Vai liikkuminen

Liikennepolttoaineiden tuleva verouudistus suosii biopolttoaineita. Uudistus maksetaan dieselin hintaa nostamalla. Bensiin osalta tilanne säilyy suunnilleen ennallaan.

"Ihannetilanteessa kuluttajat pääsevät tankkaamaan autoihinsa edullisia kotimaisia biopolttoaineita", visioi valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Kataisen mukaan polttoaineverot on tarkoitus uudistaa ensi vuonna. Verotus muutetaan ympäristöperusteiseksi. Samalla valtio kuitenkin haluaa pitää verokertymän ennallaan.

Aisaa pohtinut työryhmä on lähtenyt siitä, että bensiinin verotus pysyy ennallaan. Etua saavat ympäristöystävälliset vaihtoehdot kuten etanoli, sähkö ja biodiesel.

Uudistuksen maksumiehiä ovat tavallista dieseliä tankkaavat autoilijat. Laskelmissa dieselin litrahinnan korotuksena on käytetty esimerkiksi 80 senttiä, mutta siltä osin lopulliset päätökset tehdään myöhemmin.

Käyttövoimaverolle työryhmä tarjoaa porrastusta. Täyden ja yhtäläisen käyttövoimaveron on katsottu rasittavan kohtuuttomasti esimerkiksi sähköautoja.

Ammattiliikenteen edustajat eivät ole uudistussuunnitelmiin täysin tyytyväisiä. Esimerkiksi SKAL:n mukaan uudistuksen lähtökohtana on selvästikin ollut henkilöautoliikenne.
7293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tiedetty , autoilu kallistuu...

Äänestä
  • elintasoamme.

    Äänestä

  • syö kirjoitti:

    elintasoamme.

    kusipää se siinä, lupasit käyttää aina nimimerkkiä.

    Äänestä

"Etua saavat ympäristöystävälliset vaihtoehdot kuten etanoli, sähkö ja biodiesel."

Miten kohdellaan maakaasua, kertoiko kukaan??

Äänestä
  • Kaasuautoillahan on nykyisin maksimituki (ei juurikaan polttoaineveroa kaasussa, ei varsinkaan biokaasussa, ja vapaat käyttövoimaverosta). Kyllä tätä ny sentään kai leikataan. Ideahan oli panna kaikki samalle viivalle eikä suinkaan alentaa liikenteen verotusta noin kokonaisuutena. Muutoinkin näyttää, että isoimmat muutokset koskisivat joitain nykyisin aivan marginaalisia tapauksia. Eiköhän esim. noille biopolttoaineille kuitenkin tule sen verran hintaa, ettei niistä ole autoilijan kulujen säästäjiksi vaikka veroja vähän alennettaisiin.

    Juuri muuten uutisissa sanottiin Kataisen suulla, että julkisessa taloudessa on 12 miljardin aukko, joka pitää paikata. Luuleeko joku, että liikenteen verotus ainakaan laskisi?

    Äänestä

"Uudistuksen maksumiehiä ovat tavallista dieseliä tankkaavat autoilijat. Laskelmissa dieselin litrahinnan korotuksena on käytetty esimerkiksi 80 senttiä, mutta siltä osin lopulliset päätökset tehdään myöhemmin."

Esimerkkinä on käytetty 8 senttiä/litra. Samalla "dieselvero" alenisi tai poistuisi. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että dieselauton "kannattavuusrajakilometrit" bensa-autoon verrattuna laskee, mutta pajon ajavien kilometrihinta nousee. Dieselauto tulisi täten kannattavaksi vaihtoehdoksi nykyistä useammalle, mutta verotus kannustaisi kuitenkin hillitsemään kilometrien kertymistä.

Dieselautot eivät ole kovinkaan ympäristöystävällisiä. Niiden suosiminen ainakaan ympäristöperusteilla ei ole kestävällä pohjalla.

Äänestä
  • Uudistus antaa valinnanvapautta köyhäkin voi ajaa bensa-autolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


halpenee... kirjoitti:

Liikennepolttoaineiden tuleva verouudistus suosii biopolttoaineita. Uudistus maksetaan dieselin hintaa nostamalla. Bensiin osalta tilanne säilyy suunnilleen ennallaan.

"Ihannetilanteessa kuluttajat pääsevät tankkaamaan autoihinsa edullisia kotimaisia biopolttoaineita", visioi valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Kataisen mukaan polttoaineverot on tarkoitus uudistaa ensi vuonna. Verotus muutetaan ympäristöperusteiseksi. Samalla valtio kuitenkin haluaa pitää verokertymän ennallaan.

Aisaa pohtinut työryhmä on lähtenyt siitä, että bensiinin verotus pysyy ennallaan. Etua saavat ympäristöystävälliset vaihtoehdot kuten etanoli, sähkö ja biodiesel.

Uudistuksen maksumiehiä ovat tavallista dieseliä tankkaavat autoilijat. Laskelmissa dieselin litrahinnan korotuksena on käytetty esimerkiksi 80 senttiä, mutta siltä osin lopulliset päätökset tehdään myöhemmin.

Käyttövoimaverolle työryhmä tarjoaa porrastusta. Täyden ja yhtäläisen käyttövoimaveron on katsottu rasittavan kohtuuttomasti esimerkiksi sähköautoja.

Ammattiliikenteen edustajat eivät ole uudistussuunnitelmiin täysin tyytyväisiä. Esimerkiksi SKAL:n mukaan uudistuksen lähtökohtana on selvästikin ollut henkilöautoliikenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu