Helsinki kusettaa asukkaitaan lumitöissä.

Huomenna onkin sateeton päivä, mutta tiistaina tulee taas "vanhoja ämmiä" taivalta.
Kaupunki oppii vasta sitten auraamaan kadut, kun valtuustoon valituille tulee ongelmia.
Kaikki yksityiset viekää lumet Helsingin kaupungintalon eteen.
7106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luulis viimeisen kolmen vuoden aikana aurauskuluissa säästyneen niin paljon ettei tänä vuonna pitäisi kaduilla olla kinostakaan.
Mutta ovat vissiin juoneet rahat.
Minkälainen meidän pelastuslaitos on????
Pyytävät pelastettavia pelastamaan toimintansa!!!!!
Ukaasi kuuluu antaa kaupungille: KADUT KUNTOON, eikä yksityisille ihmisille.
Pelastuslaitoksella on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin.

Äänestä
  • Hesalaiset taas kantamassa kortensa kekoon yhteisen kaupungin ja maan puolesta.

    Äänestä

  • 15+15 kirjoitti:

    Hesalaiset taas kantamassa kortensa kekoon yhteisen kaupungin ja maan puolesta.

    Mitä sinä olet pyytämässä, ja kuinka paljon ?????

    Äänestä

  • Verot on maksettu.
    Ja vaatimus on: KADUT KUNTOON !!!!!

    Äänestä

  • Takana sellainen juttu, että kaupunki on pienentänyt talvikunnossapitorahoja jotain pari miljoonaa. Ihan ymmärrettävää kun rahaa tarvitaan ja muutamaan talveen ei ole lumilapiota ottaa varastosta. Vaan voihan niitä olla lumisiakin talvia ja sellainen sattui just nyt.

    Luulen, rahat siirretty liikuntavirastolle. Ei tiedä itkisikö vaiko nauraisiko. Tuossa on jelkapallokenttä. Vihreänä. Joka ikinen päivä se aurataan ja lunta ajetaan pois. Käyhän siellä melkein joka päivä parit tunnit jotkut treenailemassa, tänään tosin ei ketään. Mutta monta tuntia sitä tänäänkin aurattiin. Meinaan vaan, että kevyenliikenteenväylillä sinne ei ole talvikunnossapitoa, eikä bussipysäkeillä tässä vieressä mahdu katoksen alle kun kukaan ei ole kerinnyt niitä luomaan auki. Mutta jokapäivä, viikonpäivästä riippumatta toi traktori putsaa tuon kentän ja useamminkin päivässä jos sataa koko päivän. Pitäähän sitä päästä futaamaan... Muutama vuosi sitten siinä oli jääkenttä, ihmiset kävivät luistelemassa siinä. Nyt kun oli lauhoja talvia, sitä ei pystynyt jäädyttämään.

    Eli tää nyt vaan on vähän tällasta.

    Äänestä

  • Keinonurmi. kirjoitti:

    Takana sellainen juttu, että kaupunki on pienentänyt talvikunnossapitorahoja jotain pari miljoonaa. Ihan ymmärrettävää kun rahaa tarvitaan ja muutamaan talveen ei ole lumilapiota ottaa varastosta. Vaan voihan niitä olla lumisiakin talvia ja sellainen sattui just nyt.

    Luulen, rahat siirretty liikuntavirastolle. Ei tiedä itkisikö vaiko nauraisiko. Tuossa on jelkapallokenttä. Vihreänä. Joka ikinen päivä se aurataan ja lunta ajetaan pois. Käyhän siellä melkein joka päivä parit tunnit jotkut treenailemassa, tänään tosin ei ketään. Mutta monta tuntia sitä tänäänkin aurattiin. Meinaan vaan, että kevyenliikenteenväylillä sinne ei ole talvikunnossapitoa, eikä bussipysäkeillä tässä vieressä mahdu katoksen alle kun kukaan ei ole kerinnyt niitä luomaan auki. Mutta jokapäivä, viikonpäivästä riippumatta toi traktori putsaa tuon kentän ja useamminkin päivässä jos sataa koko päivän. Pitäähän sitä päästä futaamaan... Muutama vuosi sitten siinä oli jääkenttä, ihmiset kävivät luistelemassa siinä. Nyt kun oli lauhoja talvia, sitä ei pystynyt jäädyttämään.

    Eli tää nyt vaan on vähän tällasta.

    Santahaminan ja Upinniemen varusmiehet ja autopataljoona lumitöihin.
    Ovat verorahoilla maksettuja puolustusvoimia.
    Nyt puolustustaisteluun lunta vastaan.

    Äänestä

  • jepulis............ kirjoitti:

    Santahaminan ja Upinniemen varusmiehet ja autopataljoona lumitöihin.
    Ovat verorahoilla maksettuja puolustusvoimia.
    Nyt puolustustaisteluun lunta vastaan.

    Niin tehdään vain USA,sa
    Meil öskyt vai makka sänkys, ja sylke pitki sylki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perk................ kirjoitti:

Huomenna onkin sateeton päivä, mutta tiistaina tulee taas "vanhoja ämmiä" taivalta.
Kaupunki oppii vasta sitten auraamaan kadut, kun valtuustoon valituille tulee ongelmia.
Kaikki yksityiset viekää lumet Helsingin kaupungintalon eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu