Kun minua suotta syytetään siitä, etten Lappeenrannan kirkossa millään tavalla
koetellut Jumalan Henkeä, joka kaiken sen näyn takana oli, niin kysynpä nyt:
Millä tavalla minun, Raamattua täysin tuntemattoman ihmisen, joka siihen päivään
saakka olin elänyt 40 vuotta Jumalan vihan alla, enkä Raamattua edes kertaakaan
ollut läpi lukenut, muutaman kerran alusta muutaman sivun lukenut, ja siinä kaikki,
olisi pitänyt Jumalan Henkeä koetella?
"Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin,
kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli
poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni
läpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui
se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.
Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen
äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi,
ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.
Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai
köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden!" Tämän
jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi,
tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä.
Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat
silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin
lopuksi ajatuksiin johdatettiin."
Kun tämä valtavan kirkkauden keskeltä puhnut Henki minut 40 vuoden Jumalan vihasta vapautti,
parantaen yhdessä hetkessä kaikki tuon vihan aiheuttamat vaivat, olisiko minun tämän valtavan
vapauden tunteen jälkeen pitänyt sanoa:
"Väisty tieltäni, Saatana, Sinä tahdot saada minut lankeamaan."
Miten olisi pitänyt koetella?
165
2148
Vastaukset
- Koetuksen vaikeus
Kaikki tulee koetella ja esille myös tuoda koeteltavaksi. Sitten pitää se, mikä hyvää on. Näin ulkopuolisena hyvinhän tuossa kuulostaa mahdolliselta Jumalan kosketukselta, siltä pohjalta mitä nyt vähän tunnen asiaa. Tietysti en tiedä historiaa sitä ennen. Ilmeisesti hengessä kohosit ylöspäin. Nuo ensimmäiset sanat sopivat hyvin uudestisyntyneelle ihmiselle. Olitko pyytänyt aiemmin vai koitko uskovasi Jumalaan tai Jeesukseen tai lähestynyt häntä rukouksessa? Lisäksi nuo sanat jatkossa hyvin kehottavat elämään Jumalan tahdon mukaan.
Autuas se, joka tekee Jumalan tahdon elämässään.
Kun olemme saaneet tulla Jumalan lapsiksi, niin paha saa kiertää ympärillämme ja koetella meitä senkin jälkeen, koska se pyrkii saamaan meidät pois Herran tahdosta. Jeesus kertoo kylväjävertauksen ja muutoinkin on kerrottu koetuksista ja kiusauksista, ei kuitenkaa yli voimiemme, vaan Jumala haluaa nähdä, ketä me rakastamme ja miten paljon. Matka vasta alkaa, kun ihminen uudestisyntyy Jumalasta, ja sen jälkeen katsotaan, ketä rakastamme. Tietysti monet asiat riippuvat siitä, miten asiat ymmärrämme, sillä ei lihallisten ihmisten ole helppoa uudistua mieleltään Jumalan tahdon tuntemiseen ja arvonsa omaksumiseen, vaikka Jumala sen tahtookin pyhien kirjoituksien ja Pyhän Hengen opetuksen kautta vaikuttamaan, sillä niin helposti mielemme on tähän maailmaan eikä taivaallisiin Jeesuksessa.
Ei tietysi olisi pitänyt mielestäni tuota viimeistä sanoa. Mutta tärkeää on oppia tuntemaan Jumalan tahtoa ja pyhittyä totuudessa ja Herran Hengessä.lähtien koin eläväni aviottaman syntymätaustani vuoksi Jumoalan vihan, jota todisti sekin, että hän otti isättömiltä kolmelta lapselta äidinkin kuoleman kautta pois. Minä vanhin 18 ja sisareni nuorin 8 vuotias.
Rukouksina ei ollut muuta kuin äidiltä opitut iltarukoukset, jotka nekin otettiin pois vähän yli kaksi vuotta aikaisemmin tuota kerrottua Jumalan ilmestymistä. Joten sydän oli puhdistettu puhtaaksi kaikista uskon käsityksistä.
Ongelman tässä lopun ajassa ja tämänkin kansan kohdalla on se, kun sille ei ole Jumalasta muuta kerrottu kuin vain valtavaa valherakkautta, ja nyt kun se saakin kuulla alkuperäistä totuutta, sitä pidetäänkin Saatanan oppina. Vain harva valittukin, joka on mukana kaikkissa eksytyksissä, pystyy näin ihanan lupauksen alta enää totuutta elämäänsä etsimään:
"Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala
on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä
ei voi tietää totuutta
Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan
päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä
tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."
- yksivaan...
Kyllähän sinä kuitenkin sellaisen kysymyksen Ritvalle esitit jo samana iltana tapahtuneesta jota ei ihan asioista tietämätön olisi osannut esittää: "Voiko Saatana antaa ihmisille tälläisiä näkyjä?" Johon Ritva vastasi: "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut."
Sinä luotit vaimoosi tuossa asiassa.koska se oli sopusoinnusssa työn näyssä koetun sanoman kanssa. Varsinkin kun koko ajan oli mielessä se,
miten tuo virsi tuotiin elämääni samoihin aikoihin, kun koin Jumalan vihana alkaneen 40 vuotta aikaisemmin..
Kun kahdeksan vuotiaana sain ensimmäisen kerran kokea joutuneeni
aviottoman syntymätaustani vuoksi Jumalan vihan alla, niin noin parin
vuoden kuluttua Jumala - aivan kuin tuota vihaansa lieventääkseen antoi
Ylämään seurakunnan poikaleirillä tämän näyn, vaikka en sitä millään
tavalla sen sanomaa ymmärrtänyt, kun tätä virttä lauloimme järven rannalla
kalliolla, josta on valokuvakin muistonna:
1.
Kiitos olkoon Jumalalle,
Karitsalle,
olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti,
minut nosti
kadotuksen kuopasta.
2.
Armon Henki johdattakoon,
kiiruhtakoon
matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen,
kotihinsa pyrkimään.
3.
Purjeisiini tuulta anna,
mua kanna
meren yli mailleni.
Pidä, Jeesus, itse perää,
Herra, herää!
Muuten hukkuu haahteni.
4.
Auta, pakohon kun kerran
yli virran
Baabelista riennämme,
että kotimantereilla
kanteleilla
soivat kiitosvirtemme.
5.
Siellä riemun maassa taivaan
alta vaivan
päästyä sua kiitetään.
Siell' ei aalto uhkaa laivaa,
synnin vaivaa
siell' ei itke yksikään.
6.
Siell' on kirkas lasimeri,
pyhä veri
kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle,
Karitsalle
ylistys soi loputon.
7.
Sydän hämmästyypi näissä
ilohäissä,
lunastetut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä
ystävänsä
kasvoillensa kumartuu.
Virttä laulaessamme näin taivaasta laskeutuvan syliini kirkkaan valokiilan, joka täytti koko sylini. Se antoi minulle valtavan ihanan tunteen, kun katselin sitä valonsädettä, joka sylistäni kohosi kapenevana
kiilana kohti korkeuksia.
Ei sitä kukaan muu nähnyt, enkä siitä kenellekään mitään kertonut .Ihmettelin vain, että mitähän tämäkin mahtoi lopulta tarkoitaa.
- siru.
>>>Kun minua suotta syytetään siitä, etten Lappeenrannan kirkossa millään tavalla
koetellut Jumalan Henkeä, joka kaiken sen näyn takana oli, niin kysynpä nyt:järkesi päätätä pakota.
Jos olin Kristuksen antaman tehtävän tahdon vastaiselle teille lähtenyt, olisi hän ottanut Henkensä pois, kuten otti kuningas Sauliltakin. Koeta ymmärtää mitä tämä vaelvoitta ja mitä tarkoittaa:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,
mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani
johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Jos olisin lähettäjäni tahdon vastaiselle tielle lähtenyt, olisin joka puolelta peitetty mustalla seinällä.- Jeesus on hyvä
tahdotte itsellenne siunauksia, sillä Jeesus opettaa tekemään toiselle sen, minkä toivoo itselleen tehtävän.
Ensimmäinen kommentti ok.
Toisesta voi olla valhe tai ainakin siitä voi tehdä parannuksen.
Kolmas on kirous ja pahasta. Jeesus on hyvä kirjoitti:
tahdotte itsellenne siunauksia, sillä Jeesus opettaa tekemään toiselle sen, minkä toivoo itselleen tehtävän.
Ensimmäinen kommentti ok.
Toisesta voi olla valhe tai ainakin siitä voi tehdä parannuksen.
Kolmas on kirous ja pahasta.Jumalalta siunauksia saa, jos porttopappien julistuksen tielle lähtisin:
"Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala
on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä
ei voi tietää totuutta
Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan
päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä
tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."- siru,
TeuvoSuni kirjoitti:
järkesi päätätä pakota.
Jos olin Kristuksen antaman tehtävän tahdon vastaiselle teille lähtenyt, olisi hän ottanut Henkensä pois, kuten otti kuningas Sauliltakin. Koeta ymmärtää mitä tämä vaelvoitta ja mitä tarkoittaa:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,
mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani
johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Jos olisin lähettäjäni tahdon vastaiselle tielle lähtenyt, olisin joka puolelta peitetty mustalla seinällä.Kyllä Jumala on kutonut meidät kaikki äitiemme kohduissa,
siitä saat olla varma, emme ole koeputkissa kasvaneet ja kehittyneet, me muut.
Mutta Sinä olet saanut sen ylpeän hengen ja viet sen hamaan loppuun asti, onko selvä.
Se on sovittu asia ennen sinun syntymääsi.
Sinun henkesi pilkkaa kaikkia, se on sen työ.
Sinun henkesi sanoo kaikille Kristuksen omille, olet paadutettu jne... - havainto.
sinä itse ole Luceferin käskyläinen kun tänne tulet herjoinesi
- Valvo itseäsi
TeuvoSuni kirjoitti:
Jumalalta siunauksia saa, jos porttopappien julistuksen tielle lähtisin:
"Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala
on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä
ei voi tietää totuutta
Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan
päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä
tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."Olivat sitten Jumalan tai ihmisten palveluksessa.
Koetko, että ovat sinulle tehneen vääryyttä? havainto. kirjoitti:
sinä itse ole Luceferin käskyläinen kun tänne tulet herjoinesi
tuo rienaaja siltä kannalta, että Jumala antoi Saatanalle käskyn lähettää tähänkin ketjuun oman rienaajansa kasvattamaan taivaaseen kertyvää palkkaani:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan,
kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
Iloikaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka,
jonka te taivaassa saatte, on suuri."- Entä itsellesi
siru, kirjoitti:
Kyllä Jumala on kutonut meidät kaikki äitiemme kohduissa,
siitä saat olla varma, emme ole koeputkissa kasvaneet ja kehittyneet, me muut.
Mutta Sinä olet saanut sen ylpeän hengen ja viet sen hamaan loppuun asti, onko selvä.
Se on sovittu asia ennen sinun syntymääsi.
Sinun henkesi pilkkaa kaikkia, se on sen työ.
Sinun henkesi sanoo kaikille Kristuksen omille, olet paadutettu jne...Ja miksi et?
Valvo itseäsi kirjoitti:
Olivat sitten Jumalan tai ihmisten palveluksessa.
Koetko, että ovat sinulle tehneen vääryyttä?jos Saatanan palvelijoiden on pakko minun aloittamaani keskusteluun tulla, kun jo ennlata tietävät, etteivät totuudesta luopuneina, Saatanan tekopyhittäminä, Jumalan paaduttamina enää siedä totuutta kuulla.
siru, kirjoitti:
Kyllä Jumala on kutonut meidät kaikki äitiemme kohduissa,
siitä saat olla varma, emme ole koeputkissa kasvaneet ja kehittyneet, me muut.
Mutta Sinä olet saanut sen ylpeän hengen ja viet sen hamaan loppuun asti, onko selvä.
Se on sovittu asia ennen sinun syntymääsi.
Sinun henkesi pilkkaa kaikkia, se on sen työ.
Sinun henkesi sanoo kaikille Kristuksen omille, olet paadutettu jne..."Kaikki ovat pois poikenneet, kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet."
"Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
Tiedä se, ettei yksikään Kristuksen oma totuuden kuullessaan ala totuuden kertojaa rienata.Entä itsellesi kirjoitti:
Ja miksi et?
jo sen Jumalan viimeisimmän parannuskehotuksen saanut toteuttaa, ja jättää luterilaisen porttoseurakunnan ja sen vihan viinit:
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."
Tämän parannuksen pystyvät tekemään vain Jumalan valitut.- siru.
TeuvoSuni kirjoitti:
Jumalalta siunauksia saa, jos porttopappien julistuksen tielle lähtisin:
"Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala
on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä
ei voi tietää totuutta
Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan
päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä
tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."Sinun henkesi ei nöyrry, se on ylpeyttä.
Raamattu sanoo;
Ps. 73:6
Sen tähden ylpeys koristaa heidän kaulaansa ja väkivalta on viittana heidän yllään.
Sananl. 11:2
Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus.
Sananl. 16:18
Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Sananl. 18:12
Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
. siru. kirjoitti:
Sinun henkesi ei nöyrry, se on ylpeyttä.
Raamattu sanoo;
Ps. 73:6
Sen tähden ylpeys koristaa heidän kaulaansa ja väkivalta on viittana heidän yllään.
Sananl. 11:2
Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus.
Sananl. 16:18
Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Sananl. 18:12
Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
.ettei Kristukselta Hengen ja tehtävän saanut tule ikinä nöyrtymään Saatanan raamatunlausekotelon kantajaksi.
- rakennatteko vai ...
syyttely, riita ja kaikki sen sellainen lihan mielen teko.
- menkää tekin.
rukoilkaa kaikki toistenne puolesta Jeesuksen nimessä
mitään mahda. Jos riita totuutta vastaan loppuisi, silloin Jeesus olisi osoittaunut valehtelijaksi:
"Älkää luulko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!."- siru.
TeuvoSuni kirjoitti:
mitään mahda. Jos riita totuutta vastaan loppuisi, silloin Jeesus olisi osoittaunut valehtelijaksi:
"Älkää luulko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!."Raamattu todistaa;
Efesolaiskirje 5
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
EI saatanalle. siru. kirjoitti:
Raamattu todistaa;
Efesolaiskirje 5
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
EI saatanalle.Himangan naisparkaa, miksi on mahdotonta ymmärtää, että Jumalalle suloinen tuoksu hänen Poikansa tappamisesta tuli siksi, kun Jeesus Getsemanessa käymänsä ahtaan portin taistelun jälkeen vihdoin suostui Saatanan palvelijoiden tapettavaksi.
- siru.
TeuvoSuni kirjoitti:
Himangan naisparkaa, miksi on mahdotonta ymmärtää, että Jumalalle suloinen tuoksu hänen Poikansa tappamisesta tuli siksi, kun Jeesus Getsemanessa käymänsä ahtaan portin taistelun jälkeen vihdoin suostui Saatanan palvelijoiden tapettavaksi.
He tekivät työtään.

Saatanan palvelijat sinunkin suhteen hyvin tehneet, kun ovat omaksensa saaneet.
- siru.
TeuvoSuni kirjoitti:
Himangan naisparkaa, miksi on mahdotonta ymmärtää, että Jumalalle suloinen tuoksu hänen Poikansa tappamisesta tuli siksi, kun Jeesus Getsemanessa käymänsä ahtaan portin taistelun jälkeen vihdoin suostui Saatanan palvelijoiden tapettavaksi.
,>> miksi on mahdotonta ymmärtää,
- yksvaan...
TeuvoSuni kirjoitti:
mitään mahda. Jos riita totuutta vastaan loppuisi, silloin Jeesus olisi osoittaunut valehtelijaksi:
"Älkää luulko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!."Sana jota tuossa käytetään on
dikhatzo=jakaa kahtia, erottaa
Ja kuten myöhemmissä jakeissa todetaankin, niin Jeesuksen seuraaminen todellakin jakaa/erottaa perheenjäsenet.
Kun taas riitaa tarkoittava sana on
Eris=riita. Tätä sanaa kreikkalaiset käyttivät taisteluista ja kinasteluista joka luokitellaan myös lihan tekoihin.
Turha riitely täällä ei ole Jumalan eikä Jeesuksen tahto. Jos jotkut ovat eri mieltä asioista niin niistä voi keskustella asiallisesti ilman riitelyä joka ei ole kenellekkään hyväksi. Se, että totuus jakaa mielipiteitä se voi myös yhdistää kun Jumala vetää sävyisyydellä ihmisiä totuutensa puoleen. - siru,
yksvaan... kirjoitti:
Sana jota tuossa käytetään on
dikhatzo=jakaa kahtia, erottaa
Ja kuten myöhemmissä jakeissa todetaankin, niin Jeesuksen seuraaminen todellakin jakaa/erottaa perheenjäsenet.
Kun taas riitaa tarkoittava sana on
Eris=riita. Tätä sanaa kreikkalaiset käyttivät taisteluista ja kinasteluista joka luokitellaan myös lihan tekoihin.
Turha riitely täällä ei ole Jumalan eikä Jeesuksen tahto. Jos jotkut ovat eri mieltä asioista niin niistä voi keskustella asiallisesti ilman riitelyä joka ei ole kenellekkään hyväksi. Se, että totuus jakaa mielipiteitä se voi myös yhdistää kun Jumala vetää sävyisyydellä ihmisiä totuutensa puoleen.Teuvolla on vaan paha tapa pilkata.
Ja mennä henkilökohtaisuuksiin. - yksvaan...
siru, kirjoitti:
Teuvolla on vaan paha tapa pilkata.
Ja mennä henkilökohtaisuuksiin.Jos täällä keskusteltaisiin Raamatusta, niin monelta ahdistukselta moni ihminen täällä säästyisi. Miksi keskustella jonkun henkilökohtaisesta uskosta?
siru. kirjoitti:
,>> miksi on mahdotonta ymmärtää,
on sinunkin kohdalla toteutunut, kun totuudesta luopuneena, Saatanan tekopyhittämänä olet joutunut Jumalan paaduttamaksi, hänen ilmoituksensa mukaan:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti.
Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen
päivään saakka, kun Jumalan sanat toteutuvat."yksvaan... kirjoitti:
Sana jota tuossa käytetään on
dikhatzo=jakaa kahtia, erottaa
Ja kuten myöhemmissä jakeissa todetaankin, niin Jeesuksen seuraaminen todellakin jakaa/erottaa perheenjäsenet.
Kun taas riitaa tarkoittava sana on
Eris=riita. Tätä sanaa kreikkalaiset käyttivät taisteluista ja kinasteluista joka luokitellaan myös lihan tekoihin.
Turha riitely täällä ei ole Jumalan eikä Jeesuksen tahto. Jos jotkut ovat eri mieltä asioista niin niistä voi keskustella asiallisesti ilman riitelyä joka ei ole kenellekkään hyväksi. Se, että totuus jakaa mielipiteitä se voi myös yhdistää kun Jumala vetää sävyisyydellä ihmisiä totuutensa puoleen.Jumalan paaduttaman ihmisen kohtaa, se tuo tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja tuon Helvetin esikartanon lämmön alla he eivät enää pysty rauhalliseen keskusteluun.
siru, kirjoitti:
Teuvolla on vaan paha tapa pilkata.
Ja mennä henkilökohtaisuuksiin.Valhe suurena massana, koska valheen pettämiä "on kuin hiekkaa meren rannalla."
yksvaan... kirjoitti:
Jos täällä keskusteltaisiin Raamatusta, niin monelta ahdistukselta moni ihminen täällä säästyisi. Miksi keskustella jonkun henkilökohtaisesta uskosta?
ja solvataan, koska se lähtee Raamatun totuudesta eikä Saatanan valheista.
Valheilla eksytetyt kun eivät enää millään siedä kuulla tervettä oppia, eli totuutta. Siitä viestitti vielä Paavali Timoteukselle Roomasta vähän ennen tapetuksi joutumista:
"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia
vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen
sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."- yksvaan...
TeuvoSuni kirjoitti:
Jumalan paaduttaman ihmisen kohtaa, se tuo tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja tuon Helvetin esikartanon lämmön alla he eivät enää pysty rauhalliseen keskusteluun.
Niinkuin sana sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. "
Ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
Jumalan sana miekan tavoin paljastaa kaiken mitä ihmisessä on, oli se sitten hyvää tai huonoa.
Tuliset hiilet ymmärrän tunnon vaivoina(poltteena) jotka kohtaa pahan tekijää, jota kohtaan pahantekijän kohde kuitenkin tekee hyvää... - yksvaan...
TeuvoSuni kirjoitti:
ja solvataan, koska se lähtee Raamatun totuudesta eikä Saatanan valheista.
Valheilla eksytetyt kun eivät enää millään siedä kuulla tervettä oppia, eli totuutta. Siitä viestitti vielä Paavali Timoteukselle Roomasta vähän ennen tapetuksi joutumista:
"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia
vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen
sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."Tälläistä tervettä oppia Paavali esim. opetti. Tosin tässä ei ole kaikki mutta tervettä opetusta vielä tällekin ajalle:
1. Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2. vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
3. niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
6. Nuorempia miehiä samoin kehoita käyttäytymään siveästi.
7. Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta
8. ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.
9. Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele,
10. etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat. yksvaan... kirjoitti:
Niinkuin sana sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. "
Ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
Jumalan sana miekan tavoin paljastaa kaiken mitä ihmisessä on, oli se sitten hyvää tai huonoa.
Tuliset hiilet ymmärrän tunnon vaivoina(poltteena) jotka kohtaa pahan tekijää, jota kohtaan pahantekijän kohde kuitenkin tekee hyvää...kun Kristukselta Hengen ja tehtävän saanut tuo esille tuon miekan salaisuuden:
Ja nuo terät ovat: Pojan totuus ja Isän rakkaus
Jos Pojan totuus ei saa repiä rikki saastaan ja syntiin valheella
armahdetun ihmisen sydäntä, ei Isän rakkauskaan voi sitä
silloin parantaa, koska sydämessä ei mitään haavaa ole.
Ja tämäkin toimitus tehdään valituille siinä monien kiroamassa
ahtaassa portissa. Mutta väärämielisille vasta viimeisellä
tuomiolla, jossa ei syntisiä enää parannella.
Tälläkin palstalla nämä ihmisparat tunnistaa siitä, että vain
jatkavat hokemisiaan:
"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja
saastaa. Mutta silti saan olla Jeesuksen verellä puhtaaksi
pesty syntinen."
Ja:
"Minä teen joka päivä syntiä ja joka päivä minä saan ne
Jeesukselta anteeksi."yksvaan... kirjoitti:
Tälläistä tervettä oppia Paavali esim. opetti. Tosin tässä ei ole kaikki mutta tervettä opetusta vielä tällekin ajalle:
1. Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2. vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
3. niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
6. Nuorempia miehiä samoin kehoita käyttäytymään siveästi.
7. Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta
8. ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.
9. Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele,
10. etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat.ovat siivosyntiset, ahtaan portin hylänneet ja Jumalan paaduksen kokeneet ottaneet omaksi opikseen.
Muistui mieleen kirjeenvaihto joulukuusta 1999 huhtikuuhun 2000, silloin luterilaisen kirkon Kansanlehetys-nimisen lahkon Oulun piirin pastorin kanssa. Hänellä kun Saatana oli synnistä tällaisen direktiivin antanut:
"Sitävastoin uudestisyntynyt voi langeta syntiin, vaikka ei sitä haluaisikaan,
koska Jumalan sana kehottaa vastustamaan syntiä."
Ja näin hänelle vastasin:
Voi pappipraka! - Tämän halusin ottaa vielä kirjeestäsi omaksi kohdaksi,
koska tästä todella selviää minkälaiseen eksytykseen on Saatana sinut
synteinesi johdattanut.
Kyllä se on sinulle melkoiset syntiukaasi sanellut, kun on saanut sinut uskomaan,
että sekin on jo syntiä, jos sitä kerran vastustaa!
Onko se myös sanonut, että tuosta synnistä pääset, jos lakkaat sitä vastustamasta?- yksvaan...
TeuvoSuni kirjoitti:
ovat siivosyntiset, ahtaan portin hylänneet ja Jumalan paaduksen kokeneet ottaneet omaksi opikseen.
Muistui mieleen kirjeenvaihto joulukuusta 1999 huhtikuuhun 2000, silloin luterilaisen kirkon Kansanlehetys-nimisen lahkon Oulun piirin pastorin kanssa. Hänellä kun Saatana oli synnistä tällaisen direktiivin antanut:
"Sitävastoin uudestisyntynyt voi langeta syntiin, vaikka ei sitä haluaisikaan,
koska Jumalan sana kehottaa vastustamaan syntiä."
Ja näin hänelle vastasin:
Voi pappipraka! - Tämän halusin ottaa vielä kirjeestäsi omaksi kohdaksi,
koska tästä todella selviää minkälaiseen eksytykseen on Saatana sinut
synteinesi johdattanut.
Kyllä se on sinulle melkoiset syntiukaasi sanellut, kun on saanut sinut uskomaan,
että sekin on jo syntiä, jos sitä kerran vastustaa!
Onko se myös sanonut, että tuosta synnistä pääset, jos lakkaat sitä vastustamasta?Eikö terveen opin tarkoitus ole juuri kasvattaa ihmisiä jumaliseen elämään, kun me sen kuulemme ja hylkäämme kaiken sellaisen elämästämme, joka ei tuohon oppiin kuulu ja siten tuon opin kaunistamme?
Jumala tuon työn kuitenkin tekee niissä jotka Häntä tottelevat ja ottavat vaarin siitä mikä oikein on.
Se, että joillekkin se voi olla vaikeampaa kuin muille, niin sitä enemmän tuota oppia tulisi opettaa.
Esimerkiksi siveys asioissa maailman henki toitottaa joka tuutista sellaisia oppeja nuorille ja vanhemmillekkin, että ei ole ihme että, tervettä oppia harva enää haluaa kuulla ja tehdä sen mukaan. yksvaan... kirjoitti:
Eikö terveen opin tarkoitus ole juuri kasvattaa ihmisiä jumaliseen elämään, kun me sen kuulemme ja hylkäämme kaiken sellaisen elämästämme, joka ei tuohon oppiin kuulu ja siten tuon opin kaunistamme?
Jumala tuon työn kuitenkin tekee niissä jotka Häntä tottelevat ja ottavat vaarin siitä mikä oikein on.
Se, että joillekkin se voi olla vaikeampaa kuin muille, niin sitä enemmän tuota oppia tulisi opettaa.
Esimerkiksi siveys asioissa maailman henki toitottaa joka tuutista sellaisia oppeja nuorille ja vanhemmillekkin, että ei ole ihme että, tervettä oppia harva enää haluaa kuulla ja tehdä sen mukaan.ainoastaan näistä Jeesuksen ohjeista, koska ihmisen oman lihan opiskelun kautta ei tule muuta kuin siivosyntiä tekopyhiä, joista Jeesus sanoo:
"Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Terveen opin tie:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja
laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain
harvat löytävät sen."
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille:
monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte
ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette?
En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä
opetit meidän kaduillamme.'
Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani,
kaikki te vääryydentekijät'."- yksvaan...
TeuvoSuni kirjoitti:
ainoastaan näistä Jeesuksen ohjeista, koska ihmisen oman lihan opiskelun kautta ei tule muuta kuin siivosyntiä tekopyhiä, joista Jeesus sanoo:
"Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Terveen opin tie:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja
laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain
harvat löytävät sen."
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille:
monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte
ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette?
En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä
opetit meidän kaduillamme.'
Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani,
kaikki te vääryydentekijät'."Tärkeää on todellakin tietää miksi mitäkin tekee.
Parannus sana jota raamattu käyttää tarkoittaa oikeastaan mielenmuutosta, mielensä muuttamista, tulla toisiin ajatuksiin, katumusta. Miten kukaan voi muuttaa tai uudistaa mieltänsä, jos kukaan ei saarnaa evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta? Mieli voi uudistua vain terveen opin kautta, jota tottelemalla ja siihen uskomalla voi saada puhtaan omantunnon ja puhtaan sydämen jonka Jumala vaikuttaa henkensä avulla. Kun ihminen ymmärtää ja tajuaa kuinka väärin onkaan elämänsä elänyt ja kuinka turmiollista tietä vaeltanut niin eikö se saa aikaan ihmisessä mielenuudistavan(parannuksen) murheen, joka vapauttaa myös sydämen(sisimmän ihmisen) synnistä?
Toki asioita voi varmasti teeskennelläkkin niinkuin mainitsit. Tekohurskautta varmasti jotkut voivat harrastaa huijatakseen ja pettääkseen kuka missäkin tarkoituksessa. Mutta nekin synnit tulevat esille ennemmin tai myöhemmin. Ja nekin voi saada anteeksi jos ymmärtää sen tien typeryyden.
"Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus=mielenmuutos. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." - pro.
yksvaan... kirjoitti:
Tärkeää on todellakin tietää miksi mitäkin tekee.
Parannus sana jota raamattu käyttää tarkoittaa oikeastaan mielenmuutosta, mielensä muuttamista, tulla toisiin ajatuksiin, katumusta. Miten kukaan voi muuttaa tai uudistaa mieltänsä, jos kukaan ei saarnaa evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta? Mieli voi uudistua vain terveen opin kautta, jota tottelemalla ja siihen uskomalla voi saada puhtaan omantunnon ja puhtaan sydämen jonka Jumala vaikuttaa henkensä avulla. Kun ihminen ymmärtää ja tajuaa kuinka väärin onkaan elämänsä elänyt ja kuinka turmiollista tietä vaeltanut niin eikö se saa aikaan ihmisessä mielenuudistavan(parannuksen) murheen, joka vapauttaa myös sydämen(sisimmän ihmisen) synnistä?
Toki asioita voi varmasti teeskennelläkkin niinkuin mainitsit. Tekohurskautta varmasti jotkut voivat harrastaa huijatakseen ja pettääkseen kuka missäkin tarkoituksessa. Mutta nekin synnit tulevat esille ennemmin tai myöhemmin. Ja nekin voi saada anteeksi jos ymmärtää sen tien typeryyden.
"Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus=mielenmuutos. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."Kun sairastuu narsismiin tai sairastaa narsismia,
taudin kuvaan kuuluu olla pyhien kirjoitusten yläpuolella
ja väittää pyhät kirjoitukset valheeksi. pro. kirjoitti:
Kun sairastuu narsismiin tai sairastaa narsismia,
taudin kuvaan kuuluu olla pyhien kirjoitusten yläpuolella
ja väittää pyhät kirjoitukset valheeksi.pyhiä kirjoituksia valheiksi? Tekopyhyydessä kirjoitetut tekstit ne valhetta ovat.
Tämäkin on minulle totisinta totta, mutta monelle miljoonalle suomalaisille täyttä valhetta, ja siitä huolimatta se on heidän ikuinen rakkautensa;
Saatana oli ovela, ottamalla omaan kierrätykseensä kaikki Jumalan hylkäämät, ihmisten käsillä
rakennetut temppelit palvelijoineen, ja rahaa haaskaten rakentaen niitä jatkuvasti lisää, se sai
kaikki totuudesta luopuneet tekopyhitettyä ikuisesti omakseen yhdellä ainoalla synnillä.
Ja se synti on siitä ihmeellinen, että sitä rakastaessaan nämä petetyksi joutuneet ihmiset kuvittelevat
tekevänsä pyhää palvelusta Jumalalle. Ja se on: Pyhän Hengen pilkka. Ja siihen he syyllistyvät joka
kerta, kun jonkun he jonkun Saatanan palvelijoillaan rakennuttaman ihmiskäsin tehdyn jumalanhuoneen
oven avaavat, koska pilkkaavat näitä Pyhän Hengen ilmoittuksia, jotka Paavalin kautta tulivat:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra,
ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän
tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän hengen ja kaiken muun.
Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä,
hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivä Jumalaa ja kenties
hapuillen löytäisivät hänet.
Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme liikumme ja olemme.
Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'
Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi olisi samankaltainen
kuin kulta hopea tai kuin kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia
ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään parannuksen."
Johon vain valitut pystyvät, sillä yksikään väärämielinen ei pysty jättämään ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä,
kirkkojaan ja rukoushuoneitaan, vaikka Jumala heitä sieltä näin vahvasti pois kutsuu:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä,
mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin
Jumala on sanonut: - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän
Jumalansa ja he minun kansani Siksi Herra sanoo:
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen niin otan
teidät vastaan ja olen olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra,
Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta
ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein pyhimpään eläinten verta,
näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella. Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä ole täällä
pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
Tässä olivat ne kolme Paavalin kautta tullutta Pyhän Hengen ilmoitusta, joita ei ainutkaan Jumalan
paaduttama kanna raamatunlausekotelossaan, koska juuri nämä kuvottavat väärämielisiä mutta ei oikeamielisiä.
Ja tähän liittyy myös tämä Ilmestyskirjan ilmoitus koko ihmiskunnalle:
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman
kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet
hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."- pro.
TeuvoSuni kirjoitti:
pyhiä kirjoituksia valheiksi? Tekopyhyydessä kirjoitetut tekstit ne valhetta ovat.

Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan.">>Raamattuun on kirjattu TeuvoSuniKäyttäjän viestit26.1.2010 09:11
kaikki ne valheet, joila Saatana on kaikki totuudesta luopuneet ihmiset omakseen saanut, koska nämä ihmisparat pitävät valheitakin Jumalan totuutena. pro. kirjoitti:
>>Raamattuun on kirjattu TeuvoSuniKäyttäjän viestit26.1.2010 09:11
kaikki ne valheet, joila Saatana on kaikki totuudesta luopuneet ihmiset omakseen saanut, koska nämä ihmisparat pitävät valheitakin Jumalan totuutena.joka on jokaisen totuudesta luopuneen, Saatanan tekopyhittämän ja JUmalan paaduttaman saanut ottamaan todesta tämä:
"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mirä en tahdo."
Mutta pitämään valheena tätä:
Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on
taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin
- itse hän antaa kaikille elämän hengen ja kaiken muun.
Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat
asumaan eri puolilla maan päällä , hän on säätänyt niille määräajat
ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivä Jmalaa ja kenties
hapuillen löytäisivät hänet.
Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me
elämme liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin
sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'
Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että
jumaluus olisi olisi samankaltainen kuin kulta hopea tai kuin kivi,
kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen
aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään
parannuksen."
Johon vain valitut pystyvät, sillä yksikään väärämielinen ei pysty
jättämään ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkojaan ja rukoushuoneitaan,
vaikka Jumala heitä sieltä näin vahvasti pois kutsuu:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskova sellaiseen,
joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän olemme
elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko
mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen olevat teidän
Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."
Tämä kaikki liittyy siihen apostoli Pietarin antamaan varoitukseen isiltä
peritystä tyhjänpäiväisestä elämästä, joka väistämättä johtaa kaikki erilaisissa
jumalahuoneissa käyskentelevät ikuiseen kadotukseen, kun tuomion
aika alkaa:
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se
alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan evankeliumia."
Eli totuutta. Miten se jumalanhuoneitten tuho alkaa, sen voi jokainen lukea
Hesekielin kirjan luvusta 9.- Anonyymi
siru, kirjoitti:
Teuvolla on vaan paha tapa pilkata.
Ja mennä henkilökohtaisuuksiin.No älä huoli sellaiset on tapana tulla omaan nilkkaan.
- todentotta.
Tuskinpa Pyhän Hengen ilmoitusta tarvitsee koetella. Ilmoitushan oli selvä ja selkeä. Niin ainakin olet kertonut.
Tuo ilmoitushan sisälsi tämän: *Sitten kuulen miehen äänen, joka sanoi: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, äläkä tuomitse ettei sinua tuomittaisi." Minulle,
silloin vielä varsin katkeralle ja Jumalan vihan alla olevalle ihmiselle sanottiin siinä kovat sanat.*
Huomaa: Äläkä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi.
Miten se on sopusoinnussa kun: kirjoitat * Saatanan tekopyhittämälle ja Jumalan paaduttamalle*
Ja koska RAAMATTU ON TOTTA, NIIN MITENKÄS NÄIN ON PÄÄSSYT KÄYMÄÄN?
Heikoin lenkki jatkuu TeuvoSuniKäyttäjän viestit25.1.2010 07:58
Ja nyt nämä neljä vuotta tämän sekalaisen nettiseurakunnan keskellä ovat vain
vahvistaneet tämän asian täysin varmaksi, sillä niin usein täällä väärämielisyyteen
johdetut Paavalin kirjeillä väärämielisyyttään oikemieliseksi yrittävät todistella.Totuuden kertominen ei ole vielä kenenkään tuomitsemista mihinkään; ei helvettiin eikä taivaaseen.
Ongelma tulee siitä, kun tämkin kansa on jo joutunut Jumalan paaduttamaksi, niin silloin ei totuutta enää siedä kuulla kuin vain ne muutamat harvat, jotka vielä totuutta elämäänsä etsivät.
Paatumksen merkkeinähän ovat nuo ihmiskäsin tehdyt jumalanhuoneet; suurista tuomiokirkoista hurmahenkisten telttamajoihin.- todentotta.
TeuvoSuni kirjoitti:
Totuuden kertominen ei ole vielä kenenkään tuomitsemista mihinkään; ei helvettiin eikä taivaaseen.
Ongelma tulee siitä, kun tämkin kansa on jo joutunut Jumalan paaduttamaksi, niin silloin ei totuutta enää siedä kuulla kuin vain ne muutamat harvat, jotka vielä totuutta elämäänsä etsivät.
Paatumksen merkkeinähän ovat nuo ihmiskäsin tehdyt jumalanhuoneet; suurista tuomiokirkoista hurmahenkisten telttamajoihin.Oliko näyssäsi maininta, että Raamattu ei olekaan totta Paavalin kirjeiden osalta?
todentotta. kirjoitti:
Oliko näyssäsi maininta, että Raamattu ei olekaan totta Paavalin kirjeiden osalta?
koko totuutta millään pystynyt antamaan. Se tapahtui Jeesuksen Hengen opetuksena seuravien vuosien aikana. Ja Paavalin kirjeiden petollisuus alkoi vahvistua jo silloin, kun kun Pyhä Henki minut seurakuntaan tammikuussa 1987 johdatti, kuten olen kirjoittanut:
Jos ajatellaan Raamatun tärkeintä opetusta siitä, miten ihminen saa
tämän maallisen vaelluksensa aikana kohdata Vapahtajansa, Jeesuksen
Kristuksen ja saada häneltä sydämeensä taivaan hääjuhliin kelpaavan hääpuvun,
Pyhän Hengen, niin Raamatun heikoin lenkki on ilman muuta lähes kaikki
apostoli Paavalin kirjeet. Joten täysin asiallinen oli apostoli Pietarin
varoitus hänen kirjeistään:
"Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän
myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti
teille kirjoittanut.
Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista.
Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja
haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia
muitakin pyhiä kirjoituksia."
Mikä mahtoi Paavalissa saada aikaan sen, että hän rakenteli sellaisia
lauseita ja oppirakennelmia, jotka vielä tänäkin päivänä mahdollistavat
väärämielisten johdattaa jopa valitut epäuskon kautta kadotukseen?
Itse näen siihen kaksi syytä. Ensiksi.
Hän saattoi kokea itsensä alkuperäisiä opetuslapsia vähäpätöisemmäksi,
johtuen siitä, että hän oli heidän vainoojansa, ja siksi joutui jopa omaa
asemaansa puolustamaan:
"Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minulle, joka olen kuin keskosena
syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin
nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."
"En minä kuitenkaan katso olevani mitenkään huonompi kuin nuo mainiot
apostolit.
Puhetaitoni on ehkä kehno, mutta tietoni ei, ja tietoni olen kaikin tavoin,
kaikissa asioissa saattanut teidän nähtäväksenne."
Toiseksi:
Juuri tästä kehnosta puhetaidosta johtuen hän pyrki osoittamaan kirjoitustaidollaan
noille "yksinkertaisille kalastajille", mikä hän on miehiään.Hän toi tämän myös
julki, kun joutui pidätetyksi:
"Kun Paavalia jo oltiin viemässä sisälle kasarmiin, hän kysyi komentajalta:
"Saanko sanoa sinulle pari sanaa?" "Puhutko sinä kreikkaa!" ihmetteli komentaja.
"Etkö siis olekaan se egyptiläinen, joka jokin aika sitten nousi kapinaan
neljäntuhannen murhamiehen kanssa ja vei heidät autiomaahan?"
Paavali vastasi: "Minä olen juutalainen, kotoisin Kilikian Tarsoksesta, jonka
kaikki varmaankin tuntevat. Pyydän sinua, salli minun puhua kansalle."
Komentaja suostui tähän. Paavali asettui portaille seisomaan ja viittasi kädellään,
ja kaikki vaikenivat. Hän alkoi puhua heille heprean kielellä:
"Veljet ja isät! Kuulkaa, mitä nyt sanon puolustuksekseni." Väkijoukko hiljeni
entisestään kuullessaan hänen puhuvan hepreaksi, ja Paavali jatkoi.
"Minä olen juutalainen. Olen syntynyt Kilikian Tarsoksessa mutta kasvanut tässä
kaupungissa. Gamalien oppilaana minut on kasvatettu isiemme ja lain kaikkien
vaatimusten mukaan. Kiivaasti minä taistelin Jumalan puolesta, juuri niin kuin
te kaikki tänään teette.
Minä olin tälle tielle lähteneiden verivihollinen ja vainosin heitä, pidätin miehiä ja
naisia ja toimitin heidät vankilaan.
Tämän voi ylipappi ja koko vanhimpien neuvosto todistaa. Heiltä sain myös valtuudet,
Damaskoksen veljille osoitetut kirjeet, kun lähdin sinne vangitsemaan siellä olevia
kristittyjä ja tuomaan heidät Jerusalemiin rangaistavaksi."
Lukekoon, ketä kiinnostaa Paavalin todistus loppuun Apt. luku 22 ja 23TeuvoSuni kirjoitti:

Lukekoon, ketä kiinnostaa Paavalin todistus loppuun Apt. luku 22 ja 23Kun Pyhä Henki oli minulla Raamatun ensimmäisen kerran kannesta kanteen
luettanut, tulin jo silloin vakuuttuneeksi siitä, että todella aiheellinen tuo apostoli
Pietarin varoitus Paavalin kirjoituksista oli. Siksi hän ei antanutkaan minun sitoa
itseäni noihin Paavalin kirjeisiin, kun vain totuutta halusin elämääni saada.
Kunhän minut sitten tammikuussa 1987 viideksi vuodeksi luterilaiseen seurakuntaan
johdatti, niin täysin rinnoin todesta sen otin. Ja niinpä minä lähes joka sunnuntai
olin kirkon penkissä kuuntelemassa pappien saarnoja, ja kun vuoden kuluttua Pyhän
Hengen sain, sain myös Hengen silmin ja korvin niitä kuunnella ja päivä päivältä sain
tulla entistä vakuuttunemmaksi siitä, että juuri Paavalin kirjeilla tämä kansa on eksytetty.
Tosin pari kertaa sain kuulla ahtaasta portista ja ahtaasta ovesta. Toisen papin mukaan
ahdas portti on hautausmaan portti ja toisen papin mukaan ahdas ovi on kirkon ovi.
Ja siinä kaikki ihmisen pelastukseen liittyvästä tärkeimmästä prosessista.
Ja nyt nämä neljä vuotta tämän sekalaisen nettiseurakunnan keskellä ovat vain
vahvistaneet tämän asian täysin varmaksi, sillä niin usein täällä väärämielisyyteen
johdetut Paavalin kirjeillä väärämielisyyttään oikemieliseksi yrittävät todistella.
Ja syntisyttäänkin juuri Paavalin kirjeillä itsestään selväksi asiaksi todistelevat,
jos kerran pyhä Paavalikin, niin miksi emme siis mekin:
"Tiedän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.
Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä
en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti"
En lähestulkoonkaan kritisoi Paavalin kaikkia kirjoituksia. Mutta joukossa on sellaista,
mikä on ristiriidassa Jeesuksen ja alkuperäisten opetuslasten opetusten kanssa. Jopa
Paavalin omienkin kirjoitustensan kanssa.- todentotta.
TeuvoSuni kirjoitti:
koko totuutta millään pystynyt antamaan. Se tapahtui Jeesuksen Hengen opetuksena seuravien vuosien aikana. Ja Paavalin kirjeiden petollisuus alkoi vahvistua jo silloin, kun kun Pyhä Henki minut seurakuntaan tammikuussa 1987 johdatti, kuten olen kirjoittanut:
Jos ajatellaan Raamatun tärkeintä opetusta siitä, miten ihminen saa
tämän maallisen vaelluksensa aikana kohdata Vapahtajansa, Jeesuksen
Kristuksen ja saada häneltä sydämeensä taivaan hääjuhliin kelpaavan hääpuvun,
Pyhän Hengen, niin Raamatun heikoin lenkki on ilman muuta lähes kaikki
apostoli Paavalin kirjeet. Joten täysin asiallinen oli apostoli Pietarin
varoitus hänen kirjeistään:
"Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän
myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti
teille kirjoittanut.
Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista.
Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja
haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia
muitakin pyhiä kirjoituksia."
Mikä mahtoi Paavalissa saada aikaan sen, että hän rakenteli sellaisia
lauseita ja oppirakennelmia, jotka vielä tänäkin päivänä mahdollistavat
väärämielisten johdattaa jopa valitut epäuskon kautta kadotukseen?
Itse näen siihen kaksi syytä. Ensiksi.
Hän saattoi kokea itsensä alkuperäisiä opetuslapsia vähäpätöisemmäksi,
johtuen siitä, että hän oli heidän vainoojansa, ja siksi joutui jopa omaa
asemaansa puolustamaan:
"Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minulle, joka olen kuin keskosena
syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin
nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."
"En minä kuitenkaan katso olevani mitenkään huonompi kuin nuo mainiot
apostolit.
Puhetaitoni on ehkä kehno, mutta tietoni ei, ja tietoni olen kaikin tavoin,
kaikissa asioissa saattanut teidän nähtäväksenne."
Toiseksi:
Juuri tästä kehnosta puhetaidosta johtuen hän pyrki osoittamaan kirjoitustaidollaan
noille "yksinkertaisille kalastajille", mikä hän on miehiään.Hän toi tämän myös
julki, kun joutui pidätetyksi:
"Kun Paavalia jo oltiin viemässä sisälle kasarmiin, hän kysyi komentajalta:
"Saanko sanoa sinulle pari sanaa?" "Puhutko sinä kreikkaa!" ihmetteli komentaja.
"Etkö siis olekaan se egyptiläinen, joka jokin aika sitten nousi kapinaan
neljäntuhannen murhamiehen kanssa ja vei heidät autiomaahan?"
Paavali vastasi: "Minä olen juutalainen, kotoisin Kilikian Tarsoksesta, jonka
kaikki varmaankin tuntevat. Pyydän sinua, salli minun puhua kansalle."
Komentaja suostui tähän. Paavali asettui portaille seisomaan ja viittasi kädellään,
ja kaikki vaikenivat. Hän alkoi puhua heille heprean kielellä:
"Veljet ja isät! Kuulkaa, mitä nyt sanon puolustuksekseni." Väkijoukko hiljeni
entisestään kuullessaan hänen puhuvan hepreaksi, ja Paavali jatkoi.
"Minä olen juutalainen. Olen syntynyt Kilikian Tarsoksessa mutta kasvanut tässä
kaupungissa. Gamalien oppilaana minut on kasvatettu isiemme ja lain kaikkien
vaatimusten mukaan. Kiivaasti minä taistelin Jumalan puolesta, juuri niin kuin
te kaikki tänään teette.
Minä olin tälle tielle lähteneiden verivihollinen ja vainosin heitä, pidätin miehiä ja
naisia ja toimitin heidät vankilaan.
Tämän voi ylipappi ja koko vanhimpien neuvosto todistaa. Heiltä sain myös valtuudet,
Damaskoksen veljille osoitetut kirjeet, kun lähdin sinne vangitsemaan siellä olevia
kristittyjä ja tuomaan heidät Jerusalemiin rangaistavaksi."
Lukekoon, ketä kiinnostaa Paavalin todistus loppuun Apt. luku 22 ja 23Kyllä se on niin, että Pyhä Henki kertoo totuuden ja vain totuuden. Raamattu on Pyhän Hengen, ei Saatanan sanomaa. Asioista ei kannata tehdä pienessä ihmismielessä liian monimutkaisia. Raamattua ei pidä alkaa referoimaan, eikä uudelleen kirjoittamaan. Jumalan Pyhä Henki on täydellinen Totuus. Ihmisen tulkinta ei sitä ole. Mutta jos antaa mielelleen vallan, joutuu muiden henkien johdatettavaksi.
En suosittele sinulle enkä kenellekään heittäytymistä kaikkitietäväksi. Myöskään mainitsemistasi Raamatunlausekoteloista ei kannata tukea mielipiteilleen hakea. Niin muuten sinä itse monesti tulet tehneeksi. Joskus on paikallaan itsetutkiskelu yksinäisyydessä. Oma ymmärrys kirkastuu silloin ja Pyhä Henki saa tilaa johdattaa ihmistä. Väkisen sitä ei tehdä, mutta nöyryys on eduksi.
Sen vielä sanon, että RAAMATUN MUKAAN ei Jumala ole uhrannut Saatanalle yhtään mitään. Hänen ei tarvitse, koska Hän on ja on aina ollut Kaikkivaltias, kaiken yläpuolella. Muut väitteet ovat ihmisoppeja. Anna Pyhän Hengen johtaa, niin hyvä tulee. Tämä tästä aiheesta. todentotta. kirjoitti:
Kyllä se on niin, että Pyhä Henki kertoo totuuden ja vain totuuden. Raamattu on Pyhän Hengen, ei Saatanan sanomaa. Asioista ei kannata tehdä pienessä ihmismielessä liian monimutkaisia. Raamattua ei pidä alkaa referoimaan, eikä uudelleen kirjoittamaan. Jumalan Pyhä Henki on täydellinen Totuus. Ihmisen tulkinta ei sitä ole. Mutta jos antaa mielelleen vallan, joutuu muiden henkien johdatettavaksi.
En suosittele sinulle enkä kenellekään heittäytymistä kaikkitietäväksi. Myöskään mainitsemistasi Raamatunlausekoteloista ei kannata tukea mielipiteilleen hakea. Niin muuten sinä itse monesti tulet tehneeksi. Joskus on paikallaan itsetutkiskelu yksinäisyydessä. Oma ymmärrys kirkastuu silloin ja Pyhä Henki saa tilaa johdattaa ihmistä. Väkisen sitä ei tehdä, mutta nöyryys on eduksi.
Sen vielä sanon, että RAAMATUN MUKAAN ei Jumala ole uhrannut Saatanalle yhtään mitään. Hänen ei tarvitse, koska Hän on ja on aina ollut Kaikkivaltias, kaiken yläpuolella. Muut väitteet ovat ihmisoppeja. Anna Pyhän Hengen johtaa, niin hyvä tulee. Tämä tästä aiheesta.ei Saatanan valheen hengen sanomaa olisi, ei sen toiseksi viimeisellä sivulla olisi tätäkään ilmoitusta:
"Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epöäjumalien palvelijat, ja kaikki JOTKA RAKASTAVAT VALHETTA ja noudattavat sitä."
Ja Jeesuksen nimessä hän kaltaisesi ovat Raamatun valheista itselleen uskonsa vääntäneet, koska tuomionkin kuullessaan alkava vielä puolustuspuheensa:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois
minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Jos Saatana ei olisi minustakaan Jeesuksen veren lunastusmaksua saanut, olisin tänäkin päivänä kaltaisesi tyekopyhä. Edelleen Saatanan valheista tekopyhyyden säteilyä saava.- todentotta.
TeuvoSuni kirjoitti:
ei Saatanan valheen hengen sanomaa olisi, ei sen toiseksi viimeisellä sivulla olisi tätäkään ilmoitusta:
"Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epöäjumalien palvelijat, ja kaikki JOTKA RAKASTAVAT VALHETTA ja noudattavat sitä."
Ja Jeesuksen nimessä hän kaltaisesi ovat Raamatun valheista itselleen uskonsa vääntäneet, koska tuomionkin kuullessaan alkava vielä puolustuspuheensa:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois
minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Jos Saatana ei olisi minustakaan Jeesuksen veren lunastusmaksua saanut, olisin tänäkin päivänä kaltaisesi tyekopyhä. Edelleen Saatanan valheista tekopyhyyden säteilyä saava.Väität suoraan Raamattua valheeksi.
Jos Raamatussa TeuvoSuniKäyttäjän viestit25.1.2010 22:11
ei Saatanan valheen hengen sanomaa olisi, ei sen toiseksi viimeisellä sivulla olisi tätäkään ilmoitusta:
"Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epöäjumalien palvelijat, ja kaikki JOTKA RAKASTAVAT VALHETTA ja noudattavat sitä."
Ja Jeesuksen nimessä hän kaltaisesi ovat Raamatun valheista .....
Siis RAAMATUN VALHEISTA!!! Nyt tuskin kenellekään jäi epäselväksi, MINKÄ HENGEN johdattama sinä olet! todentotta. kirjoitti:
Väität suoraan Raamattua valheeksi.
Jos Raamatussa TeuvoSuniKäyttäjän viestit25.1.2010 22:11
ei Saatanan valheen hengen sanomaa olisi, ei sen toiseksi viimeisellä sivulla olisi tätäkään ilmoitusta:
"Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epöäjumalien palvelijat, ja kaikki JOTKA RAKASTAVAT VALHETTA ja noudattavat sitä."
Ja Jeesuksen nimessä hän kaltaisesi ovat Raamatun valheista .....
Siis RAAMATUN VALHEISTA!!! Nyt tuskin kenellekään jäi epäselväksi, MINKÄ HENGEN johdattama sinä olet!on jo heti siitä lähtien, kun tänne tulin, ollut kaikille totuudesta luopuneille, Saatanan valheen hengen tekopyhittämille ja Jumalan paaduttamille ollut Saatanan henki.
Eikä tämä ole varmastikaan jäänyt yhdellekään väärämieliselle epäselväksi.
Näin siis kaikki Raamattuun kirjoitetut Saatanan petolliset tunnusteotkin ovat sinulle ja kaltaisillesi Jumalan ihania tekoja.
- minkä tähden?
Kyllä Jumalan Henki silloin sinulle puhuikin ja sanoi, että RAAMATTU ON TOTTA!
Miksi sinä et ole kuitenkaan uskonut tuota näkyä, vaan hyökkäät täällä Raamatun sanaa vastaan?
Se henki joka sinulle tänä päivänä puhuu ei ole enää Jumalan Henki. Etkö huomaa kuka vierelläsi seisoo? Miksi et koettele tuota henkeä Raamatun sanalla?Jos et Raamatun totuudesta löydä kuin vain Kaikkivaltiaan Jumalan, hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja heidän yhteisen Pyhän eli Totuuden Hengen.
Etkä lainkaan tämän maailman jumalaa, Saatana, hänen Antikristus-poikaansa ja heidän yhteistä valheen ja vääryyden henkeä.
Vaikka ne ovat mukana Raamatun kolmannelta sivulta alkaen toiseksi viimeiselle sivulle saakka.- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
Jos et Raamatun totuudesta löydä kuin vain Kaikkivaltiaan Jumalan, hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja heidän yhteisen Pyhän eli Totuuden Hengen.
Etkä lainkaan tämän maailman jumalaa, Saatana, hänen Antikristus-poikaansa ja heidän yhteistä valheen ja vääryyden henkeä.
Vaikka ne ovat mukana Raamatun kolmannelta sivulta alkaen toiseksi viimeiselle sivulle saakka.Niinkö sanot? Että Raamattu ei olekkaan totta vaan valhetta? Väitätkö että Raamatussa on valhetta?
Jos sanot, että Raamattuun on syötetty valhetta, silloin et enää usko tuota Jumalan sinulle antamaa näkyä. Minä kyllä uskon, että tuo näkysi oli todellakin Jumalan Hengen antama näky. Tässä näyssäsi oli eräs hyvin tärkeä kohta:
"Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt."
Mutta nyt sinä kirjoitat täällä Raamattu palstalla, että Raamatussa on valhetta. Miksi näin väität?
Jos väität, että Raamatussa on valhetta, et enää voi uskoa omaan näkyysi Raamatun totuudesta. Etkö huomaa mitään ristiriitaa omassa näyssäsi ja täällä esittämissäsi väitteissä?
Minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA! Miksi sinä et enää usko Teuvo? minkä tähden? kirjoitti:
Niinkö sanot? Että Raamattu ei olekkaan totta vaan valhetta? Väitätkö että Raamatussa on valhetta?
Jos sanot, että Raamattuun on syötetty valhetta, silloin et enää usko tuota Jumalan sinulle antamaa näkyä. Minä kyllä uskon, että tuo näkysi oli todellakin Jumalan Hengen antama näky. Tässä näyssäsi oli eräs hyvin tärkeä kohta:
"Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt."
Mutta nyt sinä kirjoitat täällä Raamattu palstalla, että Raamatussa on valhetta. Miksi näin väität?
Jos väität, että Raamatussa on valhetta, et enää voi uskoa omaan näkyysi Raamatun totuudesta. Etkö huomaa mitään ristiriitaa omassa näyssäsi ja täällä esittämissäsi väitteissä?
Minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA! Miksi sinä et enää usko Teuvo?Jumalan rakkauteen liittyvänä totuutena:
"Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia
tunnusekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen,
koska he eivät ole uskoneet totuuteen, joka olisi pelastanut heidät.
Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat
tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen, vaan ovat valinneet vääryyden."
Ja eikö se raju eksytys, jossa sinäkin olet, olekaan eksytystä vaan Jumalan suurta rakkautta, joka Paavalin mukaan uskoo kaiken?- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
Jumalan rakkauteen liittyvänä totuutena:
"Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia
tunnusekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen,
koska he eivät ole uskoneet totuuteen, joka olisi pelastanut heidät.
Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat
tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen, vaan ovat valinneet vääryyden."
Ja eikö se raju eksytys, jossa sinäkin olet, olekaan eksytystä vaan Jumalan suurta rakkautta, joka Paavalin mukaan uskoo kaiken?Väitätkö?: Raamatun sana on rajua eksytystä.
Väitätkö?: Olen rajussa eksytyksessä, koska minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA! minkä tähden? kirjoitti:
Väitätkö?: Raamatun sana on rajua eksytystä.
Väitätkö?: Olen rajussa eksytyksessä, koska minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA!ja sinäkin olet todistuksena väitteelleni, josta Jeesuskin näin selvästi sanoo:
"Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytyvän
iankaikkisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta.
Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
En minä ole ihmisten kiitosten tarpeessa. Minä tunnen teidät:
teissä ei ole rakkautta Jumalaan.
Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan.
Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä
olette vastaanottavaisia.
Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne
ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ainoalta Jumalalta."- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
ja sinäkin olet todistuksena väitteelleni, josta Jeesuskin näin selvästi sanoo:
"Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytyvän
iankaikkisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta.
Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
En minä ole ihmisten kiitosten tarpeessa. Minä tunnen teidät:
teissä ei ole rakkautta Jumalaan.
Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan.
Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä
olette vastaanottavaisia.
Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne
ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ainoalta Jumalalta."Miksi ylipäänsä lainaat kirjoituksiisi Raamatun lauseita, kun kuitenkin sanot, että Raamattu on rajua eksytystä?
Jos Raamattu on mielestäsi rajua eksytystä, etkö näe ristiriitaa siinä, että lainaat kirjoituksiisi lauseita Raamatusta?
Voi Teuvo sinua, olet pahemmin eksynyt kuin luulinkaan!!! Etkä enää taida uskoa näkyysi, jossa Jumala sinulle selvästi ilmoitti, että RAAMATTU ON TOTTA!
Olet pahasti ristiriidassa sanomisissasi. minkä tähden? kirjoitti:
Miksi ylipäänsä lainaat kirjoituksiisi Raamatun lauseita, kun kuitenkin sanot, että Raamattu on rajua eksytystä?
Jos Raamattu on mielestäsi rajua eksytystä, etkö näe ristiriitaa siinä, että lainaat kirjoituksiisi lauseita Raamatusta?
Voi Teuvo sinua, olet pahemmin eksynyt kuin luulinkaan!!! Etkä enää taida uskoa näkyysi, jossa Jumala sinulle selvästi ilmoitti, että RAAMATTU ON TOTTA!
Olet pahasti ristiriidassa sanomisissasi.miksi tämäkään ei ole sinulle eksytystä, vaikka Raamattu tämän näin selvästi kertoo:
"Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen
ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa."
Ja kenelle Jumala uskoo vihansa julistamisen? Tietenkin hänen itsensä
valitsemille ja kouluttamille sotureille:
"Minä Herra, olen antanut käskyn sotureille, jotka ovat minulle pyhitetyt,
vihani aseiksi olen kutsunut omat sankarini. Minun mahtini on heidän
ylpeytenään."
"Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa ihmisten säikähtämättä? Tapahtuuko
kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta?
Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen,
profeetoille.
Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala puhuu, kuka ei julistaisi."
Ja kun oikea profeetta ärjyy, häntä pidetäänkin Saatanan profeettana,
ja hänen kohtalonsa on sukupolvesta toiseen samanlainen:
"Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota,
ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden."
Kaupunginportin kokoukset ovat vaihtuneet tässäkin maassa Suomi24
uskontekeskusteluihin, ja tilanne jatkuu samanlaisena. Vääriä profeettoja
pidetään oikeina profeettoina, koska heidän sanomastaan puuttuu Jumalan
viha, jota yksikään väärämiellinen ei siedä kuulla. Eivätkä he tätäkään
todeksi usko:
"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa,
mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä
ohdakkeista viikunoita.
Hyvä puu tekee hyviä ( totuuden ) hedelmiä, huono puu ( valheen ) kelvottomia
hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee hyvää ( totuuden ) hedelmää, kaadetaan ja heitetään
tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
Rakastavan lyönnitkin ovat rakkautta, vihamiehen suudelma pelkkää vihaa."
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan.
Sinne pääsee se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun
luotani, vääryydentekijät."
Siksi tänäkin päivänä:
"Parempi nuhdella avoimesti kuin vaieta rakkauden nimissä.
Koska:
"Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kuin
hopeasilaus saviastian pinnassa on mairea puhe häijyn ihmisen suussa.
Vihamiehesi voi puhua mielin kielin, mutta sisimmässään hän hautoo pahaa.
Älä usko hänen lipeviä sanojaan, hänen sydämessään on seitsemän petosta.
Hän kätkee vihansa kavalasti, mutta hänen pahuutensa tulee kaikkien tietoon."
Valitettavasti miljardien ihmisten kohdalla vain liian myöhään - viimeisellä tuomiolla.
Ja nuo seitsemän petosta ovat ne Saatanan seitsemän vieläkin pahempaa henkeä.- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
miksi tämäkään ei ole sinulle eksytystä, vaikka Raamattu tämän näin selvästi kertoo:

Ja nuo seitsemän petosta ovat ne Saatanan seitsemän vieläkin pahempaa henkeä.Ristiriita on sinun sydämessäsi Teuvo! Sinä lainaat Raamattua kirjoituksissasi ja kuitenkin väität että Raamattu on rajua eksytystä.
Meillä on yksi oleellinen ero uskonvaelluksessamme:
Minä uskon että Raamattu on totta!
Sinä uskot että Raamattu on valhetta!
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. minkä tähden? kirjoitti:
Ristiriita on sinun sydämessäsi Teuvo! Sinä lainaat Raamattua kirjoituksissasi ja kuitenkin väität että Raamattu on rajua eksytystä.
Meillä on yksi oleellinen ero uskonvaelluksessamme:
Minä uskon että Raamattu on totta!
Sinä uskot että Raamattu on valhetta!
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.olet ottanut todesta tämän Paavalin ilmoituksen:
"En tee sitä hyvää mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo."
Mutta hylännyt nämä paavalin ilmoitukset:
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
olet ottanut todesta tämän Paavalin ilmoituksen:
"En tee sitä hyvää mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo."
Mutta hylännyt nämä paavalin ilmoitukset:
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."Miksi ajattelet, että olisin hylännyt nuo Paavalin ilmoitukset?
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."
vastaan: en ole niitä hylännyt!
Miksi sinä olet hylännyt Jumalalta saamasi näyn? Jumala ilmoitti sinulle Teuvo: RAAMATTU ON TOTTA!
Minä en ole koskaan saanut Jumalalta noin ihmeellistä näkyä Raamatun totuudesta, kuin sinun näkysi oli, mutta silti minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA!
Miksi hylkäsit Jumalan ilmoituksen? minkä tähden? kirjoitti:
Miksi ajattelet, että olisin hylännyt nuo Paavalin ilmoitukset?
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."
vastaan: en ole niitä hylännyt!
Miksi sinä olet hylännyt Jumalalta saamasi näyn? Jumala ilmoitti sinulle Teuvo: RAAMATTU ON TOTTA!
Minä en ole koskaan saanut Jumalalta noin ihmeellistä näkyä Raamatun totuudesta, kuin sinun näkysi oli, mutta silti minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA!
Miksi hylkäsit Jumalan ilmoituksen?Ja siksi jätin luterilaisen seurakunnan 31.3.1992. Odotin vielä oikeuskanslerin päätöstä piispan kirkkolain rikkomisesta, jonka sain joulukuussa 1994.
Ja sen jälkeen Pyhä Henki luetti minulla vielä läpi niin maailman, kuin sen kirkkojenkin historian, ja 1.4.1966 kävin viemässä ja lukemassa erokirjeeni silloisen Ruukin seurakunnan kirkkoherralle, Jeesuksen ilmoittaman totuuden mukaisesti:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän
sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
Ja siksi jätin luterilaisen seurakunnan 31.3.1992. Odotin vielä oikeuskanslerin päätöstä piispan kirkkolain rikkomisesta, jonka sain joulukuussa 1994.
Ja sen jälkeen Pyhä Henki luetti minulla vielä läpi niin maailman, kuin sen kirkkojenkin historian, ja 1.4.1966 kävin viemässä ja lukemassa erokirjeeni silloisen Ruukin seurakunnan kirkkoherralle, Jeesuksen ilmoittaman totuuden mukaisesti:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän
sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."Eihän sillä olekkaan väliä mihin ihmisten tekemään kirkkoon tai seurakuntaan kuuluu, vai onko kuulumatta mihinkään. Eihän mikään ihmisten tekemä kirkko tai seurakunta ihmistä pelasta. Mutta sillä on jo väliä jos Raamatun totuuden hylkää, silloin ihminen kääntyy Jumalaa vastaan.
Et ole minulle vieläkään vastannut. Miksi et enää usko Raamatun sanaan? Miksi hylkäsit Jumalan sinulle antaman ilmoituksen: RAAMATTU ON TOTTA! Sillä Jumalan sanan sinä olet hylännyt. minkä tähden? kirjoitti:
Eihän sillä olekkaan väliä mihin ihmisten tekemään kirkkoon tai seurakuntaan kuuluu, vai onko kuulumatta mihinkään. Eihän mikään ihmisten tekemä kirkko tai seurakunta ihmistä pelasta. Mutta sillä on jo väliä jos Raamatun totuuden hylkää, silloin ihminen kääntyy Jumalaa vastaan.
Et ole minulle vieläkään vastannut. Miksi et enää usko Raamatun sanaan? Miksi hylkäsit Jumalan sinulle antaman ilmoituksen: RAAMATTU ON TOTTA! Sillä Jumalan sanan sinä olet hylännyt.Raamatun totuuden hylännyt, en olisi koskaan edes luterilaista porttoa jättänyt. Mutta Raamatun totuuden tähden se oli pakko jättää, kun Pyhän Hengen kehotus tuli.
Miksi nämä ovat sinulle Helvetin herran kutsuja:
Ensimmäisen kutsun esitti Jeesus:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan, eikä teidän sanojanne
kuunnella, lähtekää sieltä ja pyyhkikää pöly jaloistanne. Totisesti; Sodoman ja
Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki."
Toinen kutsu vuonna 56 korinttilaisille 6.Kor.14-7:1
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Kolmas kutsu vuonna 61-62 heprealaisille Hepr 23:12-14
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."
Neljäs kutsu vuonna 96 koko ihmiskunnalle Ilm.18:3-5
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."- minkä tähden?
TeuvoSuni kirjoitti:
Raamatun totuuden hylännyt, en olisi koskaan edes luterilaista porttoa jättänyt. Mutta Raamatun totuuden tähden se oli pakko jättää, kun Pyhän Hengen kehotus tuli.

pahoja tekojaan."Valtava ristiriita on sinun venkoilussasi Teuvo, niin valtava...
Nyt sinä sanot Raamattua totuudeksi ja aiemmin väitit rajuksi eksytykseksi. Sinä poimit Raamatusta sen minkä omassa viisaudessasi tahdot vastaan ottaa, ja se mikä ei sovi sinun oppiisi on sinulle saatanan valhetta.
Kiitos kuitenkin kun vastasit. Sinun henkesi on koeteltu. Eksynyt olet! Mutta tiedän että puolestasi rukoillaan.
Jätän sinut nyt "rauhaan." - puolueeton,
minkä tähden? kirjoitti:
Valtava ristiriita on sinun venkoilussasi Teuvo, niin valtava...
Nyt sinä sanot Raamattua totuudeksi ja aiemmin väitit rajuksi eksytykseksi. Sinä poimit Raamatusta sen minkä omassa viisaudessasi tahdot vastaan ottaa, ja se mikä ei sovi sinun oppiisi on sinulle saatanan valhetta.
Kiitos kuitenkin kun vastasit. Sinun henkesi on koeteltu. Eksynyt olet! Mutta tiedän että puolestasi rukoillaan.
Jätän sinut nyt "rauhaan."Raamattu on totta, kuten Teuvo todistaa.
Jumala kuitenkin on lähettänyt väkevän eksytyksen lahkojen muodossa. siihen sinäkin olet mennyt mukaan, mutta Teuvo on sen eksytyksen välttänyt, koska hän on Jumalan valittu ase.
"Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen." minkä tähden? kirjoitti:
Valtava ristiriita on sinun venkoilussasi Teuvo, niin valtava...
Nyt sinä sanot Raamattua totuudeksi ja aiemmin väitit rajuksi eksytykseksi. Sinä poimit Raamatusta sen minkä omassa viisaudessasi tahdot vastaan ottaa, ja se mikä ei sovi sinun oppiisi on sinulle saatanan valhetta.
Kiitos kuitenkin kun vastasit. Sinun henkesi on koeteltu. Eksynyt olet! Mutta tiedän että puolestasi rukoillaan.
Jätän sinut nyt "rauhaan."sillä Raamattu juuri ilmoittaaq tästä lopun ajan rajusta eksytyksestä, johon totuudesta luopunut ihmiskunta on ajautunut, kun se pitää Raamattuun kirjoitettuja Saatanan tekoja Jumalan ilmoittamina hyvinä tekoina.
Moni on joutunut - aikansa rienattuaan - täältä pois lähtemään. Nyts olisi siis sinun vuorosi kokea tämä:
"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne."puolueeton, kirjoitti:
Raamattu on totta, kuten Teuvo todistaa.
Jumala kuitenkin on lähettänyt väkevän eksytyksen lahkojen muodossa. siihen sinäkin olet mennyt mukaan, mutta Teuvo on sen eksytyksen välttänyt, koska hän on Jumalan valittu ase.
"Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."on tapahtunut juuri Paavalin sammakoiden perusteella:
"Jos kerran pyhä Paavalikaan ei tee sitä hyvää mitä tahtoo, vaan sitä pahaa, mitä ei tahdo, niin eihän Jumala voi meiltäkään muuta vaatia."- minkä tähden?
puolueeton, kirjoitti:
Raamattu on totta, kuten Teuvo todistaa.
Jumala kuitenkin on lähettänyt väkevän eksytyksen lahkojen muodossa. siihen sinäkin olet mennyt mukaan, mutta Teuvo on sen eksytyksen välttänyt, koska hän on Jumalan valittu ase.
"Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."Teuvo ei todista Raamatun totuudesta:
Ihan muistisi virkistykseksi laitan tähän mitä Teuvo vastasi minulle aiemmin, kun kysyin Teuvolta nämä kysymykset:
Väitätkö?: Raamatun sana on rajua eksytystä.
Väitätkö?: Olen rajussa eksytyksessä, koska minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA!
JaTeuvo vastasit minulle näin:
"Niin väitän
TeuvoSuni Käyttäjän viestit 26.1.2010 09:09
Vastauksia: 117 Lukukertoja: 199 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: ja sinäkin olet todistuksena väitteelleni, josta Jeesuskin näin selvästi sanoo:..."
Ei Teuvo usko Raamatun olevan totta. Hän väittää Raamatun sanan olevan rajua eksytystä! minkä tähden? kirjoitti:
Teuvo ei todista Raamatun totuudesta:
Ihan muistisi virkistykseksi laitan tähän mitä Teuvo vastasi minulle aiemmin, kun kysyin Teuvolta nämä kysymykset:
Väitätkö?: Raamatun sana on rajua eksytystä.
Väitätkö?: Olen rajussa eksytyksessä, koska minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA!
JaTeuvo vastasit minulle näin:
"Niin väitän
TeuvoSuni Käyttäjän viestit 26.1.2010 09:09
Vastauksia: 117 Lukukertoja: 199 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: ja sinäkin olet todistuksena väitteelleni, josta Jeesuskin näin selvästi sanoo:..."
Ei Teuvo usko Raamatun olevan totta. Hän väittää Raamatun sanan olevan rajua eksytystä!Minustako on raju eksytys alkanut?
Se alkoi Raamattuun kirjatuista Saatanan valheista, jotka alkoivat totuudesta luopuneit
houkutella monin verroin paremmin, kuin Kristuksen kapean tien, ahtaan portin ja ahtaan
oven kutsut, koska he uskovta että nekin ovat pyhää JUmalan sanaa, koska kerran ne on Raamattuun kirjoitettu:
"Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia
tunnusekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen,
koska he eivät ole uskoneet totuuteen, joka olisi pelastanut heidät.
Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat
tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen, vaan ovat valinneet vääryyden."
Tämän Paavalin kautta tulleen Pyhän Hengen totuuden vahvisti Kristuksen Henki myöskin
Johannekselle, kun nuo vääryyden ihmiset olivat hänet toimittaneet Patmos-saaren
vankeuteen, pois seurakunnan keskeltä, siltä totuutta vaatimasta:
"Minä veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva
estävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut
Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."
Ja tällainen oli tuon Paavalin kautta tulleen viestin todistus Johannekselle annettuna,
jossa Kristukselle kihlatusta morsiamesta oli tullut jo Totuuden Hengestä osattomien
pappien portto:
"Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen
valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat
Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta
alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."
Ja kaiken tämän Saatana saa tehdä kaikessa rauhassa totuudesta luopuneiden ihmisten
keskuudessa - Jumalan ilmoituksen mukaan:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös
yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka, kun Jumalan sanat toteutuvat.
Nainen, jonka näit on se suuri kaupunki, joka hallitsee maailman kaikkia hallitsijoita."
Ja tuo suuri kaupunki on Vatikaani:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat seurakuntia, ja iljetykset Saatanan synagogia eli temppeleitä, kirkkoja, rukoushuoneita
ja jopa telttamajoja, joissa rajua eksytystä pidetään voimassa siihen hetkeen sakka, kun
ihmiskunnan tuho alkaa juuri näistä ihmiskäsin tehdyistä jumalanhuoneista:
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä,
mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia" eli totuutta.- kristitty, kirj.
minkä tähden? kirjoitti:
Teuvo ei todista Raamatun totuudesta:
Ihan muistisi virkistykseksi laitan tähän mitä Teuvo vastasi minulle aiemmin, kun kysyin Teuvolta nämä kysymykset:
Väitätkö?: Raamatun sana on rajua eksytystä.
Väitätkö?: Olen rajussa eksytyksessä, koska minä uskon, että RAAMATTU ON TOTTA!
JaTeuvo vastasit minulle näin:
"Niin väitän
TeuvoSuni Käyttäjän viestit 26.1.2010 09:09
Vastauksia: 117 Lukukertoja: 199 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: ja sinäkin olet todistuksena väitteelleni, josta Jeesuskin näin selvästi sanoo:..."
Ei Teuvo usko Raamatun olevan totta. Hän väittää Raamatun sanan olevan rajua eksytystä!Kyllä Teuvo sanoo, että Raamattu on totta.
Mutta sinä olet valheen hengen oma.
Saitko muuten tuon kiemurtelevan valheen hengen jonkin lahkon uudestikasteessa vai kätten päällepanossa suoraan lihasta lihaan hipaisussa? kristitty, kirj. kirjoitti:
Kyllä Teuvo sanoo, että Raamattu on totta.
Mutta sinä olet valheen hengen oma.
Saitko muuten tuon kiemurtelevan valheen hengen jonkin lahkon uudestikasteessa vai kätten päällepanossa suoraan lihasta lihaan hipaisussa?Saatanan veren voima siirtyy vain lihan koskettaessa lihaa, toisin kuin Kristuksen Henki.
- huomannut
TeuvoSuni kirjoitti:
Saatanan veren voima siirtyy vain lihan koskettaessa lihaa, toisin kuin Kristuksen Henki.
Saatanan hurmahengethän painaa uhria otsasta veden alle,kun saavat saaliikseen lahkolaiskasteessa. Käsi koskettaa otsaan. Samoin henkiparantajilla, kun ne tönäisee otsasta selälleen päin.
huomannut kirjoitti:
Saatanan hurmahengethän painaa uhria otsasta veden alle,kun saavat saaliikseen lahkolaiskasteessa. Käsi koskettaa otsaan. Samoin henkiparantajilla, kun ne tönäisee otsasta selälleen päin.
Siksi Paavali vielä vähän ennen kuolemaansa Rooman vankeudesta Timoteukselle kirjoitti:
"Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten synteihin Säilytä itsesi puhtaana."
Sama on totta toisinpäin:
"Harkitse kenen käsien alle pääsi työnnä, koska et tiedä minkä hengen sieltä elämäsi matkakumppaniksi saat."
Tuossa rituaalissa Saatana sitoo ihmisten synnit toisiinsa. Vaikka Timoteus oli synneistä vapaaksi päässyt, Pyhän Hengen saanut, ei hän käsiensä päälle panemisella olisi Saatanan henkeä kehenkään siirtänyt. Mutta jostakin olisi saataanut Saatanan henki siirtyä häneen. Siksi tuo Paavalin varoitus.- lukenut.
TeuvoSuni kirjoitti:
Siksi Paavali vielä vähän ennen kuolemaansa Rooman vankeudesta Timoteukselle kirjoitti:
"Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten synteihin Säilytä itsesi puhtaana."
Sama on totta toisinpäin:
"Harkitse kenen käsien alle pääsi työnnä, koska et tiedä minkä hengen sieltä elämäsi matkakumppaniksi saat."
Tuossa rituaalissa Saatana sitoo ihmisten synnit toisiinsa. Vaikka Timoteus oli synneistä vapaaksi päässyt, Pyhän Hengen saanut, ei hän käsiensä päälle panemisella olisi Saatanan henkeä kehenkään siirtänyt. Mutta jostakin olisi saataanut Saatanan henki siirtyä häneen. Siksi tuo Paavalin varoitus.Kerran täällä oli kirjoitus,jonka mukaan lahkosaarnaaja oli kierrellyt kouluissa ja yrittänyt laittaa käsiään lapsien päähän. Tapahtuman nähnyt uskovainen oli nähnyt näyn, että tuon saarnamiehen sisällä oli käärmeen mallinen henki.
lukenut. kirjoitti:
Kerran täällä oli kirjoitus,jonka mukaan lahkosaarnaaja oli kierrellyt kouluissa ja yrittänyt laittaa käsiään lapsien päähän. Tapahtuman nähnyt uskovainen oli nähnyt näyn, että tuon saarnamiehen sisällä oli käärmeen mallinen henki.
Siksi tälläkin palstalle ilmestynyt hurmahenkinen Iso Lapis - Jukka Lappalainen, ikioman Kulmakivenseurakuntansa johtaja - yritti suurella innolla saada minut tulemaan luokseen Lahteen,
juuri tuota riruaalia varten.
Mutta ei onnistunut, ja vähin äänin häipyi sinne, mistä oli tullutkin.- lukenut.
TeuvoSuni kirjoitti:
Siksi tälläkin palstalle ilmestynyt hurmahenkinen Iso Lapis - Jukka Lappalainen, ikioman Kulmakivenseurakuntansa johtaja - yritti suurella innolla saada minut tulemaan luokseen Lahteen,
juuri tuota riruaalia varten.
Mutta ei onnistunut, ja vähin äänin häipyi sinne, mistä oli tullutkin.Jouduin kerran sellaiseen tilanteeseen, jossa oli läsnä noita uudestikastettuja hurmahenkiä,niin he ehdottivat, että otetaan toisiamme kädestä kiinni ja muodestetaan sellainen rukouspiiri. Silloin sisälläni ollut Pyhä Henki varoitti ja kielsi jyrkästi tarttumasta hurmahenkistä kädestä kiinni. Enkä koskenut heihin.
lukenut. kirjoitti:
Jouduin kerran sellaiseen tilanteeseen, jossa oli läsnä noita uudestikastettuja hurmahenkiä,niin he ehdottivat, että otetaan toisiamme kädestä kiinni ja muodestetaan sellainen rukouspiiri. Silloin sisälläni ollut Pyhä Henki varoitti ja kielsi jyrkästi tarttumasta hurmahenkistä kädestä kiinni. Enkä koskenut heihin.
Silloin kun joku ihminen Jumalan valittu on, ja on täällä maailmassa epäuskoisten joukossa, eikä itsekään vielä totuudesta mitään tiedä, niin kuitenkin Jumala jo tässä vaiheessa pystyy omansa varjelemaan niin, ettei Paha saa otetta.
Tuo käsien kautta tuleva lihan viettelys on monelle niin houkutteleva, ettei heille tule edes mieleen, minkälainen Saatanan ansa siihen on kätketty.- lukenut.
TeuvoSuni kirjoitti:
Silloin kun joku ihminen Jumalan valittu on, ja on täällä maailmassa epäuskoisten joukossa, eikä itsekään vielä totuudesta mitään tiedä, niin kuitenkin Jumala jo tässä vaiheessa pystyy omansa varjelemaan niin, ettei Paha saa otetta.
Tuo käsien kautta tuleva lihan viettelys on monelle niin houkutteleva, ettei heille tule edes mieleen, minkälainen Saatanan ansa siihen on kätketty.Olen TV:stä katsellet uskonnollisia ohjelmia, joissa saarnaajan käsistä lähtee henkiä ja voimaa, jolla ne kaataa toisiaan seläälleenkin, liikuttelee esineitä ja nostaa vaikka ihmisen jonkin verran hieman maasta ilmaan. Jotain pimeyden hengenvoimiahan ne on, joita ne käyttää.
lukenut. kirjoitti:
Olen TV:stä katsellet uskonnollisia ohjelmia, joissa saarnaajan käsistä lähtee henkiä ja voimaa, jolla ne kaataa toisiaan seläälleenkin, liikuttelee esineitä ja nostaa vaikka ihmisen jonkin verran hieman maasta ilmaan. Jotain pimeyden hengenvoimiahan ne on, joita ne käyttää.
Minua huolestuttaa sekin, miten tämä lasten vienti porttopppien käsien alle on saavuttanut suuren suosion, kun koulunsa aloittavat viedään suurin joukoin tähän saatanalliseen rituaaliin, kun ihmisparat uskovat, että siinä lapsi nyt viedään Jeesuksen siunattavaksi.
Tämäkin kuuluu siihen Raamatun ilmoittamaan isiltä perittyyn tyhjänpäiväiseen elämään, johon kuuluvat myöskin: koti, uskonto ja isänmaa.- lukenut.
TeuvoSuni kirjoitti:
Minua huolestuttaa sekin, miten tämä lasten vienti porttopppien käsien alle on saavuttanut suuren suosion, kun koulunsa aloittavat viedään suurin joukoin tähän saatanalliseen rituaaliin, kun ihmisparat uskovat, että siinä lapsi nyt viedään Jeesuksen siunattavaksi.
Tämäkin kuuluu siihen Raamatun ilmoittamaan isiltä perittyyn tyhjänpäiväiseen elämään, johon kuuluvat myöskin: koti, uskonto ja isänmaa.Kirkoissa ja lahkoissa vielä toistellaan, että nyt ollaan erityisesti "Elävän Jumalan kasvojen edessä"; vaikka kyllähän ihminen on vaikka metsässä yksin liikkuessaan koko ajan "Elävän Jumalan kasvojen edessä". Jumala näkee ja kuulee kaiken jatkuvasti. Ei ihminen voi piiloutua minnekään, missä ei Jumalaa olisi. Eikö olisi parempi opettaa, että ihminen on jatkuvasti arjen keskellä "Elävän Jumalan kasvojen edessä" ja tulisi elää sen mukaisesti peljäten ja rakastaen Herraa. Jumalaa ei voi mennä johonkin määrättyyn paikkaan ja rakennukseen tapaamaan.
lukenut. kirjoitti:
Kirkoissa ja lahkoissa vielä toistellaan, että nyt ollaan erityisesti "Elävän Jumalan kasvojen edessä"; vaikka kyllähän ihminen on vaikka metsässä yksin liikkuessaan koko ajan "Elävän Jumalan kasvojen edessä". Jumala näkee ja kuulee kaiken jatkuvasti. Ei ihminen voi piiloutua minnekään, missä ei Jumalaa olisi. Eikö olisi parempi opettaa, että ihminen on jatkuvasti arjen keskellä "Elävän Jumalan kasvojen edessä" ja tulisi elää sen mukaisesti peljäten ja rakastaen Herraa. Jumalaa ei voi mennä johonkin määrättyyn paikkaan ja rakennukseen tapaamaan.
Juuri noin pitäisi ihimisille opettaa ja noin pitäisi ihmisten toimia. Mutta kun Saatanalla oli silloin ja on tänääkin valtava kiire, niin se suurena tämän maailmanasa rakastajana sai kuin saikin ihmiset uskomaan, ettei Jumala ole huoneitytansa hylännyt, vaan on siellä tänäkin päivänä omien pappiensa kautta ihmisiä omakseen ottamassa.
Ja todella harva enää uskoo näin selviä Raamatun ilmoituksia noiden huoneitten todellisesta jumalasta, Saatanasta:
"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty
sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin
kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.
Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon
teille, että ette te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu
olkoon hän, joka tulee Herran nimessä."
Ja tänä päivänä ovat kaikki Herran nimessä, hänen Henkensä kanssa tälläkin
palstalla kirottuja sunilaisia, vaikka totuus ei teidän kenenkään keskellä ole
koskaan ennen ollut niin lähellä, kuin se tänä päivänä on.
Vuonna 70 Jumala todella poisti lopullisesti kaikki maailman temppelit
omasta käytöstään ja todistukseksi antoi roomalaisten tuhota
oman rakkaan temppelinsäkin niin perusteellisesti, että Jeesuksen
ennustus sen kohtalosta täydellisesti tuhoutui: "Tähän ei jää kiveä kiven päälle:"
Ja Jeesuksen ennustus perustui Jumalan profeetoille antamaan ennustukseen:
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa
vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.
Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi
vihollisen käsiin palatsit ja muurit.
Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki.
Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan,
yhdessä ne sortuivat."
Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:
"Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa.
Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen,
että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden,
he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt
harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin
eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."
Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla
hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi,
sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo.
Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin ne, jotka kumarsivat, Saatanan
pettämät antikristukset: paavit, piispa, patriarkat, papit, metropoliitat, saarnaajat,
evankelistat, julistustyöntekijät, kaatajat jne..
Pyhän Hengen kutsuma Paavalikin kaiken tämän tietoonsa sai, kun tästäkin
totuudesta näin selvästi kirjoitti:
"Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen
pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa
meidän puolestamme."
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."- LIIC
lukenut. kirjoitti:
Kirkoissa ja lahkoissa vielä toistellaan, että nyt ollaan erityisesti "Elävän Jumalan kasvojen edessä"; vaikka kyllähän ihminen on vaikka metsässä yksin liikkuessaan koko ajan "Elävän Jumalan kasvojen edessä". Jumala näkee ja kuulee kaiken jatkuvasti. Ei ihminen voi piiloutua minnekään, missä ei Jumalaa olisi. Eikö olisi parempi opettaa, että ihminen on jatkuvasti arjen keskellä "Elävän Jumalan kasvojen edessä" ja tulisi elää sen mukaisesti peljäten ja rakastaen Herraa. Jumalaa ei voi mennä johonkin määrättyyn paikkaan ja rakennukseen tapaamaan.
Mutta kun ihminen on uskoton.
- ei ole helppo!
LIIC kirjoitti:
Mutta kun ihminen on uskoton.
Sanot edellä totuuden itsestäsi ja kukapa muu sen niin hyvin tuntisi:
>> Saatanalla oli silloin ja on tänääkin valtava kiire, niin se suurena tämän maailmanasa rakastajana sai kuin saikin ihmiset uskomaan, ettei Jumala ole huoneitytansa hylännyt, vaan on siellä tänäkin päivänä omien pappiensa kautta ihmisiä omakseen ottamassa. - selvää pränttiä,
ei ole helppo! kirjoitti:
Sanot edellä totuuden itsestäsi ja kukapa muu sen niin hyvin tuntisi:
>> Saatanalla oli silloin ja on tänääkin valtava kiire, niin se suurena tämän maailmanasa rakastajana sai kuin saikin ihmiset uskomaan, ettei Jumala ole huoneitytansa hylännyt, vaan on siellä tänäkin päivänä omien pappiensa kautta ihmisiä omakseen ottamassa.Ei se Teuvon tuoma totuus siitä poistu, vaikka hänen tänne kirjoittamansa tekstit saisitkin poistettu.
Eihän missään Raamatussa sanota, että Jumala odottelisi ihmisiä jossakin tietyssä rakennuksessa ja siellä pitäisi käsiä ojennella ihmisiä kohti. ei ole helppo! kirjoitti:
Sanot edellä totuuden itsestäsi ja kukapa muu sen niin hyvin tuntisi:
>> Saatanalla oli silloin ja on tänääkin valtava kiire, niin se suurena tämän maailmanasa rakastajana sai kuin saikin ihmiset uskomaan, ettei Jumala ole huoneitytansa hylännyt, vaan on siellä tänäkin päivänä omien pappiensa kautta ihmisiä omakseen ottamassa.Toiveesi on Saatanan suurin toive: Totuutta ei ole, kun se on poissa väärämielisten silmistä.
selvää pränttiä, kirjoitti:
Ei se Teuvon tuoma totuus siitä poistu, vaikka hänen tänne kirjoittamansa tekstit saisitkin poistettu.
Eihän missään Raamatussa sanota, että Jumala odottelisi ihmisiä jossakin tietyssä rakennuksessa ja siellä pitäisi käsiä ojennella ihmisiä kohti.Onhan Raamatun ilmoitukset selvääkin selvempiä siitä, kenen halussa tässä lopun ajassa nuo jumanhuoneet ovat.
Mutta eiväthän sitä hirsisilmäiset ja huppupäiset totuudesta luopuneet, Saatanan tekopyhittämät ja Jumalan paaduttamat tule huomaamaan ennen kuin vasta viimeisellä tuomiolla.
- tarkkaavainen 2
kysyä Damaskon tiellä: ""Herra, kuka sinä olet?"
ja miten Luukas jatkuvasti Hengessä todistaa, että kyseessä oli Jeesus Kristus, joka ilmestyi Paavalille todistukseksi siitä, että kuolleista ylösnoussut Herra elää?
Sinun Lappeenrannan kokemukseesi jää suuri MUTTA, koska hän, joka ilmestyi ei millään tavalla ilmoittanut, kuten Paavalille Jeesus ilmoitti: Minä olen Jeesus!
Siinä on iso ero ja siinä vielä suurempi ero, ettei kirjoitukissasi kirkastu Jumalan kuolleista herättämä, ylösnoussut Jeesus Kristus, vaan saatana,,,saatana,,,saatana ja taas vain saatana.- Ei kestänyt mies
Ei kestänyt mies henkivaltojen kosketuksessa, vaan otti vastaan kaiken karvoineen ja luineen. Ei ymmärrä hitustakaan koettelemisesta Raamatun tarkoittamalla tavalla, vaan meni ja kysyi vaimoltaan. Kuinka naurettavaa!
Ehkä hän oli helppo tapaus, kun tausta oli pehmitetty lapsuudesta lähtien okkulttisten valokiila-näkyjen kanssa. Muistuttaa erittäin paljon William Branhamin elämän vaiheita. Valokiila-näky nostettiin Teuvonkin mieleen uudestaan, kun hänelle ”tehtävä annettiin.” Kuinka herttaista!
Kirkossa tullut pieni taivasreissu on varsin tavallinen paranormaalien ilmiöiden kentässä, mitä jonkun verran entisenä okkultistina tätä aluetta tunnen. Uskonnolliseen ihmiseen tällainen näky kyllä uppoaa päähän kuin koivuhalko. Sunia oli siihenkin henkivalloista valmistettu, kun kaikki, jopa lapsuudessa opitut iltarukouksetkin karsittiin:
>>>jotka nekin otettiin pois vähän yli kaksi vuotta aikaisemmin tuota kerrottua Jumalan ilmestymistä. Joten sydän oli puhdistettu puhtaaksi kaikista uskon käsityksistä.>Raamattua täysin tuntemattoman ihmisen, joka siihen päivään
saakka olin elänyt 40 vuotta Jumalan vihan alla, enkä Raamattua edes kertaakaan
ollut läpi lukenut, muutaman kerran alusta muutaman sivun lukenut, - yxz
Ei kestänyt mies kirjoitti:

ollut läpi lukenut, muutaman kerran alusta muutaman sivun lukenut,Päivän teksti
Psalmit 119
97 Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin. [Ps. 1:2]
98 Sinun käskysi ovat alati ohjeenani, ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi. - totuus vapauttaa
Ei kestänyt mies kirjoitti:
Ei kestänyt mies henkivaltojen kosketuksessa, vaan otti vastaan kaiken karvoineen ja luineen. Ei ymmärrä hitustakaan koettelemisesta Raamatun tarkoittamalla tavalla, vaan meni ja kysyi vaimoltaan. Kuinka naurettavaa!
Ehkä hän oli helppo tapaus, kun tausta oli pehmitetty lapsuudesta lähtien okkulttisten valokiila-näkyjen kanssa. Muistuttaa erittäin paljon William Branhamin elämän vaiheita. Valokiila-näky nostettiin Teuvonkin mieleen uudestaan, kun hänelle ”tehtävä annettiin.” Kuinka herttaista!
Kirkossa tullut pieni taivasreissu on varsin tavallinen paranormaalien ilmiöiden kentässä, mitä jonkun verran entisenä okkultistina tätä aluetta tunnen. Uskonnolliseen ihmiseen tällainen näky kyllä uppoaa päähän kuin koivuhalko. Sunia oli siihenkin henkivalloista valmistettu, kun kaikki, jopa lapsuudessa opitut iltarukouksetkin karsittiin:
>>>jotka nekin otettiin pois vähän yli kaksi vuotta aikaisemmin tuota kerrottua Jumalan ilmestymistä. Joten sydän oli puhdistettu puhtaaksi kaikista uskon käsityksistä.>Raamattua täysin tuntemattoman ihmisen, joka siihen päivään
saakka olin elänyt 40 vuotta Jumalan vihan alla, enkä Raamattua edes kertaakaan
ollut läpi lukenut, muutaman kerran alusta muutaman sivun lukenut,Teuvon tuoma totuuden sana on saanut kaltaisesi okkultistit hänen peräänsä, rienaaman Jumalan sanan totuutta:
----
"Lisäksi oudot puheet muka Jumalan vihasta ihmisen syntymätaustan vuoksi herättää vähintäinkin epäilyä."
------
Ef. 2:3
joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme VIHAN LAPSIA NIINKUIN MUUTKIN; ilmestynyt henki. Ei hänkään sanonut olevansa Jeesus Kristus, ja kuitenkin Pietari, sinne johdatettuna hänet oikeassa Hengessä Kristuksen kutsumaksi todisti. Ja hieman hidasälyinen kalastaja kun oli, niin vasta Corneliuksen kodissa hän lopullisesti tämänkin tajusi:
"Nyt minöä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa."totuus vapauttaa kirjoitti:
Teuvon tuoma totuuden sana on saanut kaltaisesi okkultistit hänen peräänsä, rienaaman Jumalan sanan totuutta:
----
"Lisäksi oudot puheet muka Jumalan vihasta ihmisen syntymätaustan vuoksi herättää vähintäinkin epäilyä."
------
Ef. 2:3
joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme VIHAN LAPSIA NIINKUIN MUUTKIN;tuli sinun viestisi, kun sain kokea, etten aivan yksin täällä Jeesuksen valittu ole. Vaikka sinä et ole vielä rohjennut tulla omalla nimelläsi valoon.
Ei kestänyt mies kirjoitti:
Ei kestänyt mies henkivaltojen kosketuksessa, vaan otti vastaan kaiken karvoineen ja luineen. Ei ymmärrä hitustakaan koettelemisesta Raamatun tarkoittamalla tavalla, vaan meni ja kysyi vaimoltaan. Kuinka naurettavaa!
Ehkä hän oli helppo tapaus, kun tausta oli pehmitetty lapsuudesta lähtien okkulttisten valokiila-näkyjen kanssa. Muistuttaa erittäin paljon William Branhamin elämän vaiheita. Valokiila-näky nostettiin Teuvonkin mieleen uudestaan, kun hänelle ”tehtävä annettiin.” Kuinka herttaista!
Kirkossa tullut pieni taivasreissu on varsin tavallinen paranormaalien ilmiöiden kentässä, mitä jonkun verran entisenä okkultistina tätä aluetta tunnen. Uskonnolliseen ihmiseen tällainen näky kyllä uppoaa päähän kuin koivuhalko. Sunia oli siihenkin henkivalloista valmistettu, kun kaikki, jopa lapsuudessa opitut iltarukouksetkin karsittiin:
>>>jotka nekin otettiin pois vähän yli kaksi vuotta aikaisemmin tuota kerrottua Jumalan ilmestymistä. Joten sydän oli puhdistettu puhtaaksi kaikista uskon käsityksistä.>Raamattua täysin tuntemattoman ihmisen, joka siihen päivään
saakka olin elänyt 40 vuotta Jumalan vihan alla, enkä Raamattua edes kertaakaan
ollut läpi lukenut, muutaman kerran alusta muutaman sivun lukenut,"Minä olen puhunut profeetoille, minä olen antanut heille näkyjä,
he ovat puhuneet vertauskuvin ja ilmoittaneet minun tahtoni."
"Minä Herra, olen antanut käskyn sotureille, jotka ovat minulle pyhitetyt,
vihani aseiksi olen kutsunut omat sankarini. Minun mahtini on heidän
ylpeytenään."
Ja tätä ylpeilemisen aihetta, et sinäkään Jumalan paaduttama, millään kykene minulta pois riistämään.yxz kirjoitti:
Päivän teksti
Psalmit 119
97 Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin. [Ps. 1:2]
98 Sinun käskysi ovat alati ohjeenani, ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.vaikka vihollisia on "kuin hiekkaa meren rannalla."
"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne."- koteloton
TeuvoSuni kirjoitti:
"Minä olen puhunut profeetoille, minä olen antanut heille näkyjä,
he ovat puhuneet vertauskuvin ja ilmoittaneet minun tahtoni."
"Minä Herra, olen antanut käskyn sotureille, jotka ovat minulle pyhitetyt,
vihani aseiksi olen kutsunut omat sankarini. Minun mahtini on heidän
ylpeytenään."
Ja tätä ylpeilemisen aihetta, et sinäkään Jumalan paaduttama, millään kykene minulta pois riistämään.Ja niin otit sinäkin käyttöön pilkkaamasi Raamatunlausekotelot. Varo mitä kirjoitat koska okkultistisen oppisi mukaan Raamatussa on valheita.
koteloton kirjoitti:
Ja niin otit sinäkin käyttöön pilkkaamasi Raamatunlausekotelot. Varo mitä kirjoitat koska okkultistisen oppisi mukaan Raamatussa on valheita.
kaikki ne valheet, joila Saatana on kaikki totuudesta luopuneet ihmiset omakseen saanut, koska nämä ihmisparat pitävät valheitakin Jumalan totuutena.
- joka heikentää
TeuvoSuni kirjoitti:
ilmestynyt henki. Ei hänkään sanonut olevansa Jeesus Kristus, ja kuitenkin Pietari, sinne johdatettuna hänet oikeassa Hengessä Kristuksen kutsumaksi todisti. Ja hieman hidasälyinen kalastaja kun oli, niin vasta Corneliuksen kodissa hän lopullisesti tämänkin tajusi:
"Nyt minöä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa."omaa uskottavuuttaan. Se antaa sunilaisille puuttuvan ymmärryksen tilalle hengellisiä lihaksia pullistelemista varten.
Teuvo-reppanaa ei tarvitse ihmetellä, että hän otti vastaan käärmehengen. Olihan hän jotakin erityistä kovasti pyydellyt eikä ollut ketään tervehenkistä uskovaa lähettyvillä opastamaan. Puhumattakaan koettelemisesta.
Nyt on harhaisella pöyhkeilevällä Sunilla varaa jopa Pietarin hengenlahjojen vähättelyyn. Pietari oli juuri se, joka näki noita Simonin sydämeen eikä rukoillut hänen puolestaan.
Raamatun kertomuksessa Apt. 8. luvussa Filippus saarnasi Jeesuksesta Kristuksesta, ja teki tunnustekoja.
7 ”Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.”
Kuitenkin ihmetyttää mikä opetus tässä kertomuksessa on, kun ” Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui.” Silti Filippus kastoi ’paikallisen Sunin’, noita Simonin, joka teeskenteli käännynnäistä eikä ajanut tästä pois noituuden henkeä ja saattanut parannuksentekoon.
Nykyisin tarvitaan kipeästi hengentuntemisen armolahjaa, sillä sitä tarvitaan varjelevana tekijänä lopun aikana.
Jos Suni kohtaisi sellaisen Jumalan miehen, Pietarin kaltaisen, ajaisi tämä Sunista pois saastaisen Kristusta pilkkaavan hengen ja sanoisi:
Apt 8: 22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. 23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." joka heikentää kirjoitti:
omaa uskottavuuttaan. Se antaa sunilaisille puuttuvan ymmärryksen tilalle hengellisiä lihaksia pullistelemista varten.
Teuvo-reppanaa ei tarvitse ihmetellä, että hän otti vastaan käärmehengen. Olihan hän jotakin erityistä kovasti pyydellyt eikä ollut ketään tervehenkistä uskovaa lähettyvillä opastamaan. Puhumattakaan koettelemisesta.
Nyt on harhaisella pöyhkeilevällä Sunilla varaa jopa Pietarin hengenlahjojen vähättelyyn. Pietari oli juuri se, joka näki noita Simonin sydämeen eikä rukoillut hänen puolestaan.
Raamatun kertomuksessa Apt. 8. luvussa Filippus saarnasi Jeesuksesta Kristuksesta, ja teki tunnustekoja.
7 ”Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.”
Kuitenkin ihmetyttää mikä opetus tässä kertomuksessa on, kun ” Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui.” Silti Filippus kastoi ’paikallisen Sunin’, noita Simonin, joka teeskenteli käännynnäistä eikä ajanut tästä pois noituuden henkeä ja saattanut parannuksentekoon.
Nykyisin tarvitaan kipeästi hengentuntemisen armolahjaa, sillä sitä tarvitaan varjelevana tekijänä lopun aikana.
Jos Suni kohtaisi sellaisen Jumalan miehen, Pietarin kaltaisen, ajaisi tämä Sunista pois saastaisen Kristusta pilkkaavan hengen ja sanoisi:
Apt 8: 22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. 23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."eli Saatanan henki ole sinullekaan ilmestyessään sanonut Saatanan henki olevansa.
Mistä olisi pitkälti yli 20 vuotta sitten löytänyt tervehenkisen uskovan, kun koko maailma oli jo vuonna 1985 ollut 1895 vuotta Pahan eli Saatanan vallassa?
Ja kaiken lisäksi Jumal on kieltänyt luottamasta ihmisiin:
"Näin sanoo Herra: - Kirottu on se mies (ja nainenkin), joka turvaa
ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies (ja nainenkin),
jonka sydän luopuu Herrasta.
Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa,
suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."
Jumalan siunaus tuli juuri siksi osakseni, koska luotin häneen:
"Siunattu on se mies (ja nainenkin), joka luottaa Herraa ja panee
turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää jelteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.
Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa!
Kuka sen tuntee? Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän
salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan,
miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät."
Ja kenelle Ju8mala on paljon antanut, kuten minullekin on antanut, niin:
"Kenelle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan."- Iso Lapis
TeuvoSuni kirjoitti:
eli Saatanan henki ole sinullekaan ilmestyessään sanonut Saatanan henki olevansa.

"Kenelle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan."Ai että Jumala sinulle antaa, onko Jeesuksesta tullut sinulle KOMPASTUSKIVI ja LOUKKAUSKALLIO.
????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????? - ,
koteloton kirjoitti:
Ja niin otit sinäkin käyttöön pilkkaamasi Raamatunlausekotelot. Varo mitä kirjoitat koska okkultistisen oppisi mukaan Raamatussa on valheita.
TS,lle on käynyt vanhanaikaisesti.
- koko maailma
Iso Lapis kirjoitti:
Ai että Jumala sinulle antaa, onko Jeesuksesta tullut sinulle KOMPASTUSKIVI ja LOUKKAUSKALLIO.
?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????koko maailma joutui olemaan 1900 pitkää vuotta pahan vallassa. Ei ollut ihmisillä toivoa, ei lohtua, ei mitään valon pilkahdusta, kunnes......
Maailma SAI LOPULTA VALITUN! Maailma sai Teuvo Sunin! Tuliko hänestä samalla jumala?
Riennä nyt Teuvo maailmaan viemään sunilaisuuden ilosanomaa. Älä hukkaa enää minuuttiakaan roikkumalla tällä foorumilla. Kiirehdi murheisten luo, vie sunilaisuuden viesti, julista se katoilta. Kerro kuinka kaikki ihmiset ovat paadutettuja, mutta ei suinkaan ”Pahan” toimesta, se vain antaa jotakin lausekoteloita! (heh heh)
Äläkä siitä välitä, vaikket ymmärrä yhtään mitään muuta kuin lausekoteloista. Kun ihmisellä on tyhjä pää, saa henkiopas paremmin sanottavansa ilmoille.
Ei haittaa vaikka olet kuin Sananlaskuissa:
18:7 ”Oma suu on tyhmälle turmioksi ja omat huulet ansaksi hänelle itselleen”
Sananlaskut
21:20 "Kalliita aarteita ja öljyä on viisaan majassa, mutta tyhmä ihminen syö suuhunsa sellaiset."
Sillä sinähän olet tullut todistamaan, että olet valittu, ainoa maailmassa! Sitä ilmoitusta älä koskaan väsy julistamasta, mutta painu muualle täältä. Ja näet ympärilläsi miljoonittain vain riemusta hyppiviä ihmisiä, jotka pyyhkivät ilonkyyneleitä silmistään, kun saavat nähdä Teuvon, valitun!
LOL
. - Saagapolku
TeuvoSuni kirjoitti:
eli Saatanan henki ole sinullekaan ilmestyessään sanonut Saatanan henki olevansa.
Mistä olisi pitkälti yli 20 vuotta sitten löytänyt tervehenkisen uskovan, kun koko maailma oli jo vuonna 1985 ollut 1895 vuotta Pahan eli Saatanan vallassa?
Ja kaiken lisäksi Jumal on kieltänyt luottamasta ihmisiin:
"Näin sanoo Herra: - Kirottu on se mies (ja nainenkin), joka turvaa
ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies (ja nainenkin),
jonka sydän luopuu Herrasta.
Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa,
suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."
Jumalan siunaus tuli juuri siksi osakseni, koska luotin häneen:
"Siunattu on se mies (ja nainenkin), joka luottaa Herraa ja panee
turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää jelteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.
Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa!
Kuka sen tuntee? Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän
salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan,
miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät."
Ja kenelle Ju8mala on paljon antanut, kuten minullekin on antanut, niin:
"Kenelle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan."Tervehdys Teuvo,
oletko jo lukenut tämän ?
http://www.adonai.fi/185
Minusta hyvin kaunis tarina.
Mitä mieltä olet ? , kirjoitti:
TS,lle on käynyt vanhanaikaisesti.
"Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi:
"Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet."
Uudeksi tekeminen on Pyhän Hengen palauttamista, siihen alkuperäiseen Jeesuksen opettamaan vanhaan uskoon, jota ei mitkään porttoseurakunat ole omiin vaatimuksiinsa peukaloineet.Iso Lapis kirjoitti:
Ai että Jumala sinulle antaa, onko Jeesuksesta tullut sinulle KOMPASTUSKIVI ja LOUKKAUSKALLIO.
?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????ei tätä olisi koskaan elämässäni tapahtunut:
"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen."
Se on se ahdas portti sellainen paikka, jossa jokainen valittu tähän kiveen kaatuu ja ruhjoutuu. Ja väärämieliset, jotka eivät siitä sisään pääse, saavat kokea viimeisellä tuomiolla sen, miten tuo kivi heidät murskaa.Saagapolku kirjoitti:
Tervehdys Teuvo,
oletko jo lukenut tämän ?
http://www.adonai.fi/185
Minusta hyvin kaunis tarina.
Mitä mieltä olet ?Jos ei Saatanan henkivallat osaisi kauniita houkutuksia ihmislle antaa, ei tämä maailma heidän vallassa olisikaan.
Se on Saatanan ja hänen avaruuden henkivaltojen että ihmiskunta, kaikki totuudesta luopuneet, pitävät pahutta hyvänä ja hyvyyttä pahana.
Oletko lukenut täältä sen kirjoituksen, miten Pyhä Henki paljasti nämä ufot ja humanoidit Saatanan avaruuden henkivalloiksi?- todentotta.
TeuvoSuni kirjoitti:
ei tätä olisi koskaan elämässäni tapahtunut:
"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen."
Se on se ahdas portti sellainen paikka, jossa jokainen valittu tähän kiveen kaatuu ja ruhjoutuu. Ja väärämieliset, jotka eivät siitä sisään pääse, saavat kokea viimeisellä tuomiolla sen, miten tuo kivi heidät murskaa.Näennäisesti esität nöyrää, mutta aina viestiesi lopussa paljastuu oikea luonteesi. Se on itsekeskeisyyden luonne. Olet mielestäsi jotain erinomaisempaa kuin muut ovat.
Raamatunlausekotelosta on tullut jo taakka itsellesi, koska toisaalla sanot nähneesi että RAAMATTU ON TOTTA, toisaalla väärennät Raamatun sanaa. koko maailma kirjoitti:
koko maailma joutui olemaan 1900 pitkää vuotta pahan vallassa. Ei ollut ihmisillä toivoa, ei lohtua, ei mitään valon pilkahdusta, kunnes......
Maailma SAI LOPULTA VALITUN! Maailma sai Teuvo Sunin! Tuliko hänestä samalla jumala?
Riennä nyt Teuvo maailmaan viemään sunilaisuuden ilosanomaa. Älä hukkaa enää minuuttiakaan roikkumalla tällä foorumilla. Kiirehdi murheisten luo, vie sunilaisuuden viesti, julista se katoilta. Kerro kuinka kaikki ihmiset ovat paadutettuja, mutta ei suinkaan ”Pahan” toimesta, se vain antaa jotakin lausekoteloita! (heh heh)
Äläkä siitä välitä, vaikket ymmärrä yhtään mitään muuta kuin lausekoteloista. Kun ihmisellä on tyhjä pää, saa henkiopas paremmin sanottavansa ilmoille.
Ei haittaa vaikka olet kuin Sananlaskuissa:
18:7 ”Oma suu on tyhmälle turmioksi ja omat huulet ansaksi hänelle itselleen”
Sananlaskut
21:20 "Kalliita aarteita ja öljyä on viisaan majassa, mutta tyhmä ihminen syö suuhunsa sellaiset."
Sillä sinähän olet tullut todistamaan, että olet valittu, ainoa maailmassa! Sitä ilmoitusta älä koskaan väsy julistamasta, mutta painu muualle täältä. Ja näet ympärilläsi miljoonittain vain riemusta hyppiviä ihmisiä, jotka pyyhkivät ilonkyyneleitä silmistään, kun saavat nähdä Teuvon, valitun!
LOL
.missä seurakunnassa sinulle on kerrottu se totuus, että joka ainut ihmiskäsin tehty jumalanhuone tässä maailmassa, on Saatanan pystyttämä? Ja siksi, että niissä hänelle uskolliset porttopait pitävät tätä lopun ajan rajua eksytystä voimassa loppuun saakka.
Siihen hetkeen, kun Jumala nämä kaikki joukkoineen tuhoaa.- kolomenolla
TeuvoSuni kirjoitti:
Jos ei Saatanan henkivallat osaisi kauniita houkutuksia ihmislle antaa, ei tämä maailma heidän vallassa olisikaan.
Se on Saatanan ja hänen avaruuden henkivaltojen että ihmiskunta, kaikki totuudesta luopuneet, pitävät pahutta hyvänä ja hyvyyttä pahana.
Oletko lukenut täältä sen kirjoituksen, miten Pyhä Henki paljasti nämä ufot ja humanoidit Saatanan avaruuden henkivalloiksi?Eihän tuo ole sen kummempaa kuin sinun omat harhanäkysi. Samanlaista hallusinaatiota ja yhtä valheellista.
todentotta. kirjoitti:
Näennäisesti esität nöyrää, mutta aina viestiesi lopussa paljastuu oikea luonteesi. Se on itsekeskeisyyden luonne. Olet mielestäsi jotain erinomaisempaa kuin muut ovat.
Raamatunlausekotelosta on tullut jo taakka itsellesi, koska toisaalla sanot nähneesi että RAAMATTU ON TOTTA, toisaalla väärennät Raamatun sanaa.totuuden hylänneille, Saatanan tekopyhittämille ja JUmalan paaduttamille, tämä on ihmisen itsekeskeisyyden huippu:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,
mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani
johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Älä minua siitä syystä, kun et itse ole lähtenyt Jumalan tahdon mukaiselle tielle, että olisit kenties saanut kokea saman, minkä minäkin, ja opetuslapset ennen minua.kolomenolla kirjoitti:
Eihän tuo ole sen kummempaa kuin sinun omat harhanäkysi. Samanlaista hallusinaatiota ja yhtä valheellista.
Jumalan tahdon mukaiselle tielle lähtenyt, olisit saattanut kenties kokea saman kuin minäkin, etkä olisi enää kolome nolla, vai kololleko olet aina menossa?
- Saagapolku
TeuvoSuni kirjoitti:
Jos ei Saatanan henkivallat osaisi kauniita houkutuksia ihmislle antaa, ei tämä maailma heidän vallassa olisikaan.
Se on Saatanan ja hänen avaruuden henkivaltojen että ihmiskunta, kaikki totuudesta luopuneet, pitävät pahutta hyvänä ja hyvyyttä pahana.
Oletko lukenut täältä sen kirjoituksen, miten Pyhä Henki paljasti nämä ufot ja humanoidit Saatanan avaruuden henkivalloiksi?En siä en ole lukenut.
Luitko ton aiemman ?
Mitä mieltä olet ? - qwert.
Saagapolku kirjoitti:
En siä en ole lukenut.
Luitko ton aiemman ?
Mitä mieltä olet ?äiti ammat ja muut hindujumalat, joita palvot
Saagapolku kirjoitti:
En siä en ole lukenut.
Luitko ton aiemman ?
Mitä mieltä olet ?"Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen."
Tässä se ufojen ja humanoidien paljastuminen Saatanan avaruuden henkivalloiksi on:
1960-luvulla, kun minulla ei ollut harmainta aavistustakaan Raamatun totuudesta, uskoin vahvasti, että ufot ja humanoidit ovat todellisuutta, vaikka työssäni tutka-asemalla sain 25 vuotta seurata maamme ilmatilaa, eikä kertaakaan sellaista kohdetta ilmaantunut, jonka olisi voinut tulkita ufoksi (lentäväksi lautaseksi). Näin tämä asia vähitellen menetti merkityksen ja mielenkiinnon elämässäni.
Kristuksen ilmestyessä elämääni, tuli tämäkin asia uudelleen tutkittavaksi. Nyt Totuuden Hengen antaman tiedon pohjalta. Asian päätteeksi hän sitten antoi tämän ilmestyksen. Kirjoitin sen muistiin, kuten olen vuoden 1991 alusta lähtien tehnyt, kun Pyhä Henki päiväkirjan pitämiseen kehotuksen antoi.
En ajatellutkaan saattaa tätä julkisuuteen, koska lehdet eivät kirjoituksiani julkaise. Kävi kuitenkin niin, että parin viikon kuluttua tästä sain tietää ruukkilaisen miehen tehneen itsemurhan. Tällaiseen epätoivoiseen tekoon hänet oli johdattanut se, että hän oli kokenut humanoidien uhkailuja.
Tästä rohkaistuneena lähetin tämän paikallislehti Siikajokilaaksoon, joka SRK:n uhkauksista huolimatta tämän julkaisi. Ilmeisesti siksi, että nyt voitiin lukijoille osoittaa Teuvo Sunin lopullisesti seonneen.
Lauantai-iltana, 14.1.1995, olin tavanomaisella juoksulenkillä. Tullessani erään peltoaukeaman reunasta kohoavaan loivaan ylämäkeen, kävi ylläni voimakas, pehmeä humahdus, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Juoksin vielä muutaman askeleen ja huomasin, että tie veikin valtavan aluksen sisälle. Jatkoin matkaa edessä olevaa, oikealle kaartuvaa käytävää pitkin. Käytävän seinät oli päällystetty tummilla, neliön muotoisilla laatoilla, joiden yläreunassa, käytävän molemmin puolin oli leveä valovyö.
Käytävä kaartui alaspäin,enkä osaa sanoa, kuinka kauan sitä pitkin juoksin. Lopulta se päättyi, ja edessäni seisoi kolme pienikokoista humanoidia. Pysähdyin. Nämä lähestyivät minua. käsissään kapeaa valokiilaa lähettävät lamput. En tuntenut minkäänlaista pelkoa, mutta juuri kun he olivat tarttumassa minuun, tuli mieleeni voimakkaasti sanat: "Jeesuksen Kristuksen nimessä, häipykää!" En ehtinyt tätä edes ääneen lausua, kun oliot olivat poissa, samoin alus. Jatkoin matkaani turvallisen tunteen vallassa lähes samasta paikasta mistä ilmestys oli alkanut.
Eivät nämä maailmanhistoriassa mitään uutta ole. Ne vain lisääntyvät lopun lähestyessä, kuten kaikki muutkin eksytykset, joiden perässä jo valittujakin viedään harhaan, joten tähän kaksi Raamatun todistusta tästä samasta asiasta:
"Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista lähtien pitänyt salaisuutenaan.
Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan"
"Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.
Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan HENKIVALTOJA JA VOIMIA VASTAAN, TÄMÄN PIMEYDEN MAAILMAN HALLITSIJOITA JA AVARUUDEN PAHOJA HENKIÄ VASTAAN."- todentotta.
TeuvoSuni kirjoitti:
totuuden hylänneille, Saatanan tekopyhittämille ja JUmalan paaduttamille, tämä on ihmisen itsekeskeisyyden huippu:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,
mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani
johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Älä minua siitä syystä, kun et itse ole lähtenyt Jumalan tahdon mukaiselle tielle, että olisit kenties saanut kokea saman, minkä minäkin, ja opetuslapset ennen minua.Kuulut samaan sarjaan niiden kanssa, jotka kuvittelevat olevansa Napoleoneja, Aleksanteri Suuria tai Kleopartoja. Sinä vain kuvittelet itsesi Jeremiaksi ja hänen kokemustaan matkit.
Miksi väärennät Raamattua? Eikö Raamattu olekaan totta enää?
Joksikin aikaa jätän sinut kalistelemaan raamatunsanakoteloasi itsesi kanssa. Lottoarvonnan tavoin sieltä tipahtaa käteesi milloin mikäkin pallo. qwert. kirjoitti:
äiti ammat ja muut hindujumalat, joita palvot
sen orja hän on.
Eihän yksikään totuudesta luopunut, Saatanan tekopyhittämä ja Jumalan paaduttama kykene lähtemään pois seurakunnastaan, vaikka näin selvät ovat Jumalan kutsut:
Ensimmäisen kutsun esitti Jeesus:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan, eikä teidän sanojanne
kuunnella, lähtekää sieltä ja pyyhkikää pöly jaloistanne. Totisesti; Sodoman ja
Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki."
Toinen kutsu vuonna 56 korinttilaisille 6.Kor.14-7:1
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Kolmas kutsu vuonna 61-62 heprealaisille Hepr 23:12-14
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."
Neljäs kutsu vuonna 96 koko ihmiskunnalle Ilm.18:3-5
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."
Tuo Jeesuksen kehotus on tuonut jokaiselle väärämieliselle suuren helpotuksen, koska luulevat olevansa jumalanlapsia, kun heidät kaikissa porttoseurakunnissa otetaan iloiten vastaan.todentotta. kirjoitti:
Kuulut samaan sarjaan niiden kanssa, jotka kuvittelevat olevansa Napoleoneja, Aleksanteri Suuria tai Kleopartoja. Sinä vain kuvittelet itsesi Jeremiaksi ja hänen kokemustaan matkit.
Miksi väärennät Raamattua? Eikö Raamattu olekaan totta enää?
Joksikin aikaa jätän sinut kalistelemaan raamatunsanakoteloasi itsesi kanssa. Lottoarvonnan tavoin sieltä tipahtaa käteesi milloin mikäkin pallo.joka kaikessa Jumalaa matkii. Jos ei olisi sitä sinunkin kohdalla tehnyt, et Jumalan paaduttama olisikaan.
Sinä nautit tästä Paavalin ilosanomasta:
"En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo."
Mutta inhoat tätä Paavalin sanomaa, koska tähän parannukseen et enää pysty:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra,
ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän
tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän hengen ja kaiken muun.
Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä,
hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivä Jumalaa ja kenties
hapuillen löytäisivät hänet.
Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme liikumme ja olemme.
Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'
Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi olisi samankaltainen
kuin kulta hopea tai kuin kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia
ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään parannuksen."
Johon vain valitut pystyvät, sillä yksikään väärämielinen ei pysty jättämään ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä,
kirkkojaan ja rukoushuoneitaan, vaikka Jumala heitä sieltä näin vahvasti pois kutsuu:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä,
mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin
Jumala on sanonut: - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän
Jumalansa ja he minun kansani Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen niin otan
teidät vastaan ja olen olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra,
Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta
ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein pyhimpään eläinten verta,
näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella. Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä ole täällä
pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
Tässä olivat ne kolme Paavalin kautta tullutta Pyhän Hengen ilmoitusta, joita ei ainutkaan Jumalan
paaduttama kanna raamatunlausekotelossaan, koska juuri nämä kuvottavat väärämielisiä mutta ei oikeamielisiä.
Ja tähän liittyy myös tämä Ilmestyskirjan ilmoitus koko ihmiskunnalle:
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman
kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet
hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."- Miksi koko maailman
TeuvoSuni kirjoitti:
"Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen."
Tässä se ufojen ja humanoidien paljastuminen Saatanan avaruuden henkivalloiksi on:
1960-luvulla, kun minulla ei ollut harmainta aavistustakaan Raamatun totuudesta, uskoin vahvasti, että ufot ja humanoidit ovat todellisuutta, vaikka työssäni tutka-asemalla sain 25 vuotta seurata maamme ilmatilaa, eikä kertaakaan sellaista kohdetta ilmaantunut, jonka olisi voinut tulkita ufoksi (lentäväksi lautaseksi). Näin tämä asia vähitellen menetti merkityksen ja mielenkiinnon elämässäni.
Kristuksen ilmestyessä elämääni, tuli tämäkin asia uudelleen tutkittavaksi. Nyt Totuuden Hengen antaman tiedon pohjalta. Asian päätteeksi hän sitten antoi tämän ilmestyksen. Kirjoitin sen muistiin, kuten olen vuoden 1991 alusta lähtien tehnyt, kun Pyhä Henki päiväkirjan pitämiseen kehotuksen antoi.
En ajatellutkaan saattaa tätä julkisuuteen, koska lehdet eivät kirjoituksiani julkaise. Kävi kuitenkin niin, että parin viikon kuluttua tästä sain tietää ruukkilaisen miehen tehneen itsemurhan. Tällaiseen epätoivoiseen tekoon hänet oli johdattanut se, että hän oli kokenut humanoidien uhkailuja.
Tästä rohkaistuneena lähetin tämän paikallislehti Siikajokilaaksoon, joka SRK:n uhkauksista huolimatta tämän julkaisi. Ilmeisesti siksi, että nyt voitiin lukijoille osoittaa Teuvo Sunin lopullisesti seonneen.
Lauantai-iltana, 14.1.1995, olin tavanomaisella juoksulenkillä. Tullessani erään peltoaukeaman reunasta kohoavaan loivaan ylämäkeen, kävi ylläni voimakas, pehmeä humahdus, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Juoksin vielä muutaman askeleen ja huomasin, että tie veikin valtavan aluksen sisälle. Jatkoin matkaa edessä olevaa, oikealle kaartuvaa käytävää pitkin. Käytävän seinät oli päällystetty tummilla, neliön muotoisilla laatoilla, joiden yläreunassa, käytävän molemmin puolin oli leveä valovyö.
Käytävä kaartui alaspäin,enkä osaa sanoa, kuinka kauan sitä pitkin juoksin. Lopulta se päättyi, ja edessäni seisoi kolme pienikokoista humanoidia. Pysähdyin. Nämä lähestyivät minua. käsissään kapeaa valokiilaa lähettävät lamput. En tuntenut minkäänlaista pelkoa, mutta juuri kun he olivat tarttumassa minuun, tuli mieleeni voimakkaasti sanat: "Jeesuksen Kristuksen nimessä, häipykää!" En ehtinyt tätä edes ääneen lausua, kun oliot olivat poissa, samoin alus. Jatkoin matkaani turvallisen tunteen vallassa lähes samasta paikasta mistä ilmestys oli alkanut.
Eivät nämä maailmanhistoriassa mitään uutta ole. Ne vain lisääntyvät lopun lähestyessä, kuten kaikki muutkin eksytykset, joiden perässä jo valittujakin viedään harhaan, joten tähän kaksi Raamatun todistusta tästä samasta asiasta:
"Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista lähtien pitänyt salaisuutenaan.
Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan"
"Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.
Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan HENKIVALTOJA JA VOIMIA VASTAAN, TÄMÄN PIMEYDEN MAAILMAN HALLITSIJOITA JA AVARUUDEN PAHOJA HENKIÄ VASTAAN."ainoa valittu ja synnitön laskettelee täällä lurituksiaan, kun ei ole kuin pari kolme samanlaista hurahtanutta? Hukkaan menee sunilaisuuden ilosanoma, joka on vietävä kaikkeen maailmaan!
LOL Miksi koko maailman kirjoitti:
ainoa valittu ja synnitön laskettelee täällä lurituksiaan, kun ei ole kuin pari kolme samanlaista hurahtanutta? Hukkaan menee sunilaisuuden ilosanoma, joka on vietävä kaikkeen maailmaan!
LOLSinunkin rienauksesi kasvatti roimasti palkkatiliäni taivaassa:
"Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee.
Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi
Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa.
Mutta kun lapsi on syntynyt äiti ei enää muista kipujaan vaan
iloitsee siitä, että uusi ihminen on syntynyt maailmaan.
Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen,
ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota kukaan ei voi teiltä riistää.
Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään."
Mitään kysyttävää ei valitulla silloin enää ole, koska Pyhä Henki
on jo nyt kertonut kaiken totuuden. Ja juuri siitä syystä tämä
väärämielisten viha juuri valittuun kohdistuukin:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen
maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
Aina en jaksa muistaa, että tuskankin keskellä on aihetta suureen iloon:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan,
kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
Iloikaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka,
jonka te taivaassa saatte, on suuri."Miksi koko maailman kirjoitti:
ainoa valittu ja synnitön laskettelee täällä lurituksiaan, kun ei ole kuin pari kolme samanlaista hurahtanutta? Hukkaan menee sunilaisuuden ilosanoma, joka on vietävä kaikkeen maailmaan!
LOLlopetan tänään ja lähden unten maille, hyvää yötä!
- tilanneselvä
Miksi koko maailman kirjoitti:
ainoa valittu ja synnitön laskettelee täällä lurituksiaan, kun ei ole kuin pari kolme samanlaista hurahtanutta? Hukkaan menee sunilaisuuden ilosanoma, joka on vietävä kaikkeen maailmaan!
LOLEvankeliumi on jo saarnattu kaikkien kuultavaksi. Jopa tuonelassa on julistettu evankeliumi. Teuvo julistaa totuutta enää todistukseksi väärämielisille, ei kääntymykseksi, koska paatuneet eivät voi enää kääntyä totuuden puoleen.
- kuulleet
tilanneselvä kirjoitti:
Evankeliumi on jo saarnattu kaikkien kuultavaksi. Jopa tuonelassa on julistettu evankeliumi. Teuvo julistaa totuutta enää todistukseksi väärämielisille, ei kääntymykseksi, koska paatuneet eivät voi enää kääntyä totuuden puoleen.
Room. 10:18
Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin". - totuus va,.
TeuvoSuni kirjoitti:
tuli sinun viestisi, kun sain kokea, etten aivan yksin täällä Jeesuksen valittu ole. Vaikka sinä et ole vielä rohjennut tulla omalla nimelläsi valoon.
Jo kelpasi lausekotelo ??
totuus va,. kirjoitti:
Jo kelpasi lausekotelo ??
kun tietää, mikä Henki sen tänne kirjoittaa.
kuulleet kirjoitti:
Room. 10:18
Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin".ja varamasti Saatanan tulitansseissa muistavat, että kuultu oli, mutta ei uskottu, kun Saatana oli jo tehnyt ilosanoman tuojan askeleista kirosanoman tuojan askeleet.
- hupss.
TeuvoSuni kirjoitti:
ja varamasti Saatanan tulitansseissa muistavat, että kuultu oli, mutta ei uskottu, kun Saatana oli jo tehnyt ilosanoman tuojan askeleista kirosanoman tuojan askeleet.
Matteus 19
29 Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. hupss. kirjoitti:
Matteus 19
29 Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.heidän hengestään, ja omilla rahoilla rakentamastani talostakin, kun sen rakentamista aloin silloin ahtaan porrin tuskan yönä Jumalalle kehua, ja hän vastasi:
"Minä olen tämän kodin sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois."- Todistatko itsestäsi
TeuvoSuni kirjoitti:
ja varamasti Saatanan tulitansseissa muistavat, että kuultu oli, mutta ei uskottu, kun Saatana oli jo tehnyt ilosanoman tuojan askeleista kirosanoman tuojan askeleet.
> muistavat, että kuultu oli, mutta ei uskottu, kun Saatana oli jo tehnyt ilosanoman tuojan askeleista kirosanoman tuojan askeleet.
Juuri tämän tähden tulee koetella henget, ovatko ne Jumalasta. Todistatko itsestäsi kirjoitti:
> muistavat, että kuultu oli, mutta ei uskottu, kun Saatana oli jo tehnyt ilosanoman tuojan askeleista kirosanoman tuojan askeleet.
Juuri tämän tähden tulee koetella henget, ovatko ne Jumalasta.minun Henkeni koetellut, ja minkä vastauksen olet saanut?
- ju ju.
TeuvoSuni kirjoitti:
"Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen."
Tässä se ufojen ja humanoidien paljastuminen Saatanan avaruuden henkivalloiksi on:
1960-luvulla, kun minulla ei ollut harmainta aavistustakaan Raamatun totuudesta, uskoin vahvasti, että ufot ja humanoidit ovat todellisuutta, vaikka työssäni tutka-asemalla sain 25 vuotta seurata maamme ilmatilaa, eikä kertaakaan sellaista kohdetta ilmaantunut, jonka olisi voinut tulkita ufoksi (lentäväksi lautaseksi). Näin tämä asia vähitellen menetti merkityksen ja mielenkiinnon elämässäni.
Kristuksen ilmestyessä elämääni, tuli tämäkin asia uudelleen tutkittavaksi. Nyt Totuuden Hengen antaman tiedon pohjalta. Asian päätteeksi hän sitten antoi tämän ilmestyksen. Kirjoitin sen muistiin, kuten olen vuoden 1991 alusta lähtien tehnyt, kun Pyhä Henki päiväkirjan pitämiseen kehotuksen antoi.
En ajatellutkaan saattaa tätä julkisuuteen, koska lehdet eivät kirjoituksiani julkaise. Kävi kuitenkin niin, että parin viikon kuluttua tästä sain tietää ruukkilaisen miehen tehneen itsemurhan. Tällaiseen epätoivoiseen tekoon hänet oli johdattanut se, että hän oli kokenut humanoidien uhkailuja.
Tästä rohkaistuneena lähetin tämän paikallislehti Siikajokilaaksoon, joka SRK:n uhkauksista huolimatta tämän julkaisi. Ilmeisesti siksi, että nyt voitiin lukijoille osoittaa Teuvo Sunin lopullisesti seonneen.
Lauantai-iltana, 14.1.1995, olin tavanomaisella juoksulenkillä. Tullessani erään peltoaukeaman reunasta kohoavaan loivaan ylämäkeen, kävi ylläni voimakas, pehmeä humahdus, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Juoksin vielä muutaman askeleen ja huomasin, että tie veikin valtavan aluksen sisälle. Jatkoin matkaa edessä olevaa, oikealle kaartuvaa käytävää pitkin. Käytävän seinät oli päällystetty tummilla, neliön muotoisilla laatoilla, joiden yläreunassa, käytävän molemmin puolin oli leveä valovyö.
Käytävä kaartui alaspäin,enkä osaa sanoa, kuinka kauan sitä pitkin juoksin. Lopulta se päättyi, ja edessäni seisoi kolme pienikokoista humanoidia. Pysähdyin. Nämä lähestyivät minua. käsissään kapeaa valokiilaa lähettävät lamput. En tuntenut minkäänlaista pelkoa, mutta juuri kun he olivat tarttumassa minuun, tuli mieleeni voimakkaasti sanat: "Jeesuksen Kristuksen nimessä, häipykää!" En ehtinyt tätä edes ääneen lausua, kun oliot olivat poissa, samoin alus. Jatkoin matkaani turvallisen tunteen vallassa lähes samasta paikasta mistä ilmestys oli alkanut.
Eivät nämä maailmanhistoriassa mitään uutta ole. Ne vain lisääntyvät lopun lähestyessä, kuten kaikki muutkin eksytykset, joiden perässä jo valittujakin viedään harhaan, joten tähän kaksi Raamatun todistusta tästä samasta asiasta:
"Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista lähtien pitänyt salaisuutenaan.
Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan"
"Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.
Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan HENKIVALTOJA JA VOIMIA VASTAAN, TÄMÄN PIMEYDEN MAAILMAN HALLITSIJOITA JA AVARUUDEN PAHOJA HENKIÄ VASTAAN."Tulihan se loppukin sieltä, vihdoin.
ju ju. kirjoitti:
Tulihan se loppukin sieltä, vihdoin.
Eikö olisi saanut tulla, kun kerran Raamatussakin on tällainen kehoitus:
"Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu."
Mikä tuossa vastauksessa sai tuliset hiilet pääsi päälle?
- Ved.2
Rietas suullansa turmelee lähimmäisensä, mutta taito on vanhurskaitten pelastus (San.11:9). Ja sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos (Ilm.12:10).
Voi maata ja merta , sillä perkele on astunut teidän luoksenne alas taivaasta pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, ettän hänellä on vähän aikaa (Ilm.12:12). Myös pedolle annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita määräajaksi.
Mieltä vailla on, joka lähimmäistänsä halveksii, mutta ymmärtäväinen mies (nainen) on vaiti (San.11:12).
Mutta hyvää tekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu (San.11:25).
Jumalattoman ihmisen kuollessa hukkuu hänen toivonsa ja vääräin odotus hukkuu. Vanhurskas pelastetaan hädästä, ja jumalaton joutuu hänen sijaansa. (kts. San.)ei ole Saatan sinuakaan jättänyt osattomaksi ikiomasta raamatunlausekotelosa. Oletko saanut häneltä myös pipoosi ison tupsun?
- Selvä tapaus!
TeuvoSuni kirjoitti:
ei ole Saatan sinuakaan jättänyt osattomaksi ikiomasta raamatunlausekotelosa. Oletko saanut häneltä myös pipoosi ison tupsun?
Jokainen uskova näkee kaukaa, että Sunin kautta toimii saastainen henki. Sen todistaa Raamatun Sana, jota vastaan valehtelija-Suni on voimaton.
Hän väittää Jeesuksen olleen uhri saatanalle sekä Paavalia valehtelijaksi, on näillä puheillaan Jumalaa vastaan hyökkäävä riivatussa tilassa oleva surkimus :(( Selvä tapaus! kirjoitti:
Jokainen uskova näkee kaukaa, että Sunin kautta toimii saastainen henki. Sen todistaa Raamatun Sana, jota vastaan valehtelija-Suni on voimaton.
Hän väittää Jeesuksen olleen uhri saatanalle sekä Paavalia valehtelijaksi, on näillä puheillaan Jumalaa vastaan hyökkäävä riivatussa tilassa oleva surkimus :((ja muista kiittää iltarukouksessa jumalaasi, ettei ole tehnyt sinusta riivatussa tilasssa olevaa surkimusta,
vaan kunniallisen siivosyntisen.
- ¤4¤
""""/
- tervehdys,
TeuvoSuni kirjoitti:
Ennalta on sinustakin ilmoitettu: "Hän ei saanut sanaakaan suustaan."
Kun käy pullikoimaan Pyhää vastaan, niin siinä käy; niin tuo kirjoittaja meni mykäksi kuin Johanneksen isäpappa.
tervehdys, kirjoitti:
Kun käy pullikoimaan Pyhää vastaan, niin siinä käy; niin tuo kirjoittaja meni mykäksi kuin Johanneksen isäpappa.
Kova halu oli kuitenkin jokin rienaus naputella, kun tähän pisteeseen saakka tuli, mutta somet eivät totelleet.
Tuskin hän kuitenkaan tätä Jeesuksen ohjetta noudatti:
"Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat.
Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinun parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet tai jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen."- Raamattua lukenut
TeuvoSuni kirjoitti:
Kova halu oli kuitenkin jokin rienaus naputella, kun tähän pisteeseen saakka tuli, mutta somet eivät totelleet.
Tuskin hän kuitenkaan tätä Jeesuksen ohjetta noudatti:
"Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat.
Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinun parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet tai jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen."kerran lainaat johanneksen ilmestystä, niin miksi et lainaa ensimmäistä 4 lukua. Niissä jeesuksen kerrotaan olleensa seurakunnan keskellä, paitsi yhden ja jokaisella seurakunnalla oli oma enkelinsä. Väitätkö että Johannes kirjoitti ilmestyskirjan alun valheella ja lopun Jeesuksen Kristuksen johdattamana? Ei raamatusta voi ottaa jotain jakeita irti siitä asianyhteydestä ja sovittaa ne sitten oman ajatusmaailman mukaisesti. Suosittelen Ilmestyskirjan lukemista kokonaan ja myös viittaukset Vanhaan Testamenttiin.
Oli sinulla jotain oikeitakin ajatuksia. Kun tarpeeksi ampuu, niin aina joskus osuu joku tauluunkin. Suosittelen kuitenkin koko raamatun tutkimista rukouksessa ja Pyhän Hengen vaikutuksessa, koska raamattu selittää itseää. Vaikka jättäisitkin paavalin kirjeet pois, löydät sieltä totuuden. Raamattua lukenut kirjoitti:
kerran lainaat johanneksen ilmestystä, niin miksi et lainaa ensimmäistä 4 lukua. Niissä jeesuksen kerrotaan olleensa seurakunnan keskellä, paitsi yhden ja jokaisella seurakunnalla oli oma enkelinsä. Väitätkö että Johannes kirjoitti ilmestyskirjan alun valheella ja lopun Jeesuksen Kristuksen johdattamana? Ei raamatusta voi ottaa jotain jakeita irti siitä asianyhteydestä ja sovittaa ne sitten oman ajatusmaailman mukaisesti. Suosittelen Ilmestyskirjan lukemista kokonaan ja myös viittaukset Vanhaan Testamenttiin.
Oli sinulla jotain oikeitakin ajatuksia. Kun tarpeeksi ampuu, niin aina joskus osuu joku tauluunkin. Suosittelen kuitenkin koko raamatun tutkimista rukouksessa ja Pyhän Hengen vaikutuksessa, koska raamattu selittää itseää. Vaikka jättäisitkin paavalin kirjeet pois, löydät sieltä totuuden.Luettu on, ja monta kertaa.
Ja vuonna 90, jo 9 vuotta ennen Ilmestyskirjaa Johannes sai nähdä, että koko maailma on Pahan vallassa. Ja Ilmestyskirjassa Pyhä Henki hänelle perin pohjin näytti, miten pian Saatana pääsi tämän maailman jumalaksi, kun jo tuolloin seitsemästä alkuseurakunnasta enää vain 2 sai puhtaat peperit.
Ja neljäs luku kertoo taivaallisesta jumalanpalveluksesta, eikä enää yhdenkään porttoseurakunnan maan päällä Saatanan vaikutuksestaa tuota palvelusta matkivasta rituaalista, koska täällä ei Jumalaa enää tuollaisilla rituaaleilla palvella:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra,
ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille
elämän, hengen ja kaiken muun."
Eikä yksin Paavalin, vaan myös profeettojen ja Jeesuksenkin:
"Kuulkaa siis; teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille."
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö maan päällä."
Mutta Uuden liiton temppeleistä hän on Henkensä kanssa pysyt poissa. Käy vain pikasiltaan
omansa sieltä pois kutsumassa, kuten kutsui minutkin, ja kuten kirjoitettu on:
"Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva,
vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme."
Sillä samalla hetkellä, kun Kristus ristillä henkensä antoi, samalla hetkellä Jumalan Henki poistui
temppelistä, jonka merkiksi vain revenneet väliverhot jäivät liehumaan, kun Jumala ne lopullisesti hylkäsi:
"Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahti, kalliot halkeilivat,
haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.
He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin
ja näyttäytyivät siellä monille."- Jari Koskinen
TeuvoSuni kirjoitti:
Luettu on, ja monta kertaa.

ja näyttäytyivät siellä monille."miten saatana on ollut maailman hallitsia sen perustamisesta, aina Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Ei ainoastaan vuodesta 100 asti ja tämän Johannes tiesi, koska tunsi Vanhan Testamentin. Raamatun tarkoitus ei ole tuoda saatanaa esille, vaan Jeesusta Kristusta ja Isä Jumalaa. Saatana ei ole voinut koskaan tehdä mitään ilman Jumalan lupaa, eikä voi tehdä tulevaisuudessakaan. Tämähän tulee esille sekä Vanhassa- että Uudessa Testamentissa.
Pelastuaksemme ikuiseen elämään meidän tarvitsee vain tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra ja Jumala, sekä on elänyt synnittömän elämän täyttäen lain, jota ihminen ei pystynyt tekemään ja kuollut meidän puolestamme, niin että Kristuksen veri pesee meidät puhtaaksi synneistämme. Tähän, eli pelastukseen emme seurakuntaa tarvi ja esiripun repeytyminen vielä vahvisti, että meillä on uskon kautta suora yhteys Jumalaan. Eikä Jumalan Henki lähtenyt kuin Jerusalemin temppelistä. Papit ja uskonnolliset liturgiat kuuluvat vanhaan liittoon, mutta jo ensimmäisessä seurakunnassa oli vanhemmiston kokouksia, missä käsiteltiin Jumalan ilmoituksia, eikä apostolitkaan toimineet yksin miten sattuu.
Ei Jumala meiltä mitään tarvi ja sehän olisikin aivan luonnotonta, että luoja tarvitsisi luomiltaa jotain. Eikä mikään tekeminenkään meitä pelasta, mutta kuten Jeesuksen velikin sanoi, että näytä sinä uskosi ilman tekoja, minä näytän uskoni teoilla. Siihen on oikein Jeesuksen Kristuksen käskykin evankeliumissa kirjoitettuna.
Olenko minäkin saatanan sanantuoja, koska kokoonnumme meillä kotona ihmiskäsin tehdyssä temppelissä, emmekä taivasalla. Kyllä alkuseurakuntakin rakennuksessa kokoontui, eikä ulkona ja siellä oli Pyhä Henki läsna, samoin kuin Pyhä Henki on läsnä minullakin, tälläkin hetkellä.
Lisäksi Jeesus Kristus on Jumalan oikealla puolella ja jopa seisten kunnioitti ensimmäisen marttyyrin kuolemaa ja Jeesus Kristus rukoilee meidän puolestamme, ei vain juttele mukavia.
Haluaisin myös sinun sanovan, että Jeesus Kristus on Herra ja tämä maailman valtias nyt ja aina. Saatanakin on Jeesuksen Kristuksen juoksupoika, joka on vain luotu olento, mutta kuitenkin kaunein ja älykkäin ja jota vastaa voi taistella vain Raamatun sanalla, Jumalan kaksiteräisellä miekalla.
Kirjoitan nyt omalla nimellä, kun nimimerkin taakse piiloituminen on tavallaan pelkuruutta. Nimimerkki Raamattua lukenut - huomaa,
Jari Koskinen kirjoitti:
miten saatana on ollut maailman hallitsia sen perustamisesta, aina Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Ei ainoastaan vuodesta 100 asti ja tämän Johannes tiesi, koska tunsi Vanhan Testamentin. Raamatun tarkoitus ei ole tuoda saatanaa esille, vaan Jeesusta Kristusta ja Isä Jumalaa. Saatana ei ole voinut koskaan tehdä mitään ilman Jumalan lupaa, eikä voi tehdä tulevaisuudessakaan. Tämähän tulee esille sekä Vanhassa- että Uudessa Testamentissa.

Kirjoitan nyt omalla nimellä, kun nimimerkin taakse piiloituminen on tavallaan pelkuruutta. Nimimerkki Raamattua lukenutSaatana ei ole voinut koskaan tehdä mitään ilman Jumalan lupaa, eikä voi tehdä tulevaisuudessakaan. Tämähän tulee esille sekä Vanhassa- että Uudessa Testamentissa.Jari Koskinen 2.2.2010 20:59
....
Ei Saatana tarvinnut kenenkään lupaa vietellessään naisen lankeamaan syntiin (perisynti) Jari Koskinen kirjoitti:
miten saatana on ollut maailman hallitsia sen perustamisesta, aina Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Ei ainoastaan vuodesta 100 asti ja tämän Johannes tiesi, koska tunsi Vanhan Testamentin. Raamatun tarkoitus ei ole tuoda saatanaa esille, vaan Jeesusta Kristusta ja Isä Jumalaa. Saatana ei ole voinut koskaan tehdä mitään ilman Jumalan lupaa, eikä voi tehdä tulevaisuudessakaan. Tämähän tulee esille sekä Vanhassa- että Uudessa Testamentissa.
Pelastuaksemme ikuiseen elämään meidän tarvitsee vain tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra ja Jumala, sekä on elänyt synnittömän elämän täyttäen lain, jota ihminen ei pystynyt tekemään ja kuollut meidän puolestamme, niin että Kristuksen veri pesee meidät puhtaaksi synneistämme. Tähän, eli pelastukseen emme seurakuntaa tarvi ja esiripun repeytyminen vielä vahvisti, että meillä on uskon kautta suora yhteys Jumalaan. Eikä Jumalan Henki lähtenyt kuin Jerusalemin temppelistä. Papit ja uskonnolliset liturgiat kuuluvat vanhaan liittoon, mutta jo ensimmäisessä seurakunnassa oli vanhemmiston kokouksia, missä käsiteltiin Jumalan ilmoituksia, eikä apostolitkaan toimineet yksin miten sattuu.
Ei Jumala meiltä mitään tarvi ja sehän olisikin aivan luonnotonta, että luoja tarvitsisi luomiltaa jotain. Eikä mikään tekeminenkään meitä pelasta, mutta kuten Jeesuksen velikin sanoi, että näytä sinä uskosi ilman tekoja, minä näytän uskoni teoilla. Siihen on oikein Jeesuksen Kristuksen käskykin evankeliumissa kirjoitettuna.
Olenko minäkin saatanan sanantuoja, koska kokoonnumme meillä kotona ihmiskäsin tehdyssä temppelissä, emmekä taivasalla. Kyllä alkuseurakuntakin rakennuksessa kokoontui, eikä ulkona ja siellä oli Pyhä Henki läsna, samoin kuin Pyhä Henki on läsnä minullakin, tälläkin hetkellä.
Lisäksi Jeesus Kristus on Jumalan oikealla puolella ja jopa seisten kunnioitti ensimmäisen marttyyrin kuolemaa ja Jeesus Kristus rukoilee meidän puolestamme, ei vain juttele mukavia.
Haluaisin myös sinun sanovan, että Jeesus Kristus on Herra ja tämä maailman valtias nyt ja aina. Saatanakin on Jeesuksen Kristuksen juoksupoika, joka on vain luotu olento, mutta kuitenkin kaunein ja älykkäin ja jota vastaa voi taistella vain Raamatun sanalla, Jumalan kaksiteräisellä miekalla.
Kirjoitan nyt omalla nimellä, kun nimimerkin taakse piiloituminen on tavallaan pelkuruutta. Nimimerkki Raamattua lukenutAinakaan et Kristukselta Henkeä ja tehtävää ole saanut, Sillä Jeesuksen ja Raamatun ilmoitusten mukaan Pyhän Hengen saamiseksi on täytettävä monta Isän ja Pojan käskyä.
Saatanelle riittää oman joukkonsa kasvattamiseksi vain tämä sinunkin ilmoituksesei>:
"Pelastuaksemme ikuiseen elämään meidän tarvitsee vain tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra ja Jumala."- Jari Koskinen
TeuvoSuni kirjoitti:
Ainakaan et Kristukselta Henkeä ja tehtävää ole saanut, Sillä Jeesuksen ja Raamatun ilmoitusten mukaan Pyhän Hengen saamiseksi on täytettävä monta Isän ja Pojan käskyä.
Saatanelle riittää oman joukkonsa kasvattamiseksi vain tämä sinunkin ilmoituksesei>:
"Pelastuaksemme ikuiseen elämään meidän tarvitsee vain tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra ja Jumala."Aikamoinen profeetta olet, kun tiedät montako käskyä olen täyttänyt ja mitä olen tehnyt. Olen nähnyt ja kuullut Herran ilmestyksen, niin kuin sinäkin ja minulla on Kristuksen Henki. Tähän päivään asti Jumala on minulle puhunut.
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että mitä kirjoitin Raamatun Sanan vastaisesti, kun voit väittää minua saatanan lapseksi. Minä julistan pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta, ihmiseksi syntyneestä Jumalasta, Joka hallitsee ja tuomitsee meidät kaikki viimeisellä tuomiolla. Ensimmäisellä kerralla Kristus tuli maailmaan rakkaudesta, että me kaikki voisimmme pelastua. Toisella tulemisella Hän tulee ratsulla sotimaan ja silloin on viha jumalattomia kohtaa. Minä olen valveilla lamppu palamassa ja tarpeeksi öljyä mukana, että pääsen hääjuhliin, enkä jää kokemaan Jumalan vihan tuomiota.
Minulta ainakin löytyy 4 evankeliumia, jossa tämä on kerrottu ja miten meidän tulee elää, Jeesuksen Kristuksen omin sanoin sanottuna. Miten tämä julistus voi olla saatanasta, kun Jeesuksen Kristuksen omien sanojen mukaankin, ei saatana toimi oman hallintavaltansa vastaisesti.
Jos et osaa vastata kuin niillä muutamalla asianyhteydestä irrotetulla jakeella, mitä aina lähetät, niin ei tarvi vastata olenkaan. Toivotan sinulle siunattua jatkoa ja toivottavasti Herra puhuu voimallisesti sinulle, niin että totuus tulee esille, vastasit miten tahansa tai jätät vastaamatta. - 61826+3
Jari Koskinen kirjoitti:
Aikamoinen profeetta olet, kun tiedät montako käskyä olen täyttänyt ja mitä olen tehnyt. Olen nähnyt ja kuullut Herran ilmestyksen, niin kuin sinäkin ja minulla on Kristuksen Henki. Tähän päivään asti Jumala on minulle puhunut.
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että mitä kirjoitin Raamatun Sanan vastaisesti, kun voit väittää minua saatanan lapseksi. Minä julistan pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta, ihmiseksi syntyneestä Jumalasta, Joka hallitsee ja tuomitsee meidät kaikki viimeisellä tuomiolla. Ensimmäisellä kerralla Kristus tuli maailmaan rakkaudesta, että me kaikki voisimmme pelastua. Toisella tulemisella Hän tulee ratsulla sotimaan ja silloin on viha jumalattomia kohtaa. Minä olen valveilla lamppu palamassa ja tarpeeksi öljyä mukana, että pääsen hääjuhliin, enkä jää kokemaan Jumalan vihan tuomiota.
Minulta ainakin löytyy 4 evankeliumia, jossa tämä on kerrottu ja miten meidän tulee elää, Jeesuksen Kristuksen omin sanoin sanottuna. Miten tämä julistus voi olla saatanasta, kun Jeesuksen Kristuksen omien sanojen mukaankin, ei saatana toimi oman hallintavaltansa vastaisesti.
Jos et osaa vastata kuin niillä muutamalla asianyhteydestä irrotetulla jakeella, mitä aina lähetät, niin ei tarvi vastata olenkaan. Toivotan sinulle siunattua jatkoa ja toivottavasti Herra puhuu voimallisesti sinulle, niin että totuus tulee esille, vastasit miten tahansa tai jätät vastaamatta.Olette molemmat kiistakumppanit eksyksissä ja pahasti.
- Jari Koskinen
61826+3 kirjoitti:
Olette molemmat kiistakumppanit eksyksissä ja pahasti.
Voithan korjata virheet ja kertoa miten korjata eksyksissä olemisen ja mielelläni sen kuulenkin
- 61826+3
Jari Koskinen kirjoitti:
Voithan korjata virheet ja kertoa miten korjata eksyksissä olemisen ja mielelläni sen kuulenkin
No juuri siinä, että molemmat olette omasta mielestänne oikeassa jo kumpikin antaa ymmärtää toisen olevan väärässä. Suni sanoo suoraan, sinä peitellysti.
Toisin sanoen; itsetutkiskelua, molemmat. Tämä tästä. Jari Koskinen kirjoitti:
Aikamoinen profeetta olet, kun tiedät montako käskyä olen täyttänyt ja mitä olen tehnyt. Olen nähnyt ja kuullut Herran ilmestyksen, niin kuin sinäkin ja minulla on Kristuksen Henki. Tähän päivään asti Jumala on minulle puhunut.
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että mitä kirjoitin Raamatun Sanan vastaisesti, kun voit väittää minua saatanan lapseksi. Minä julistan pelastusta Jeesuksen Kristuksen kautta, ihmiseksi syntyneestä Jumalasta, Joka hallitsee ja tuomitsee meidät kaikki viimeisellä tuomiolla. Ensimmäisellä kerralla Kristus tuli maailmaan rakkaudesta, että me kaikki voisimmme pelastua. Toisella tulemisella Hän tulee ratsulla sotimaan ja silloin on viha jumalattomia kohtaa. Minä olen valveilla lamppu palamassa ja tarpeeksi öljyä mukana, että pääsen hääjuhliin, enkä jää kokemaan Jumalan vihan tuomiota.
Minulta ainakin löytyy 4 evankeliumia, jossa tämä on kerrottu ja miten meidän tulee elää, Jeesuksen Kristuksen omin sanoin sanottuna. Miten tämä julistus voi olla saatanasta, kun Jeesuksen Kristuksen omien sanojen mukaankin, ei saatana toimi oman hallintavaltansa vastaisesti.
Jos et osaa vastata kuin niillä muutamalla asianyhteydestä irrotetulla jakeella, mitä aina lähetät, niin ei tarvi vastata olenkaan. Toivotan sinulle siunattua jatkoa ja toivottavasti Herra puhuu voimallisesti sinulle, niin että totuus tulee esille, vastasit miten tahansa tai jätät vastaamatta.Henkesi hedelmästä - tänne kirjoittamastasi tekstistä sinut tunnistaa Saatanan tekopyhittämäksi. Mihin sinulla oli uskon tiellä kiire, kun et ole käynyt loppuun saakka tätäkään Jeesuksen käskyä:
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät
mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona ja
huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä opetit meidän
kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani,
kaikki te vääryydentekijät'."
Kun tämä on kokematta, olet rikkonut sitäkin Jeesuksen käskyä vastaan, jossa hän kielsi omiansa lähtemästä hänestä todistamaan ennen kuin vasta sitten, kun he ovat häneltä saaneet Hengen ja tehtävän.
Näin Saatana teki sinusta nimikristityn, ja vielä ikioman seurakuntasi johtajankin, joka ei viimeisellä tuomiolla voi vedota Jeesuksen Henkeen, vaan ainoastaan hänen nimeensä:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme,
sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
"KENELLÄ EI OLE KRISTUKSEN HENKEÄ, EI OLE HÄNEN OMANSA."
Onko sinun rekisteröity nimerkkisi juhani 1965?61826+3 kirjoitti:
No juuri siinä, että molemmat olette omasta mielestänne oikeassa jo kumpikin antaa ymmärtää toisen olevan väärässä. Suni sanoo suoraan, sinä peitellysti.
Toisin sanoen; itsetutkiskelua, molemmat. Tämä tästä.minkä porttoseurakunnan henkien erottajana sinä toimit?
- 61826+3
TeuvoSuni kirjoitti:
Henkesi hedelmästä - tänne kirjoittamastasi tekstistä sinut tunnistaa Saatanan tekopyhittämäksi. Mihin sinulla oli uskon tiellä kiire, kun et ole käynyt loppuun saakka tätäkään Jeesuksen käskyä:
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät
mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona ja
huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä opetit meidän
kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani,
kaikki te vääryydentekijät'."
Kun tämä on kokematta, olet rikkonut sitäkin Jeesuksen käskyä vastaan, jossa hän kielsi omiansa lähtemästä hänestä todistamaan ennen kuin vasta sitten, kun he ovat häneltä saaneet Hengen ja tehtävän.
Näin Saatana teki sinusta nimikristityn, ja vielä ikioman seurakuntasi johtajankin, joka ei viimeisellä tuomiolla voi vedota Jeesuksen Henkeen, vaan ainoastaan hänen nimeensä:
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme,
sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
"Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
"KENELLÄ EI OLE KRISTUKSEN HENKEÄ, EI OLE HÄNEN OMANSA."
Onko sinun rekisteröity nimerkkisi juhani 1965?"KENELLÄ EI OLE KRISTUKSEN HENKEÄ, EI OLE HÄNEN OMANSA."
Tuo on totta. Pyri sinäkin yhteyteen Kristuksen Hengen kanssa. Pyri pääsemään osalliseksi Totuudesta. Mikä onkaan sinun seurakuntasi? Minä en ole porttojen perässä juossut koskaan. En hengellisten enkä maallisten. Kuinka on itsesi laita? 61826+3 kirjoitti:
"KENELLÄ EI OLE KRISTUKSEN HENKEÄ, EI OLE HÄNEN OMANSA."
Tuo on totta. Pyri sinäkin yhteyteen Kristuksen Hengen kanssa. Pyri pääsemään osalliseksi Totuudesta. Mikä onkaan sinun seurakuntasi? Minä en ole porttojen perässä juossut koskaan. En hengellisten enkä maallisten. Kuinka on itsesi laita?tuon saatanallisen henkien erottamisen lahjan itsellesi saanut?
- 61826+3
TeuvoSuni kirjoitti:
tuon saatanallisen henkien erottamisen lahjan itsellesi saanut?
Miten olikaan laitasi tuohon porttoasiaan? Hengellisiin että maallisiin? Älä vaihda puheenaihetta. Ei tarvita henkien erottamisen taitoa, maalaisjärki riittää. Onko sinun uskosi jotenkin hataralla pohjalla kun vuodesta toiseen täällä jankutat totuuttasi?
Täällä on vieraillut paljon uskovia hyviä ihmisiä, mutta ovat nyt muilla palstoilla. Se olet saanut aikaan että täällä ei Jumalan sana kuulu, vain sinun saatanalliset herjasi. Ei voi olla Pyhä Henki joka sinut on kertomasi mukaan tänne lähettänyt. Ajattelepa joskus ihan itse. 61826+3 kirjoitti:
Miten olikaan laitasi tuohon porttoasiaan? Hengellisiin että maallisiin? Älä vaihda puheenaihetta. Ei tarvita henkien erottamisen taitoa, maalaisjärki riittää. Onko sinun uskosi jotenkin hataralla pohjalla kun vuodesta toiseen täällä jankutat totuuttasi?
Täällä on vieraillut paljon uskovia hyviä ihmisiä, mutta ovat nyt muilla palstoilla. Se olet saanut aikaan että täällä ei Jumalan sana kuulu, vain sinun saatanalliset herjasi. Ei voi olla Pyhä Henki joka sinut on kertomasi mukaan tänne lähettänyt. Ajattelepa joskus ihan itse.LIhan himossa porttoon yhtymisen olen saanut anteeksi. Lue se avauksestani : Pelastuksen päivä.
Hengelliseen porttoon, luterilaiseen seurakuntaan, yhdyin vain Pyhän Hengen kehotuksesta, jotta hän pysty todistamaan minulle kantapään kautta: "Ettei sekään mikään Jumalan seurakunta ole", vaan yksi portto tuhansien muiden joukossa.
Enpä minkälaista päivää sinä itse pidät "pelastuksen" päivänäsi?
- Ikuisestisama
Yhtä ajankohtainen tänään, kuin lähes 7 vuotta sitten.
- UunoUtelee
Miksi kukaan ei tule antamaan Teuvolle ohjetta siitä, miten Pyhää Henkeä pitää koetella?
- ei-lahkoihin
eiköhän niitä ohjeita ole täällä manattu esiin jo satoja haistattelujen kera luettavaksi kaltaistesi henkientunnistajien toimesta...että se siitä ja sen kestävyydestä
- Oletkosinä
Alkup Raimolla oli aikoinaan hyvä ohje Teuvon hengen koetteluun. Jos joku muistaa, minkälainen se oli, niin tuokaa se tänne.
- muistaakseninäin
1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Jeesuksen nimessä kysyn sinulta henki, joka ( henkilön nimi) M.M.:n suulla sanoit: ( asia, väite, jne ) (tai: kirjoitit), tunnustatko, että Jeesus on Pyhästä Hengestä neitsyt Marian kohtuun siinnyt ja neitsyt Mariasta syntynyt, lihaantullut Jumalan Poika Jeesus Kristus?
Teruvo Sunin henki ei ole tunnustanut tätä asiaa, joten hänessä vaikuttaa antikristuksen henki. Yksi Teuvon vastaus oli sellainen, jossa
Jeesus tunnustettiin kyllä Marian pojaksi, mutta muuten Teuvo kiemurteli yökaudet hikisenä ähkien ja vihaa puuskuen ja soitteli alk.raimon perään Helsingin Teologista Instituuttia myöten.
- urhosta
No miten Urho Muroman olisi pitänyt koetella, hänellähän oli samanlainen kokemus aikoinaan Helsingin, olikos se Johanneksen kirkossa , minkä olet
tuominnut olleen saatanasta. - altavastaaja43
Jos uskot Jumalan puhuneen sinulle näin: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi,
ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!"...niin mitenkäs olet tuota käskyä noudattanut? On meinaan sano luettavissa tuhansia todistuksia, että lähimmäisen rakkautesi on kovasti miinuspuolella ja tuomiota tuomion perään olet lähimmäisiäsi kohtaan päästänyt. Niinkuin olet muita tuominnut, samoin olet itseäsi rakastanut. Itsetunto niin huono, että Paavalikin on vihasi ja tuomiosi kohde. Voi Voi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992