KUULUTKO JUMALAN PILKKAAJIIN

"kristinuskoon"

Suureen Babylooniaan kuuluvien "antikristus kristittyjen" jumala kohentelee luomiaan vajavaisia ihmislapsia elävinä helvetin tulessa iankaikkisesta iankaikkiseen, loputtomasti: Kun entinen liha on päältä syöty, tai palanut, kasvattaa uusi sijaan, niin ettei sillä tuskalla ja kärsimyksellä ole mitään rajaa, eikä määrää. Eikä se lopu koskaan!

josta on kaukana armo ja totuus?

Vain saatana ja hänen opetuslapsensa voi peloitella ihmisiä noin sadistisella Jumalalla!

Saatana on monien näkyjen ja ilmestyksien taituri. Se saa jopa ihmiset uskomaan jonkun kuolleeksi, herättää sitten sen valekuolleen ja kas kummaa, tämähän kertoo käyneensä helvetissä, ja miten siellä syötiin ihmisiä elävänä ja liha kasvoi samantien takaisin, ikuisesti, niin että raatelu ja palaminen jatkui päivästä toiseen, vuodesta toiseen, iankaikkisesta, iankaikkiseen!!!!

Voi, voi tätä hirveää eksytystä ja Kaikkivaltiaan Jumalan häpäisyä!!!!

Raamatussa sanotaan myöskin, että "tapahtukoon sinulle uskosi mukaan! "Noinko sinäkin todella haluat uskoa???

5

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuoksiko

      pitäisi nielaista kameli. eli ottaa vastaan täytenä totuutena kaikki Ellen Whiten harhat. Sielun kuolemattomuudesta ja helvetin kestosta saa olla mitä mieltä haluaa, mutta se ei tee adventismista oikeaa oppia. Ei vaikka Alex 8 toitottaisi siitä kymmenen kertaa päivässä.

    • Minusta asiaa ei pidä ottaa noin raskaasti. Se mitä Raamattu kertoo rangaistuksen kestosta ja laadusta lepää muutaman paikan päällä. Ei kannata vetää lopullisia johtopäätöksiä rangaistusten suhteen.

      Tiedämme vain sen, että Raamatun mukaan tulee olemaan helvetin rangaistus, mutta tästä syvällisempään asian käsittämiseen emme kye. Tiedämme, kuinka rangaistukselta vältytään ja siihen kaikenkaikkiaan ojentaudumme täysin luottaen. Tuomioita ei langeteta Jeesuksen uskoville. Joten turvallisella mielellä saa jokainen Jeesuksen uskova olla.

      >> Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. >>

    • Babyloonialainen

      >>Suureen Babylooniaan kuuluvien "antikristus kristittyjen" jumala kohentelee luomiaan vajavaisia ihmislapsia elävinä helvetin tulessa iankaikkisesta iankaikkiseen, loputtomasti: Kun entinen liha on päältä syöty, tai palanut, kasvattaa uusi sijaan, niin ettei sillä tuskalla ja kärsimyksellä ole mitään rajaa, eikä määrää. Eikä se lopu koskaan!>>

      Ei täällä suuressa Babylooniassa näy aivan tuommoista meininkiä. Sensijaan monile pakkaa silloin tällöin tulemaan napalmia niskaan ja harhautneet täsmäohjukset ja sirpalepommit repivät nahkat päältä ja suolet pellolle niin aikuisilta miehiltä kuin lapsilta ja vanhuksiltakin. Ruokaakaan ei ole, eikä vettä eikä lämpöä talven pakkasia vastaan. Joka tapauksessa voi sanoa tämän tällaisen elämän olevan täyttä helvettiä. Helpotus siinä taitaa olla kun hengen lähtiessä luihin saakka polttanut fosfori lakkaa piinaamasta rääkättyä ruumista.

    • Ei armon kirjaa, Raamattua olisi tarvinnut kirjoittaakaan, jos Jumala olisi pelkkää kukkaisrakkautta.
      Mitä pilkkaamiseen tulee niin senkun vain pilkkaat Jumalaa, ei se mitään. Mutta varoitan sinua pilkkaamasta
      armon Henkeä ja Jumalan Voimaa!

      Mark. 3. HENGEN PILKKA
      28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
      29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
      30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".
      ...
      Mark. 3:22
      Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat:
      "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
      ...
      Mark. 9:38-41
      38
      Johannes sanoi hänelle:
      "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi.
      Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin."
      [9:38-41: Luuk. 9:49,50 : Luuk. 9:54]
      39
      Mutta Jeesus vastasi:
      "Älkää estäkö häntä.
      Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
      40
      Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
      [Matt. 12:30; Luuk. 11:23]
      41
      Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. [Matt. 10:42 ]

      MUISTA PYHITTÄÄ LÄHIMMÄISESI !

      Matt. 22:34-40
      34
      Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon.
      [22:34-40: Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28]
      35
      Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:
      36
      "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
      37
      Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
      [5. Moos. 6:5]
      38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
      39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
      [3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19 ]
      40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

      On kahdenlaista uskoa. Toiset pyhittää leposohvansa ja toiset pyhittää lähimmäisensä.

    • >>KUULUTKO JUMALAN PILKKAAJIIN>>

      Miten nyt ylipäänsä kukaan voi edes Jumalaa pilkata? Ihmisiä ja heidän jumala-uskomuksiaan kylläkin voi pilkata, joka ei tietenkään ole hyvä asia koska ihmiseen voi pahastikin sattua kun hntä ja hänen pyhimpiä arvojaan ivataan. - Tenavien Jaska Jokunen kerto joskus jokun nauraneen häntä päin naamaa ja totesi lisäksi naamaan sattuvan kun sitä päin nauretaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe