Pohdittavaa todistajille ja muille fundamenatalisteille

Olen poiminut muutamia kohtia, joita Jehovan todistajienkin kannattaisi ajatella uudestaan.

Ennen luomistöitä arkeologia ja paleontologia kertoo esim. Dinosauruksista, jotka eivät sovi yhteen ajatuksesta paratiisin ja sen rauhan kanssa.

Luomispäivät ovat 7000 vuotta, jonka nojalla Adamin luomisesta olisi tullut täyteen 6000 vuotta vuonna 1975 ja siinä välissä olisi ollut kirjaimellinen vedenpaisumus.

Napajäätiköitä on kairattu ainakin 30 000 vuotta taaksepäin ja vuodet on saatu laskettua jääkerroksista kairatuista jääkappaleista.

Raamattu kanonisoitiin vasta 300 jKr., jolloin kanonisoinnin suoritti kristikunta.

Erilaiset ihmeet ovat mahdottomia niiden jälkiseuraamusten takia, kuten maan yhtäkkinen pysähtyminen “auringon seisoessa paikallaan”, Joonan kalajuttu (voisi olla kuvaannollinen opetuskertomus, kuten Nooan aikainen vedenpaisumus)

Jerusalemin tuhon ajankohdan laskemista perustellaan osittain maallisen historian aikalaskelmilla Babylonian hallitsijoiden mukaan, jolloin siinäkään mielessä vuosi 607 eaa., olisi virheellinen.

Fundamentalismia ei voida siis perustella todellisten havaintojen rinnalla - olisiko aika vaatia uskon päivittämistä muuallakin kuin sukupolviasioissa?
27505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

On sulla mielikuvitusongelmia! Varmaan niitä on kaikilla. Yhteinen syy niillä kuitenkin on: Pettävät argumentit ja ajattelun pelilauta ja sen nappulat, jotka ovat lähinnä huuhaata.

Elävää hirmuliskoa luonnollisessa elinympäristössä vedenpaisumuksen jälkeiseesä historiassa kukaan ei ole nähnyt - vain luita. Se mitä niitten luitten päälle on puettu ja miten ne elivät, on sitten vain ihmisten täyttä kuvitelmaa, jonka tiedämme hyvin pettäväksi. Jos ihmiselämälle olisi maanpäällä ollut jokin vakava uhka ja vika, tuskin Luoja olisi voinut sanoa: "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä." - 1. Moos. 1:31.

Ainoa vakava uhka oli tottelemattomuus Luojaansa kohtaan. Tuo toteutunut uhka on tullut maailmalle ilmeiseksi tähän päivään asti.

Mistä tiedämme, että maan pyörimen pysähtyi Joos. 10:12-14 tapahtumassa? Kuukin pysyi alallaan Aijaloninlaakson yllä. Tiedät varmasti mitä kutsutaan galaksiksi. Linnunrata on sellainen ja aurinkokunta maa-kiertolaisineen (keidas avaruudessa) sijaitsee vain sen yhdessä kierteishaarassa. Linnunradan halkaisija on 80 000 - 100 000 valovuotta ja aurinko itse kiertää linnunratagalaksin sydämen ympäri kerran 226:sa miljoonassa vuodessa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Linnunrata
Linnunrada naapurigalaksi on isompi Andromedangalaksi joka tällä hetkellä syöksyy suoraan linnunrataa kohden. http://fi.wikipedia.org/wiki/Andromedan_galaksi

Galakseja on avaruudessa miljoonia, miljardeja, lukematon määrä. Joka on luonut tuon kaiken, hänkö ei voisi pienessä aurinkokunnassa sitten tehdä mitä tahtoo. Hänkö ei tietäisi ja hallitsisi myös tapahtumien kaikkia seurauksia.

Paratiisi tarkoittaa vain puutarhaa. Edenin paratiisi oli erityinen puutarha, nimensä mukaan. Hautausmaapuutarhojakin on kutsuttu paratiisiksi. "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." - Luuk. 23:43 (KR92). (Siis odottamassa heräämistä.)

Eikö monilla ole esimerkiksi Vartiotornin satumainen kuvaus "paratiisista". Kukaan Adamin ja Eevan jälkeen Edeniä ei ole nähnyt. Ajattelumme pelaa vain noilla satumaisilla nappuloillla, mielikuvilla.

Totuus ei tarvitse kanonisointia. Uskonnoitsijoille sillä lienee jotakin käyttöä. Totuus ei tarvitse ihmisten sanan vahvistusta, että jonkin voi uskoa totuudeksi. Totuus puhuu itse puolestaan. Jeesus sanoi aikalaisileenkin ihmisille: 'Te ette tunne Isää, koska ette tunne minua' (Joh.8:19). Myös tämä 'ette tunne totuutta, koska teissä ei totuutta ole'.

Napajään (ihmisten) ikäteorioilla ei voi kumota totuutta silloin kun se on ylhäältä. "Sana" ihmisen poikana ei asettanut profeetallista sanaa kyseenalaiseksi. Hän vahvisti Joonan tapauksen totuudellisuuden. Ja onhan saman tapaisia löydöksiä ollu muuallakin historiassa.

Vartiotorni tai järjestö johon se kuuluu, ei ole totuuden kannalta luotettava, se ei pelasta ketään. Se mikä on väärentämättä Raamatusta, silloin opettajana on Raamattu. Se mikä ei ole sieltä vaan esimerkiksi Vartiotornin kehittelemää, opettaja on masoreettien jehovan todistaja, joka opetus on arvotonta, eikä siitä pidä ottaa vaaria.

Äänestä
  • Kun sinulla tuntuu olevan selityksiä, voisit kai myös selittää, miten Nooa pääsi pohjoisnavalle hakemaan kaksi jääkarhua ja etelänavalle kaksi pingviiniä. Miten kummassa hän osasi vaeltaa aina Australiaan asti kenguruja noutamaan?

    Äänestä

  • srgnsryst kirjoitti:

    Kun sinulla tuntuu olevan selityksiä, voisit kai myös selittää, miten Nooa pääsi pohjoisnavalle hakemaan kaksi jääkarhua ja etelänavalle kaksi pingviiniä. Miten kummassa hän osasi vaeltaa aina Australiaan asti kenguruja noutamaan?

    Ehkäpä jääkarhut, gengurut, pingviinit niin kuin muutkin, ovat polveutuneet niistä lajeista jotka tulivat yli nykyiseen maailmaan. Maailma varmasti on maantieteellisesti hyvin toisenlainen paikka kuin vanhassa maailmassa. Eläimet kuitenkin ovat varustettu lähes uskomatomalla sopeutumis- ja muuntautumiskyvyllä, mikä ei silti ole evolutiota kehitysopin merkityksessä ja johon ei tarvita aikaa miljoonia vuosia.

    Tuo asia kuitenkaan ei ole 'Tie totuus ja elämä' (Joh. 14:6), joka siitä on kiinnostunut.

    Äänestä

  • Fundamentalistilahkolaisen viimeiseksi selittelyksi jää Goddidit.

    Äänestä

  • koskaan. kirjoitti:

    Ehkäpä jääkarhut, gengurut, pingviinit niin kuin muutkin, ovat polveutuneet niistä lajeista jotka tulivat yli nykyiseen maailmaan. Maailma varmasti on maantieteellisesti hyvin toisenlainen paikka kuin vanhassa maailmassa. Eläimet kuitenkin ovat varustettu lähes uskomatomalla sopeutumis- ja muuntautumiskyvyllä, mikä ei silti ole evolutiota kehitysopin merkityksessä ja johon ei tarvita aikaa miljoonia vuosia.

    Tuo asia kuitenkaan ei ole 'Tie totuus ja elämä' (Joh. 14:6), joka siitä on kiinnostunut.

    Jos Nooan arkissa oli vain noita "peruslajeja", joista nykyiset lukemattomat lajit ovat sittemmin muotoutuneet, niin sehän edellyttää hirvittävän nopeaa evoluutiota. Eli uskovainen, joka ei pidä evoluutiota luotettavana selityksenä lajirunsaudelle, kuitenkin olettaa superhypernopeaa evoluutiota vedenpaisumuksen jälkeen.

    Sitä se kaksois-ajattelu teettää. Toisaalta kielletään, toisaalta uskotaan. Ei ihme, että tulee mielenterveysongelmia tuollaisesta kognitiivisesta dissonanssista.

    Äänestä

  • >>Jos ihmiselämälle olisi maanpäällä ollut jokin vakava uhka ja vika, tuskin Luoja olisi voinut sanoa: "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä." - 1. Moos. 1:31.

    Onkin ihmeellistä, että Raamattuun luottavatkin kauhistelevat Muutaman vuoden takaisen tsunamin ja äskeisen Haitin tuhoja, eihän se voi olla vakava uhka jos kerran Raamatun jumala näin Raamatussa ilmoittaa.

    >>Ainoa vakava uhka oli tottelemattomuus Luojaansa kohtaan. Tuo toteutunut uhka on tullut maailmalle ilmeiseksi tähän päivään asti.

    Varmaan Raamatun jumalalla oli jotain hampaankolossa tsunamin uhrien ja Haitilaisten kohdalla.

    >>Mistä tiedämme, että maan pyörimen pysähtyi Joos. 10:12-14 tapahtumassa?

    Raamattu siitä kertoo, mutta ei suinkaan kerro maan pyärimisen pysähtymisestä, vaan auringon pysähtymisestä. Se kun menee Raamatun mukaan niin, että aurinko kiertää lättymaata, sammuen yöksi. Suunnilleen tällainen Tellus on Raamatun mukaan:

    http://www.kolumbus.fi/hextek/Tikkurila/Firmament.htm

    >>Galakseja on avaruudessa miljoonia, miljardeja, lukematon määrä. Joka on luonut tuon kaiken, hänkö ei voisi pienessä aurinkokunnassa sitten tehdä mitä tahtoo.

    No ei ainakaan kyennyt kuvaamaan luomansa Telluksen geometriaa oikein.

    >>Napajään (ihmisten) ikäteorioilla ei voi kumota totuutta silloin kun se on ylhäältä.

    Joten sinulla lienee jokin selitys miksi napajäätiköt osoittavat, ettei vedenpaisumusta ole voinut tapahtua?

    >> "Sana" ihmisen poikana ei asettanut profeetallista sanaa kyseenalaiseksi.

    Siihen on monia syitä, kuten taruihin uskominen esimerkiksi.

    >> Hän vahvisti Joonan tapauksen totuudellisuuden.

    Tai uskoi taruun. Kertomus Joonasta on tosiasiana täysi mahdottomuus, perinnetaruna oikein hyvä.

    >>Ja onhan saman tapaisia löydöksiä ollu muuallakin historiassa.

    Kuten esimerkiksi?

    Se mikä on väärentämättä Raamatusta, silloin opettajana on Raamattu.

    Kuten lättymaa ja Jeesuksen katteeton lupaus palata aikalaistensa elinaikana, vedenpaisumustaru, taru ihmiskunnan synnystä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Jos ihmiselämälle olisi maanpäällä ollut jokin vakava uhka ja vika, tuskin Luoja olisi voinut sanoa: "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä." - 1. Moos. 1:31.

    Onkin ihmeellistä, että Raamattuun luottavatkin kauhistelevat Muutaman vuoden takaisen tsunamin ja äskeisen Haitin tuhoja, eihän se voi olla vakava uhka jos kerran Raamatun jumala näin Raamatussa ilmoittaa.

    >>Ainoa vakava uhka oli tottelemattomuus Luojaansa kohtaan. Tuo toteutunut uhka on tullut maailmalle ilmeiseksi tähän päivään asti.

    Varmaan Raamatun jumalalla oli jotain hampaankolossa tsunamin uhrien ja Haitilaisten kohdalla.

    >>Mistä tiedämme, että maan pyörimen pysähtyi Joos. 10:12-14 tapahtumassa?

    Raamattu siitä kertoo, mutta ei suinkaan kerro maan pyärimisen pysähtymisestä, vaan auringon pysähtymisestä. Se kun menee Raamatun mukaan niin, että aurinko kiertää lättymaata, sammuen yöksi. Suunnilleen tällainen Tellus on Raamatun mukaan:

    http://www.kolumbus.fi/hextek/Tikkurila/Firmament.htm

    >>Galakseja on avaruudessa miljoonia, miljardeja, lukematon määrä. Joka on luonut tuon kaiken, hänkö ei voisi pienessä aurinkokunnassa sitten tehdä mitä tahtoo.

    No ei ainakaan kyennyt kuvaamaan luomansa Telluksen geometriaa oikein.

    >>Napajään (ihmisten) ikäteorioilla ei voi kumota totuutta silloin kun se on ylhäältä.

    Joten sinulla lienee jokin selitys miksi napajäätiköt osoittavat, ettei vedenpaisumusta ole voinut tapahtua?

    >> "Sana" ihmisen poikana ei asettanut profeetallista sanaa kyseenalaiseksi.

    Siihen on monia syitä, kuten taruihin uskominen esimerkiksi.

    >> Hän vahvisti Joonan tapauksen totuudellisuuden.

    Tai uskoi taruun. Kertomus Joonasta on tosiasiana täysi mahdottomuus, perinnetaruna oikein hyvä.

    >>Ja onhan saman tapaisia löydöksiä ollu muuallakin historiassa.

    Kuten esimerkiksi?

    Se mikä on väärentämättä Raamatusta, silloin opettajana on Raamattu.

    Kuten lättymaa ja Jeesuksen katteeton lupaus palata aikalaistensa elinaikana, vedenpaisumustaru, taru ihmiskunnan synnystä.

    Maan päällä on tapahtunut ja on vielä tapahtuva paljon suuria ja kauhistavia katastrofeja. Sotakin on yksi sellainen. Eiköhän ne kuitenkin ole tapahtuneet Eevalle, Aadamille ja "käärmeelle" syystä luetun tuomion jälkeen. Sen jälkeen ei kaikki maassa Luojan edessä, ole ollut enään hyvää ja viatonta, vaan tuomion alaista. Kunnes kaikki on jälleen kohdalleen saatettu.

    Marku, minä ymmärrän, kun sinulta on mennyt usko Vartiotornin sanaan. Kuitenkaan VT:n sana ei liity mitenkään profeettojen henkeytettyyn tietoon. VT:n silmät kääntävistä kytkyeistä Raamattuun, niistä nyt ei kannata puhuakkaan. Mutta älä rangaise siitä Raamattua. Ei se ole Vartiotornin takana.

    Miksi loukkaantua vartiotornin valheiden vuoksi tahoon joka ei sen kanssa ole missään tekemisissä. Ateistisuudessa ei ole erikoista, heitä on maailma täysi. Ei heillä myöskään ole toivoa paremmasta kuin tästä kurjasta ihmiselämästä. Valinta kuitenkin on aivan vapaa, mutta kaikista kuitenkaan ei tule toivottomia ateja. Jostain syystä.

    Miten se evoluution mukaan menikään 'apina halusi kehittyä korkeammaksi olennoksi ja hänen toiveensa ytllättäen toteutuikin - vain huomatakseen elävänsä hetken surkeassa, pilaantuvassa, sairauksien, kuoleman, vihan, sorron ja riiston kyllästämässä maailmassa. Pian kuolla pois ja palata maaksi jälleen. Ehkä odottelemaan ja toivomaan esim ameebana, miksihän sitä jälleen haluaisi'.

    Hei taas! Onhan siinä paljon vettä Vantaassa virrannutkin, viime tapaamisestamme.

    Äänestä

  • Terve terve!

    Ainakaan sinua ei voi syyttää yrityksen puutteesta. Mutta vaivaudun vastaamaan mietinnän jälkeen.......oletko valmis argumentoinnille?

    >>On sulla mielikuvitusongelmia! Varmaan niitä on kaikilla. Yhteinen syy niillä kuitenkin on: Pettävät argumentit ja ajattelun pelilauta ja sen nappulat, jotka ovat lähinnä huuhaata.>Elävää hirmuliskoa luonnollisessa elinympäristössä vedenpaisumuksen jälkeiseesä historiassa kukaan ei ole nähnyt - vain luita. Se mitä niitten luitten päälle on puettu ja miten ne elivät, on sitten vain ihmisten täyttä kuvitelmaa, jonka tiedämme hyvin pettäväksi. Jos ihmiselämälle olisi maanpäällä ollut jokin vakava uhka ja vika, tuskin Luoja olisi voinut sanoa: "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä." - 1. Moos. 1:31.>Ainoa vakava uhka oli tottelemattomuus Luojaansa kohtaan. Tuo toteutunut uhka on tullut maailmalle ilmeiseksi tähän päivään asti.>Mistä tiedämme, että maan pyörimen pysähtyi Joos. 10:12-14 tapahtumassa? Kuukin pysyi alallaan Aijaloninlaakson yllä. Tiedät varmasti mitä kutsutaan galaksiksi. Linnunrata on sellainen ja aurinkokunta maa-kiertolaisineen (keidas avaruudessa) sijaitsee vain sen yhdessä kierteishaarassa. Linnunradan halkaisija on 80 000 - 100 000 valovuotta ja aurinko itse kiertää linnunratagalaksin sydämen ympäri kerran 226:sa miljoonassa vuodessa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Linnunrata
    Linnunrada naapurigalaksi on isompi Andromedangalaksi joka tällä hetkellä syöksyy suoraan linnunrataa kohden. http://fi.wikipedia.org/wiki/Andromedan_galaksi >Galakseja on avaruudessa miljoonia, miljardeja, lukematon määrä. Joka on luonut tuon kaiken, hänkö ei voisi pienessä aurinkokunnassa sitten tehdä mitä tahtoo. Hänkö ei tietäisi ja hallitsisi myös tapahtumien kaikkia seurauksia.>Paratiisi tarkoittaa vain puutarhaa. Edenin paratiisi oli erityinen puutarha, nimensä mukaan. Hautausmaapuutarhojakin on kutsuttu paratiisiksi. "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." - Luuk. 23:43 (KR92). (Siis odottamassa heräämistä.)>Eikö monilla ole esimerkiksi Vartiotornin satumainen kuvaus "paratiisista". Kukaan Adamin ja Eevan jälkeen Edeniä ei ole nähnyt. Ajattelumme pelaa vain noilla satumaisilla nappuloillla, mielikuvilla.>Totuus ei tarvitse kanonisointia. Uskonnoitsijoille sillä lienee jotakin käyttöä. Totuus ei tarvitse ihmisten sanan vahvistusta, että jonkin voi uskoa totuudeksi. Totuus puhuu itse puolestaan. Jeesus sanoi aikalaisileenkin ihmisille: 'Te ette tunne Isää, koska ette tunne minua' (Joh.8:19). Myös tämä 'ette tunne totuutta, koska teissä ei totuutta ole'.>Napajään (ihmisten) ikäteorioilla ei voi kumota totuutta silloin kun se on ylhäältä. "Sana" ihmisen poikana ei asettanut profeetallista sanaa kyseenalaiseksi. Hän vahvisti Joonan tapauksen totuudellisuuden. Ja onhan saman tapaisia löydöksiä ollu muuallakin historiassa.>Vartiotorni tai järjestö johon se kuuluu, ei ole totuuden kannalta luotettava, se ei pelasta ketään. Se mikä on väärentämättä Raamatusta, silloin opettajana on Raamattu. Se mikä ei ole sieltä vaan esimerkiksi Vartiotornin kehittelemää, opettaja on masoreettien jehovan todistaja, joka opetus on arvotonta, eikä siitä pidä ottaa vaaria.

    Äänestä

  • tiedät! kirjoitti:

    Maan päällä on tapahtunut ja on vielä tapahtuva paljon suuria ja kauhistavia katastrofeja. Sotakin on yksi sellainen. Eiköhän ne kuitenkin ole tapahtuneet Eevalle, Aadamille ja "käärmeelle" syystä luetun tuomion jälkeen. Sen jälkeen ei kaikki maassa Luojan edessä, ole ollut enään hyvää ja viatonta, vaan tuomion alaista. Kunnes kaikki on jälleen kohdalleen saatettu.

    Marku, minä ymmärrän, kun sinulta on mennyt usko Vartiotornin sanaan. Kuitenkaan VT:n sana ei liity mitenkään profeettojen henkeytettyyn tietoon. VT:n silmät kääntävistä kytkyeistä Raamattuun, niistä nyt ei kannata puhuakkaan. Mutta älä rangaise siitä Raamattua. Ei se ole Vartiotornin takana.

    Miksi loukkaantua vartiotornin valheiden vuoksi tahoon joka ei sen kanssa ole missään tekemisissä. Ateistisuudessa ei ole erikoista, heitä on maailma täysi. Ei heillä myöskään ole toivoa paremmasta kuin tästä kurjasta ihmiselämästä. Valinta kuitenkin on aivan vapaa, mutta kaikista kuitenkaan ei tule toivottomia ateja. Jostain syystä.

    Miten se evoluution mukaan menikään 'apina halusi kehittyä korkeammaksi olennoksi ja hänen toiveensa ytllättäen toteutuikin - vain huomatakseen elävänsä hetken surkeassa, pilaantuvassa, sairauksien, kuoleman, vihan, sorron ja riiston kyllästämässä maailmassa. Pian kuolla pois ja palata maaksi jälleen. Ehkä odottelemaan ja toivomaan esim ameebana, miksihän sitä jälleen haluaisi'.

    Hei taas! Onhan siinä paljon vettä Vantaassa virrannutkin, viime tapaamisestamme.

    >>Maan päällä on tapahtunut ja on vielä tapahtuva paljon suuria ja kauhistavia katastrofeja. Sotakin on yksi sellainen.

    Minä erotan tässä tapauksessa Raamatun jumalan ’tuotevastuun’ ja ihmisen ’tuotevastuun’ toisistaan. Jos jumala on luonut liikkuvat mannerlaatat ja vulkaanisen aktiviteetin ja katsonut työnjäljen passeliksi, niin katson jumalan olevan vastuussa näistä aiheutuvista katastrofeista. Tämä on tietysti vastenmielinen ajatus uskovaiselle.

    >>Eiköhän ne kuitenkin ole tapahtuneet Eevalle, Aadamille ja "käärmeelle" syystä luetun tuomion jälkeen.

    Käsittääkseni mannerlaattojen liikkeen ja vulkaanisen aktiviteetin ’käynnistymistä’ ei Raamatulla kyetä osoittamaan tapahtuneeksi nk. syntiinlankeemustarun yhteydessä tai jälkeen? Jos olen väärässä, niin oikaise ihmeessä.

    >>Sen jälkeen ei kaikki maassa Luojan edessä, ole ollut enään hyvää ja viatonta, vaan tuomion alaista. Kunnes kaikki on jälleen kohdalleen saatettu.

    Näin siis luomisuskoisten kohdalla.

    >>Kuitenkaan VT:n sana ei liity mitenkään profeettojen henkeytettyyn tietoon.

    Jos haluaa esittää, että ensimmäinen ihmispari pulpahti maan pinnalle noin 6000 vuotta sitten, veden peittäneen lättymaan Himalajan huipun yläpuolelle, auringon kiertävän maata ja sammuvan yöksi, Tyroksen olevan asumaton, Nebun autioittaneen Egyptin neljäksi vuosikymmeneksi ja siihen malliin niin kuuntelen mielelläni perusteita, joilla nykyisem luonnnontieteen löydökset kumotaan. Jumalan olemassaoloa luonnontiede ei tutki, joten jumalan (minkä tahansa) olemassaolon todistelu on väitteen esittäjällä.

    >>VT:n silmät kääntävistä kytkyeistä Raamattuun, niistä nyt ei kannata puhuakkaan. Mutta älä rangaise siitä Raamattua. Ei se ole Vartiotornin takana.

    Kysymykseni ja ihmettelyni eivät ole lainkaan ’Vt-pohjaisia’, lähtökohtaisesti Raamattua ei jehovantodistajana opi tuntemaan, Vt-seuran selityksiä kyllä.

    >>Miksi loukkaantua vartiotornin valheiden vuoksi tahoon joka ei sen kanssa ole missään tekemisissä.

    Miksi yleensäkään loukkaantua, se ei korjaa asioita.

    >>Ateistisuudessa ei ole erikoista, heitä on maailma täysi. Ei heillä myöskään ole toivoa paremmasta kuin tästä kurjasta ihmiselämästä.

    Totta, uskonnottomuus ei todellakaan anna syvää perusteetonta toivoa. Kuka tahansa saa vapaasti uskoa Jeesuksen katteettomaan lupaukseen, jossa hänen piti palata takaisin aikalaistensa elinaikana. Ei kai kukaan uskonnoton ole vakavissaan kieltämässä haaveilua, pikemminkin uskovaiset sen sijaan närkästelevat ikävien asioiden esilletuontia.

    >>Miten se evoluution mukaan menikään 'apina halusi kehittyä korkeammaksi olennoksi ja hänen toiveensa ytllättäen toteutuikin - vain huomatakseen elävänsä hetken surkeassa, pilaantuvassa, sairauksien, kuoleman, vihan, sorron ja riiston kyllästämässä maailmassa. Pian kuolla pois ja palata maaksi jälleen. Ehkä odottelemaan ja toivomaan esim ameebana, miksihän sitä jälleen haluaisi'.

    Huumoriapinahan tuo oli, tuo ihan mieleen pari vuosituhatta maailman kaameaa menoa kauhistelleet ja vakavissaan Jeesuksen luo pyrkineet. Sehän maailman menon kauhistelu alkoi jo pian Jeesuksen kuoleman jälkeen ja rekisteröitiin UT:n teksteihin, uskoivathäntä Jeesuksen katteettomaan lupaukseen.

    Äänestä

>>Fundamentalismia ei voida siis perustella todellisten havaintojen rinnalla - olisiko aika vaatia uskon päivittämistä muuallakin kuin sukupolviasioissa?>>

Fundamentalistisen maailmankuvan perustelut löytyvät tosiaan kunkin opin OMISTA JULISTUKSISTA, ei mistään muualta. Olen ymmärtänyt, että fundamentalistisesssa ajattelutavassa uskon voimakkuus on paljon tärkeämpää kuin uskon perusteet. Herätin tuossa taannoin pientä keskustelua näistä samoista teemoista ja fundamentalisti-uskovilta saamani vastaukset/perustelut puhuvat kyllä hyvin puolestaan:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8555170

Äänestä
  • Oliko Jeesus fundamentalisti? Entä hänen opetuksiinsa uskova?

    Äänestä

  • oikeaoppinen? kirjoitti:

    Oliko Jeesus fundamentalisti? Entä hänen opetuksiinsa uskova?

    Mielestäni Raamatun Jeesuksen sanomisissa oli kyllä fundis-ainesta ihan reilu annos, vaikka toki toisenlaistakin sävyä löytyi. Omasta mielestäni oleellista Jeesuksen tapauksessa on kuitenkin hänen esittämänsä toteutumattomat lupaukset palata seuraajiensa elinaikana. Siksi en osaa pitää tällaista hahmoa luotettavana tahona. Myös hänen "ihmetekonsa" on merkitty muistiin vasta muutama vuosikymmen hänen jälkeensä, ja nuo legendat löytyvät ainoastaan Raamatusta. Maallinen historia ei tunne tällaisia, vaikka henkilönä Jeesus nasaretilaisen tunnistaakin.

    Toki jotkut Jeesuksen opetukset ovat mielestäni ihan hyviä ja käyttökelpoisia, mutta hän ei suinkaan ollut ainoa, joka näitä opetuksia opetti. Tässä yksi esimerkki universaalisti tutusta opetuksesta, jota on opetettu jo kauan ennen Jeesusta:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö

    Äänestä

  • Voimantorni kirjoitti:

    Kuka määrää tulemuksensa ajankohdan, minä sinä, tai hän? Vastaus: Isä yksin. Ajanpituus on ihmiselle suhteellinen käsite. Voidellun tulemisen odotusaikaa ei määrää ihmisen ajantaju, eikä ihmisen viisaus oikeasta hetkestä. Ei myöskään ajan pituus ihmisen mielestä. Luojan käsittelemiä aikoja kuvaa esm. prekessio, maan akselin kieppi, joka kestää 27 725 vuotta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Prekessio
    Ihmisessä, joka asettaa mielessään mielipiteensa Kaikkivaltiaan yläpuolelle, ei puhu viisaus. Sitä ei pitäisi olla liian vaikeaa ymmärtää. Tuon Kaikkivaltiaan poika, joka tuli sieltä valtiain taivaista ihmiseksi maan päälle, ymmärsi asiat oikeassa mittakaavassa, sama olento jonka kauta kaikki luotiinkin: "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." - Matt. 24 36. - Isä on niin suuri.

    Mitähän tuon valtiaan poika tarkoitti sanoessaan juutalaisille Sebeteuksen kalastajapoika Johanneksen hyvän uutisen 8. luvun mukaan:
    43. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
    44. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
    45. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

    Kenellä viisaus on oppikoon ja saakoon viisautta lisää.

    Äänestä

  • kuka käskee. kirjoitti:

    >>Kuka määrää tulemuksensa ajankohdan, minä sinä, tai hän? Vastaus: Isä yksin>>

    Pysykäämme pelkästään Raamatun tekstissä ja jättäkäämme spekuloinnit pois. Uudessa testamentissa Jeesus sanoo palaavansa SEURAAJIENSA ELINAIKANA:

    "Ja TE joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja kun TEITÄ vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: TE ETTE EHDI loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee." - Matt. 10:22, 23

    "Totisesti minä sanon teille: TÄMÄ sukupolvi ei katoa, ennenkuin KAIKKI NÄMÄ tapahtuvat." Matt. 24:34

    Kun sinä luet koko tuota Matteuksen 24. lukua, niin mikä saa sinut ajattelemaan, että Jeesus tarkoitti tuossa jotakin muuta sukupolvea kuin sitä, jolle hän puhui nuo sanat? Kuinka monesta sukupolvesta tuossa oli kyse?

    Ja juuri sellaisena tuo lupaus myös otettiin vastaan. Esimerkiksi Paavalin (jonka niin ikään kerrotaan kirjoitelleen Jumalan henkeyttämänä) kirjoitti asiasta näin:

    "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi MEILLE, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" - 1. Kor. 10:11

    "Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että ME, jotka olemme elossa, jotka JÄÄMME TÄNNE HERRAN TULEMUKSEEN, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten MEIDÄT, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." - 1. Tess. 4:15-17

    >>Ajanpituus on ihmiselle suhteellinen käsite>>

    Jumalan väitetään kirjoituttaneen Raamatun IHMISILLE. Miksi hän näin ollen puhuisi omasta (ikuisesta) näkökulmastaan, kun hän sanoo jonkun asian tapahtuvan "pian"? Joka tapauksessa jo nuo yllä olevat lainaukset suoraan Raamatun tekstistä osoittavat, mitä Raamattu Jeesuksen paluun ajankohdasta sanoo.

    >>Luojan käsittelemiä aikoja kuvaa esm. prekessio, maan akselin kieppi, joka kestää 27 725 vuotta>>

    Ei kuvaa. Raamatun luojan aikakäsitystä kuvaa Raamattu (ks. lainaukset yllä); on aivan turha yrittää liittää todisteluun Raamatun ulkopuolisia tekijöitä, joita Raamattu ei tue.

    >>Luojan käsittelemiä aikoja kuvaa esm. prekessio, maan akselin kieppi, joka kestää 27 725 vuotta>>

    Mitä mieltä muuten olet napajäätikköjen iästä (yli 200 000 vuotta), jotka itsessään todistavat Raamatun kertoman vedenpaisumustarun mahdottomuuden? Luehan tästä:

    "Lisäksi napajäätiköistä pitäisi löytyä todisteita valtavasta sulamisesta ja suolaisen meriveden tunkeutumisesta jääkerrostumiin vedenpaisumuksen tapahtumisaikaan. Mutta ei ole mitään todisteita napajäiden massiivisesta sulamisesta."

    "Yksi kerros napajäätiköissä vastaa suurin piirtein yhtä vuotta. Jos napajäätiköt ovat syntyneet vedenpaisumuksen jälkeen kuten jotkut kreationistit olettavat, voidaan laskea että Grönlannin 235 000 jääkerrosta ja Antarktiksen 250 000 jääkerrosta syntyminen vedenpaisumuksen jälkeen merkitsee sitä, että vedenpaisumus olisi pitänyt olla 250 000 vuotta sitten."

    "Jos oletetaan napajäätiköiden olleen olemassa jo ennen vedenpaisumusta niin miten ne pystyivät selviämään siitä mullistuksesta niin että tähän yli 235 000 kerrostumahistoriaan ei tullut aukkoja? Eikä mitään jäätiköitä edes olisi pitänyt olla Nooan päivien maailmassa, etenkin jos sitä maailmaa ympäröi höyrykatos, joka teki koko maailmaan trooppiseen ilmaston. Se taas on ristiriidassa jäätiköiden 250 000 vuotisen olemassaolon kanssa."

    http://www.argumentti.fi/vedenpaisumus/vedenpaisumus_nooan_arkki.php?id=6

    >>Ihmisessä, joka asettaa mielessään mielipiteensa Kaikkivaltiaan yläpuolelle, ei puhu viisaus>>

    Tuollainen väite on jo lähtökohdiltaan pielessä. Aivan samalla tavalla voi esimerkiksi harras muslimi esittää sinulle väitteen, jonka mukaan sinussa elävän Allahin kyseenalaistajana ei asu viisaus. Minä taas pyrin raamatullisia aiheita käsitellessäni keskittymään puhtaasti Raamatun tekstiin.

    Äänestä

..Mahdottomia niiden jälkiseuraamusten takia Kuten Maan ytäkkinen pysähtymnen "Auringonseisoessa paikallaan";,
Nasa on aikoinaan mitannut satelliteillaan raamatun kertoman todella tapahtuneen, sillä maapallon pyörimäajasta puuttuu kaksi jaksoa, Joosuan aikana Auringon pysähtyminen taivaalle, ja Toinen, Hiskian aikainen auringon siirtyminen "takaperin, " puolipäivään takaisin. Toinen Aikakirja kertoo, miten Babylonian lähettiläät tulivat tiedustelemaan " maassa tapahtunutta ihmettä;" ja näkivät Hiskian aarteet, ja asevarastot.
Ei ole mitään syytä epäillä tapahtuman historiallisuutta, sillä mm, Kiinan hallitsijat merkityttivät tapahtumat tarkasti ylös, ja monien paikkojen merkinnät todistavat asian .
Se, mikä aiheutti Maapallon liikkeet, on taas kosminen asia, nasan laskelmien mukaan tapahtumaan tarvitaan vähintään kolmasosa Maan massasta oleva massa, joka kulkee tietyn läheltä Maan ohi. . Planeettakunnassa on kaksikin mahdollisuutta, ja Venus on ensimmäinen,
SE kulki jostain syystä Maan ja Marsin ratojen välistä, ja törmäsi Marsiin, suistaen sen radaltaan. Eu;n satelliitti kartoitti viime keväänä Marsin, ja Törmäys on aivan selvä; Mars on aivankuin kahdessa osassa,
Toisen Hidastuminen on syntynyt, kun eri Radalla kulkenut mars joutui Maan vetvoimaan, ja kääntyi takaisin pain , Puolipäivään,":
Joten todellisuus , jne, on sitä tarua ihm;

Äänestä
  • ..Planeettakunnasa niin harvinaisia ole, -
    Juuri oli netissä Hubblen kuvaama törmäys asteroidivyöhykkeellä, jossa kaksi asteroidia on törmännytyhteen, ja nyt ne kulkevat kuin pyrstötähti, jonka Hubblen kamerat nyt kuvasivat;

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Nasa on aikoinaan mitannut satelliteillaan raamatun kertoman todella tapahtuneen,

    Harmi, ettei NASA muista omia mittauksiaan:

    http://imagine.gsfc.nasa.gov/docs/ask_astro/answers/970325g.html

    http://www.answersingenesis.org/docs/1117.asp'

    ..Planeettojen ratamittaukset niin erinomaisen monimutkaisia ole, Helsingissä Ursa pystyy ihan samaan . Eu, satelliitti kartoitti viime vuonna mars-planeetan aivan metrilleen, ja siinä tuli esille tuo marsin outo muoto; se on joko pelkkää ylänköä tai alankoa; toisin s, siihen on törmännyt joku melkein yhtä suuri kappale.
    Venus on puolestaan aivan pyöreä, joten se on ollut sulassa tilasa aiemmin, Koko planeetan joutuminen sulaan tilaan on mahdollista vain siten, että se törmää johonkin ns, avaruusnopeuksilla, -
    -Mutta kun me olemme Jehovantodistajuudesta; -palstalla, meidän on nähtävä kaikki asiat vedenpaisumuksen kannalta, ja omaksuttava Ptolemaioksen Maakeskinen teoria, ,
    sen mukaan viimemmäksi löydetty kaksijalkainen Dinosaurus Haplocheirus Sollers, joka eli Jurakaudella,-166 milj, vuotta sitten, ja josta on saatu sulkien värit esille, on vain saatanan harhaa. Dino oli kuulemma muka lintujen isoisä, -tai -setä ainakin.
    -Sitä se maailmallisuus teettää;

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    Kaupunkitarina mikä kaupunkitarina.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Kaupunkitarina mikä kaupunkitarina.

    .Tuon kaupunkitarinan? - Ymmärtäisin sen paremmin-
    Ja tässä keskustelussa vedenpaisumuksesta on se hassu kohta, että siihen uskoessaan pitää uskoa , niinkuin tuossa sanoin, Kreikkalaisen Ptolemaioksen Maakeskiseen teoriaan , jonka mukaan aurinko kiertää maata, Ja että maan ympärillä oli vesivaippa, joka kiertyi kiekoksi päiväntasaajan ylle, ja satoi alas ;
    Tämä oli aikoinaan VT, opin virallinen kanta , mee tiiä onko se jo miten vanhaa valoa, nykytiedon mukaan se oli kyllä pelkkää Luuvaloa; ,
    Siinä jää selittämättä , -1 ; Minne satanut vesi joutui; Jos vesi peitti korkeimmat vuoret, vettä oli yli 8 kilometriä pystysuoraan , - Himalaja;,
    - 2; Miten Hyvin muinaiset jokipenkereet eivät ole hävinneet, vaikka vesi oli kaiken yläpuolella kuukausimäärin? ..Ja Ptolemaioksen maakeskinen teoria oli, se tiedetään, poliittinen ratkaisu sen ajan Kreikassakin, -peruste oli, että kansalaiset olivat niin pirun tyhmiä, että heille ei pitänyt uusia asioita , esim, oikeaa tietoa auringosta, tyrkyttää, -he olivat äänestäjiä. (Muuten Rotterdamus sanoi raamatunkäännöksensä . jehova. nimen käytöstä saman lauseen,?) - eivät sen ajan matemaatikotkaan niin tyhmiä olleet, vaan olivat hyvin perillä maan pinnan pyöreydestä, osasivat laskea maan ympärysmitan, ( -siihen tarvittiin vain seurata ,mittakepin avulla, saapuvaa , tai lähtevää laivaa. ) ja matkan aurinkoon ; - Kirja ; Laertios; " Filosofeista." Hän oli itse sen ajan kirjoittaja, joten ajankohtaista asiaa yli sadan antiikin ajan filosofin historia;.
    Vesi on tullut Maapallolle ns, Oortin pilvestä Kuiperin vyöhykkeen takaa, , noin -30 kertaa matka Auringosta Plutoon. ei Ptolemaios sitä tiennyt , eikä Nooa, Nykytutkijatkin sen tiedon saivat vasta n,-10 vuotta sitten kun ensimmäiset satellitiit poistuivat aurinkokunnasta.
    -3, Teoriassa jää selittämättä, että se vesikiekko olisi ollyt suuren luokan fysikaalinen mahdottomuus,

    http://www.answersingenesis.org/docs/1117.asp

    Tarina on saanut alkunsa viimeistään vuonna 1936, siis ennen NASA:n perustamista. Kirjassa "The Harmony of Science and Scripture" Harry Rimmer väittää lainanneensa kirjaa vuodelta 1890, jossa kirjassa professori Totten Yalen yliopistosta on osoittanut täsmälleen kuinka tuo kadonnut päivä on löydetty.

    Rimmer ei kuitenkaan nimeä lainaamaansa kirjaa, eikä sellaista julkaisua ole löydetty etsiskelyistä huolimatta. NASA ei ole koskaan väittänyt löytäneensä kadonnutta päivää.

    ..Nasa;n osalta aikaan, jolloin se laski ja rakensi ensimmäisiä , Gemini,- ja -Mercury- avaruusohjelmia, jossa tietokoneiden ratalaskennasta löytyi puute; maapallon ajasta puuttui 23 tuntia ja 20 minuuttia. 2- Kun 20;8-11 löytyi loput -10 astetta ,minuuteissa 40 min;.Ei nasa tätä laskentaa virallistanut, mutta eräs gemini- ja Mercury- ohjelmaan osallistunut liikemies, Harold Hill,joka oli niitä -julistavia kristittyjä, kuuli laskennasta ja sieppasi se omaan esitelmäohjelmaansa, jota sitten esitelmöi ympäri amerikan.Lehdistö sieppasi sen , ja mm, Suomessa oli lehdistöartikkeleita -60- luvulla asiasta.
    Eräs jenkkilehti julkaisi täysin paikkansapitämättömän uutisen , että Hill olisi perunut tietonsa, ja se taas lähti kiertämään mediaa.
    Ibm;n tietokoneet kumminkin olivat ne realiteetit, ,jotka laskivat asian; Kirjat;
    Harold Hill; How to Live Likea King's kid, Plainfied 1974
    Patten, Hatch &Stenhauer; The Long Day of Joshua and SIX Other Catastrophes Seatle 1973;
    Nämä viimeisimmät ovat kolme yhdysv, tiedemiestä, jotka yhdessäjulkaisivat tämän kirjan .
    Tri C A Tottenin tutkimuksia luettiin Nasa;ssa aikapuutetta pengottaessa. Kirja "Joshua's Long Day, "

    Äänestä

  • "Nasa on aikoinaan mitannut satelliteillaan raamatun kertoman todella tapahtuneen, sillä maapallon pyörimäajasta puuttuu kaksi jaksoa, Joosuan aikana Auringon pysähtyminen taivaalle, ja Toinen, Hiskian aikainen auringon siirtyminen "takaperin, " puolipäivään takaisin. Toinen Aikakirja kertoo, miten Babylonian lähettiläät tulivat tiedustelemaan " maassa tapahtunutta ihmettä;" ja näkivät Hiskian aarteet, ja asevarastot."

    Tämä on ihan urbaanilegenda jota te hihhulit levittelette tutkimatta sen todenperäisyyttä.
    Te olette levitelleet tätä paskapuhetta niin paljon, että Nasa on jopa virallisesti kumonnut väitteen:

    http://imagine.gsfc.nasa.gov/docs/ask_astro/answers/970325g.html

    "Ei ole mitään syytä epäillä tapahtuman historiallisuutta, sillä mm, Kiinan hallitsijat merkityttivät tapahtumat tarkasti ylös, ja monien paikkojen merkinnät todistavat asian ."

    Lisää bullshittiä. Kerrohan nyt esimerkkejä näistä monien paikkojen merkinnöistä. Vastaan sitten niihin kuhan esität jotain mitä voi kommentoida.

    "Joten todellisuus , jne, on sitä tarua ihm;"

    Totta. Ei kuitenkaan tapauksessa, jota esitit sellaiseksi.

    Äänestä

  • old_profile_51735 kirjoitti:

    "Nasa on aikoinaan mitannut satelliteillaan raamatun kertoman todella tapahtuneen, sillä maapallon pyörimäajasta puuttuu kaksi jaksoa, Joosuan aikana Auringon pysähtyminen taivaalle, ja Toinen, Hiskian aikainen auringon siirtyminen "takaperin, " puolipäivään takaisin. Toinen Aikakirja kertoo, miten Babylonian lähettiläät tulivat tiedustelemaan " maassa tapahtunutta ihmettä;" ja näkivät Hiskian aarteet, ja asevarastot."

    ..Käy, vapaasti Suomaksi, mitä tuo hakusi kertoo. tuo 13,08 viestini sisältää kaiken olennaisen tiedon tästä Nasa- asiasta. Asiaa oli se , mikä liittyi Tähän gemini- avaruusohjelmaan , siis sen ratamittauksiin tietokneilla. . Sen jälkeen alkoi varsinainen humpuuki, kun laskennasta tehtiin uskomuspastorin toimesta julistustapahtuma, josta joku Keskilännen Ateistitoimittaja hiiltyi, ja aloitti oman kampanjansa. harvasta asiasta on kirjoiteltu niin paljon humpuukia kuin tästä.
    Minulla on tässä joukko sen aikaisia artikkeleita, enkä näe asiassa mitään muuta kummallista, kuin siihen tarttuneet uskomuskirjoittajat ;saarnamiehet, ja ateistit.

    Äänestä

  • old_profile_51735 kirjoitti:

    "Nasa on aikoinaan mitannut satelliteillaan raamatun kertoman todella tapahtuneen, sillä maapallon pyörimäajasta puuttuu kaksi jaksoa, Joosuan aikana Auringon pysähtyminen taivaalle, ja Toinen, Hiskian aikainen auringon siirtyminen "takaperin, " puolipäivään takaisin. Toinen Aikakirja kertoo, miten Babylonian lähettiläät tulivat tiedustelemaan " maassa tapahtunutta ihmettä;" ja näkivät Hiskian aarteet, ja asevarastot."

    Tämä on ihan urbaanilegenda jota te hihhulit levittelette tutkimatta sen todenperäisyyttä.
    Te olette levitelleet tätä paskapuhetta niin paljon, että Nasa on jopa virallisesti kumonnut väitteen:

    http://imagine.gsfc.nasa.gov/docs/ask_astro/answers/970325g.html

    "Ei ole mitään syytä epäillä tapahtuman historiallisuutta, sillä mm, Kiinan hallitsijat merkityttivät tapahtumat tarkasti ylös, ja monien paikkojen merkinnät todistavat asian ."

    Lisää bullshittiä. Kerrohan nyt esimerkkejä näistä monien paikkojen merkinnöistä. Vastaan sitten niihin kuhan esität jotain mitä voi kommentoida.

    "Joten todellisuus , jne, on sitä tarua ihm;"

    Totta. Ei kuitenkaan tapauksessa, jota esitit sellaiseksi.

    - Kysymyshän kuului, ovatko raamatun mainitsemat aikapuutteet Joosuan kirjassa, ja 2. Kun- Todellisia, vaiko kirjoittajien Bullshittia. Kaikki muu kirjoittelu asiasta lienee enempi tai vielä enempi -Shittiä; tietty onhan myönnettävä, että Erilaisten Pastorien , ja heidän Ateismin viittaan pukeutuneiden Väitöskumppaniensa innostus asiaan on ehdoton.
    Kuten tuossa aiemmn sanoin jossain, Suomessa on paikka, jossa Maan rata-asioista tiedetään yhtä paljon, kuin jenkeissäkin ; -Tähtitieteellinen seura Ursa. Heillä on tieto sanoa, olivatko Joos; ja 2. Kun ; ajat maan ratalaskennasta pois, -vai onko näiden kirjojen maininnat tähtitieteellistä humpuukia. - - eikun siis Bullshittiä.
    Ursan herrat vastaavat kyllä oikein mielellään.
    Siten tuo hihhulismi,
    ..En satu kuulumaan mihinkään uskomukseen , ja uskon mielelläni vain sen mikä osoittautuu tiedoksi tiedon mukaan . Tässä on vain se, että tämän aiemman tiedon tutkijat ovat olleet pääsääntöisesti alan miehiä, piispoja ja Tuomiorovasteja, ja siis itse asiassa jäävejä ,kun todistavat omasta asiastaan . pastoreita. Kuka hitto heihin uskoo.
    Ateismi on syntynyt sen liepeillä, ja on uskomus muiden joukossa. koska se on siis Uskomusten vastaväittäjä; jos nyt yliopistollisesti puhutaan . ja aina vastaväittäjää tarvittaneen.

    Äänestä

Pitää olla ymmärrys,myöskin Raamatun sanomalle.6000-vuotta koskee nyt kulunutta aikaa,eikä sitä kun maapallo luotiin.Valitettavasti siihen en osaa vastata.Raamattu alkaa-ja Jumalan henki liikkui vette päällä.Ei voi tulla vettä,ennen kuin jää sulaa.Lisäksi Raamattu vastaa itse siitä,että tämä olisi luotu viikossa.Sekään ei pidä paikkansa,koska yksi päivä Herran edessä,kuin tuhannen vuotta.Näin on kirjoitettu.Pelastumisen kannalta ei sillä ole mitään arvoa.Mutta ymmärtäväinen Herran seuraaja-ymmärtää tämänkin.

Äänestä
  • ".Liikkui vetten päällä,-"
    -Tuo käännös on väärä. Engl,- käännöksissä on oikea,
    " " Ja Hirmuinen Rajutuuli riehui Raivoavien vesien yllä,"-
    Sen ymmärtää vasta, kun tietää, että tuo sana kuvaa Maapallon tilaa sen muodostumisen jälkeen ; kuu oli paljon lähempänä maata, ja valtavat, jopa 5 kilometrin vuorovesiaallot kiersivät Maata. Tästä oli Tv; dokumentti Tv;ssa parikin kertaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arskavain kirjoitti:

Olen poiminut muutamia kohtia, joita Jehovan todistajienkin kannattaisi ajatella uudestaan.

Ennen luomistöitä arkeologia ja paleontologia kertoo esim. Dinosauruksista, jotka eivät sovi yhteen ajatuksesta paratiisin ja sen rauhan kanssa.

Luomispäivät ovat 7000 vuotta, jonka nojalla Adamin luomisesta olisi tullut täyteen 6000 vuotta vuonna 1975 ja siinä välissä olisi ollut kirjaimellinen vedenpaisumus.

Napajäätiköitä on kairattu ainakin 30 000 vuotta taaksepäin ja vuodet on saatu laskettua jääkerroksista kairatuista jääkappaleista.

Raamattu kanonisoitiin vasta 300 jKr., jolloin kanonisoinnin suoritti kristikunta.

Erilaiset ihmeet ovat mahdottomia niiden jälkiseuraamusten takia, kuten maan yhtäkkinen pysähtyminen “auringon seisoessa paikallaan”, Joonan kalajuttu (voisi olla kuvaannollinen opetuskertomus, kuten Nooan aikainen vedenpaisumus)

Jerusalemin tuhon ajankohdan laskemista perustellaan osittain maallisen historian aikalaskelmilla Babylonian hallitsijoiden mukaan, jolloin siinäkään mielessä vuosi 607 eaa., olisi virheellinen.

Fundamentalismia ei voida siis perustella todellisten havaintojen rinnalla - olisiko aika vaatia uskon päivittämistä muuallakin kuin sukupolviasioissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu