Itsemurha tuttu...

Olen kymmenen vuoden ajan yrittänyt itsemurhaa, n. kuusi kertaa. Ekat yritykset olivat humalassa ja typeristä syistä. Viimeisin oli eka kerta selvinpäin ja se vasta sai jotenkin tajuamaan asian vakavuuden, kun heräät sydänlaitteesta, ja olet juuri ja juuri selvinnyt kuolemasta. Ainoa asia mikä on yhä vaikeaa, on se että jos menetän taas jonkun läheisen, se repii aina arvet auki ja silloin pelkään taas tekeväni jotain itselleni. Psykiatrin diagnoosi oli vanhemmilleni aikoinaan, että tyttärenne tulee tekemään sen joka tapauksessa joskus, hänellä on niin paha menetyksen pelko läheisistään.. Se ei olut kovin rohkaisevasti sanottu.
En vieläkään ole pystynyt käymään hoitoja loppuun, koska kun kaikki on hyvin läheisilläni, minäkin olen ihan ok. Mutta minua pelottaa, että jotakin sattuu taas... "syvä huokaus".
Eniten kaipaan yhä isovanhempiani, ei yhtään enää jäljellä ja antaisinkin mitä vaan, kun saisin mummin jostain itselleni. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta siltä minusta tuntuu...
Hyvää kevättä teille kaikille!
2816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä tapa itseäsi.Kadut varmasti jälkeenpäin

Äänestä
  • Sen kun pystyisikin jollekin lupaamaan... : (

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iines kirjoitti:

Olen kymmenen vuoden ajan yrittänyt itsemurhaa, n. kuusi kertaa. Ekat yritykset olivat humalassa ja typeristä syistä. Viimeisin oli eka kerta selvinpäin ja se vasta sai jotenkin tajuamaan asian vakavuuden, kun heräät sydänlaitteesta, ja olet juuri ja juuri selvinnyt kuolemasta. Ainoa asia mikä on yhä vaikeaa, on se että jos menetän taas jonkun läheisen, se repii aina arvet auki ja silloin pelkään taas tekeväni jotain itselleni. Psykiatrin diagnoosi oli vanhemmilleni aikoinaan, että tyttärenne tulee tekemään sen joka tapauksessa joskus, hänellä on niin paha menetyksen pelko läheisistään.. Se ei olut kovin rohkaisevasti sanottu.
En vieläkään ole pystynyt käymään hoitoja loppuun, koska kun kaikki on hyvin läheisilläni, minäkin olen ihan ok. Mutta minua pelottaa, että jotakin sattuu taas... "syvä huokaus".
Eniten kaipaan yhä isovanhempiani, ei yhtään enää jäljellä ja antaisinkin mitä vaan, kun saisin mummin jostain itselleni. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta siltä minusta tuntuu...
Hyvää kevättä teille kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu