Ymmärtäisin että deskriptiivinen etiikka ei ota kantaa mikä on oikein ja väärin vaan ainoastaan kuvailee miten moraali ilmenee eri kulttuureissa, tosin voidaan nähdä että siihen voi kuulua normatiivisia piirteitä. Ehkä esittämällä jonkinlaisen dilemman eri ihmisille niin saadaan selvitystä siitä mitkä ovat käytännössä ihmisen moraaliset valinnat, esimerkiksi jos sinulla olisi koira ja tietäisit että isäsi haluaisi sekaantua siihen niin kannattaisiko siitä kertoa äidille, lähteekö näkemään asian teleologiselta vai deontologiselta kannalta. tämä taitaa olla samanlaista pyörittelyä kuin supranaturalistinen vai naturalistinen maailmankuva ja kysymys siitä ovatko arvot henkilökohtaisia vai ei, normatiivista etiikka on miettiä, mikä on oikea valinta tällaisen dilemman edesssä, kuvailevaa on miettiä mikä on minun valintani tallaisen tilanteen edessä, minä miettisin ensinäkin omaa etuani, jos äitini saisi tietää isäni fantasiasta, niin heidän välinsä saattaisivat viiletä, ja se saattaisi vaikuttaa myös minun saamiin etuuksiin, siksi mieluummin jättäisin asiasta mainitsematta, tämä tällainen itsekäs näkökulma, moraalirelatiivisempi, taas jos etsitään lähtemään sääntöjä, niin olisi parempi löytää oikea ratkaisu, ja ajatella koiran etua, se ei varmasti haluaisi joutua hyväksikäytön uhriksi, siksi olisi parempi olla rehellinen ja kertoa asiasta äidille, joka saattaisi vaikuttaa siihen asiaan että isä on mahdollisesti niin puutteessa että innostuu jopa omasta koirastaan, tällaisin miettein puuhailen juttuja.
Kuvaileva etiikka
KillHannah
1
170
Vastaukset
Lukemisen kannalta olisi parempi, että jakaisit tekstisi useampiin kuin yhteen virkkeeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272840- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391311