Yl. aina kun jossakin sattuu jokin onnettomuus, katastrofi, järjetön joukkomurha tms. suurempi ja ihmiskuntaa laajemmin koskettava ikävä asia, niin apua alkaa virtaamaan ympäri maailmaa kyseiseen kohteeseen.
Myöskin pienempiin onnettomuuksiin löytyy auttajia, ja kriisiryhmiä.
Ensin on paikalla media. Uutiset ja uutisotsikot tietävät rahaa ja julkisuutta, kuten julkkisten jne. esiintymiset katastrofi-konserteissa sun muissa kekkereissä. Hyvää ja ilmaista mainosta et glamouria, ellei peräti gloriaa !
Haaskalle rientävät sitten jokainen kynnelle kykenevä ns. avustusjärjestö, ja lähinnä vain kartutakseen loppujenlopuksi omaa varallisuuttaan.
Ja ihmiset menevät jälleen 'halpaan' - ollaan niin, niin empaattisia ja jopa surullisia kun isompi katastrofi on riepotellut jotain kolkaa maailmassa - - - Mutta rahallahan siitä selviää, ja saa samalla kuin kaupantekijäisiksi hyvän omantunnon kun antaa muutaman roposen keräyksiin tms:een. Eräänlaista nykypäivän anekauppaa, - anebisnestä, mitä toki kirkot ovat tehneet jo tuhansia vuosia.
Kuolema, sairaus, työttömyys, asunnottomuus, onnettomuus, yksinäisyys, nälkä tai muu köyhyys unohdetaan kuitenkin jos se koskee vain yhtä, tai muutamaa ihmistä - aivan - sillä sehän ei ole edes mediaseksikästä, eikä suurta rahaa tuovaa bisnestä ja myöskään ilmaista mainosta
Yksilön subjektiiviseen hätään ei löydy auttajia em. mainituista syistä. Ei löydy auttajia massatuyöttömille, ei itsemurhaan ajautuneille, asunnottomille, hoidon puuttessa ulosteissaan riutuville vanhuksille jne...
Jo Jeesuskin puhui farisealaisuudesta, kuten publikaaneistakin - ja varmaan jokainen palstalainen edes tämän verran tietää Raamatusta mitä Jeesus verratessaan näitä kahta ryhmää todellisuudessa tarkoitti.
Toisaaltahan on näin 'auta miestä mäessä, äläkä mäen alla', joskin vilpitön ja pyyteetön apu toki suodaan 'mäen' allakin olevalle.
Auttamisen kaksi puolta on juuri nämä farisealaiset auttajat, ja ne publikaaneihin verrattavat auttajat jotka tekevät sitä pyyteettömästi ilman suurta ääntä, bisnestä ja mekkalaa - siis ei mitään suurta show ja bisness-auttamista joka todellisuudessa on mitä suurinta ja häikäilemättömintä itsekkyyttä kuitenkin.
Myöskin pienempiin onnettomuuksiin löytyy auttajia, ja kriisiryhmiä.
Ensin on paikalla media. Uutiset ja uutisotsikot tietävät rahaa ja julkisuutta, kuten julkkisten jne. esiintymiset katastrofi-konserteissa sun muissa kekkereissä. Hyvää ja ilmaista mainosta et glamouria, ellei peräti gloriaa !
Haaskalle rientävät sitten jokainen kynnelle kykenevä ns. avustusjärjestö, ja lähinnä vain kartutakseen loppujenlopuksi omaa varallisuuttaan.
Ja ihmiset menevät jälleen 'halpaan' - ollaan niin, niin empaattisia ja jopa surullisia kun isompi katastrofi on riepotellut jotain kolkaa maailmassa - - - Mutta rahallahan siitä selviää, ja saa samalla kuin kaupantekijäisiksi hyvän omantunnon kun antaa muutaman roposen keräyksiin tms:een. Eräänlaista nykypäivän anekauppaa, - anebisnestä, mitä toki kirkot ovat tehneet jo tuhansia vuosia.
Kuolema, sairaus, työttömyys, asunnottomuus, onnettomuus, yksinäisyys, nälkä tai muu köyhyys unohdetaan kuitenkin jos se koskee vain yhtä, tai muutamaa ihmistä - aivan - sillä sehän ei ole edes mediaseksikästä, eikä suurta rahaa tuovaa bisnestä ja myöskään ilmaista mainosta
Yksilön subjektiiviseen hätään ei löydy auttajia em. mainituista syistä. Ei löydy auttajia massatuyöttömille, ei itsemurhaan ajautuneille, asunnottomille, hoidon puuttessa ulosteissaan riutuville vanhuksille jne...
Jo Jeesuskin puhui farisealaisuudesta, kuten publikaaneistakin - ja varmaan jokainen palstalainen edes tämän verran tietää Raamatusta mitä Jeesus verratessaan näitä kahta ryhmää todellisuudessa tarkoitti.
Toisaaltahan on näin 'auta miestä mäessä, äläkä mäen alla', joskin vilpitön ja pyyteetön apu toki suodaan 'mäen' allakin olevalle.
Auttamisen kaksi puolta on juuri nämä farisealaiset auttajat, ja ne publikaaneihin verrattavat auttajat jotka tekevät sitä pyyteettömästi ilman suurta ääntä, bisnestä ja mekkalaa - siis ei mitään suurta show ja bisness-auttamista joka todellisuudessa on mitä suurinta ja häikäilemättömintä itsekkyyttä kuitenkin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
antaisi rapajuopolle rahaa uuden butelin ostoon.
En voi muuta kuin koko sydämestäni yhtyä näkemykseesi.
Tämä farisealainen "auttaminen" on bisnestä. Penninhilkut päätyvät joskus, jos hyvin käy, haitilaisen virkamiehen taskuun, mistä hän voi jakaa almuja sukulaisilleen.
Ennen vanhaan katastrofialueille kerättiin tavaroita: Vaatteita, astioita ym. ym. ym. Nykyään niitä ei kerätä, enää vain RAHAA. Miksi?
Ja vastaus: Kuka hyväpalkkainen SPR:n tai Kirkon ulkomaanavun suojatyöläinen haluaisi vetää välistä vanhat villasukat?
Itsekin voisin auttaa haitilaisia, mutta penninhilkkujen antaminen kaiken nieleville järjestöille ei innosta. On sen verran tullut nähtyä näitä huhhahhei-kerhoja sotatoimialueilla, itsekin hyvää palkkaa toisten hädän keskellä nostaen.
Suomesta on kerätty näillä piinaavilla sirkuksilla hikiset 3,5 milj. euroa. Nihkeätä. Kuka olisi pannut hanttiin, jos hallitus olisi päättänyt mätkäistä jakamattoman LOTTOPOTIN (5 milj. euroa) Haitiin? Tuskin moni. Mutta säälisirkuksen bisnes olisi kokenut romahduksen sellaisessa tempussa, siksi asioita ei voi tehdä yksinkertaisesti.
Esimerrinä Klooni, vai mikä se näyttelijä nyt oli. Lahjoitti hyväntekeväisyyteen miljoona taalaa.
Jenkeissä hyväntekeväisyyteen lahjoitetut rahat voi vähentää verotuksessa. Eikä Klooni ole muutamaan vuoteen tehnyt hittileffoja, sillä voi olla vero-ongelmia. Toisekseen, se sai älyttömästi maailmanlaajuista mainostilaa telkkarissa ja imagen rakentelua.
Pyyteetön heppuli kuin pyhimys.
Kirkon hommista totean vain, että siksipä ei tule osallistuttua huuhaa mainoskampanjoihin, anteeksi hyväntekeväisyyteen. 80 prossaa Haitilaisista on Woodoo-uskiksia. Johan tuossa lehdessä oli, kuinka joku kirkon mies oli julistanut heidän toteuttavan jumalan tahtoa tekojen muodossa, siis käännyttämällä. Spede-Kuustonen sai pyyhkii virneen naamaltaan ja mennä oikeisiin töihin, vaikka kaivaan raunioita Haitiin, omalla kustannuksellaan.
mutta Esm Suomessa ei satoihin vuosiin Mitään Katastrooffia. Mutta 30 % Tsuhnista heittäytynyt lattialle potkimaan ja huutamaan, kuin lapsi karkkikaupassa. että mulle... mulle... ja nää loiset kehtaavat ottaa TOISTEN ihmisten tienaamaa rahaa vastaan.. ja nylkyttää käteensä sossun maksamassa kämpässä.. ps. kyllä maanjäristys suomeen olisi TARPEEN jo tälläviikolla...
Kyllä Suomessa ja suomalaisissa on tapahtunut "maanjäristys" mutta se onkin henkisen ja hengellisyyden tason romahtaminen. Tämä alkoi jo 60-luvulla kommunistien, sdp:n, kepu:n ja UKK:n toimesta. Summasummarum: Haitissa arvellaan kuolleen yli 200 000 ja nyt koko maailman tekopyhyys on suunattuna sinne kuin haaskaa hakevan korppikotkan keltaiset silmät.
Mutta kuka välittää, -esimerkkinä vaikkapa vain suomalaisten jo kohtuunsa murhattujen (abortti) ihmisalkujen kohtalosta. Missä ovat sill. kirkko, SPR tai nämä 'suuret' taiteilijat, kun kaikkein avuttomin murhataan jo oman äitinsä kohtuun jonka pitäisi olla ihmisalun se turvallisin paikka. -Ja joka vuosi, siis jo abortti-nimikkeellä olevan murhan laillistamisesta vuosittain murhataan näin lähes 12 000. Kokonaisluku siten 70-luvun alusta on moninkertainen mitä esim. Haitissa menehtyi...
Mielummin oman maahansa, kun retuutetaan tänne elätiksi.
Harva tänne retuutettu ihminen on sopeutunut tähän yhteiskuntaan, koska se kotouttaminen on ollut kyseen alaista toimintaa. Pahasti epäonnistunutta.
Enkä tällä tarkoita maahantunkeutujia!!!!(tuppaa asiat menemään sekaisin tälläkin palstalla)
Farisealainen poika --->http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010012510991169_ul.shtml
Nythän saaren afrot on jaettu tosi epätasa-arvoisesti lähinnä Haitin puolelle, mikä on johtanut Afrikan ulkopuolisen maailman köyhimmän valtion syntyyn, joten raja avattava, jotta väestöt pääsevät sekoittumaan!
http://en.wikipedia.org/wiki/Haiti
http://en.wikipedia.org/wiki/Dominican_Republic
http://en.wikipedia.org/wiki/IQ_and_Global_Inequality
Rahaa yhteenkään keräykseen. Minua ei kiinnosta tippaakaan auttaa ulkomailla olevia onnettomuuksien uhreja tai kotimaan loisia. Jokainen selvitköön omillaan.
ostin Haiti rahoilla paketin kahvia ja pussillisen tuoretta pullaa. Kävin erään yksinäisen vanhuksen luona kyläilemässä, keitettiin hyvät pullakahvit ja jutusteltiin pitkät tovit. Sain huomattavasti paremman mielen kuin jos olisin laittanut tuon rahan johonkin spr-pyttyyn.
Avauksesi oli erittäin osuva ja totuudellinen.
Harvemmin on palstalla näin hyviä avauksia.
se tuo rahaa laariin,joten johtoporras voi taas vaihtaa työsuhdeautot tämän vuoden malleihin.
paljonko saaduista avustuksista menee organisaation pyörittämiseen ja paljonko
liikenee avustettaville.
Olisivat auttaneet suomalaisia köyhiä.
pääasia on että auttaa, vaikka heräisikin auttamaan vasta järistyksen jälkeen kun apua olisi aiemminkin tarvittu. JOtkut julkisuuden henkilöistä saattaa ollakin mukana vain oman imagonsa kohottamiseksi mutta sitä on mahdoton kukaan mennä sanomaan. Onko nekin ihmiset tekopyhiä ketkä on vapaaehtoisesti mennyt paikan päälle auttamaan hädässä olevia. Älytöntä tommonen valittaminen ja niitten ihmisten syyllistäminen ketkä aidosti haluaa auttaa, voisit pitää mielipiteet ihan omana tietonasi.
Siitähän niille maksetaankin.
tolla periaatteella siis kaikki lääkärit, papit ja opettajat on tekopyhiä...
Papit on maanpäällisiä perkeleitä. Ovat tietävinään kaikki siitä kuka menee helvettiin ja kuka ei, vähän niinkuin he sen päättäisivät. Ovat lehtien mukaan myös ahkeria raiskaamaan nuorukaisia. Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa.
Nykyajan lääkärit ja opettajat eivät todellakaan tee mitään hyvää työtä, he hommaavat vain hyvän työpaikan, tekevät työnsä usein ei edes sitäkään ((muistat kai valelääkärit ja opettajat eivät puutu koulukiusauksiin mitenkään. )) ja painuvat kotiinsa.
Heidän työnsä on pyhää siinnä missä katuhuorankin.
sinulla ei ole mitään todellisuudentajua joten turhaan yritän edes siulle mitään selittää.
Noin se vaan on.
Ensinnäkin tunnetko yhtään pappia... Ne papit jotka olen tavannut niin he ovat todella humanisteja jotka auttavat ihmistä hädässä eikä kuitenkaan liikaa tuputa omaa uskoaan joten turhaa yleistämistä kun jotkut katoliset papit ulkomailla on hyväksikäyttänyt lapsia..
Joo opettajat ei tee mitään hyvää työtä.. huh huh, koulukiusaamiseen pitää puuttua mutta ei ole opettajien vika jos määrärahoja leikataan ja luokkia yhdistellään, varmasti he tekee mitä kykenee koulukiusauksien estämiseksi.. tämän tiedän koska suurin osa sukulaisista on opettajia.
Ja nuo valelääkärit, valvonta petti, mutta nykyisessä lääkäripulassa hurjia tuntimääriä tekevät lääkärit ansaitsevat kyllä kaikkien kunnioituksen.
Jokaisessa ammattikunnassa löytyy niitä mätiä omenoita mutta sen ei saa antaa pilata kaikkien mainetta, tonhan sanoo järkikin jos sinulta sitä löytyy, ilmeisesti ei viestien mukaan.
Ei löydy auttajia massatuyöttömille, ei itsemurhaan ajautuneille, asunnottomille, hoidon puuttessa ulosteissaan riutuville vanhuksille jne...
Miten niin ei löydy auttajia? auttajia kyllä löytyy näillekin vaikka niitä onkin liian vähän, ja vaikka auttaisi haitilaisia niin ei se näiltä ryhmiltä pois ole. Ärsyttää juuri tällaset ihmiset ketkä istuu sormi perseessä ja tuomitsee asiat tekopyhiksi vain sen takia kun joku viitsii auttaa.
Näkyi TV:ssä kun nämä yli lihavat hakkasivat kepeillä toinen toisiaan, onko leipäjonoissa Suomessa samoin.
Teko pyhät.
on meillä kaikilla tiedossa ollutkin, niin siellähän pääsi 150000 ihmistä juuri äärimmäisestä kurjuudesta.
Pohjois-Koreassakin taitaa asiat olla paremmin?
Pohjois-Korea on karu maa, ja Haiti on tropiikin paratiisisaari.
Jotkut eivät osaa elää ihmisiksi edes "paratiisissa"!
Miksi Haitissa menee niin huonosti jo ilman maanjäristystä, vaikka sehän kuuluu miltei Hitman-1:n "empiiriin"?
Hitmanin onnela-alue!
Miten voi olla, ettyä kapitalistihitmanin onnelasta löytyykin maa, missä ihmisillä menee huonommin kuin Pohjois-Koreassa?
En edes usko, että rahat menevät apua tarvitseville, vaan loppujen lopuksi ne menevät jenkkilän pohjattomaan ahneuden kitaan.
En usko sitäpaitsi, että mikään rahamäärä parantaa Haitin kaltaisen korruption!
Olet niin oikeassa. Perustyyppi on niin auttamassa kun katastrofi tapahtuu maailmalla. Ja ainoastaan siksi että tuntisi itsensä vähän paremmaksi olennoksi. Miksi me emme auta nyt kun miljardi ihmistä näkee nälkää. Miksemme ole nyt jo auttamassa. Sen takia koska rahapohjainen systeemi ei halua sitä. Koko kapitalismi vaan rikastuttaa rikkaita ja köyhdyttää köyhiä.
Sama systeemi on jokaisessa talousjärjestelmässä. Niin kapitalismissa kuin kommunismissakin tai muissa samankaltaisissa diktatuureissa. Ja kommunismissa se on vieläkin pahempaa, kun ihmisillä ei ole edes mitään vapauksia eikä sananvaltaa, ja alkeellisimmatkin ihmisoikeudet on poljettu suohon.
miks ne mailman miljonäärit ja muut julkkikset ei voi sit ite lahjottaa isompia summia noihin kuin jotain pikku hiluja...tai sit ne alkaa kerää just jollain julkkis tempulla muilta normi kansalaisilta rahaa konserteilla...
monella noista ketkä oli jollain tapaa konsertti esiintyjiä tai muuten mukana tollaisissa tempauksissa ympäri mailmaa niin olis varaa laittaa vaikka monia miljoonia toillaseen avustukseen jos vaan eivät olisi niin itteensä täynä
Viime yöltä, pitäähän stallarinkin nukkua välillä kun siltä edellinenkin yö meni propaganda spämmäämisten
merkeissä!
Punikki Iiron viestien arvostelussakin on täysityö, eilenkin laitoin yli KOLMEENSATAAN Iiron viestiin peukalon alaspäin!
Saapas nähdä jääkö Iiro eläkkeelle tämän viikon jälkeen?????