Teen kyseisestä aiheesta portfoliotyyppistä ainetta, ja ajattelin sisällyttää portfolioon haastattelun ihmisestä, joka on kohdannut elämässään vakavan sairauden tai sellainen on kohdannut omaa perheenjäsentä. Tarkoituksena olisi saada näkemykset uskovalta ja ateistilta, eli miten usko on auttanut asian käsittelemisessä ja miten ateisti käsittelee asian, tuntemukset, elämän kohtaamisen uudelta kannalta sairauden kohdattua jne.
Jos sinä ateisti olisit kiinnostunut vastaamaan muutamaan haastattelukysymykseen sähköpostin välityksellä, vastaisitko tähän viestiketjuun niin voisimme vaihtaa sähköpostiosoitteita. Voit tietenkin vastata haastatteluun anonyymina, tärkeintä haastattelussa on sisältö.
Jos sinä ateisti olisit kiinnostunut vastaamaan muutamaan haastattelukysymykseen sähköpostin välityksellä, vastaisitko tähän viestiketjuun niin voisimme vaihtaa sähköpostiosoitteita. Voit tietenkin vastata haastatteluun anonyymina, tärkeintä haastattelussa on sisältö.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kerro kysymykset ja vastausosoite.
Usko ei auta, ihmeparanemisia ei satu.
Mutta moni sairaus paranee itsestään, minun sairaus hyvin todennäköisesti ei. Kukaan ei ole saanut puuttuvaa sormea kasvamaan takaisin.
Mitä haluat tietää?
Saatanaton
Kyllä ihme paranemisia tapahtuu paljonkin,meneppäs vaikkapa pirkko Jalovaaran kokouksiin.
Tai otappas kanava TV 7 esille ja etsi sieltä arkistosta Pirkko Jalovaaran luentoja,siellä kertovat monet ihmiset parantumisistaa,jopa syövästä ja lääkäreiden todiastuksetkin näytetään.
TV 7 on yhtä propagandakusetusta täynnä. Uskotko kaiken mitä telkkarissa näytetään?
Minulla oli nuorena vastassa loppuiän vuodelepo ja kipulääkitys, sormien liikkumisen asteittainen väheneminen ja loppuminen sekä erittäin vakavat silmäongelmat, mahdollisesti sokeus.
Lääkärit eivät vuosiin tienneet, mistä tauti tuli tai minne se meni; sittemmin osattiin arvella, mikä taudin aiheutti, mutta paljon ei edelleenkään tiedetä. Arvauksiin perustuvia diagnooseja kyllä sateli alusta pitäen ja kivuliaita toimenpiteitä taidettiin joskus tehdä ihan silkan uteliaisuuden vuoksi.
Sekä lääkärit että hoitohenkilökunta mainitsivat minulle usein siitä, että asenteeni oli poikkeuksellisen hyvä ja että jaksoin olla kupliva ja hilpeä, vaikka ajoittain pääsin hädin tuskin vessaan ja saatoin pyörtyä äkillisen kivun vuoksi. Olen aina tehnyt työtä parhaiten paineen alla ja deadlinen lähestyessä, joten jokin samanlainen ilmiö taisi olla kyseessä; kun ei tilanteelle mitään voi, ei kannata ainakaan pahentaa asiaa.
Hoitokeinoa ei ollut, annettiin vain minulle sopimatonta kipulääkitystä, josta koitui lisää ongelmia. Elimistöni paransi hiljalleen itse itsensä, ja kun arvot alkoivat kohentua, lääkärit osasivat jo sanoa, että kovin paljon vanhempiin ihmisiin tauti ei enää iske. Parantumisestani on jo parikymmentä vuotta, enkä ole sittemmin pahemmin sairastellut.
Ateisti olen ollut aivan koko ikäni. Noina sairausvuosina en taatusti tullut ajatelleeksi mitään uskonnollisia asioita eikä perhe- ja tuttavapiirissäni ole ihmisiä, jotka ottaisivat mokomia puheeksikaan. En ajatellut elämääkään millään tavalla uusiksi, kunhan vain hivuttauduin aina seuraavaan päivään asti. Nykyisin en enää hivuttaudu vaan loikin päivästä toiseen. :)
"Hoitokeinoa ei ollut, annettiin vain minulle sopimatonta kipulääkitystä, josta koitui lisää ongelmia. Elimistöni paransi hiljalleen itse itsensä"
Näinhän siinä saattaa käydä. Yllättävän usein.
Onneksi olkoon sinulle, toivottavasti pysyy poissa.
Saatanaton
Ei kannata luulla, että kukaan tervejärkinen antaisi tähän ketjuun oman sähköpistiosoitteensa. Vaarana on joutua uskovien häirinnän kohteeksi.
Vielä vähemmän antaisin uskovana sähköpostiosoitettani tänne.
Uskovat tosiaan ovat ihan kykeneviö häirköimään toisiaan. Ei tarvitse kuin vilkaista heidän oppiriiitojaan, tulee se selvästi esille.