Joo eli päätin kirjoittaa tänne koska minulla ja tyttökaverilla on sellainen pieni ongelma, olemme seurustelleet reilun kuukauden ja iältään olemme 18 ja 19 vuotiaita ja tähän asti emme ole käyttäneet mitään ehkäisyä ja toissapäivänä sattuikin sellainen että tyttökaverini päättikin kaivaa kortsun esille ja olin vähän että jaha, noh heti kun olin rullaamis vaiheessa erektio katosi ja siitähän se soppa syntyi sen jälkeen tyttöystäväni kääntyi kyljelleen ja alkoi mököttämään ja miettimään että miksi hän seurustelee kanssani.
Minulle kortsun käyttö on aina ollut ongelma sillä erektio vain katoaa heti sillä hetkellä kun saan sen käteen tai alan rullaamaan sitä paikoilleen.
Tyttökaverini on sanonut että aikoo ottaa e-pillerit käyttöön kesällä ja pelkäänpä että suhteemme loppuu ennen sitä jos sama meininki jatkuu että hän kaivaakin kortsun aina ennen seksiä ja en pystykkään sen jälkeen seksiin.
Välitän hänestä paljon ja hänkin minusta mutta ainakun sänky hommat ei menekkään niinkuin hän haluaa tai en pystykkään siihen hän alkaa mököttämään. Olen todella allapäin sillä hän on todella upea nainen ja haluaisin tyydyttää hänet mutta kortsu tuntuu olevan todella ylitsepääsemätön este.
Voisitteko neuvoa minua vai onko tämä naurettava ongelma suhteemme loppu.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Harrastatte seksiä ilman ehkäisyä ja se on sitten parempi? Tiedättekö mitä siitä seuraa? VAUVOJA!! Sori, mutta nyt pitää ottaa järki käteen ja miettiä, mikä tässä on se isoin ongelma!!
Veikkaan, että keskityt liikaa siiden kortsun laittoon tai jännität ja se johtuu siitä. Tuo tyttöystävän mökötys tuskin auttaa, vois hiukan olla ymmärtäväisempi.. esim. kosketella sua kortsun laiton aikana tai vaikka itse laittaa sen. Kyllä se siitä alkaa sujumaan, niinku kaikilla muillakin. : P
olen samaa mieltä kuin pienijapyöreä.. tyttöystäväsi voisi vaikka laittaa sitä tai hyväillä sinua siinä samaalla..
miehelläni oli myös joskus ongelmia mutta niistä on päästy yli... :)
onne teille ja muistakaa se ehkäisy :)
provo, taas kerra.
Tai hommatkaa naisten kondomeja.