Jehovan todistajien

Massoja koskevat tiukat elämäntapasäännökset ovat ahdistavia. MInä ainakin laulan maammelaulun ja vietän itsenäisyyspäivää ja olen suomalainen enkä globaali jahvekansalainen. Tämä on järkioppi.

virtaako kirjoitti:

Massoja koskevat tiukat elämäntapasäännökset ovat ahdistavia. MInä ainakin laulan maammelaulun ja vietän itsenäisyyspäivää ja olen suomalainen enkä globaali jahvekansalainen. Tämä on järkioppi.

Mutta minä olen ihan vain tavallinen kristinuskovainen, ja mielestäni kaikkivaltias myöskin tarkoittaa sitä että ON kaikkivaltias.
Ei ihminen kannattele uskoa, vaan usko kannattelee ihmistä.

en ole perehtynyt jehovan todistajien touhuihin mutta jos tuo lista pitää paikkansa niin en voi kuin sanoa että huhhuh! tuo lista sisältää paljon sellaista merkityksetöntä tavaraa jonka suorittamisesta ei koidu haittaa kenellekään. tyhjiä konventioita kerrassaan

Ja kuinka moni tulee vielä kuolemaan verensiirron levittämiin tauteihin: aids, perinnölliset sairaudet: altsem, jakobs jne, hepatiitti yms.

Iso-Britaniassa ollaan tai on jo kielletty verenluovutus sellaiselta henkilöltä, joka on saanut verensiirron vuoden sen ja sen jälkeen vaiko oliko se että ennen sitä ja sitä vuotta.

Jehovan todistajien kieltäytyminen ottamasta verta kehoonsa perustuu Raamattuun, mutta näyttää siitä olevan nykyään myöskin terveydellistäkin hyötyä.

syntinen kirjoitti:

Ja kuinka moni tulee vielä kuolemaan verensiirron levittämiin tauteihin: aids, perinnölliset sairaudet: altsem, jakobs jne, hepatiitti yms.

Iso-Britaniassa ollaan tai on jo kielletty verenluovutus sellaiselta henkilöltä, joka on saanut verensiirron vuoden sen ja sen jälkeen vaiko oliko se että ennen sitä ja sitä vuotta.

Jehovan todistajien kieltäytyminen ottamasta verta kehoonsa perustuu Raamattuun, mutta näyttää siitä olevan nykyään myöskin terveydellistäkin hyötyä.

Verensiirtokielto ei ole raamatullinen, ikävä kyllä:

MITÄ RAAMATTU SANOO TARKKAAN OTTAEN VEREN LÄÄKETIETEELLISESTÄ KÄYTÖSTÄ?

Jehovan (JHWH/Jahve)ensimmäiset verta koskevat lait annettiin Nooalle ja hänen perheelleen vedenpaisumuksen jälkeen. Seura viittaa näihin jakeisiin kommentoiden niitä "koko ihmiskuntaa koskevana säädöksenä" tai "määräämättömän ajan kestävänä käskynä" (Jehovan todistajat ja verikysymys, 1977, s.7; Vartiotorni 1.10.1973, s. 463). 1. Mooseksen kirjassa 9:3-7:ssä heille esitettiin kolme vaatimusta:

1. Heitä kiellettiin syömästä lihaa, josta ei oltu laskettu verta pois.
2. Heitä kiellettiin vuodattamasta ihmisen verta (eli murhaamasta). Murhaajat piti surmata.
3. Heitä käskettiin olemaan hedelmällisiä (eli lisääntymään).

Koska koko ihmiskunta periytyy Nooasta ja hänen pojistaan, niin näiden vaatimuksien esitetään pätevän nykyäänkin eläviin (esim. Miten veri voi pelastaa elämäsi, 1990, s.3). Tähän näkemykseen sisältyy kuitenkin muutamia perustavaa laatua olevia ongelmia. Ensinnäkin onko johdonmukaista, että Seura edellä mainitusta kolmannesta vaatimuksesta huolimatta rohkaisee paitsi naimattomuuteen, niin myös naimisissa olevia todistajia lapsettomuuteen? Mikä oikeuttaa meidät valitsemaan "iankaikkisesta liitosta" sen, mitä me haluamme tai emme halua noudattaa?

Toiseksi, kuten voidaan nähdä murhan kieltävän käskyn sanamuodosta (ihmisen veren vuodatus), on selvää ettei käskyllä viitattu kirjaimelliseen vereen. Murha myrkyttämällä on aivan yhtä väärin kuin puukotus, vaikka verta ei vuodatetakaan. Lisäksi koska jopa teuraseläimen perusteellisen vuodatuksen jälkeen lihaan jää vielä noin 50% verestä, havaitsemme, että verta käytettiin kielikuvana - elämän symbolina.

Kolmanneksi näissä jakeissa ei esitetä veren syömistä kieltävää käskyä, vaan kielletään verisen lihan syöminen. Kuten on jo aiemmin tuotu esille, "verta" käytetään elämän symbolina. Nooalle sanottiin: "Ainoastaan lihaa sieluineen - verineen - ette saa syödä." Lukuisat raamatunselittäjät (mm. Martin Lutter) ovat tulleet siihen tulokseen, että tämän käskyn ensisijainen tarkoitus oli kieltää lihan leikkaaminen tai syöminen elävästä eläimestä. Tämä voi kuullostaa eriskummalliselta, mutta näin toimiminen säilyttäisi lihan ja eläimen elossa lämpimässä ilmastossa myöhempää käyttöä varten. Tämä sekä veren juominen elävästä eläimestä on edelleen yleinen julma tapa tietyissä Aasian ja Afrikan osissa.

VEREN MERKITYS

Jehova sisällytti verta koskevia vaatimuksia osaksi Mooseksen lakia ja nämä on kirjoitettu 3. Mooseksen kirjan 17:10-16:een sekä 5. Mooseksen kirjan 12:15- 25:een. Niihin on lisätty ehto, että teurastetun eläimen veri täytyy vuodattaa maahan, koska elämän pyhyys oli Mooseksen lain keskeinen opetus. Jumalinen kunnioitus teuraseläimen elämää kohtaan vaati veren vuodattamista maahan, eli elämän antamista takaisin Jehovalle, ja kuka tahansa, joka harkitusti söi teurastetun eläimen verta, tuli poistaa kansan keskuudesta.
Huomioi kuitenkin, että elämä itsessään oli tässä tapauksessa pyhää. Tapetun eläimen verta pidettiin pyhänä siitä syystä, että se kuvasi eläimen riistettyä elämää. Kunnioitus elämän lahjaa kohtaan oli käskyn taustalla oleva suurempi periaate. Kun verta käytetään lääketieteellisiin tarkoituksiin, veren luovuttaa vapaaehtoisesti ihminen, joka jatkaa elämäänsä. Tämä tehdään juuri elämän pelastamiseksi eikä sen riistämiseksi. Ei ole johdonmukaista korottaa elämän symbolia eli verta sellaiseen asemaan, että annettaisiin jonkun menettää henkensä symbolin puolesta. Silloinhan symboli olisi tärkeämpi kuin mitä se edustaa! Näin toimimista voisi pitää jo symbolin palvontana. Mekään emme palvo paalua tai ristiä, vaikka monille se edustaa Jeesuksen uhrikuolemaa.

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa erämaahan eksynyt israelilainen näkee louhikkoon pudonneen ja kuolleen aasin. Voiko hän syödä tuon eläimen lihaa, vaikka siitä ei ole laskettu verta? Onko elämän symboli tärkeämpi kuin itse elämä? 3. Mooseksen kirja 17:15 antaa vastauksen tähän kysymykseen ja kertoo, että israelilainen saattoi syödä kuolleen eläimen lihaa, mille ei oltu tehty asianmukaista verenvuodatusta. Tämä johtui siitä, että hän ei ollut vienyt sen elämää, vaan eläin oli kuollut muusta syystä. Muistutuksena elämän pyhyydestä syöjän oli kuitenkin peseydyttävä ja hän oli seremoniallisesti epäpuhdas iltaan saakka.

VEREN LASKEMINEN MAAHAN

Toinen Seuran huolenaihe on lain käsky vuodattaa veri maahan. Tyypillinen ilmaus tästä vaatimuksesta on esitettynä 5. Mooseksen kirjan 12:16:ssa:
"Ainoastaan verta ette saa syödä. Sinun tulee vuodattaa se maahan kuin vesi."
Teurastettaessa veri poistettiin vuodattamalla. Maahan laskeminen oli ja on vieläkin nopein ja käytännöllisin ratkaisu, kun halutaan syödä eläimen lihaa syömättä sen verta. Seura käyttää tätä vaatimusta kuitenkin perusteena useimpien niiden verensiirtojen kieltämiselle, joissa käytetään ihmisen omaa verta (Vartiotorni 1.3.1989, s. 30). Tämänkaltainen yritys laajentaa näiden jakeiden merkitystä on ongelmallinen, koska se johtaa ristiriitoihin eikä ota huomioon tekstin asiayhteyttä.

Ensinnäkin tulee huomata, että me emme ole enää Mooseksen lain alaisia. Raamattu kertoo tämän meille selvästi (ks. Roomalaisille 10:4, Galatalaisille 3:2325, Efesolaisille 2:15). Seura myöntää tämän yksiselitteisesti kaikissa niissä kirjoituksissa, joissa käsitellään jotain muuta Mooseksen lain piirrettä kuin verta. Käsky vuodattaa veri maahan on kristityille yhtä merkityksellinen kuin kielto olla syömättä sianlihaa.

Toiseksi raamatullinen tekstiyhteys liittyy vain teurastukseen. Kuten myös Jehovan verta koskevan lain alkuperäisessä esityksessä, tekstiyhteys viittaa siihen, mitä eläimen teurastamisessa tulee ottaa huomioon, jotta vältyttäisiin veren syömiseltä lihan mukana.

Kolmanneksi Seura ei itsekään käytännössä usko tämän lain soveltuvan meihin nykyään, kuten on nähtävissä siitä, että mm. veriplasman ainesosien käyttö on sallittu omantunnonasiana. Eristettäessä muutamia milligrammoja hyytymistekijöitä tai rokotteissa käytettäviä globuliineja joudutaan kuitenkin käsittelemään satoja litroja veripankeissa varastoitua verta näiden osien erottamiseksi. On ristiriitaista, että käsky vuodattaa veri maahan ei ole merkityksellinen, kun kyseessä on valtavien verimäärien varastointi ja teollinen prosessointi, mutta sillä on merkitystä pohdittaessa voiko todistaja käyttää muutamaa litraa omaa vertaan leikkauksessa tai miten pilkuntarkasti verenkierron on jatkuttava sydän- keuhkokoneessa.

JERUSALEMIN VANHINTEN PÄÄTÖS

Apostolien tekojen viidenteentoista lukuun tallennettu kertomus apostolien ja vanhinten kokouksesta on todennäköisesti tärkein yksittäinen kohta, jonka Seura ajattelee tukevan sen nykyistä kantaa. Nämä ovat ainoat jakeet, joiden mahdollisesti voitaisiin ymmärtää kieltävän verensiirrot. Jakeet 19 ja 20 ovat tarkastelumme kannalta mielenkiintoiset:
"Siksi minun ratkaisuni on, ettei tule vaivata niitä kansakunnista olevia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen, vaan että heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta."

Pysähdytään hetkeksi tarkastelemaan sen tilanteen historiallista taustaa, jossa tämä ohje annettiin. Kristillisyys oli alkanut levitä Välimeren alueella. Monissa kaupungeissa kristityt tapasivat kokoontua yhdessä juutalaisten kanssa, olihan useita juutalaisia kääntynyt kristillisyyteen. Mutta joukossa oli myös pakanoita, joista oli tullut kristittyjä. Voisivatko nämä erilaisen taustan omaavat kristityt veljet kokoontua yhdessä, aterioida ja kasvaa hengellisenä seurakuntana? Ongelman laajuuden ymmärtää kun tietää, että juutalaiset tapasivat karttaa pakanoiden seuraa aivan yhtä paljon mitä todistajat karttavat seurakunnasta erotettujen seuraa nykyisin (Matt. 18:15-17).
Juutalaiskristityille tämä oli todellinen ongelma. Mooseksen lain mukaisesti heillä oli tiukka normisto ruuista, joita he eivät saaneet syödä ja heidän piti karttaa kanssakäymistä pakanoiden kanssa niinkuin suinkin vain voivat. Ja nyt kristittyinä heidän pitikin elää tovereina pakanoiden kanssa, nauttia jopa yhteisiä aterioita ja viettää Herran illallista. Tämä ei ollut juutalaiskristityille todellakaan helppoa, tiedämme että jopa Pietari arasteli aterioida pakanakristittyjen kanssa (Gal. 2:11- 14).

Lopulta tilanne kärjistyi kysymykseen siitä, pitäisikö myös pakanakristityt velvoittaa noudattamaan lakia ja ympärileikata. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä seikkaperäisesti käynneistään Jerusalemin seurakunnan luona, jossa hän pohti tätä asiaa monesti. Syy hänen kolmanteen vierailuunsa Jerusalemissa oli juuri tämän asian ratkaiseminen, sillä jotkut juuri Jerusalemista tulleet uskovat olivat aiheuttaneet asiasta kiistaa ja häiriötä Paavalin työkentällä pakanoiden parissa (Apt. 15:2,24).

Onneksi tämä tilanne ei ollut uusi. Kautta aikojen pakanoita oli elänyt Israelin kansan keskuudessa ja Mooseksen laissa oli käsitelty mitä lakeja maassa asuvien muukalaisasukkaiden tulisi noudattaa, vaikka näiden ei täytynyt sinällään noudattaa Mooseksen lakia. Kolmas Mooseksen kirja kertoo luvuissa 17 ja 18 mitkä lait koskivat myös maassa asuvia pakanoita. Näissä luvuissa mainitut neljä tuomittavaa asiaa olivat ruoka- tai polttouhrien uhraaminen epäjumalille, veren syöminen, itsestään kuolleen syöminen ja pakanakansojen keskuudessa yleiset sukupuolisuhteet mm. lähisukulaisten ja eläinten kanssa. Nämä olivat ne minimivaatimukset, joita pakanoiden tuli noudattaa, jotta juutalaiset saattoivat olla heidän kanssaan tekemisissä.

Kun apostolien ja vanhinten kokous antoi kirjallisen päätöksen tästä kysymyksestä kansakunnista oleville seurakunnille lähetettäväksi, niin onko yllättävää, että he luettelivat ratkaisuna juuri nämä samat neljä seikkaa ja vieläpä samassa järjestyksessä (jae 29)? Tällä säädöksellä ei määritelty mitään 'etiikan pääkohtia' senaikaisille tai nykyisille kristityille, kuten Veri-kirjanen antaa ymmärtää sivulla 5. Kokouksen aiheena ei edes alunperin ollut veren merkitys, vaan ympärileikkauskysymys. Kysymyksessä ei ollut todellakaan mikään minimilaki, sillä siinä ei mainita monia tärkeitä periaatteita, kuten varastamista tai murhaamista (vrt. 1. Kor. 6:9,10). Tämä ohje oli osoitettu nimenomaan pakanakristityille (Apt. 15:23), jotta voitaisiin vähentää näiden ja juutalaiskristittyjen välistä kitkaa. Meille ei jää epäilystäkään siitä mikä syy koko ohjeen antamiseen oli, sillä se tulee esille vielä kerran Jaakobin puheenvuoron päätösjakeessa 21:

"Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa toisensa jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina."
Jos näissä jakeissa olisi esitetty universaali kristittyjä sitova periaate, niin miten Mooseksen lain lukeminen liittyy siihen? Sen sijaan ymmärrämme tämän jakeen merkityksen päivänselvästi siinä tekstiyhteydessä, että kyseessä oli pakanakristityille annettu ohje niistä noudatettavista minimisäädöksistä, joiden avulla he voisivat olla ylipäätään missään tekemisissä useimmissa kaupungeissa toimivan juutalaisyhteisön kanssa.

On mielenkiintoista, että suurin osa raamatunselittäjistä on kautta aikojen ymmärtänyt näiden jakeiden merkityksen juuri tässä valossa - voimakkaana suosituksena siitä, mitä tuli tehdä veljeyden säilyttämiseksi juutalaiskristittyjen ja pakanakäännynnäisten välillä. Harvemmin mainittu seikka on se, että myös Charles T. Russel (!) ajatteli ja kirjoitti näin (Watchtower 05/15/1897, uusintapainos s. 2158). Mielenkiintoisesti myös vuoden 1992 Kirkkoraamattu viittaa Apostolien tekojen 15:20 alaviitteessä 3. Mooseksen kirjan säädöksiin tämän ohjeen lähteenä. Valitettavasti suurin osa todistajista on täysin tietämättömiä tästä yleisestä näkemyksestä selittää näiden jakeiden merkitys.

Apostolien tekojen 21. luvusta voimme nähdä, ettei juutalais- ja pakanakristittyjen välillä oleva kitka päättynyt tähän säädökseen. Päinvastoin vieraillessaan Jerusalemissa seitsemän vuotta myöhemmin Paavali päätyi jälleen samaan keskusteluun. Jaakob sanoi hänelle:

Apt. 21:20-22 "Sinä näet veli, kuinka monia tuhansia uskovia juutalaisten keskuudessa on, ja he kaikki ovat palavan innokkaita Lain puolesta." Mutta he ovat kuulleet huhuttavan sinusta, että olet opettanut kaikille kansakuntien keskuudessa oleville juutalaisille Mooseksesta luopumista ja kieltänyt heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta juhlallisten tapojen mukaan. Mitä siis tulee tehdä?" Kursivointi meidän.
Vaikka Jaakob ja koko Jerusalemin seurakunta oli jo päättänyt, mitä pakanakäännynnäisten tuli tehdä, niin etenkin uudempien juutalaiskäännynnäisten oli nähtävästi edelleen hankala niellä päätöstä. Oli tosiaankin jo tarpeeksi pahaa, että pakanakristittyjä ei velvoitettu noudattamaan Tooraa, mutta se ilmeinen johtopäätelmä, ettei myöskään juutalaisten kristittyjen tarvinnut seurata sitä oli niin kiistanalainen, että Jaakob ei uskaltanut ottaa asiaa edes puheeksi. Hän jopa hahmotteli keinoa, joilla "huhut" siitä, että Paavali puhui Moosesta vastaan saataisiin kumottua:

Paavalin pitäisi suorittaa neljän Lakia tottelevan juutalaiskristityn kanssa tunnettu juutalainen rituaali, "puhdistautua palvontamenojen mukaan". Tämä antaisi kaikille juutalaisille sen vaikutelman, että huhut olivat vääriä ja että myös Paavali todellisuudessa "pitäisi itsekin Lain". Toiseksi Jaakob muistutti, että he olivat jo lähettäneet pakanakristityille kirjeen neuvoen heitä olemaan loukkaamatta juutalaiskristittyjä (Apt. 21:20-25).

Näihin monimutkaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin, jotta vältyttäisiin loukkaamasta juutalaiskristittyjä. Tekstiyhteyden perusteella on selvää, että veren karttamista koskeva ohje annettiin juuri tästä samasta syystä. Kummankin veren käyttöä koskevan kiellon viesti kreikkalaisissa kirjoituksissa (Apostolien tekojen luvut 15 ja 21) oli yksinomaan se, ettei juutalaisia veljiä ja sisaria kompastutettaisi. Kyse ei ollut mistään kaikkia ihmisiä koskevasta laista, vaan juutalaiskristittyjen omantunnon kunnioittamisesta.

PAAVALI JA EPÄJUMALILLE UHRATTU

Apostolien tekojen 15. luvussa mainitun säädöksen suhteellinen merkitys tulee selvästi esiin vielä, kun Paavali kirjoittaa myöhemmin korinttilaisille siitä, kuinka tulee suhtautua epäjumalille uhrattuihin ruokiin. Kreikkalaisessa maailmassa pakanatemppeleissä uhrattujen eläinten lihaa siirrettiin tavallisesti myytäväksi lihakauppaan tai sitä saattoi syödä pakanatemppelissä (Insight, osa I, s. 1172). Joillekuille kristityille tämä saattoi olla ongelma, koska he kokivat osallistuvansa tällaista lihaa syödessään epäjumalanpalvelukseen. Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luvussa kahdeksan Paavali osoittaa, että epäjumalat eivät ole mitään ja näin myytävää lihaa voi syödä, jos on varma että ei loukkaa kenenkään kristityn veljen omaatuntoa.
On erittäin mielenkiintoista, että 1. Korinttilaiskirjeen 8:4:ssä Paavali käyttää aivan samaa kreikan kielen sanaa "eudolothutos", mitä Jaakob käytti Apostolien tekojen 15:29:ssä kehottaessaan karttamaan "epäjumalille uhrattua". Jos siis Apostolien teoissa mainittu säädös on ehdoton, niin kuinka on mahdollista, että Paavali antaa luvan toimia sitä vastoin?

Seura on yrittänyt selittää tätä ilmeistä ristiriita esittämällä, että Apostolien tekojen lauseella "karttakaa epäjumalille uhrattua" kiellettiin vain aktiivinen osallistuminen pakanalliseen uskonnolliseen tilaisuuteen, missä varsinainen uhraus tapahtui, eikä kielletty niinkään uhratun lihan syömistä (Vartiotorni 1.5.1979, s. 31). Mikään näissä jakeissa ei kuitenkaan tue yritystä kääntää lauseita "karttakaa epäjumalille uhrattua" (Apt. 15:29; 21:25) ja "karttaa epäjumalien saastuttamaa" (Apt. 15:20) merkitsemään samaa kuin "karttakaa epäjumalanpalvelusta". Seuran selitys on ristiriidassa jo senkin kanssa, että näissä kahdessa edellämainitussa kohdassa käytetään täsmälleen samaa kreikankielen sanaa. Valitettavasti Uuden maailman käännöksen englanninkielinen laitos pyrkii lisäksi epärehellisesti hämärtämään tätä asiaa kääntämällä tämän sanan tavastaan poiketen eri tavoilla Apostolien tekoihin ja Korinttilaiskirjeeseen. Alkuperäisen sanamuodon voi kuitenkin tarkistaa helposti Seuran julkaisemasta rivienvälisestä Kingdom Interlinear -käännöksestä.

Apostoli Paavali kirjoittaa aiheesta lisää Roomalaiskirjeen luvussa 14 ja 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 10. Hänen kirjoituksistaan voimme nähdä selvästi, että hän näki "epäjumalille uhratun karttamista" koskevan ohjeen suhteellisena, ei absoluuttisena käskynä. 1. Korinttilaiskirjeen 10:31, 32 kiteyttää hänen ajatuksensa hyvin selvästi:

1. Kor. 10:31-32 "Niinpä siis, syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Pitäkää jatkuvasti vaari siitä, ettei teistä tule kompastumisen aiheita juutalaisille enempää kuin kreikkalaisillekaan eikä Jumalan seurakunnalle."
Apostolien tekojen 15:29:n käsky on yksi kokonaisuus. Jos jokin asia kielletään siinä täysin, niin muut kolme tässä käskyssä esitettyä asiaa on kielletty yhtä voimakkaasti. Ja jos jokin asia kielletään tietyssä merkityksessä, niin samoin muut asiat on kielletty samalla tavoin. Juutalaiset eivät voineet syödä epäjumallille uhrattuja ateriota Mooseksen lain mukaisesti. Jerusalemin vanhinten päätöksessä kristittyjä pyydettiin ottamaan juutalaiskristittyjen tunteet huomioon ja karttamaan epäjumalille uhrattua. Paavali muistuttaa että vaikka epäjumala ei ole mistään ja voimme syödä epäjumalille uhrattua, meidän tulee varoa heikkojen toveriemme omaatuntoa.
Tämä vanhinten päätöksessä mainitulla käskyllä oli selvästi suhteellinen merkitys. Mihin tämä johtaa meidät veren suhteen? Jos epäjumalille uhrattua lihaa voi syödä hyvällä omallatunnolla, niin eikö sama päde sitten myös veren suhteen? Selvästikään Apostolien tekojen 15:29:stä ei voida valita mielivaltaisesti vain verta koskevaa säädöstä ja antaa sille suurempi merkitys kuin muille saman jakeen säädöksille. On petollista yrittää valikoivasti muuttaa yksittäisen raamatunkohdan tekstiyhteyttä, jotta se sopisi paremmin omiin uskonkäsityksiimme. Seuran yrittäessä tulkita apostolien ohjetta ikuisena säädöksenä on seurauksena epäjohdonmukainen tulkinta, joka on ristiriidassa muun Raamatun kanssa.

SEURAN NÄKEMYKSEN HISTORIA

Olisiko meidän sopivaa uusia Raamatun sanamuotoa niin että se näyttää sanovan jotain sellaista, mitä se todellisuudessa ei sano? Ei tietenkään. Tämä olisi silkkaa manipulointia, yritys pakottaa Raamattu johonkin mielipiteeseen, jota ei mainita suoraan eikä tuoda epäsuorasti esille. Mutta mihin johtopäätökseen tulemmekaan, kun tarkastelemme seuraavan kaltaisia lausuntoja:
"Laissa esitettiin toistuvasti Luojan kielto ottaa verta elämän ylläpitämiseksi." Veri-kirjanen s. 4, kursivointi meidän
"'Veren karttaminen' merkitsee siis, ettet ota sitä lainkaan elimistöösi." Voit elää s. 216

Mistään kohdasta Raamattua ei löydy Jehovan lakia verestä ilmaistuna näillä sanoilla. Missään kohdassa ei kiinnitetä huomiota siihen syyhyn, miksi joku söisi verta. Sillä, säilyttikö veren syöminen elämän vai ei, ei ollut merkitystä. Raamattu puhuu veren syömisestä, ei elämän ylläpitämisestä veren avulla. Tällaisen ilmaisun keksiminen harhauttaa ajattelemaan muuta kuin mitä Raamattu sanoo. Samoin sanan "syödä" vaihtaminen ilmaukseen "ottaa elimistöön" on yhtä kavalaa, koska Raamattu ei missään edes vihjaa, että verta voisi käyttää ravinnoksi tai vastaanottaa muuten kuin syömällä. Lääketieteelliset tosiasiat osoittavat selvästi, että verituotteen siirtämisellä ei ole mitään tekemistä syömisen kanssa, joten näitä kahta asiaa ei voi rinnastaa keskenään.

On mielenkiintoista huomioida, että verensiirto tuomittiin ensimmäisen kerran englanninkielisen Vartiotornin vuoden 1945 heinäkuun 1. päivän numerossa. Muutamien sitä seuraavien vuosien aikana Seura hukutettiin tätä näkemystä koskevilla kysymyksillä. Annetuista vastauksista kävi pian ilmi, että Seuran päätelmät perustuivat vakavaan väärinkäsitykseen veren toiminnoista ruumiissa. Tämä väärinymmärrys voidaan jäljittää niinkin kauas kuin toisella vuosisadalla eläneen kreikkalaisen lääkäri Claudias Galenin opetuksiin, jotka toistuvat myöhemmin lukuisissa verensiirtojen varhaisten tutkijoiden kirjoituksissa, mm. Sir William Harveyn (1578-1657), Richard Lowerin (1631-1691) ja Jean Baptiste Denys'n teoksissa.

Nämä lääkärit ajattelivat väärin, että veri itsessään olisi ravintoa, millä kehoa ylläpidettiin. Vasta tultaessa 1900- luvulle käsitettiin veren olevan vain väline, joka kuljettaa ravintoa, eikä ole ravintoa itsessään. Syistä, mistä voidaan nykyään vain enää spekuloida, Seura oli pitkään vielä 1970-luvulla tämän väärinkäsityksen pauloissa senkin jälkeen, kun se todettiin vääräksi. Tämä voidaan nähdä seuraavasta Vartiotornin lainauksesta vuodelta 1961 sivulta 538.

"Verensiirron suorittaminen ei ole mitään muuta kuin ravitsemista tavallista lyhyempää tietä - toisin sanoen, valmiin veren panemista suoniin sen sijaan että nautittaisiin ruokaa, mikä vasta useiden vaiheiden jälkeen muuttuu vereksi."
Seura lainasi tässä todisteeksi omalle näkemykselleen Jean Baptiste Denys'tä, joka oli ollut vuoteen 1961 mennessä kuolleena jo 257 vuotta. Se, että Seura käytti tätä lainausta, oli osoitus huomattavasta biologian perusteiden väärinymmärryksestä. Veri on elävää kudosta, joka suorittaa kehossa tiettyjä tehtäviä. Yksi näistä tehtävistä on palvella välineenä, millä ravinto kuljetetaan kudoksiin samalla tavalla kuin käsikin toimii välineenä, jolla ruoka kuljetetaan suuhun. Verensiirto ei ole tämän kudoksen syömistä, vaan transplantaatti, todellisuudessa elinsiirto. Se, että verensiirron tarkoituksena ei ole ravita ruumista, eikä verensiirtoa koskaan anneta potilaan ravitsemiseksi, on asia mihin Seura on asteittain pakotettu hiljaisesti myöntymään.
Sittemmin verensiirron ja veren syömisen yhteys on tuotu esiin hienovaraisemmin. Esimerkiksi Puhu perustellen -kirjan sivulla 407 yritetään muodostaa tämä yhteys vertauksella:

"Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi juomasta alkoholia, mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa?"
Alkoholin annostustavalla ei ole merkitystä lopputuloksen eli ruumiiseen imeytymisen kannalta. Entä jos lopputulos ei kuitenkaan olisi sama? Kiellettäisiinkö tätä miestä käyttämästä suuvettä tai yskänlääkettä, joka sisältää alkoholia? Kiellettäisiinkö häntä käyttämästä alkoholia antiseptisenä puhdistusaineena tai partavedessä? Jo pelkkä ajatus siitä on naurettava, koska käyttökohde ja -tapa on aivan erilainen. Vertauksen virheellisyyttä voidaan kuvata vastaavalla vertauksella:
"Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa siirtymään kasvisruokavalioon. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi syömästä lihaa, mutta hyväksyisi munuaisensiirron?"
Näemme selvästi, että syömisellä ja elimen siirtämisellä on yhtä vähän tekemistä toistensa kanssa kuin veren syömisellä ja veren siirtämisellä on yhteistä.

Nykyään Seura tyytyy enää Raamatun sanamuodon muokkaamiseen ja käyttämään virheellisiä käsityksiä verestä todistuksena omalle näkemykselleen. Se ei enää edes yritä selittää miksi veren syömisen kieltävä laki kieltää myös verensiirrot, koska on käynyt mahdottomaksi säilyttää alkuperäistä virheellistä perustaa. Tiede ei tarjoa tukea Seuran veriopille.

Yrityksissään aikaansaada tukea opilleen Seura on suuresti liioitellut verensiirtoihin liittyviä vaaroja. Esimerkiksi mahdollisuus saada AIDS verensiirrosta on noin yksi 500 000:sta. Vertaa tätä mahdollisuuteen kuolla leikkauksen yhteydessä anestesiasta eli nukutuslääkityksestä tai antibiooteista johtuviin komplikaatioihin - kutakuinkin yksi 15 000 - 30 000:sta. Verensiirto on olennaisesti elinsiirto. Siihen liittyy riskejä, mutta ne ovat hyvin pieniä verrattuna todennäköisyyteen vuotaa kuoliaaksi suuressa verenhukassa. Lääkärit ovat joka tapauksessa pätevimpiä arvioimaan näitä riskejä suhteessa verensiirron mahdollisiin hyötyihin.

Seura tunnustaa sellaisen tutkimuksen olemassaolon, jonka mukaan jokaista 13 000:tta verensiirtoa kohden tapahtuu yksi kuolema. Tämä on jossain määrin suurempi riski kuin mikä liittyy antibioottien tai tavallisen nukutuksen ottamiseen. Seura tunnustaa myös tutkimuksen, jonka mukaan verensiirroista kieltäytyminen kirurgian aikana lisää kuolleisuutta yhdellä prosentilla. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun todistajalle suoritetaan "veretöntä kirurgiaa" hänen mahdollisuutensa kuolla on prosentin verran suurempi. Toisin sanoen jokaista sataa leikkausta kohden tapahtuu yksi tarpeeton kuolema. Kerro tämä monilla vuosilla ja tuhansilla ja tuhansilla leikkauksilla, lisää siihen ne, jotka kuolivat verenhukkaan ennen kuin ehtivät leikkaukseen ja laske mukaan leukemian ja vastaavien sairauksien uhrit ja saat tulokseksi tuhansien Jehovan todistajien tarpeettomat kuolemat. Pidä lisäksi mielessä, että koska todistajat eivät vähemmän kehittyneissä maissa hyödy uudenaikaisista verettömistä hoitomuodoista ja laitteista siitä syystä, ettei niitä yksinkertaisesti yleensä ole saatavilla, kuolleisuus siellä on luultavasti huomattavasti suurempi.

Vaikkei seuraavalla olekaan mitään suoranaista vaikutusta raamatullisiin ja moraalisiin näkökulmiin verensiirroista, on silti hyvä harkita järjestössä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vallinnutta ilmapiiriä. Nyt ajateltuna tämä oli erityisen nolo vaihe järjestön historiassa emmekä tuo tätä tietoa esiin Seuran halveksumiseksi vaan osoittamaan, millainen oli verikiellon kehitelleiden miesten ajatusmaailma. Tässä on joitakin näkemyksiä, joita olemme omaksuneet vuosien varrella:

* Vesikauhua ei ole olemassa - Golden age (Kultainen aika), g23 1/1 s.214
* Bakteerit eivät aiheuta sairauksia - Golden age, g24 1/16 s.250

* Rokotukset ovat hyödyttömiä - Golden age, g31 2/4 s.294

* Lääkärit ovat Saatanan asiamiehiä - Golden age, g31 8/5 s.727, 728

* Rokotukset aiheuttavat demonismia - Golden age, g31 2/4 s.293

* Aspiriini aiheuttaa sydänsairauksia - Golden age, g35 2/27 s.343, 344

* Rokotukset ovat julma huijaus - Consolation (Lohdutus), g39 5/31 s.3

* Verensiirto on syömistä suonten välityksellä - Vartiotoni 15.9.1951 s.284

* Perinnölliset ominaisuudet siirtyvät verensiirtojen välityksellä - Vartiotorni 1.12 1961 s.544

Verikielto on tuote tuolta ajalta. Sen perustana oli syvä epäluottamus nykyaikaiseen lääketieteeseen ja pelkkä tietämättömyys. Tämä seikka lisättynä olemattomalla raamatullisella tuella luo verikäsityksen ylle synkkiä pilviä, koska se asettaa kyseenalaiseksi järjestön kyvyn ylipäätään tehdä älykkäitä päätöksiä. Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä loputtomiin. Seura on ansiokseen muuttunut ennenkin. Rokotukset ja elinsiirrot tuomittiin käytännöllisesti katsoen samoista syistä kuin verensiirrot ja näitä kieltoja ei enää ole.
Halutessaan Seura voisi hylätä myös verikiellon. On syytä paitsi toivoa, myös rukoilla että hallintoelimen jäsenet saisivat rohkeutta toimia oikein.



Lisätietoa internet-sivuilta

New Light On Blood:

WWW.AJWRB.ORG

New Light On Blood (Jt) kirjoitti:

Verensiirtokielto ei ole raamatullinen, ikävä kyllä:

MITÄ RAAMATTU SANOO TARKKAAN OTTAEN VEREN LÄÄKETIETEELLISESTÄ KÄYTÖSTÄ?

Jehovan (JHWH/Jahve)ensimmäiset verta koskevat lait annettiin Nooalle ja hänen perheelleen vedenpaisumuksen jälkeen. Seura viittaa näihin jakeisiin kommentoiden niitä "koko ihmiskuntaa koskevana säädöksenä" tai "määräämättömän ajan kestävänä käskynä" (Jehovan todistajat ja verikysymys, 1977, s.7; Vartiotorni 1.10.1973, s. 463). 1. Mooseksen kirjassa 9:3-7:ssä heille esitettiin kolme vaatimusta:

1. Heitä kiellettiin syömästä lihaa, josta ei oltu laskettu verta pois.
2. Heitä kiellettiin vuodattamasta ihmisen verta (eli murhaamasta). Murhaajat piti surmata.
3. Heitä käskettiin olemaan hedelmällisiä (eli lisääntymään).

Koska koko ihmiskunta periytyy Nooasta ja hänen pojistaan, niin näiden vaatimuksien esitetään pätevän nykyäänkin eläviin (esim. Miten veri voi pelastaa elämäsi, 1990, s.3). Tähän näkemykseen sisältyy kuitenkin muutamia perustavaa laatua olevia ongelmia. Ensinnäkin onko johdonmukaista, että Seura edellä mainitusta kolmannesta vaatimuksesta huolimatta rohkaisee paitsi naimattomuuteen, niin myös naimisissa olevia todistajia lapsettomuuteen? Mikä oikeuttaa meidät valitsemaan "iankaikkisesta liitosta" sen, mitä me haluamme tai emme halua noudattaa?

Toiseksi, kuten voidaan nähdä murhan kieltävän käskyn sanamuodosta (ihmisen veren vuodatus), on selvää ettei käskyllä viitattu kirjaimelliseen vereen. Murha myrkyttämällä on aivan yhtä väärin kuin puukotus, vaikka verta ei vuodatetakaan. Lisäksi koska jopa teuraseläimen perusteellisen vuodatuksen jälkeen lihaan jää vielä noin 50% verestä, havaitsemme, että verta käytettiin kielikuvana - elämän symbolina.

Kolmanneksi näissä jakeissa ei esitetä veren syömistä kieltävää käskyä, vaan kielletään verisen lihan syöminen. Kuten on jo aiemmin tuotu esille, "verta" käytetään elämän symbolina. Nooalle sanottiin: "Ainoastaan lihaa sieluineen - verineen - ette saa syödä." Lukuisat raamatunselittäjät (mm. Martin Lutter) ovat tulleet siihen tulokseen, että tämän käskyn ensisijainen tarkoitus oli kieltää lihan leikkaaminen tai syöminen elävästä eläimestä. Tämä voi kuullostaa eriskummalliselta, mutta näin toimiminen säilyttäisi lihan ja eläimen elossa lämpimässä ilmastossa myöhempää käyttöä varten. Tämä sekä veren juominen elävästä eläimestä on edelleen yleinen julma tapa tietyissä Aasian ja Afrikan osissa.

VEREN MERKITYS

Jehova sisällytti verta koskevia vaatimuksia osaksi Mooseksen lakia ja nämä on kirjoitettu 3. Mooseksen kirjan 17:10-16:een sekä 5. Mooseksen kirjan 12:15- 25:een. Niihin on lisätty ehto, että teurastetun eläimen veri täytyy vuodattaa maahan, koska elämän pyhyys oli Mooseksen lain keskeinen opetus. Jumalinen kunnioitus teuraseläimen elämää kohtaan vaati veren vuodattamista maahan, eli elämän antamista takaisin Jehovalle, ja kuka tahansa, joka harkitusti söi teurastetun eläimen verta, tuli poistaa kansan keskuudesta.
Huomioi kuitenkin, että elämä itsessään oli tässä tapauksessa pyhää. Tapetun eläimen verta pidettiin pyhänä siitä syystä, että se kuvasi eläimen riistettyä elämää. Kunnioitus elämän lahjaa kohtaan oli käskyn taustalla oleva suurempi periaate. Kun verta käytetään lääketieteellisiin tarkoituksiin, veren luovuttaa vapaaehtoisesti ihminen, joka jatkaa elämäänsä. Tämä tehdään juuri elämän pelastamiseksi eikä sen riistämiseksi. Ei ole johdonmukaista korottaa elämän symbolia eli verta sellaiseen asemaan, että annettaisiin jonkun menettää henkensä symbolin puolesta. Silloinhan symboli olisi tärkeämpi kuin mitä se edustaa! Näin toimimista voisi pitää jo symbolin palvontana. Mekään emme palvo paalua tai ristiä, vaikka monille se edustaa Jeesuksen uhrikuolemaa.

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa erämaahan eksynyt israelilainen näkee louhikkoon pudonneen ja kuolleen aasin. Voiko hän syödä tuon eläimen lihaa, vaikka siitä ei ole laskettu verta? Onko elämän symboli tärkeämpi kuin itse elämä? 3. Mooseksen kirja 17:15 antaa vastauksen tähän kysymykseen ja kertoo, että israelilainen saattoi syödä kuolleen eläimen lihaa, mille ei oltu tehty asianmukaista verenvuodatusta. Tämä johtui siitä, että hän ei ollut vienyt sen elämää, vaan eläin oli kuollut muusta syystä. Muistutuksena elämän pyhyydestä syöjän oli kuitenkin peseydyttävä ja hän oli seremoniallisesti epäpuhdas iltaan saakka.

VEREN LASKEMINEN MAAHAN

Toinen Seuran huolenaihe on lain käsky vuodattaa veri maahan. Tyypillinen ilmaus tästä vaatimuksesta on esitettynä 5. Mooseksen kirjan 12:16:ssa:
"Ainoastaan verta ette saa syödä. Sinun tulee vuodattaa se maahan kuin vesi."
Teurastettaessa veri poistettiin vuodattamalla. Maahan laskeminen oli ja on vieläkin nopein ja käytännöllisin ratkaisu, kun halutaan syödä eläimen lihaa syömättä sen verta. Seura käyttää tätä vaatimusta kuitenkin perusteena useimpien niiden verensiirtojen kieltämiselle, joissa käytetään ihmisen omaa verta (Vartiotorni 1.3.1989, s. 30). Tämänkaltainen yritys laajentaa näiden jakeiden merkitystä on ongelmallinen, koska se johtaa ristiriitoihin eikä ota huomioon tekstin asiayhteyttä.

Ensinnäkin tulee huomata, että me emme ole enää Mooseksen lain alaisia. Raamattu kertoo tämän meille selvästi (ks. Roomalaisille 10:4, Galatalaisille 3:2325, Efesolaisille 2:15). Seura myöntää tämän yksiselitteisesti kaikissa niissä kirjoituksissa, joissa käsitellään jotain muuta Mooseksen lain piirrettä kuin verta. Käsky vuodattaa veri maahan on kristityille yhtä merkityksellinen kuin kielto olla syömättä sianlihaa.

Toiseksi raamatullinen tekstiyhteys liittyy vain teurastukseen. Kuten myös Jehovan verta koskevan lain alkuperäisessä esityksessä, tekstiyhteys viittaa siihen, mitä eläimen teurastamisessa tulee ottaa huomioon, jotta vältyttäisiin veren syömiseltä lihan mukana.

Kolmanneksi Seura ei itsekään käytännössä usko tämän lain soveltuvan meihin nykyään, kuten on nähtävissä siitä, että mm. veriplasman ainesosien käyttö on sallittu omantunnonasiana. Eristettäessä muutamia milligrammoja hyytymistekijöitä tai rokotteissa käytettäviä globuliineja joudutaan kuitenkin käsittelemään satoja litroja veripankeissa varastoitua verta näiden osien erottamiseksi. On ristiriitaista, että käsky vuodattaa veri maahan ei ole merkityksellinen, kun kyseessä on valtavien verimäärien varastointi ja teollinen prosessointi, mutta sillä on merkitystä pohdittaessa voiko todistaja käyttää muutamaa litraa omaa vertaan leikkauksessa tai miten pilkuntarkasti verenkierron on jatkuttava sydän- keuhkokoneessa.

JERUSALEMIN VANHINTEN PÄÄTÖS

Apostolien tekojen viidenteentoista lukuun tallennettu kertomus apostolien ja vanhinten kokouksesta on todennäköisesti tärkein yksittäinen kohta, jonka Seura ajattelee tukevan sen nykyistä kantaa. Nämä ovat ainoat jakeet, joiden mahdollisesti voitaisiin ymmärtää kieltävän verensiirrot. Jakeet 19 ja 20 ovat tarkastelumme kannalta mielenkiintoiset:
"Siksi minun ratkaisuni on, ettei tule vaivata niitä kansakunnista olevia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen, vaan että heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta."

Pysähdytään hetkeksi tarkastelemaan sen tilanteen historiallista taustaa, jossa tämä ohje annettiin. Kristillisyys oli alkanut levitä Välimeren alueella. Monissa kaupungeissa kristityt tapasivat kokoontua yhdessä juutalaisten kanssa, olihan useita juutalaisia kääntynyt kristillisyyteen. Mutta joukossa oli myös pakanoita, joista oli tullut kristittyjä. Voisivatko nämä erilaisen taustan omaavat kristityt veljet kokoontua yhdessä, aterioida ja kasvaa hengellisenä seurakuntana? Ongelman laajuuden ymmärtää kun tietää, että juutalaiset tapasivat karttaa pakanoiden seuraa aivan yhtä paljon mitä todistajat karttavat seurakunnasta erotettujen seuraa nykyisin (Matt. 18:15-17).
Juutalaiskristityille tämä oli todellinen ongelma. Mooseksen lain mukaisesti heillä oli tiukka normisto ruuista, joita he eivät saaneet syödä ja heidän piti karttaa kanssakäymistä pakanoiden kanssa niinkuin suinkin vain voivat. Ja nyt kristittyinä heidän pitikin elää tovereina pakanoiden kanssa, nauttia jopa yhteisiä aterioita ja viettää Herran illallista. Tämä ei ollut juutalaiskristityille todellakaan helppoa, tiedämme että jopa Pietari arasteli aterioida pakanakristittyjen kanssa (Gal. 2:11- 14).

Lopulta tilanne kärjistyi kysymykseen siitä, pitäisikö myös pakanakristityt velvoittaa noudattamaan lakia ja ympärileikata. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä seikkaperäisesti käynneistään Jerusalemin seurakunnan luona, jossa hän pohti tätä asiaa monesti. Syy hänen kolmanteen vierailuunsa Jerusalemissa oli juuri tämän asian ratkaiseminen, sillä jotkut juuri Jerusalemista tulleet uskovat olivat aiheuttaneet asiasta kiistaa ja häiriötä Paavalin työkentällä pakanoiden parissa (Apt. 15:2,24).

Onneksi tämä tilanne ei ollut uusi. Kautta aikojen pakanoita oli elänyt Israelin kansan keskuudessa ja Mooseksen laissa oli käsitelty mitä lakeja maassa asuvien muukalaisasukkaiden tulisi noudattaa, vaikka näiden ei täytynyt sinällään noudattaa Mooseksen lakia. Kolmas Mooseksen kirja kertoo luvuissa 17 ja 18 mitkä lait koskivat myös maassa asuvia pakanoita. Näissä luvuissa mainitut neljä tuomittavaa asiaa olivat ruoka- tai polttouhrien uhraaminen epäjumalille, veren syöminen, itsestään kuolleen syöminen ja pakanakansojen keskuudessa yleiset sukupuolisuhteet mm. lähisukulaisten ja eläinten kanssa. Nämä olivat ne minimivaatimukset, joita pakanoiden tuli noudattaa, jotta juutalaiset saattoivat olla heidän kanssaan tekemisissä.

Kun apostolien ja vanhinten kokous antoi kirjallisen päätöksen tästä kysymyksestä kansakunnista oleville seurakunnille lähetettäväksi, niin onko yllättävää, että he luettelivat ratkaisuna juuri nämä samat neljä seikkaa ja vieläpä samassa järjestyksessä (jae 29)? Tällä säädöksellä ei määritelty mitään 'etiikan pääkohtia' senaikaisille tai nykyisille kristityille, kuten Veri-kirjanen antaa ymmärtää sivulla 5. Kokouksen aiheena ei edes alunperin ollut veren merkitys, vaan ympärileikkauskysymys. Kysymyksessä ei ollut todellakaan mikään minimilaki, sillä siinä ei mainita monia tärkeitä periaatteita, kuten varastamista tai murhaamista (vrt. 1. Kor. 6:9,10). Tämä ohje oli osoitettu nimenomaan pakanakristityille (Apt. 15:23), jotta voitaisiin vähentää näiden ja juutalaiskristittyjen välistä kitkaa. Meille ei jää epäilystäkään siitä mikä syy koko ohjeen antamiseen oli, sillä se tulee esille vielä kerran Jaakobin puheenvuoron päätösjakeessa 21:

"Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa toisensa jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina."
Jos näissä jakeissa olisi esitetty universaali kristittyjä sitova periaate, niin miten Mooseksen lain lukeminen liittyy siihen? Sen sijaan ymmärrämme tämän jakeen merkityksen päivänselvästi siinä tekstiyhteydessä, että kyseessä oli pakanakristityille annettu ohje niistä noudatettavista minimisäädöksistä, joiden avulla he voisivat olla ylipäätään missään tekemisissä useimmissa kaupungeissa toimivan juutalaisyhteisön kanssa.

On mielenkiintoista, että suurin osa raamatunselittäjistä on kautta aikojen ymmärtänyt näiden jakeiden merkityksen juuri tässä valossa - voimakkaana suosituksena siitä, mitä tuli tehdä veljeyden säilyttämiseksi juutalaiskristittyjen ja pakanakäännynnäisten välillä. Harvemmin mainittu seikka on se, että myös Charles T. Russel (!) ajatteli ja kirjoitti näin (Watchtower 05/15/1897, uusintapainos s. 2158). Mielenkiintoisesti myös vuoden 1992 Kirkkoraamattu viittaa Apostolien tekojen 15:20 alaviitteessä 3. Mooseksen kirjan säädöksiin tämän ohjeen lähteenä. Valitettavasti suurin osa todistajista on täysin tietämättömiä tästä yleisestä näkemyksestä selittää näiden jakeiden merkitys.

Apostolien tekojen 21. luvusta voimme nähdä, ettei juutalais- ja pakanakristittyjen välillä oleva kitka päättynyt tähän säädökseen. Päinvastoin vieraillessaan Jerusalemissa seitsemän vuotta myöhemmin Paavali päätyi jälleen samaan keskusteluun. Jaakob sanoi hänelle:

Apt. 21:20-22 "Sinä näet veli, kuinka monia tuhansia uskovia juutalaisten keskuudessa on, ja he kaikki ovat palavan innokkaita Lain puolesta." Mutta he ovat kuulleet huhuttavan sinusta, että olet opettanut kaikille kansakuntien keskuudessa oleville juutalaisille Mooseksesta luopumista ja kieltänyt heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta juhlallisten tapojen mukaan. Mitä siis tulee tehdä?" Kursivointi meidän.
Vaikka Jaakob ja koko Jerusalemin seurakunta oli jo päättänyt, mitä pakanakäännynnäisten tuli tehdä, niin etenkin uudempien juutalaiskäännynnäisten oli nähtävästi edelleen hankala niellä päätöstä. Oli tosiaankin jo tarpeeksi pahaa, että pakanakristittyjä ei velvoitettu noudattamaan Tooraa, mutta se ilmeinen johtopäätelmä, ettei myöskään juutalaisten kristittyjen tarvinnut seurata sitä oli niin kiistanalainen, että Jaakob ei uskaltanut ottaa asiaa edes puheeksi. Hän jopa hahmotteli keinoa, joilla "huhut" siitä, että Paavali puhui Moosesta vastaan saataisiin kumottua:

Paavalin pitäisi suorittaa neljän Lakia tottelevan juutalaiskristityn kanssa tunnettu juutalainen rituaali, "puhdistautua palvontamenojen mukaan". Tämä antaisi kaikille juutalaisille sen vaikutelman, että huhut olivat vääriä ja että myös Paavali todellisuudessa "pitäisi itsekin Lain". Toiseksi Jaakob muistutti, että he olivat jo lähettäneet pakanakristityille kirjeen neuvoen heitä olemaan loukkaamatta juutalaiskristittyjä (Apt. 21:20-25).

Näihin monimutkaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin, jotta vältyttäisiin loukkaamasta juutalaiskristittyjä. Tekstiyhteyden perusteella on selvää, että veren karttamista koskeva ohje annettiin juuri tästä samasta syystä. Kummankin veren käyttöä koskevan kiellon viesti kreikkalaisissa kirjoituksissa (Apostolien tekojen luvut 15 ja 21) oli yksinomaan se, ettei juutalaisia veljiä ja sisaria kompastutettaisi. Kyse ei ollut mistään kaikkia ihmisiä koskevasta laista, vaan juutalaiskristittyjen omantunnon kunnioittamisesta.

PAAVALI JA EPÄJUMALILLE UHRATTU

Apostolien tekojen 15. luvussa mainitun säädöksen suhteellinen merkitys tulee selvästi esiin vielä, kun Paavali kirjoittaa myöhemmin korinttilaisille siitä, kuinka tulee suhtautua epäjumalille uhrattuihin ruokiin. Kreikkalaisessa maailmassa pakanatemppeleissä uhrattujen eläinten lihaa siirrettiin tavallisesti myytäväksi lihakauppaan tai sitä saattoi syödä pakanatemppelissä (Insight, osa I, s. 1172). Joillekuille kristityille tämä saattoi olla ongelma, koska he kokivat osallistuvansa tällaista lihaa syödessään epäjumalanpalvelukseen. Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luvussa kahdeksan Paavali osoittaa, että epäjumalat eivät ole mitään ja näin myytävää lihaa voi syödä, jos on varma että ei loukkaa kenenkään kristityn veljen omaatuntoa.
On erittäin mielenkiintoista, että 1. Korinttilaiskirjeen 8:4:ssä Paavali käyttää aivan samaa kreikan kielen sanaa "eudolothutos", mitä Jaakob käytti Apostolien tekojen 15:29:ssä kehottaessaan karttamaan "epäjumalille uhrattua". Jos siis Apostolien teoissa mainittu säädös on ehdoton, niin kuinka on mahdollista, että Paavali antaa luvan toimia sitä vastoin?

Seura on yrittänyt selittää tätä ilmeistä ristiriita esittämällä, että Apostolien tekojen lauseella "karttakaa epäjumalille uhrattua" kiellettiin vain aktiivinen osallistuminen pakanalliseen uskonnolliseen tilaisuuteen, missä varsinainen uhraus tapahtui, eikä kielletty niinkään uhratun lihan syömistä (Vartiotorni 1.5.1979, s. 31). Mikään näissä jakeissa ei kuitenkaan tue yritystä kääntää lauseita "karttakaa epäjumalille uhrattua" (Apt. 15:29; 21:25) ja "karttaa epäjumalien saastuttamaa" (Apt. 15:20) merkitsemään samaa kuin "karttakaa epäjumalanpalvelusta". Seuran selitys on ristiriidassa jo senkin kanssa, että näissä kahdessa edellämainitussa kohdassa käytetään täsmälleen samaa kreikankielen sanaa. Valitettavasti Uuden maailman käännöksen englanninkielinen laitos pyrkii lisäksi epärehellisesti hämärtämään tätä asiaa kääntämällä tämän sanan tavastaan poiketen eri tavoilla Apostolien tekoihin ja Korinttilaiskirjeeseen. Alkuperäisen sanamuodon voi kuitenkin tarkistaa helposti Seuran julkaisemasta rivienvälisestä Kingdom Interlinear -käännöksestä.

Apostoli Paavali kirjoittaa aiheesta lisää Roomalaiskirjeen luvussa 14 ja 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 10. Hänen kirjoituksistaan voimme nähdä selvästi, että hän näki "epäjumalille uhratun karttamista" koskevan ohjeen suhteellisena, ei absoluuttisena käskynä. 1. Korinttilaiskirjeen 10:31, 32 kiteyttää hänen ajatuksensa hyvin selvästi:

1. Kor. 10:31-32 "Niinpä siis, syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Pitäkää jatkuvasti vaari siitä, ettei teistä tule kompastumisen aiheita juutalaisille enempää kuin kreikkalaisillekaan eikä Jumalan seurakunnalle."
Apostolien tekojen 15:29:n käsky on yksi kokonaisuus. Jos jokin asia kielletään siinä täysin, niin muut kolme tässä käskyssä esitettyä asiaa on kielletty yhtä voimakkaasti. Ja jos jokin asia kielletään tietyssä merkityksessä, niin samoin muut asiat on kielletty samalla tavoin. Juutalaiset eivät voineet syödä epäjumallille uhrattuja ateriota Mooseksen lain mukaisesti. Jerusalemin vanhinten päätöksessä kristittyjä pyydettiin ottamaan juutalaiskristittyjen tunteet huomioon ja karttamaan epäjumalille uhrattua. Paavali muistuttaa että vaikka epäjumala ei ole mistään ja voimme syödä epäjumalille uhrattua, meidän tulee varoa heikkojen toveriemme omaatuntoa.
Tämä vanhinten päätöksessä mainitulla käskyllä oli selvästi suhteellinen merkitys. Mihin tämä johtaa meidät veren suhteen? Jos epäjumalille uhrattua lihaa voi syödä hyvällä omallatunnolla, niin eikö sama päde sitten myös veren suhteen? Selvästikään Apostolien tekojen 15:29:stä ei voida valita mielivaltaisesti vain verta koskevaa säädöstä ja antaa sille suurempi merkitys kuin muille saman jakeen säädöksille. On petollista yrittää valikoivasti muuttaa yksittäisen raamatunkohdan tekstiyhteyttä, jotta se sopisi paremmin omiin uskonkäsityksiimme. Seuran yrittäessä tulkita apostolien ohjetta ikuisena säädöksenä on seurauksena epäjohdonmukainen tulkinta, joka on ristiriidassa muun Raamatun kanssa.

SEURAN NÄKEMYKSEN HISTORIA

Olisiko meidän sopivaa uusia Raamatun sanamuotoa niin että se näyttää sanovan jotain sellaista, mitä se todellisuudessa ei sano? Ei tietenkään. Tämä olisi silkkaa manipulointia, yritys pakottaa Raamattu johonkin mielipiteeseen, jota ei mainita suoraan eikä tuoda epäsuorasti esille. Mutta mihin johtopäätökseen tulemmekaan, kun tarkastelemme seuraavan kaltaisia lausuntoja:
"Laissa esitettiin toistuvasti Luojan kielto ottaa verta elämän ylläpitämiseksi." Veri-kirjanen s. 4, kursivointi meidän
"'Veren karttaminen' merkitsee siis, ettet ota sitä lainkaan elimistöösi." Voit elää s. 216

Mistään kohdasta Raamattua ei löydy Jehovan lakia verestä ilmaistuna näillä sanoilla. Missään kohdassa ei kiinnitetä huomiota siihen syyhyn, miksi joku söisi verta. Sillä, säilyttikö veren syöminen elämän vai ei, ei ollut merkitystä. Raamattu puhuu veren syömisestä, ei elämän ylläpitämisestä veren avulla. Tällaisen ilmaisun keksiminen harhauttaa ajattelemaan muuta kuin mitä Raamattu sanoo. Samoin sanan "syödä" vaihtaminen ilmaukseen "ottaa elimistöön" on yhtä kavalaa, koska Raamattu ei missään edes vihjaa, että verta voisi käyttää ravinnoksi tai vastaanottaa muuten kuin syömällä. Lääketieteelliset tosiasiat osoittavat selvästi, että verituotteen siirtämisellä ei ole mitään tekemistä syömisen kanssa, joten näitä kahta asiaa ei voi rinnastaa keskenään.

On mielenkiintoista huomioida, että verensiirto tuomittiin ensimmäisen kerran englanninkielisen Vartiotornin vuoden 1945 heinäkuun 1. päivän numerossa. Muutamien sitä seuraavien vuosien aikana Seura hukutettiin tätä näkemystä koskevilla kysymyksillä. Annetuista vastauksista kävi pian ilmi, että Seuran päätelmät perustuivat vakavaan väärinkäsitykseen veren toiminnoista ruumiissa. Tämä väärinymmärrys voidaan jäljittää niinkin kauas kuin toisella vuosisadalla eläneen kreikkalaisen lääkäri Claudias Galenin opetuksiin, jotka toistuvat myöhemmin lukuisissa verensiirtojen varhaisten tutkijoiden kirjoituksissa, mm. Sir William Harveyn (1578-1657), Richard Lowerin (1631-1691) ja Jean Baptiste Denys'n teoksissa.

Nämä lääkärit ajattelivat väärin, että veri itsessään olisi ravintoa, millä kehoa ylläpidettiin. Vasta tultaessa 1900- luvulle käsitettiin veren olevan vain väline, joka kuljettaa ravintoa, eikä ole ravintoa itsessään. Syistä, mistä voidaan nykyään vain enää spekuloida, Seura oli pitkään vielä 1970-luvulla tämän väärinkäsityksen pauloissa senkin jälkeen, kun se todettiin vääräksi. Tämä voidaan nähdä seuraavasta Vartiotornin lainauksesta vuodelta 1961 sivulta 538.

"Verensiirron suorittaminen ei ole mitään muuta kuin ravitsemista tavallista lyhyempää tietä - toisin sanoen, valmiin veren panemista suoniin sen sijaan että nautittaisiin ruokaa, mikä vasta useiden vaiheiden jälkeen muuttuu vereksi."
Seura lainasi tässä todisteeksi omalle näkemykselleen Jean Baptiste Denys'tä, joka oli ollut vuoteen 1961 mennessä kuolleena jo 257 vuotta. Se, että Seura käytti tätä lainausta, oli osoitus huomattavasta biologian perusteiden väärinymmärryksestä. Veri on elävää kudosta, joka suorittaa kehossa tiettyjä tehtäviä. Yksi näistä tehtävistä on palvella välineenä, millä ravinto kuljetetaan kudoksiin samalla tavalla kuin käsikin toimii välineenä, jolla ruoka kuljetetaan suuhun. Verensiirto ei ole tämän kudoksen syömistä, vaan transplantaatti, todellisuudessa elinsiirto. Se, että verensiirron tarkoituksena ei ole ravita ruumista, eikä verensiirtoa koskaan anneta potilaan ravitsemiseksi, on asia mihin Seura on asteittain pakotettu hiljaisesti myöntymään.
Sittemmin verensiirron ja veren syömisen yhteys on tuotu esiin hienovaraisemmin. Esimerkiksi Puhu perustellen -kirjan sivulla 407 yritetään muodostaa tämä yhteys vertauksella:

"Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi juomasta alkoholia, mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa?"
Alkoholin annostustavalla ei ole merkitystä lopputuloksen eli ruumiiseen imeytymisen kannalta. Entä jos lopputulos ei kuitenkaan olisi sama? Kiellettäisiinkö tätä miestä käyttämästä suuvettä tai yskänlääkettä, joka sisältää alkoholia? Kiellettäisiinkö häntä käyttämästä alkoholia antiseptisenä puhdistusaineena tai partavedessä? Jo pelkkä ajatus siitä on naurettava, koska käyttökohde ja -tapa on aivan erilainen. Vertauksen virheellisyyttä voidaan kuvata vastaavalla vertauksella:
"Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa siirtymään kasvisruokavalioon. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi syömästä lihaa, mutta hyväksyisi munuaisensiirron?"
Näemme selvästi, että syömisellä ja elimen siirtämisellä on yhtä vähän tekemistä toistensa kanssa kuin veren syömisellä ja veren siirtämisellä on yhteistä.

Nykyään Seura tyytyy enää Raamatun sanamuodon muokkaamiseen ja käyttämään virheellisiä käsityksiä verestä todistuksena omalle näkemykselleen. Se ei enää edes yritä selittää miksi veren syömisen kieltävä laki kieltää myös verensiirrot, koska on käynyt mahdottomaksi säilyttää alkuperäistä virheellistä perustaa. Tiede ei tarjoa tukea Seuran veriopille.

Yrityksissään aikaansaada tukea opilleen Seura on suuresti liioitellut verensiirtoihin liittyviä vaaroja. Esimerkiksi mahdollisuus saada AIDS verensiirrosta on noin yksi 500 000:sta. Vertaa tätä mahdollisuuteen kuolla leikkauksen yhteydessä anestesiasta eli nukutuslääkityksestä tai antibiooteista johtuviin komplikaatioihin - kutakuinkin yksi 15 000 - 30 000:sta. Verensiirto on olennaisesti elinsiirto. Siihen liittyy riskejä, mutta ne ovat hyvin pieniä verrattuna todennäköisyyteen vuotaa kuoliaaksi suuressa verenhukassa. Lääkärit ovat joka tapauksessa pätevimpiä arvioimaan näitä riskejä suhteessa verensiirron mahdollisiin hyötyihin.

Seura tunnustaa sellaisen tutkimuksen olemassaolon, jonka mukaan jokaista 13 000:tta verensiirtoa kohden tapahtuu yksi kuolema. Tämä on jossain määrin suurempi riski kuin mikä liittyy antibioottien tai tavallisen nukutuksen ottamiseen. Seura tunnustaa myös tutkimuksen, jonka mukaan verensiirroista kieltäytyminen kirurgian aikana lisää kuolleisuutta yhdellä prosentilla. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun todistajalle suoritetaan "veretöntä kirurgiaa" hänen mahdollisuutensa kuolla on prosentin verran suurempi. Toisin sanoen jokaista sataa leikkausta kohden tapahtuu yksi tarpeeton kuolema. Kerro tämä monilla vuosilla ja tuhansilla ja tuhansilla leikkauksilla, lisää siihen ne, jotka kuolivat verenhukkaan ennen kuin ehtivät leikkaukseen ja laske mukaan leukemian ja vastaavien sairauksien uhrit ja saat tulokseksi tuhansien Jehovan todistajien tarpeettomat kuolemat. Pidä lisäksi mielessä, että koska todistajat eivät vähemmän kehittyneissä maissa hyödy uudenaikaisista verettömistä hoitomuodoista ja laitteista siitä syystä, ettei niitä yksinkertaisesti yleensä ole saatavilla, kuolleisuus siellä on luultavasti huomattavasti suurempi.

Vaikkei seuraavalla olekaan mitään suoranaista vaikutusta raamatullisiin ja moraalisiin näkökulmiin verensiirroista, on silti hyvä harkita järjestössä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vallinnutta ilmapiiriä. Nyt ajateltuna tämä oli erityisen nolo vaihe järjestön historiassa emmekä tuo tätä tietoa esiin Seuran halveksumiseksi vaan osoittamaan, millainen oli verikiellon kehitelleiden miesten ajatusmaailma. Tässä on joitakin näkemyksiä, joita olemme omaksuneet vuosien varrella:

* Vesikauhua ei ole olemassa - Golden age (Kultainen aika), g23 1/1 s.214
* Bakteerit eivät aiheuta sairauksia - Golden age, g24 1/16 s.250

* Rokotukset ovat hyödyttömiä - Golden age, g31 2/4 s.294

* Lääkärit ovat Saatanan asiamiehiä - Golden age, g31 8/5 s.727, 728

* Rokotukset aiheuttavat demonismia - Golden age, g31 2/4 s.293

* Aspiriini aiheuttaa sydänsairauksia - Golden age, g35 2/27 s.343, 344

* Rokotukset ovat julma huijaus - Consolation (Lohdutus), g39 5/31 s.3

* Verensiirto on syömistä suonten välityksellä - Vartiotoni 15.9.1951 s.284

* Perinnölliset ominaisuudet siirtyvät verensiirtojen välityksellä - Vartiotorni 1.12 1961 s.544

Verikielto on tuote tuolta ajalta. Sen perustana oli syvä epäluottamus nykyaikaiseen lääketieteeseen ja pelkkä tietämättömyys. Tämä seikka lisättynä olemattomalla raamatullisella tuella luo verikäsityksen ylle synkkiä pilviä, koska se asettaa kyseenalaiseksi järjestön kyvyn ylipäätään tehdä älykkäitä päätöksiä. Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä loputtomiin. Seura on ansiokseen muuttunut ennenkin. Rokotukset ja elinsiirrot tuomittiin käytännöllisesti katsoen samoista syistä kuin verensiirrot ja näitä kieltoja ei enää ole.
Halutessaan Seura voisi hylätä myös verikiellon. On syytä paitsi toivoa, myös rukoilla että hallintoelimen jäsenet saisivat rohkeutta toimia oikein.



Lisätietoa internet-sivuilta

New Light On Blood:

WWW.AJWRB.ORG

Kirjoititko tuon aivan itse, vai jäljennitkö jonkun toisen kirjoittamaa?

Ei noin pitkää litaniaa jaksa lukea häiriintymättä välillä kahvia juomaan.

En löytänyt siitä mitää viitteitä siihen, että verensiirto olisi jotenkin vaaratonta terveydelle.

Miten voi tulkita erilailla kehotuksen?
- kun kehotetaan karttamaan verta
- kun kehotetaan karttamaan haureutta

New Light On Blood (Jt) kirjoitti:

Verensiirtokielto ei ole raamatullinen, ikävä kyllä:

MITÄ RAAMATTU SANOO TARKKAAN OTTAEN VEREN LÄÄKETIETEELLISESTÄ KÄYTÖSTÄ?

Jehovan (JHWH/Jahve)ensimmäiset verta koskevat lait annettiin Nooalle ja hänen perheelleen vedenpaisumuksen jälkeen. Seura viittaa näihin jakeisiin kommentoiden niitä "koko ihmiskuntaa koskevana säädöksenä" tai "määräämättömän ajan kestävänä käskynä" (Jehovan todistajat ja verikysymys, 1977, s.7; Vartiotorni 1.10.1973, s. 463). 1. Mooseksen kirjassa 9:3-7:ssä heille esitettiin kolme vaatimusta:

1. Heitä kiellettiin syömästä lihaa, josta ei oltu laskettu verta pois.
2. Heitä kiellettiin vuodattamasta ihmisen verta (eli murhaamasta). Murhaajat piti surmata.
3. Heitä käskettiin olemaan hedelmällisiä (eli lisääntymään).

Koska koko ihmiskunta periytyy Nooasta ja hänen pojistaan, niin näiden vaatimuksien esitetään pätevän nykyäänkin eläviin (esim. Miten veri voi pelastaa elämäsi, 1990, s.3). Tähän näkemykseen sisältyy kuitenkin muutamia perustavaa laatua olevia ongelmia. Ensinnäkin onko johdonmukaista, että Seura edellä mainitusta kolmannesta vaatimuksesta huolimatta rohkaisee paitsi naimattomuuteen, niin myös naimisissa olevia todistajia lapsettomuuteen? Mikä oikeuttaa meidät valitsemaan "iankaikkisesta liitosta" sen, mitä me haluamme tai emme halua noudattaa?

Toiseksi, kuten voidaan nähdä murhan kieltävän käskyn sanamuodosta (ihmisen veren vuodatus), on selvää ettei käskyllä viitattu kirjaimelliseen vereen. Murha myrkyttämällä on aivan yhtä väärin kuin puukotus, vaikka verta ei vuodatetakaan. Lisäksi koska jopa teuraseläimen perusteellisen vuodatuksen jälkeen lihaan jää vielä noin 50% verestä, havaitsemme, että verta käytettiin kielikuvana - elämän symbolina.

Kolmanneksi näissä jakeissa ei esitetä veren syömistä kieltävää käskyä, vaan kielletään verisen lihan syöminen. Kuten on jo aiemmin tuotu esille, "verta" käytetään elämän symbolina. Nooalle sanottiin: "Ainoastaan lihaa sieluineen - verineen - ette saa syödä." Lukuisat raamatunselittäjät (mm. Martin Lutter) ovat tulleet siihen tulokseen, että tämän käskyn ensisijainen tarkoitus oli kieltää lihan leikkaaminen tai syöminen elävästä eläimestä. Tämä voi kuullostaa eriskummalliselta, mutta näin toimiminen säilyttäisi lihan ja eläimen elossa lämpimässä ilmastossa myöhempää käyttöä varten. Tämä sekä veren juominen elävästä eläimestä on edelleen yleinen julma tapa tietyissä Aasian ja Afrikan osissa.

VEREN MERKITYS

Jehova sisällytti verta koskevia vaatimuksia osaksi Mooseksen lakia ja nämä on kirjoitettu 3. Mooseksen kirjan 17:10-16:een sekä 5. Mooseksen kirjan 12:15- 25:een. Niihin on lisätty ehto, että teurastetun eläimen veri täytyy vuodattaa maahan, koska elämän pyhyys oli Mooseksen lain keskeinen opetus. Jumalinen kunnioitus teuraseläimen elämää kohtaan vaati veren vuodattamista maahan, eli elämän antamista takaisin Jehovalle, ja kuka tahansa, joka harkitusti söi teurastetun eläimen verta, tuli poistaa kansan keskuudesta.
Huomioi kuitenkin, että elämä itsessään oli tässä tapauksessa pyhää. Tapetun eläimen verta pidettiin pyhänä siitä syystä, että se kuvasi eläimen riistettyä elämää. Kunnioitus elämän lahjaa kohtaan oli käskyn taustalla oleva suurempi periaate. Kun verta käytetään lääketieteellisiin tarkoituksiin, veren luovuttaa vapaaehtoisesti ihminen, joka jatkaa elämäänsä. Tämä tehdään juuri elämän pelastamiseksi eikä sen riistämiseksi. Ei ole johdonmukaista korottaa elämän symbolia eli verta sellaiseen asemaan, että annettaisiin jonkun menettää henkensä symbolin puolesta. Silloinhan symboli olisi tärkeämpi kuin mitä se edustaa! Näin toimimista voisi pitää jo symbolin palvontana. Mekään emme palvo paalua tai ristiä, vaikka monille se edustaa Jeesuksen uhrikuolemaa.

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa erämaahan eksynyt israelilainen näkee louhikkoon pudonneen ja kuolleen aasin. Voiko hän syödä tuon eläimen lihaa, vaikka siitä ei ole laskettu verta? Onko elämän symboli tärkeämpi kuin itse elämä? 3. Mooseksen kirja 17:15 antaa vastauksen tähän kysymykseen ja kertoo, että israelilainen saattoi syödä kuolleen eläimen lihaa, mille ei oltu tehty asianmukaista verenvuodatusta. Tämä johtui siitä, että hän ei ollut vienyt sen elämää, vaan eläin oli kuollut muusta syystä. Muistutuksena elämän pyhyydestä syöjän oli kuitenkin peseydyttävä ja hän oli seremoniallisesti epäpuhdas iltaan saakka.

VEREN LASKEMINEN MAAHAN

Toinen Seuran huolenaihe on lain käsky vuodattaa veri maahan. Tyypillinen ilmaus tästä vaatimuksesta on esitettynä 5. Mooseksen kirjan 12:16:ssa:
"Ainoastaan verta ette saa syödä. Sinun tulee vuodattaa se maahan kuin vesi."
Teurastettaessa veri poistettiin vuodattamalla. Maahan laskeminen oli ja on vieläkin nopein ja käytännöllisin ratkaisu, kun halutaan syödä eläimen lihaa syömättä sen verta. Seura käyttää tätä vaatimusta kuitenkin perusteena useimpien niiden verensiirtojen kieltämiselle, joissa käytetään ihmisen omaa verta (Vartiotorni 1.3.1989, s. 30). Tämänkaltainen yritys laajentaa näiden jakeiden merkitystä on ongelmallinen, koska se johtaa ristiriitoihin eikä ota huomioon tekstin asiayhteyttä.

Ensinnäkin tulee huomata, että me emme ole enää Mooseksen lain alaisia. Raamattu kertoo tämän meille selvästi (ks. Roomalaisille 10:4, Galatalaisille 3:2325, Efesolaisille 2:15). Seura myöntää tämän yksiselitteisesti kaikissa niissä kirjoituksissa, joissa käsitellään jotain muuta Mooseksen lain piirrettä kuin verta. Käsky vuodattaa veri maahan on kristityille yhtä merkityksellinen kuin kielto olla syömättä sianlihaa.

Toiseksi raamatullinen tekstiyhteys liittyy vain teurastukseen. Kuten myös Jehovan verta koskevan lain alkuperäisessä esityksessä, tekstiyhteys viittaa siihen, mitä eläimen teurastamisessa tulee ottaa huomioon, jotta vältyttäisiin veren syömiseltä lihan mukana.

Kolmanneksi Seura ei itsekään käytännössä usko tämän lain soveltuvan meihin nykyään, kuten on nähtävissä siitä, että mm. veriplasman ainesosien käyttö on sallittu omantunnonasiana. Eristettäessä muutamia milligrammoja hyytymistekijöitä tai rokotteissa käytettäviä globuliineja joudutaan kuitenkin käsittelemään satoja litroja veripankeissa varastoitua verta näiden osien erottamiseksi. On ristiriitaista, että käsky vuodattaa veri maahan ei ole merkityksellinen, kun kyseessä on valtavien verimäärien varastointi ja teollinen prosessointi, mutta sillä on merkitystä pohdittaessa voiko todistaja käyttää muutamaa litraa omaa vertaan leikkauksessa tai miten pilkuntarkasti verenkierron on jatkuttava sydän- keuhkokoneessa.

JERUSALEMIN VANHINTEN PÄÄTÖS

Apostolien tekojen viidenteentoista lukuun tallennettu kertomus apostolien ja vanhinten kokouksesta on todennäköisesti tärkein yksittäinen kohta, jonka Seura ajattelee tukevan sen nykyistä kantaa. Nämä ovat ainoat jakeet, joiden mahdollisesti voitaisiin ymmärtää kieltävän verensiirrot. Jakeet 19 ja 20 ovat tarkastelumme kannalta mielenkiintoiset:
"Siksi minun ratkaisuni on, ettei tule vaivata niitä kansakunnista olevia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen, vaan että heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta."

Pysähdytään hetkeksi tarkastelemaan sen tilanteen historiallista taustaa, jossa tämä ohje annettiin. Kristillisyys oli alkanut levitä Välimeren alueella. Monissa kaupungeissa kristityt tapasivat kokoontua yhdessä juutalaisten kanssa, olihan useita juutalaisia kääntynyt kristillisyyteen. Mutta joukossa oli myös pakanoita, joista oli tullut kristittyjä. Voisivatko nämä erilaisen taustan omaavat kristityt veljet kokoontua yhdessä, aterioida ja kasvaa hengellisenä seurakuntana? Ongelman laajuuden ymmärtää kun tietää, että juutalaiset tapasivat karttaa pakanoiden seuraa aivan yhtä paljon mitä todistajat karttavat seurakunnasta erotettujen seuraa nykyisin (Matt. 18:15-17).
Juutalaiskristityille tämä oli todellinen ongelma. Mooseksen lain mukaisesti heillä oli tiukka normisto ruuista, joita he eivät saaneet syödä ja heidän piti karttaa kanssakäymistä pakanoiden kanssa niinkuin suinkin vain voivat. Ja nyt kristittyinä heidän pitikin elää tovereina pakanoiden kanssa, nauttia jopa yhteisiä aterioita ja viettää Herran illallista. Tämä ei ollut juutalaiskristityille todellakaan helppoa, tiedämme että jopa Pietari arasteli aterioida pakanakristittyjen kanssa (Gal. 2:11- 14).

Lopulta tilanne kärjistyi kysymykseen siitä, pitäisikö myös pakanakristityt velvoittaa noudattamaan lakia ja ympärileikata. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä seikkaperäisesti käynneistään Jerusalemin seurakunnan luona, jossa hän pohti tätä asiaa monesti. Syy hänen kolmanteen vierailuunsa Jerusalemissa oli juuri tämän asian ratkaiseminen, sillä jotkut juuri Jerusalemista tulleet uskovat olivat aiheuttaneet asiasta kiistaa ja häiriötä Paavalin työkentällä pakanoiden parissa (Apt. 15:2,24).

Onneksi tämä tilanne ei ollut uusi. Kautta aikojen pakanoita oli elänyt Israelin kansan keskuudessa ja Mooseksen laissa oli käsitelty mitä lakeja maassa asuvien muukalaisasukkaiden tulisi noudattaa, vaikka näiden ei täytynyt sinällään noudattaa Mooseksen lakia. Kolmas Mooseksen kirja kertoo luvuissa 17 ja 18 mitkä lait koskivat myös maassa asuvia pakanoita. Näissä luvuissa mainitut neljä tuomittavaa asiaa olivat ruoka- tai polttouhrien uhraaminen epäjumalille, veren syöminen, itsestään kuolleen syöminen ja pakanakansojen keskuudessa yleiset sukupuolisuhteet mm. lähisukulaisten ja eläinten kanssa. Nämä olivat ne minimivaatimukset, joita pakanoiden tuli noudattaa, jotta juutalaiset saattoivat olla heidän kanssaan tekemisissä.

Kun apostolien ja vanhinten kokous antoi kirjallisen päätöksen tästä kysymyksestä kansakunnista oleville seurakunnille lähetettäväksi, niin onko yllättävää, että he luettelivat ratkaisuna juuri nämä samat neljä seikkaa ja vieläpä samassa järjestyksessä (jae 29)? Tällä säädöksellä ei määritelty mitään 'etiikan pääkohtia' senaikaisille tai nykyisille kristityille, kuten Veri-kirjanen antaa ymmärtää sivulla 5. Kokouksen aiheena ei edes alunperin ollut veren merkitys, vaan ympärileikkauskysymys. Kysymyksessä ei ollut todellakaan mikään minimilaki, sillä siinä ei mainita monia tärkeitä periaatteita, kuten varastamista tai murhaamista (vrt. 1. Kor. 6:9,10). Tämä ohje oli osoitettu nimenomaan pakanakristityille (Apt. 15:23), jotta voitaisiin vähentää näiden ja juutalaiskristittyjen välistä kitkaa. Meille ei jää epäilystäkään siitä mikä syy koko ohjeen antamiseen oli, sillä se tulee esille vielä kerran Jaakobin puheenvuoron päätösjakeessa 21:

"Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa toisensa jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina."
Jos näissä jakeissa olisi esitetty universaali kristittyjä sitova periaate, niin miten Mooseksen lain lukeminen liittyy siihen? Sen sijaan ymmärrämme tämän jakeen merkityksen päivänselvästi siinä tekstiyhteydessä, että kyseessä oli pakanakristityille annettu ohje niistä noudatettavista minimisäädöksistä, joiden avulla he voisivat olla ylipäätään missään tekemisissä useimmissa kaupungeissa toimivan juutalaisyhteisön kanssa.

On mielenkiintoista, että suurin osa raamatunselittäjistä on kautta aikojen ymmärtänyt näiden jakeiden merkityksen juuri tässä valossa - voimakkaana suosituksena siitä, mitä tuli tehdä veljeyden säilyttämiseksi juutalaiskristittyjen ja pakanakäännynnäisten välillä. Harvemmin mainittu seikka on se, että myös Charles T. Russel (!) ajatteli ja kirjoitti näin (Watchtower 05/15/1897, uusintapainos s. 2158). Mielenkiintoisesti myös vuoden 1992 Kirkkoraamattu viittaa Apostolien tekojen 15:20 alaviitteessä 3. Mooseksen kirjan säädöksiin tämän ohjeen lähteenä. Valitettavasti suurin osa todistajista on täysin tietämättömiä tästä yleisestä näkemyksestä selittää näiden jakeiden merkitys.

Apostolien tekojen 21. luvusta voimme nähdä, ettei juutalais- ja pakanakristittyjen välillä oleva kitka päättynyt tähän säädökseen. Päinvastoin vieraillessaan Jerusalemissa seitsemän vuotta myöhemmin Paavali päätyi jälleen samaan keskusteluun. Jaakob sanoi hänelle:

Apt. 21:20-22 "Sinä näet veli, kuinka monia tuhansia uskovia juutalaisten keskuudessa on, ja he kaikki ovat palavan innokkaita Lain puolesta." Mutta he ovat kuulleet huhuttavan sinusta, että olet opettanut kaikille kansakuntien keskuudessa oleville juutalaisille Mooseksesta luopumista ja kieltänyt heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta juhlallisten tapojen mukaan. Mitä siis tulee tehdä?" Kursivointi meidän.
Vaikka Jaakob ja koko Jerusalemin seurakunta oli jo päättänyt, mitä pakanakäännynnäisten tuli tehdä, niin etenkin uudempien juutalaiskäännynnäisten oli nähtävästi edelleen hankala niellä päätöstä. Oli tosiaankin jo tarpeeksi pahaa, että pakanakristittyjä ei velvoitettu noudattamaan Tooraa, mutta se ilmeinen johtopäätelmä, ettei myöskään juutalaisten kristittyjen tarvinnut seurata sitä oli niin kiistanalainen, että Jaakob ei uskaltanut ottaa asiaa edes puheeksi. Hän jopa hahmotteli keinoa, joilla "huhut" siitä, että Paavali puhui Moosesta vastaan saataisiin kumottua:

Paavalin pitäisi suorittaa neljän Lakia tottelevan juutalaiskristityn kanssa tunnettu juutalainen rituaali, "puhdistautua palvontamenojen mukaan". Tämä antaisi kaikille juutalaisille sen vaikutelman, että huhut olivat vääriä ja että myös Paavali todellisuudessa "pitäisi itsekin Lain". Toiseksi Jaakob muistutti, että he olivat jo lähettäneet pakanakristityille kirjeen neuvoen heitä olemaan loukkaamatta juutalaiskristittyjä (Apt. 21:20-25).

Näihin monimutkaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin, jotta vältyttäisiin loukkaamasta juutalaiskristittyjä. Tekstiyhteyden perusteella on selvää, että veren karttamista koskeva ohje annettiin juuri tästä samasta syystä. Kummankin veren käyttöä koskevan kiellon viesti kreikkalaisissa kirjoituksissa (Apostolien tekojen luvut 15 ja 21) oli yksinomaan se, ettei juutalaisia veljiä ja sisaria kompastutettaisi. Kyse ei ollut mistään kaikkia ihmisiä koskevasta laista, vaan juutalaiskristittyjen omantunnon kunnioittamisesta.

PAAVALI JA EPÄJUMALILLE UHRATTU

Apostolien tekojen 15. luvussa mainitun säädöksen suhteellinen merkitys tulee selvästi esiin vielä, kun Paavali kirjoittaa myöhemmin korinttilaisille siitä, kuinka tulee suhtautua epäjumalille uhrattuihin ruokiin. Kreikkalaisessa maailmassa pakanatemppeleissä uhrattujen eläinten lihaa siirrettiin tavallisesti myytäväksi lihakauppaan tai sitä saattoi syödä pakanatemppelissä (Insight, osa I, s. 1172). Joillekuille kristityille tämä saattoi olla ongelma, koska he kokivat osallistuvansa tällaista lihaa syödessään epäjumalanpalvelukseen. Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luvussa kahdeksan Paavali osoittaa, että epäjumalat eivät ole mitään ja näin myytävää lihaa voi syödä, jos on varma että ei loukkaa kenenkään kristityn veljen omaatuntoa.
On erittäin mielenkiintoista, että 1. Korinttilaiskirjeen 8:4:ssä Paavali käyttää aivan samaa kreikan kielen sanaa "eudolothutos", mitä Jaakob käytti Apostolien tekojen 15:29:ssä kehottaessaan karttamaan "epäjumalille uhrattua". Jos siis Apostolien teoissa mainittu säädös on ehdoton, niin kuinka on mahdollista, että Paavali antaa luvan toimia sitä vastoin?

Seura on yrittänyt selittää tätä ilmeistä ristiriita esittämällä, että Apostolien tekojen lauseella "karttakaa epäjumalille uhrattua" kiellettiin vain aktiivinen osallistuminen pakanalliseen uskonnolliseen tilaisuuteen, missä varsinainen uhraus tapahtui, eikä kielletty niinkään uhratun lihan syömistä (Vartiotorni 1.5.1979, s. 31). Mikään näissä jakeissa ei kuitenkaan tue yritystä kääntää lauseita "karttakaa epäjumalille uhrattua" (Apt. 15:29; 21:25) ja "karttaa epäjumalien saastuttamaa" (Apt. 15:20) merkitsemään samaa kuin "karttakaa epäjumalanpalvelusta". Seuran selitys on ristiriidassa jo senkin kanssa, että näissä kahdessa edellämainitussa kohdassa käytetään täsmälleen samaa kreikankielen sanaa. Valitettavasti Uuden maailman käännöksen englanninkielinen laitos pyrkii lisäksi epärehellisesti hämärtämään tätä asiaa kääntämällä tämän sanan tavastaan poiketen eri tavoilla Apostolien tekoihin ja Korinttilaiskirjeeseen. Alkuperäisen sanamuodon voi kuitenkin tarkistaa helposti Seuran julkaisemasta rivienvälisestä Kingdom Interlinear -käännöksestä.

Apostoli Paavali kirjoittaa aiheesta lisää Roomalaiskirjeen luvussa 14 ja 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 10. Hänen kirjoituksistaan voimme nähdä selvästi, että hän näki "epäjumalille uhratun karttamista" koskevan ohjeen suhteellisena, ei absoluuttisena käskynä. 1. Korinttilaiskirjeen 10:31, 32 kiteyttää hänen ajatuksensa hyvin selvästi:

1. Kor. 10:31-32 "Niinpä siis, syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Pitäkää jatkuvasti vaari siitä, ettei teistä tule kompastumisen aiheita juutalaisille enempää kuin kreikkalaisillekaan eikä Jumalan seurakunnalle."
Apostolien tekojen 15:29:n käsky on yksi kokonaisuus. Jos jokin asia kielletään siinä täysin, niin muut kolme tässä käskyssä esitettyä asiaa on kielletty yhtä voimakkaasti. Ja jos jokin asia kielletään tietyssä merkityksessä, niin samoin muut asiat on kielletty samalla tavoin. Juutalaiset eivät voineet syödä epäjumallille uhrattuja ateriota Mooseksen lain mukaisesti. Jerusalemin vanhinten päätöksessä kristittyjä pyydettiin ottamaan juutalaiskristittyjen tunteet huomioon ja karttamaan epäjumalille uhrattua. Paavali muistuttaa että vaikka epäjumala ei ole mistään ja voimme syödä epäjumalille uhrattua, meidän tulee varoa heikkojen toveriemme omaatuntoa.
Tämä vanhinten päätöksessä mainitulla käskyllä oli selvästi suhteellinen merkitys. Mihin tämä johtaa meidät veren suhteen? Jos epäjumalille uhrattua lihaa voi syödä hyvällä omallatunnolla, niin eikö sama päde sitten myös veren suhteen? Selvästikään Apostolien tekojen 15:29:stä ei voida valita mielivaltaisesti vain verta koskevaa säädöstä ja antaa sille suurempi merkitys kuin muille saman jakeen säädöksille. On petollista yrittää valikoivasti muuttaa yksittäisen raamatunkohdan tekstiyhteyttä, jotta se sopisi paremmin omiin uskonkäsityksiimme. Seuran yrittäessä tulkita apostolien ohjetta ikuisena säädöksenä on seurauksena epäjohdonmukainen tulkinta, joka on ristiriidassa muun Raamatun kanssa.

SEURAN NÄKEMYKSEN HISTORIA

Olisiko meidän sopivaa uusia Raamatun sanamuotoa niin että se näyttää sanovan jotain sellaista, mitä se todellisuudessa ei sano? Ei tietenkään. Tämä olisi silkkaa manipulointia, yritys pakottaa Raamattu johonkin mielipiteeseen, jota ei mainita suoraan eikä tuoda epäsuorasti esille. Mutta mihin johtopäätökseen tulemmekaan, kun tarkastelemme seuraavan kaltaisia lausuntoja:
"Laissa esitettiin toistuvasti Luojan kielto ottaa verta elämän ylläpitämiseksi." Veri-kirjanen s. 4, kursivointi meidän
"'Veren karttaminen' merkitsee siis, ettet ota sitä lainkaan elimistöösi." Voit elää s. 216

Mistään kohdasta Raamattua ei löydy Jehovan lakia verestä ilmaistuna näillä sanoilla. Missään kohdassa ei kiinnitetä huomiota siihen syyhyn, miksi joku söisi verta. Sillä, säilyttikö veren syöminen elämän vai ei, ei ollut merkitystä. Raamattu puhuu veren syömisestä, ei elämän ylläpitämisestä veren avulla. Tällaisen ilmaisun keksiminen harhauttaa ajattelemaan muuta kuin mitä Raamattu sanoo. Samoin sanan "syödä" vaihtaminen ilmaukseen "ottaa elimistöön" on yhtä kavalaa, koska Raamattu ei missään edes vihjaa, että verta voisi käyttää ravinnoksi tai vastaanottaa muuten kuin syömällä. Lääketieteelliset tosiasiat osoittavat selvästi, että verituotteen siirtämisellä ei ole mitään tekemistä syömisen kanssa, joten näitä kahta asiaa ei voi rinnastaa keskenään.

On mielenkiintoista huomioida, että verensiirto tuomittiin ensimmäisen kerran englanninkielisen Vartiotornin vuoden 1945 heinäkuun 1. päivän numerossa. Muutamien sitä seuraavien vuosien aikana Seura hukutettiin tätä näkemystä koskevilla kysymyksillä. Annetuista vastauksista kävi pian ilmi, että Seuran päätelmät perustuivat vakavaan väärinkäsitykseen veren toiminnoista ruumiissa. Tämä väärinymmärrys voidaan jäljittää niinkin kauas kuin toisella vuosisadalla eläneen kreikkalaisen lääkäri Claudias Galenin opetuksiin, jotka toistuvat myöhemmin lukuisissa verensiirtojen varhaisten tutkijoiden kirjoituksissa, mm. Sir William Harveyn (1578-1657), Richard Lowerin (1631-1691) ja Jean Baptiste Denys'n teoksissa.

Nämä lääkärit ajattelivat väärin, että veri itsessään olisi ravintoa, millä kehoa ylläpidettiin. Vasta tultaessa 1900- luvulle käsitettiin veren olevan vain väline, joka kuljettaa ravintoa, eikä ole ravintoa itsessään. Syistä, mistä voidaan nykyään vain enää spekuloida, Seura oli pitkään vielä 1970-luvulla tämän väärinkäsityksen pauloissa senkin jälkeen, kun se todettiin vääräksi. Tämä voidaan nähdä seuraavasta Vartiotornin lainauksesta vuodelta 1961 sivulta 538.

"Verensiirron suorittaminen ei ole mitään muuta kuin ravitsemista tavallista lyhyempää tietä - toisin sanoen, valmiin veren panemista suoniin sen sijaan että nautittaisiin ruokaa, mikä vasta useiden vaiheiden jälkeen muuttuu vereksi."
Seura lainasi tässä todisteeksi omalle näkemykselleen Jean Baptiste Denys'tä, joka oli ollut vuoteen 1961 mennessä kuolleena jo 257 vuotta. Se, että Seura käytti tätä lainausta, oli osoitus huomattavasta biologian perusteiden väärinymmärryksestä. Veri on elävää kudosta, joka suorittaa kehossa tiettyjä tehtäviä. Yksi näistä tehtävistä on palvella välineenä, millä ravinto kuljetetaan kudoksiin samalla tavalla kuin käsikin toimii välineenä, jolla ruoka kuljetetaan suuhun. Verensiirto ei ole tämän kudoksen syömistä, vaan transplantaatti, todellisuudessa elinsiirto. Se, että verensiirron tarkoituksena ei ole ravita ruumista, eikä verensiirtoa koskaan anneta potilaan ravitsemiseksi, on asia mihin Seura on asteittain pakotettu hiljaisesti myöntymään.
Sittemmin verensiirron ja veren syömisen yhteys on tuotu esiin hienovaraisemmin. Esimerkiksi Puhu perustellen -kirjan sivulla 407 yritetään muodostaa tämä yhteys vertauksella:

"Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi juomasta alkoholia, mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa?"
Alkoholin annostustavalla ei ole merkitystä lopputuloksen eli ruumiiseen imeytymisen kannalta. Entä jos lopputulos ei kuitenkaan olisi sama? Kiellettäisiinkö tätä miestä käyttämästä suuvettä tai yskänlääkettä, joka sisältää alkoholia? Kiellettäisiinkö häntä käyttämästä alkoholia antiseptisenä puhdistusaineena tai partavedessä? Jo pelkkä ajatus siitä on naurettava, koska käyttökohde ja -tapa on aivan erilainen. Vertauksen virheellisyyttä voidaan kuvata vastaavalla vertauksella:
"Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa siirtymään kasvisruokavalioon. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi syömästä lihaa, mutta hyväksyisi munuaisensiirron?"
Näemme selvästi, että syömisellä ja elimen siirtämisellä on yhtä vähän tekemistä toistensa kanssa kuin veren syömisellä ja veren siirtämisellä on yhteistä.

Nykyään Seura tyytyy enää Raamatun sanamuodon muokkaamiseen ja käyttämään virheellisiä käsityksiä verestä todistuksena omalle näkemykselleen. Se ei enää edes yritä selittää miksi veren syömisen kieltävä laki kieltää myös verensiirrot, koska on käynyt mahdottomaksi säilyttää alkuperäistä virheellistä perustaa. Tiede ei tarjoa tukea Seuran veriopille.

Yrityksissään aikaansaada tukea opilleen Seura on suuresti liioitellut verensiirtoihin liittyviä vaaroja. Esimerkiksi mahdollisuus saada AIDS verensiirrosta on noin yksi 500 000:sta. Vertaa tätä mahdollisuuteen kuolla leikkauksen yhteydessä anestesiasta eli nukutuslääkityksestä tai antibiooteista johtuviin komplikaatioihin - kutakuinkin yksi 15 000 - 30 000:sta. Verensiirto on olennaisesti elinsiirto. Siihen liittyy riskejä, mutta ne ovat hyvin pieniä verrattuna todennäköisyyteen vuotaa kuoliaaksi suuressa verenhukassa. Lääkärit ovat joka tapauksessa pätevimpiä arvioimaan näitä riskejä suhteessa verensiirron mahdollisiin hyötyihin.

Seura tunnustaa sellaisen tutkimuksen olemassaolon, jonka mukaan jokaista 13 000:tta verensiirtoa kohden tapahtuu yksi kuolema. Tämä on jossain määrin suurempi riski kuin mikä liittyy antibioottien tai tavallisen nukutuksen ottamiseen. Seura tunnustaa myös tutkimuksen, jonka mukaan verensiirroista kieltäytyminen kirurgian aikana lisää kuolleisuutta yhdellä prosentilla. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun todistajalle suoritetaan "veretöntä kirurgiaa" hänen mahdollisuutensa kuolla on prosentin verran suurempi. Toisin sanoen jokaista sataa leikkausta kohden tapahtuu yksi tarpeeton kuolema. Kerro tämä monilla vuosilla ja tuhansilla ja tuhansilla leikkauksilla, lisää siihen ne, jotka kuolivat verenhukkaan ennen kuin ehtivät leikkaukseen ja laske mukaan leukemian ja vastaavien sairauksien uhrit ja saat tulokseksi tuhansien Jehovan todistajien tarpeettomat kuolemat. Pidä lisäksi mielessä, että koska todistajat eivät vähemmän kehittyneissä maissa hyödy uudenaikaisista verettömistä hoitomuodoista ja laitteista siitä syystä, ettei niitä yksinkertaisesti yleensä ole saatavilla, kuolleisuus siellä on luultavasti huomattavasti suurempi.

Vaikkei seuraavalla olekaan mitään suoranaista vaikutusta raamatullisiin ja moraalisiin näkökulmiin verensiirroista, on silti hyvä harkita järjestössä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vallinnutta ilmapiiriä. Nyt ajateltuna tämä oli erityisen nolo vaihe järjestön historiassa emmekä tuo tätä tietoa esiin Seuran halveksumiseksi vaan osoittamaan, millainen oli verikiellon kehitelleiden miesten ajatusmaailma. Tässä on joitakin näkemyksiä, joita olemme omaksuneet vuosien varrella:

* Vesikauhua ei ole olemassa - Golden age (Kultainen aika), g23 1/1 s.214
* Bakteerit eivät aiheuta sairauksia - Golden age, g24 1/16 s.250

* Rokotukset ovat hyödyttömiä - Golden age, g31 2/4 s.294

* Lääkärit ovat Saatanan asiamiehiä - Golden age, g31 8/5 s.727, 728

* Rokotukset aiheuttavat demonismia - Golden age, g31 2/4 s.293

* Aspiriini aiheuttaa sydänsairauksia - Golden age, g35 2/27 s.343, 344

* Rokotukset ovat julma huijaus - Consolation (Lohdutus), g39 5/31 s.3

* Verensiirto on syömistä suonten välityksellä - Vartiotoni 15.9.1951 s.284

* Perinnölliset ominaisuudet siirtyvät verensiirtojen välityksellä - Vartiotorni 1.12 1961 s.544

Verikielto on tuote tuolta ajalta. Sen perustana oli syvä epäluottamus nykyaikaiseen lääketieteeseen ja pelkkä tietämättömyys. Tämä seikka lisättynä olemattomalla raamatullisella tuella luo verikäsityksen ylle synkkiä pilviä, koska se asettaa kyseenalaiseksi järjestön kyvyn ylipäätään tehdä älykkäitä päätöksiä. Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä loputtomiin. Seura on ansiokseen muuttunut ennenkin. Rokotukset ja elinsiirrot tuomittiin käytännöllisesti katsoen samoista syistä kuin verensiirrot ja näitä kieltoja ei enää ole.
Halutessaan Seura voisi hylätä myös verikiellon. On syytä paitsi toivoa, myös rukoilla että hallintoelimen jäsenet saisivat rohkeutta toimia oikein.



Lisätietoa internet-sivuilta

New Light On Blood:

WWW.AJWRB.ORG

Matemaattisesti ajatellen tekstissà on pikkuinen virhe. Siis tuo

" Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun todistajalle suoritetaan "veretöntä kirurgiaa" hänen mahdollisuutensa kuolla on prosentin verran suurempi" ja "Toisin sanoen jokaista sataa leikkausta kohden tapahtuu yksi tarpeeton kuolema."

Siis tàmàhàn ei pidà paikkaansa. Tarkoitit varmaan sanoa "jokaista sataa leikkauksessa kuollutta kohti kuolee ylimààràinen" Jos todennàkòisyys kuolla leikkauksessa on prosentin suurempi, niin se EI tarkoita sità, ettà jokaista sataa leikkausta kohden kuolisi yksi ylimààràinen. Esim jos leikkauksissa kuolee keskimààrin(siis nàmà "tilastot" on keksitty _vain_ laskuesimerkiksi) 1/1000 , niin tàmà prosentin nousu tarkoittaa sità, ettà kuolee keskimààrin (1/1000) kertaa 1,01 = jotain eli kàrjistettynà jos leikataan 1000 henkeà, niin molemmissa kuolee keskimààrin 1, mutta jos leikataan 100 000, niin ero ilman verta 100 ja veren kanssa 101. Muuten kyllà olen tekstisi kannalla!!! Huipputekstià ja surullista touhuahan tuo on :( , mutta tekstillesi iso !!!

Muuten ihan jees kirjoitti:

Matemaattisesti ajatellen tekstissà on pikkuinen virhe. Siis tuo

" Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun todistajalle suoritetaan "veretöntä kirurgiaa" hänen mahdollisuutensa kuolla on prosentin verran suurempi" ja "Toisin sanoen jokaista sataa leikkausta kohden tapahtuu yksi tarpeeton kuolema."

Siis tàmàhàn ei pidà paikkaansa. Tarkoitit varmaan sanoa "jokaista sataa leikkauksessa kuollutta kohti kuolee ylimààràinen" Jos todennàkòisyys kuolla leikkauksessa on prosentin suurempi, niin se EI tarkoita sità, ettà jokaista sataa leikkausta kohden kuolisi yksi ylimààràinen. Esim jos leikkauksissa kuolee keskimààrin(siis nàmà "tilastot" on keksitty _vain_ laskuesimerkiksi) 1/1000 , niin tàmà prosentin nousu tarkoittaa sità, ettà kuolee keskimààrin (1/1000) kertaa 1,01 = jotain eli kàrjistettynà jos leikataan 1000 henkeà, niin molemmissa kuolee keskimààrin 1, mutta jos leikataan 100 000, niin ero ilman verta 100 ja veren kanssa 101. Muuten kyllà olen tekstisi kannalla!!! Huipputekstià ja surullista touhuahan tuo on :( , mutta tekstillesi iso !!!

Nykyaikana on keksitty kaikenlaisia uusia ihmisenhoitomuotoja, joista voi ihan vapaasti kieltäytyä jos sattuu huvittamaan.
Jokaiselle on annettu omat aivot ja vapaus valita.
Heikkoja on helppo vetää mukanaan, sellainen tämä maailma on. Heikompia manipuloidaan kääntämällä selkiä ja syyllistymällä pahaan ylpeyden syntiin.
Rakkaus on pitkämielinen eikä se käännä selkää yhtään kenellekkään sellaiselle jolla ei muuten olisi ystäviä.
Rakkaus ei ole manipulointia, vaan toisesta ihmisestä pitäisi välittää sen ihmisen itsensä takia,eikä omien periaatteiden vuoksi.
Aurinkoisia kevätpäiviä ja kaikkea mahdollista hyvää!

>Tuo kauhistuttaa, että ''kypsälle vanhemiston jäsenelle'' on tunnustettava, siinä oikea henkinen ongen koukku<
Just. Kuulostaa muuten katolisten ripilta, eikö? Muutenkin Jehovan todistajien järjestön ja katolisen kirkon hierarkiat ja hallintasysteemit on ihan samanlaiset!

New Light kirjoitti:

>Tuo kauhistuttaa, että ''kypsälle vanhemiston jäsenelle'' on tunnustettava, siinä oikea henkinen ongen koukku<
Just. Kuulostaa muuten katolisten ripilta, eikö? Muutenkin Jehovan todistajien järjestön ja katolisen kirkon hierarkiat ja hallintasysteemit on ihan samanlaiset!

Kohottivatko Jeesuksen opetuslapset itsensä"kypsäksi kasvaneiksi vanhemmiston jäseniksi?"

Ja muutamia vielä lisää:

-sisarien (kastettujen naispuolisten julistajien) hameen täytyy ulottua vähintään polviin

-maailmallista muotia ei saa seurata, etenkin nuorille painotetaan tätä (on pitäydyttävä todistajien 50-lukulaisessa "muodissa")

-mustien ja valkoisten väliset avioliitot eivät ole suotavia (vaikka Seura kuinka "mainostaa" kaikkien ihmisrotujen olevan tasa-arvoisia, ei esimerkiksi Vartiotornin tai Herätkää!-lehden suosituissa kuvissa perheistä tulevassa paratiisissa esiinny koskaan sekapareja)

-seurakuntien rivijäsenille ei tehdä koskaan tarkkaa selkoa siitä mihin järjestön hallinto käyttää saamansa varat (testamentit, kuuden miljoonan todistajan kuukausittaiset rahalahjoitukset yms.); olisi sopimatonta kysellä mihin kaikki rahat menevät, se olisi "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" eli järjestön johdon kritisoimista. Seura (järjestön johto) ei koskaan lahjoita suoraan rahaa esimerkiksi afrikkalaisten seurakuntien todellista puutetta kärsiville yksittäisille jäsenille.

Järjestön johtajisto muuttaa raamatuntulkintaansa aika ajoin niin, että aina vain on painettava uusia opillisesti "ajanmukaistettuja", "uuden valon mukaisia" traktaatteja, kirjasia, kirjoja ja Raamattuja. Jokainen tuotettu "raamatullinen" julkaisu tietää rahantuloa järjestön johtoportaalle; kirjallisuus painatetaan ilmaistyövoimalla (koko ajallaan järjestön Betel-kodeissa työskentelevien vapaaehtoisten voimin); ilmaistyövoima ostaa kirjallisuuden johtoportaalta (seurakuntien julistajat) ja jakaa sen "kentälle" (ovilta oville). Ovilta saadut lahjoitukset menevät suoraan ja lyhentämättöminä järjestön johtoportaalle.

Järjestö kehottaa lehdissään tyytymään vaatimattomaan elämään ja panemaan "Jehovan palvelemisen etusijalle". Tämä "Jehovan etusijalle paneminen" tarkoittaa mahdollisimman suurta omistautumista järjestön johdon valmistuttaman kirjallisuuden levittämiselle. Kaikki aika, energia ja raha, mikä ikinä liikenee, olisi annettava järjestölle "miellyttävänä uhrina Jehovalle". Ollakseen "otollinen Jumalle", on jokaisen todistajan - riippuen siitä millä askelmalla järjestön tiukassa hierarkiassa on - tehtävä kuukausittain johdon sanelema tuntimäärä ovelta ovelle-työtä levittäen lehtiä ja muuta kirjallisuutta "vapaaehtoisia lahjoituksia" vastaan (=tulojen hankkimista johdolle).

Afrikassa veljet ja sisaret näkevät nälkää, mutta järjestön johtajisto Brooklynissa New Yorkissa asuu huippukalliilla alueella loisteliaasti. Johdolla on oma lentokone jolla tehdä maailmanympärimatkoja eri maissa toimivien "seurakuntien piristämiseksi" (taitavat seurakuntien kustannuksella matkustavat ensi luokan matkailijat piristyä eniten itse); johdolla on myös käytössä limousine kuljettajineen "hengellisten asioiden" toimittamista varten.

Uskoa ei synny omin voimin, Jumala sen sulle lahjoittaa. SItä ansaita ei töin ja toimin, ilmaiseksi ANOVA sen saa.

älä missään nimessä sotkeennu jehovaan. Pidä oma uskosi