän kyytiin ei parane lähteä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämeenlinnassa on vaikea saada oikeata taksia viikonloppuisin. Tolpat huutaa tyhjyyttä. Ei edes nokineniä näy ratissa. Okinenän kyytiin ei parane lähteä

        Ei parane mennä n.okinenän rattaille. Vaatii aikamoista rohkeutta laittaa n.okinenän maksupäätteeseen pankkikortti, tiedä mitä viritelmiä se on koneeseen tehnyt. Jos ylipäätään pääsee hengissä perille.😡

    • tomppeli olet

      Olisit sinäkin tollo tehnyt oman uuden avauksen, kerta oli noin pakottava halu päästä kertomaan. Miksi pitää nostaa vuoden vanhoja avauksia tänne.

    • tukkijullii saatana

      miissä se kuski on tahi nykyinen autoilija myy kamaa että se takseista, kysein mökki Väisälänsaaressa lihava POIKA uhkailija. kiitos mikkeli.

      • ^^^)(

        Siis tä ? Älä ota enään. Dosetissa on tainnut mennä pillerit sekaisin.

      • et silleen

        Hirvensalmen lekuri olis ollut siinä lähellä.Olisit hakenut rauhoittavia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Taksit (Hyvinkään Taksit) syyllistyneet kiellettyyn kartellitoimintaan.... kertoo IL., että sillai.

    • Anonyymi

      Tuo on nyt sitä taksialan vapaata kilpailua. Kukin kuljettaja valitsee itselleen parhaat kilpailukeinot ja retoriikan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      60
      3016
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      136
      2184
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1808
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      164
      1425
    5. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1356
    6. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1351
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      80
      1281
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1132
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1100
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1028
    Aihe