Eilen illalla putsasin parvekkeen rappuset ja kun olin menossa ylös, tipuin kaiteen ali lumi hankeen ja harja kolahti päähän täydellä voimalla ja kivut vasemmassa puolessa päässä on todella kovat, eikä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Voiko olla pieni aivotärähdys siis? En kyllä uskoisi että on, mutta kaverini sanoi, että voihan pieni tärähdys olla.
Nyt samalla kerrotaan muitakin kipuja. Mulla on vasen kylki kipeä joskus, että ei voi hengittää, kun sattuu saakelisti, vaikka ei tekiskään mitään. Kerran tuli itkukin ihan. Voisiko johtua, että nukun liikaa vasemmalla kyljellä aina tai jostain muusta ? Sitten polvien, nilkkojen, jalkapohjan ja käsien niksauttelu. Monta vuotta jo ärsyttänyt, kun noita paikkoja pitää aina niksauttaa päivittäin. Aika yleistä varmaan, mutta jalkoihin koskee aina paljon ja nilkkaan yleensä, ja kun jalka pitää niksauttaa, joskus nilkassa / jalkapohjassa, tuntuu, että jos niksauttaa, niin jalassa joku paikka menee kahtia. Nilkassa joskus joku ottaa kiinni tavallaan, ettei voi niksauttaa, tai uskalla, ettei oikeasti tapahdu mitään. Jalkapohja sitten pitää niksauttaa myös, ja joskus ei voi kävellä ollenkaan sillä jalalla, kun jalka on kipeä, niin jospa näihinkin on sitten jotkut syyt?

Vastaukset 11
Vanhimmat
putosin siis rappusilta alas :)
Päänsärky jatkunut jo 8 päivää, ja eikö kukaan osaa vastata mihinkään ??
edelleen koskee päähän. Koskenut 18 päivää päähän, eikö kukaan osaa auttaa ?
Hei, oikeesti, edelleen koskee päähän. Särkenyt 26 päivää jo!
Voisitteko nyt vastailla ? ? Kipu vaan pahenee
mene ihmeessä lääkäriin.
eikö särkylääkekään auta. kokeile vaikka asperiinia jos verisuoniin tullut pieni hyytymä .tuo ohentaa verta ja auttaa. mutta ehdottomasti jo lääkäriin ,ei tuo mormaaliakaan ole.
myös hengitysvaikeus viittaa kiirelliseen lääkäri reissuun
et sinä täältä sitä apua saa . vinkejä kylläkin .mutta kyllä pääsi pitää jo tutkia
Käyty lääkärissä, mutta ei uskonut eikä laittanut mihinkään tutkimuksiin. Otti verikokeet ja veri on hyvää. Päätä särkeny 39 päivää ja huomenna joudun kävelemään 52 km suoraan päivystykseen, koska kyytiä sinne ei ole ja täälläpäin oleva terveyskeskus ei päästä enää sisään, kun eivät usko, vaikka suurentelisinkin asiaa. ;(
hyvää?????
Tarkottaa MITÄ????
Mitä kokeita se otatti?
aivotärähdystä ei diagnosoida millään verikokein.
Kait teillä siellä on yksityisiä lääkäriasemia sentään. Tai ainakin takseja, kukaan nyt 52 kilometriä ala kävellä..
Hemoglobiini oli 130 , kun sen verikokeen otti. Yksi putkilo. Nyt 40 päivä menossa, ja lääkäri aikaa tilataan, jos nyt edes pääsee. Kohta varmaan porttikielto kun kokoajan soittaa sama ihminen.
Täällä päin takseja ei kulje sinne asti. Odotellaan sitä lääkäri-aikaa.,
taksit yleensä kulkevat tasan sinne asti, minne asiakas haluaa!!
Vaikka Hangosta Utsjoelle.
Koska terveyskeskuksesi on noin huono ammattiasenteeltaan, suosittelen yksityistä neurologia. Häneltä saat helpommin lähetteen KNF:n magneettikuvaukseen tai CT-tutkimukseen. Kyse on akuutista asiasta!
Verikokeet eivät todellakaan vaikuta asiassasi, kuten joku mainitsikin.
Kylki- ja raajakivut kannattaa selvittää fysioterapeutilla. Etenkään arvauskeskukset eivät osaa asiaa.
Pyydä lääkärivastaanotollesi kunnalta maksusitoumus julkisen liikenteen taksan mukaan. Toinen vaihtoehto on, että kunta kustantaa sinulle taksin, jonka omavastuuosuuden viet KELAn korvattavaksi. Sinut on kirjaimellisesti heitetty pihalle kuntasi terveyspalveluista, vaikka heidän kuuluisi toimia päinvastoin.
Minullakaan julkinen sektori ei uskonut toispuoleista päänsärkyä. Tarvittiin yksityinen neurologi siihen tarkoitukseen.