Ongelmani on hammas, joka on juurihoidettu n. 2vuotta sitten. SIlloin hammas oli täysin kuollut ja juurihoito kivuton. Nyt kuitenkin erään toisen hampaan kipeytyessä huomasin, että tämä juurihoidettu hammas on kosketus herkkä. (Hampaassa on mielestäni kyllä juurihoidon jälkeen koko ajan ollut hieman tuntoa, mutta en ole siihen huomiota kiinnittänyt, koska ajatellut sen olevan normaalia, koska kipua ei kumminkaan ole.) Siis se ei muuten kipuile ja kosketuskin aiheuttaa vain pieniä tuntemuksia, ei edes varsinaisesti kipua. Hammaslääkärissä tätä on tutkittu jo jonkin verran. Hammas on kuvattu röntgenillä eikä hampaassa näkynyt mitään ihmeellistä. Hammas on myös avattu ja katsottu onko sisällä mätää, tms. Sitäkään ei näkynyt, eikä hammas lääkäreiden mukaan edes haissut mitenkään "mätäiselle". Torstaina mentävä taas uudestaan kun paikkaavat erään toisen hampaan ja katsovat onko hampaan tilanne muuttunut. Olisinkin halunnut kysyä, että onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Mihin siitä on päädytty? Onko hammas pitänyt juurihoitaa uudelleen? jne... Ärsyttää kun hammaslääkäritkin tuntuivat olevan aika neuvottomia, kun eivät osanneet yhtään sanoa että mikä hammasta vaivaa. Vissiin se on kumminkin juuritäytteiden purkaminen edessä... damn
juurihoidettu
11
1516
Vastaukset
- yläkuutonen
Kyllä. Neuvottomia lääkäreitä löytyy pilvin pimein.
Jos sinulla on ns. juurihoidetussa hampaassa ongelma, kannattaa mennä asiantuntijalle. Joskus esimerkiksi ns. kuutosessa saattaa olla piilojuuria. Tavallinen lääkäri ei niitä osaa edes katsoa.
Itse kävin JUUREN HOIDON ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRILLÄ Helsingissä vastaavan tapauksen vuoksi. Menin ilman lähetettä, jotkut menevät lähetteen kanssa. Sain näin pelastettua oman kutoseni. Oma lääkärini vain ihmetteli ja olisi halunnut poistaa hyvän puruhampaan.
Meillä on vähän tuon alan erikoistujia. Vain kaksi käyntiä ja se oli siinä. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja helposti. Oma lääkärini oli turinut useita kertoja eikä valmista tullut. Heti ensimmäinen käynti lopetti oireet, jotka johtui minulla tulehduksesta. Erikoishammaslääkärin apuvälineetkin ovat ihan toista luokkaa. Isot, mikroskooppikuvat hampaasta kertovat paljon.
Olen niin tyytyväinen, että sain vihjeen mennä sinne. Matkaa kertyi yli 400 km suuntaansa, mutta kyllä kannatti !- miolipo
Taitaa olla mulla just tuo yläkuutonen, mutta eipä hirveästi opiskelijana ole rahaa käydä helsingissä. :D Tuon hampaan minulla joskus hoiti kyllä ihan mielestäni erikoistunut hammaslääkäri... Enpä oikein tiedä mitä tän kanssa tekis, ku rahat ei riitä helsinkiin asti lääkäriin lähteä. No toivotaan että ne torstaina saa tohon hampaaseen jotain tolkkua :D Ei se hammas kipeä ole, eikä edes oikeastaan puruarka. Hammasta painellessa vain tuntuu että siinä vielä tuntoa olisi jäljellä.
- miolipoo
Enpä muuten ole varma onko tuo kutonen vai seiska :D kerkesinpä onneks taas kirjottaa ennenku mietin. En tiijä miten se lasketaan että mikä hammas se on. tosta etuhampaiden väliköstä jos laskee niin se on seiska. Onneks oon tällanen häseltäjä.
- yläkuutonen
miolipoo kirjoitti:
Enpä muuten ole varma onko tuo kutonen vai seiska :D kerkesinpä onneks taas kirjottaa ennenku mietin. En tiijä miten se lasketaan että mikä hammas se on. tosta etuhampaiden väliköstä jos laskee niin se on seiska. Onneks oon tällanen häseltäjä.
Niin, raha se ikävä kyllä monesti ratkaisee näissä hoidoissa. Tuo minun lääkärini on myös Helsingin yliopistolla opettamassa hammalääketieteen opiskelijoita. Hän on siis alunperin tavallinen hammaslääkäri ja myöhemmin erikoistunut juurihoitoihin. Hän on kuulema yksi Suomen parhaita ja tosiaan, heitähän ei ole kuin kourallinen Suomessa tuon alan erikoislääkäreitä.
Jaksan mainostaa ja pauhata, kun olen niin "vaikuttunut" hänen taitavuudestaan. Jos edes yksi lukija, vaikka myöhemminkin saa avun tästä kirjoittelusta, niin hyvä näin.
Hän ottaa vastaan yrjönkadulla, Hammax- lääkäriasemalla. - proteesit
yläkuutonen kirjoitti:
Niin, raha se ikävä kyllä monesti ratkaisee näissä hoidoissa. Tuo minun lääkärini on myös Helsingin yliopistolla opettamassa hammalääketieteen opiskelijoita. Hän on siis alunperin tavallinen hammaslääkäri ja myöhemmin erikoistunut juurihoitoihin. Hän on kuulema yksi Suomen parhaita ja tosiaan, heitähän ei ole kuin kourallinen Suomessa tuon alan erikoislääkäreitä.
Jaksan mainostaa ja pauhata, kun olen niin "vaikuttunut" hänen taitavuudestaan. Jos edes yksi lukija, vaikka myöhemminkin saa avun tästä kirjoittelusta, niin hyvä näin.
Hän ottaa vastaan yrjönkadulla, Hammax- lääkäriasemalla.Joo. Minäkin olen kuullut, että joskus isoissa takahampaissa esim. juuri vaikka kutosessa onkin kolmen juuren sijaan neljäs juuri, jota hammaslääkärit eivät osaa ottaa huomioon lainkaan. Kiva, että sait apua.
- mahdollista!
proteesit kirjoitti:
Joo. Minäkin olen kuullut, että joskus isoissa takahampaissa esim. juuri vaikka kutosessa onkin kolmen juuren sijaan neljäs juuri, jota hammaslääkärit eivät osaa ottaa huomioon lainkaan. Kiva, että sait apua.
Hammaslääkäri ei osaa ottaa lainkaan huomioon, että takahampaissa voi sen normaalin kolmen juuren sijaan olla neljäkin juurta!
Onko se hammaslääkärin työ todellakin näin vaikeaa? - hammasjuuri
mahdollista! kirjoitti:
Hammaslääkäri ei osaa ottaa lainkaan huomioon, että takahampaissa voi sen normaalin kolmen juuren sijaan olla neljäkin juurta!
Onko se hammaslääkärin työ todellakin näin vaikeaa?Olen itsekin juurihoidossa poskihampaani takia. Kyllä oma hammaslääkärini hyvin tarkkaan tutki, onko neljättä juurta tai muita pienempiä haaroja vai miksi hän niitä nimitti. On siis perushammaslääkäri.
Hoito on vielä kesken. Kaksi kertaa olen käynyt jo. Viikon päästä menen kolmannen kerran. Pientä paineherkkyyttä on vielä, mutta onneksi kova korvassa asti tuntunut kipu on häipynyt.
Sen verran olen lukenut monia kohdanneista hankaluuksista juurihoidon kanssa, että homman onnistumista on jo vähän epäillyt.
Onko muuten niin, että juurihoitoon erikoistuneet hammaslääkärit pystyvät hoitamaan sellasetkin juuret, joihin perushammaslääkärin eväät eivät välttämättä riitä? Varaudun jo etukäteen tähänkin vaihtoehtoon, koska ikuisuusprojektia tästä ei tehdä. - askok
hammasjuuri kirjoitti:
Olen itsekin juurihoidossa poskihampaani takia. Kyllä oma hammaslääkärini hyvin tarkkaan tutki, onko neljättä juurta tai muita pienempiä haaroja vai miksi hän niitä nimitti. On siis perushammaslääkäri.
Hoito on vielä kesken. Kaksi kertaa olen käynyt jo. Viikon päästä menen kolmannen kerran. Pientä paineherkkyyttä on vielä, mutta onneksi kova korvassa asti tuntunut kipu on häipynyt.
Sen verran olen lukenut monia kohdanneista hankaluuksista juurihoidon kanssa, että homman onnistumista on jo vähän epäillyt.
Onko muuten niin, että juurihoitoon erikoistuneet hammaslääkärit pystyvät hoitamaan sellasetkin juuret, joihin perushammaslääkärin eväät eivät välttämättä riitä? Varaudun jo etukäteen tähänkin vaihtoehtoon, koska ikuisuusprojektia tästä ei tehdä.Kyllä se näin on.
Sitäpaitsi tunnollinen, asiansa hallitseva perushammaslääkäri tietää ( myöntää) , että toiset osaavat homman vielä paremmin. Tarkoitan sitä, että luotettava hammaslääkäri konsultoi tarvittaessa toista, lähettää esimerkiksi juurenhoidon erikoishammaslääkärille. Näinhän sen kuuluukin mennä. Tavallinen perushammaslääkäri hallitsee sitten tavallisen paikkauksen paremmin, jonka hän sitten lopuksi tekee, kun juurenhoidon erikoishammaslääkäri on tehnyt oman osuutensa. He eivät taas jälkiään pahemmin paikkaile, vaan siirtyvät eteenpäin.
Nykyiset hammaslääkärit saavat enää niin vähän harjoitusta juurten hoidosta verrattuna aikaisempaan. Asiakkailla on paljon terveemmät hampaat nykyisin. Asiaansa erikoistunut on aina parempi vaihtoehto. Juurenhoidon erikoishammaslääkäri pystyy juurihoitamaan vaikka täysin mutkalla olevan juuren. - hammasjuuri
hammasjuuri kirjoitti:
Olen itsekin juurihoidossa poskihampaani takia. Kyllä oma hammaslääkärini hyvin tarkkaan tutki, onko neljättä juurta tai muita pienempiä haaroja vai miksi hän niitä nimitti. On siis perushammaslääkäri.
Hoito on vielä kesken. Kaksi kertaa olen käynyt jo. Viikon päästä menen kolmannen kerran. Pientä paineherkkyyttä on vielä, mutta onneksi kova korvassa asti tuntunut kipu on häipynyt.
Sen verran olen lukenut monia kohdanneista hankaluuksista juurihoidon kanssa, että homman onnistumista on jo vähän epäillyt.
Onko muuten niin, että juurihoitoon erikoistuneet hammaslääkärit pystyvät hoitamaan sellasetkin juuret, joihin perushammaslääkärin eväät eivät välttämättä riitä? Varaudun jo etukäteen tähänkin vaihtoehtoon, koska ikuisuusprojektia tästä ei tehdä.Huonosti tässä kävi. Tänään oli hammaslääkärillä käynti juurihoidon takia kolmatta kertaa. Aamulla pestessäni hampaita tuon juurihoidossa olevan hampaan kohdalta irtosi siitä pieni pala hammasta ja ilmeisesti tueksi jätetyn vanhan amalgaamipaikan jäännös. Amalgaamipaikasta oli vain reunassa pieni pala jätettynä.
Hammas oli ollut koko ajan puruherkkä, korvakipua ei enää tuntunut.
Hammaslääkäri totesi, että hammas on haljennut. Epäili, että siinä oli ollut mahdollisesti hiushalkeama kokoa ajan. Hammas oli poistettava. Hyvitti onneksi aikaisemmista laskuista osan. Nyt sitten on harkittava, teettääkö siihen implantin vai antaako olla näin. Implanttia ei kuitenkaan voi tehdä kuin aikaisintaan 2-3 kk päästä. Tuntuu olevan aika hintavaa puuhaa. Toisaalta purennan saisi kuntoon. - HH04
yläkuutonen kirjoitti:
Niin, raha se ikävä kyllä monesti ratkaisee näissä hoidoissa. Tuo minun lääkärini on myös Helsingin yliopistolla opettamassa hammalääketieteen opiskelijoita. Hän on siis alunperin tavallinen hammaslääkäri ja myöhemmin erikoistunut juurihoitoihin. Hän on kuulema yksi Suomen parhaita ja tosiaan, heitähän ei ole kuin kourallinen Suomessa tuon alan erikoislääkäreitä.
Jaksan mainostaa ja pauhata, kun olen niin "vaikuttunut" hänen taitavuudestaan. Jos edes yksi lukija, vaikka myöhemminkin saa avun tästä kirjoittelusta, niin hyvä näin.
Hän ottaa vastaan yrjönkadulla, Hammax- lääkäriasemalla.Niinpä niin. Kukas tämän mainoksen on maksanut. Hammax yksi niistä paikoista, joissa puhutaan paljon ja laskutetaan siitä.
- Hammass
Hei, minkä niminen tämä Helsingissä toimiva erikoistunut hl on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243