Olen elänyt suomalaisen koulun valjastamassa

illuusiossa. Olen uusi tulokas tällä palstalla ja minun täytyy sanoa, että sen mitä olen oppinut täällä muutaman tunnin aikana on enemmän kuin koko koulunkäyntini aikana yhteensä. Koko koulunkäyntini ajan olen ollut siinä sinisilmäisessä uskossa, että Suomi on todella kaksikielinen maa. Jokainen opettaja koko koulu-urani ajan on painottanut tätä ja luulen, että hyvin harva oppilas on uskomatta siihen mitä opettaja opettaa ja kertoo.

Pääsin tällä palstalla selvyyteen siitä, että meillä on 2000-päinen ruotsinopettajien verkosto, meillä on verkosto nimeltään Svenska.nu jonka ensisijainen tehtävä on vaikuttaa ruotsin kielen opiskelun motivaatioon ja identiteetin muokkaamiseen ruotsalaismielisemmäksi. Meillä on poliittinen puolue, RKP jonka tehtävänä on pelkästään valvoa ja ajaa ruotsinkielisten etuja ja kaiken kukkuraksi poliittisin perustein toimiva Folktinget-järjestö joka haukan tavoin valvoo, että ruotsinkieliset ovat tyytyväisiä elämäänsä, hyvin usein suomenkielisen kustannuksella ja uhrauksin. Tämän ylläpitoon vielä osallistumme me kaikki veronmaksajatkin.

Nyt ovat silmäni auenneet tämän hyvin lyhyen ajan sisällä, Suomi ei olekaan kaksikielinen maa vaan yksi Euroopan yksikielisimmistä maista tilastollisesti katsottuna. Kaiken lisäksi melkein 90 prosenttia näistä jotka kertovat olevansa Suomen ruotsalaisia osaavat ihan täydellistä suomea. Tämän vuoksi onkin siis täysin kohtuutonta vaatia koko kansaa opiskelemaan pakollista ruotsia.
970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Olen uusi tulokas tällä palstalla"

No etkä ole ;-)

Äänestä
  • Tuo aloitushan on vain sitä Talan tavallista toiveajattelua eli kvalifiserad skitsnack.

    Äänestä

  • DdddD;)))) kirjoitti:

    Tuo aloitushan on vain sitä Talan tavallista toiveajattelua eli kvalifiserad skitsnack.

    pakkoruotsittajat, ettei Suomesta muita kielten vapaaehtoisuutta ajavia ihmisiä löydy kuin Tala? Meitä on kuule yllättävän paljon..2/3 osaa suomalaisista vastustaa pakkoruotsia ja aika monet heistä on tämänkin keskustelualueen löytäneet. Ruotsinkieliset tällä palstalla ovat tehneet itsestään lähinnä pellejä, eivät osaa keskustella ja hyökkäilevät suomenkielisiä vastaan törkyviesteillään. Varmaan se innostaa valtaväestöä vieläkin innokkaammin lukemaan sitä pakkoruotsia..NOT!

    Äänestä

  • -- kirjoitti:

    Mutta sinähän "lainailet" muiden sanontoja, vähän omiin tarkoituksiisi muunneltuna,
    niinkuin yleensä kaikessa teet. Ps. Äläkä aina puhu suomenkielisen enemmistön nimisssä, koska juttusi eivät pidä paikkaansa. Vai luuletko tosissasi, että tuo ruotsi-traumasi poistuu, kun tarpeeksi kauan
    nimittelet ja solvaat meitä muita suomenkielisiä?

    Äänestä

  • höpinöijä kirjoitti:

    toisin kuin sinä tai minä, Tala uskaltaa kirjoittaa täällä omalla nimellään. Tala on äijien äijä ja tehnyt mahtavaa pioneerityötä pakkoruotsin poistamisen eteen.

    suomenkielen ja kulttuurin syrjäyttämiseen "jenkki-ihanuuden" tieltä?
    Onneksi kukaan ei ota hänen juttujaan todesta, paitsi tietysti ne pari,
    täällä kirjoittelevaa "häntä-Heikkiä". D=))

    Äänestä

  • höpinöijä kirjoitti:

    suomenkielen ja kulttuurin syrjäyttämiseen "jenkki-ihanuuden" tieltä?
    Onneksi kukaan ei ota hänen juttujaan todesta, paitsi tietysti ne pari,
    täällä kirjoittelevaa "häntä-Heikkiä". D=))

    Onkos suomenruotsi nykyään jo muuttunut suomenkieleksi? Eiköhän se englanti ole ihan vapaaehtoinen kieli täällä Suomessa ja toinen kieli eli ruotsi on pakollinen. Haluamme ainoastaan..siis vain ja ainoastaan, että ruotsi tai oikeammin suomenruotsin pakollisuus kouluistamme poistetaan, jotta sen tilalle voi valita jonkun tärkeämmän kielen esim. ranskan, saksan tai venäjän..Toki jokainen voi halutessaan valita myös sen ruotsin, jos tuntee haluavansa sen oppia. Voitko kertoa tarkemmin, miksi sinun mielestäsi ruotsi on niin tärkeä kieli, että sitä pitää jokaisen suomalaisen osata? Nykyisen käytännön tilalle olisi huomattavasti järkevämpää ja tuloksekkaampaa antaa oppilaiden valita haluavatko he opiskella ruotsia vai jotain ihan muuta kieltä. Oppimistulokset parantuisivat ja ne jotka ovat esim. sen ruotsin valinneet olisivat motivoituneita myös sen oppimaan. Mikä siinä on niin pelottavaa, jos kielet voisi kouluissa valita vapaasti?

    Ymmärrän hyvin, että Talan haukkuminen ruotsinkielisten ja pakkoruotsittajien puolelta on pelkoa oman lellityn asemansa menettämisestä. Maailma muuttuu ja Talan kaltaisia pioneereja tarvitaan, jotta vanhentuneet "urautuneet" mallit saadaan purettua nykyaikaisemmiksi. Ihmettelen suuresti Talan rentoa otetta näihin törkyviesteihin, jotka lähentelevät jo kovastikin kunnianloukkausta. Tala todellakin on äijien äijä, ei epäilystäkään siitä.

    On aika sinunkin ottaa iltalääkkeet ja painua sänkyyn.
    Ps. Eihän kanssasi voi edes keskustella, et nimittäin ymmärrä viestejä, kun
    vastaat joka kerta tuolla samalla litaniallasi. D=)))

    Äänestä

  • höpinöijä kirjoitti:

    On aika sinunkin ottaa iltalääkkeet ja painua sänkyyn.
    Ps. Eihän kanssasi voi edes keskustella, et nimittäin ymmärrä viestejä, kun
    vastaat joka kerta tuolla samalla litaniallasi. D=)))

    Et osaa vastata suoriin kysymyksiin tai et ymmärrä niitä. Pitäisikö sinun mennä hakemaan niitä lääkkeitä omalta kallonkutistajaltasi..muista pyytää palvelua ruotsinkielellä, koska tuo suomenkielen taitosi on aika kehnoa.
    Vaikka toisaalta, älä huoli...ymmärrän toki, ettet pystyisikään kysymyksiin vastaamaan. Pakkoruotsitusta ei pysty puolustamaan millään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pedro5 kirjoitti:

illuusiossa. Olen uusi tulokas tällä palstalla ja minun täytyy sanoa, että sen mitä olen oppinut täällä muutaman tunnin aikana on enemmän kuin koko koulunkäyntini aikana yhteensä. Koko koulunkäyntini ajan olen ollut siinä sinisilmäisessä uskossa, että Suomi on todella kaksikielinen maa. Jokainen opettaja koko koulu-urani ajan on painottanut tätä ja luulen, että hyvin harva oppilas on uskomatta siihen mitä opettaja opettaa ja kertoo.

Pääsin tällä palstalla selvyyteen siitä, että meillä on 2000-päinen ruotsinopettajien verkosto, meillä on verkosto nimeltään Svenska.nu jonka ensisijainen tehtävä on vaikuttaa ruotsin kielen opiskelun motivaatioon ja identiteetin muokkaamiseen ruotsalaismielisemmäksi. Meillä on poliittinen puolue, RKP jonka tehtävänä on pelkästään valvoa ja ajaa ruotsinkielisten etuja ja kaiken kukkuraksi poliittisin perustein toimiva Folktinget-järjestö joka haukan tavoin valvoo, että ruotsinkieliset ovat tyytyväisiä elämäänsä, hyvin usein suomenkielisen kustannuksella ja uhrauksin. Tämän ylläpitoon vielä osallistumme me kaikki veronmaksajatkin.

Nyt ovat silmäni auenneet tämän hyvin lyhyen ajan sisällä, Suomi ei olekaan kaksikielinen maa vaan yksi Euroopan yksikielisimmistä maista tilastollisesti katsottuna. Kaiken lisäksi melkein 90 prosenttia näistä jotka kertovat olevansa Suomen ruotsalaisia osaavat ihan täydellistä suomea. Tämän vuoksi onkin siis täysin kohtuutonta vaatia koko kansaa opiskelemaan pakollista ruotsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu