MAHTAVAT PALKANKOROTUKSET DUUNAREILLE

TOIVOO HALLITUS. Taloudellinen tilanne on siinä jamassa, että vain ruhtinaalliset palkankorotukset voivat pelastaa Suomen. Ekonomistit ovat tulleet siihen päätelmään että vain verojen nosto on oikea lääke Suomen talouden vakauttamiseen. Kun työnantajat ja suurituloiset sekä maanjussit puunmyynti/maanoston sekä rikkaiden kotitalousvähennys , ovat köyhdyttäneet valtion kukkaroa huomattavasti. Rahat on otettava tavalla tai toisella pientuloisilta. Esimerkiksi työnantajien kelamaksunpoisto, korvataan enerkiaveroilla. Tilannehan on selvä suurituloiset ei maksa veron joten osoite olet sinä juuri, älä pörhistele sinä juuri. KATAISEN VEROALENNUKSET OVAT SINUN JA MINUN PÖYDÄSTÄ POIJES. LYKKA TIL.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


BURJAN kirjoitti:

TOIVOO HALLITUS. Taloudellinen tilanne on siinä jamassa, että vain ruhtinaalliset palkankorotukset voivat pelastaa Suomen. Ekonomistit ovat tulleet siihen päätelmään että vain verojen nosto on oikea lääke Suomen talouden vakauttamiseen. Kun työnantajat ja suurituloiset sekä maanjussit puunmyynti/maanoston sekä rikkaiden kotitalousvähennys , ovat köyhdyttäneet valtion kukkaroa huomattavasti. Rahat on otettava tavalla tai toisella pientuloisilta. Esimerkiksi työnantajien kelamaksunpoisto, korvataan enerkiaveroilla. Tilannehan on selvä suurituloiset ei maksa veron joten osoite olet sinä juuri, älä pörhistele sinä juuri. KATAISEN VEROALENNUKSET OVAT SINUN JA MINUN PÖYDÄSTÄ POIJES. LYKKA TIL.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu