Kertoisitteko kokemukenne sairaalassa olosta,etenkin narkoosi kiinnostaa,miten sen koitte,pelottiko?
Kiitos Lysulle vastauksestasi
toisessa ketjussa:)))),ehkä toiset ei sieltä "solarium" keskustelun joukosta löytäneet kirjoitustani:)
Kiitos Lysulle vastauksestasi
toisessa ketjussa:)))),ehkä toiset ei sieltä "solarium" keskustelun joukosta löytäneet kirjoitustani:)
Vastaukset 34
Vanhimmat
Lysu on ollut sairaalassa palstalle tänä iltana kirjoittaneista,vai eikö aloitukseni kiinnosta ketään?
v. 2007 lopulla jouduin syöpäpesäkkeen poistoleikkaukseen. Olin yliopiston sairaalassa. Muistan, että minulta ei tahdottu löytämään kämmeneltä sopivaa suonta, se epäonnistui surkeasti. Piikittäjänä oli nuori harjoittelija, tyydyttiin sitten kyynärpään taipeeseen. Nukahdin sitten maskin alla. Muistan kuinka heräsin leikkaussalissa. Minuun todella sattui käteen, kramppasin kättäni heti herätessäni. Muistan jopa, kuinka lääkärit ja leikkausväki oikein peljästyivät! Sain oiettua kramppaavaa kättäni vatsani päälle. Ja rauhoituin ja nukahdin uudestaan. Sitten leikannut lääkäri tuli myöhemmin osastokierrokselle ja kysyi mikähän oli? Sanoin, että käteni oli jäänyt pahaan asentoon jumiin. Leikkaus kesti 5 ja puoli tuntia, olipa käteni todella pahasti jumissa, etteivät lihakset ja verenkierto sujuneet! Tietysti aina joutuessani narkoosiin mietin, heräänköhän kunnolla? Tietysti tokkurassa olossa aika on joskus pitkä riippuen leikkauksen kestosta. Lopun lopuksi ei ole paljon pelättävää, aina hoidetaan hyvin. Anestesialääkärit osaavat hommansa.
Heräsitkö sinä kesken leikkauksen? Huhhuh...Sinulla oli pitkä leikkaus, ei vissiin mikään normitapaus.
kesken leikkauksen vaan kun leikkaus oli saatettu loppuun asti. Juuri sopivasti heräsin. Kipu oli sen verran kova, että huitoilin kättäni etsien helpotusta sille, niin peljästyi leikkausväki. Nukahdin silti kun sain kivuttoman käsiasennon vatsani päälle. Muistikuva on silti vahva. Loppu on sitten hyvin.
osastolla oli tällainen tapaus: Jouduin ensimmäisen kerran suolitukoksen takia osastolle, kun minulla oli vielä avanne. Minulla oli nenämahaletku, virtsakatetri, suonensisäinen nesteytys kahdesta eri pullosta, maha turvoksissa ja muutenkin kamala olo. Pyysin päästä suihkuun vaihtamaan avannesidoksen aluslevyä ja pesemään hiukseni ja sanoin, että tarvitsisin vähän apua. Nuori lähihoitaja totesi, että kyllä sinä itsekin pärjäät. Siinä sitten pujottelin letkuni pyjaman hihoista ja aloin vaihtaa levyä. Joka kerta, kun yritin katsoa alaspäin, nenämahaletku raapi kurkkua ja nenäonteloa, Katetri nyki alapäässä. Kun vihdoin sain taiteiltua vanhan aluslevyn pois ja aloin laittamaan uutta, se tarttui muovihanskaan, jolla olin suojannut tippakäteni. Pohjalaisella sisulla selvisin tästäkin koettelemuksesta, mutta ikinä en sitä unohda. Toki laitoin sitten palautetta ennen kotiutumista.
Eikö kukaan kiinnittänty huomiota sinuun, tuo oli aivan selkeä virhearvio lähihoitajalta, olisit sanonut, että et pysty vaan tarvitset apua!
ton siu tilanteen.. mie kun ekakeran vaihdoin saikulla pohjalevyn, ni sinne piti tulla avannehoitaja avuks. mut mie en jaksanu oottaa. tuntu et taju lähtee siel vessassa. miul ei kyl ollu kun katetri ja kipupumpun leku selässä. olin viel suht heikos kunnos. mut olin onneks kuunnellu tarkkaan ja opetellu sen leikkaamisen jo valmiiks. ni iha ite sit suhersin sen paikoilleen.. sillo ku ohutsuoli tulehtu ja jouduin 40 asteen kuumees tyhjentää pussin noin 1/2h välein, ni ois ehkä apuu tarvinnu. oli aika heikko olo sillonkin. mut sitä piti olla sitkee sissi ja ei osannu vaivata hoitajia.. tos siu jutus miust hoitajan olis kyl jo itekki pitäny tajuta auttaa... miul ei oo onneks viel ainakaa ollu tukosta ja kyl teen kaikkeni ettei tulisikaan. en haluu es tietää miten se "aukastaan".. se voi viel ehkä tulla eteen, koska tää on loppuelämän kuitenki miul...
se oli, mutta luulen, että nykyajan koulutuksessa painotetaan kovasti potilaan omatoimisuuden kannustamisessa, eivätkä nuoret hoitajat ymmärrä missä kulkee raja. Kokemukseni mukaan vanhat hoitajat ymmärtävät paremmin, miten potilaan oloa helpotetaan pienillä asioilla, kuten esim. pyyhkimällä selkää, kohentamalla tyynyjä tai vai silittämällä kättä.
v. 2008 minulta leikattiin paksusuoli sekä heti siitä toivuttuani toinen munuainen. Kummassakaan ei ollut mitään ihmeellistä. Nukahdin pöydälle kiltisti ja palasin maailmaan heräämössä. Kummallakaan kerralla ei ollut minkäänlaisia kipuja heräämisvaiheessa eikä sen jälkeenkään. Minulla oli ns. epiduraalinen kipuhoito ja se vaikutti todella tehokkaalta. Kipupumppu oli pari-kolme päivää ja sitten se otettiin pois ja samalla pääsi katetrista eroon. Leikkaukset olivat suhtkoht suuria, viimeinenkin jotain neljä tuntia ja kuulemma vaikea leikanneen lääkärin mukaan mutta paraneminen oli nopeaa molemmista leikkauksista ja mikä tärkeinä niin kivut olivat nollatasoa joka vaiheeessa. Heräämisestä muista varmaan aina sairaanhoitajan hokevan: Muista hengittää, muista hengittää !.
sit raspiksen kans ollu samallaiset hoitsut heräämössä. miul kaikis 3 leikkaukses vuonna -08 jälkeen hoettiin tota hengit hengitä hih.. miul 2 ensimmäiseen leikkaukseen mennes tuli jumalaton migreeni.. oisko johtunu kun ei saanu aamukahvii ;) ja olihan se viimenen leikkaus pitin 4h ja inhottavin. Olin aikakauan muistaaksen heräämössä?? sillo oli miulki kipupumppu nelisenpäivää. kuitenki oli jouduttu minuu kolmest kohtaa leikkaamaan ja tikittämään. ja se hito keuhkokuume, kun oli yskiminenkin aika vaikeeta. nenäletkuukin työntivät miulle viel neljäntenäpäivänä. ja koko vuos tuntu et olin neulatyynynä :)) en kyl helpol mee sairaalaan ainakaan yökylään...
Minulle tehtiin rintasyöpäleikkaus, rinnan osapoisto. Narkoosi kyllä pelotti - jos kaikki muukin - ja kun nukutusaineet laitettiin, se sattuikin sitten ihan kamalasti, mutta sittenhän onneksi meni taju kankaalle hujauksessa. Minulle jouduttiin tekemään vielä heti perään toinenkin leikkaus ja sama juttu, mutta osasin jo varautua, että nukutusaineen laittaminen sattuu.
Heräämössä pyöri koko ajan monta ihmistä huolehtimassa ja olin kaikenlaisissa laitteissa niin että tiesin olevani hyvissä käsissä, joskin paniikkikohtaus oli välillä todella lähellä. Muuten, jälkeenpäin osastolla lääkärit ja hoitajat kävivät koko ajan luonani katsomassa, että kaikki on hyvin. Kaksi perättäistä leikkausta olivat vain niin stressaavia, että sain kauhean flunssan, yskin sairaalassa niin etten pystynyt nukkumaan. Onneksi olin huoneessa, jossa ei ollut ketään muuta potilasta ja sain yskiä ja ähistä yksikseni. Sädehoidotkin menivät hyvin, joskin olivat uuvuttavia kun tuntui etteivät lopu koskaan. Mutta syöpäklinikallakin sädehoito-osastolla kaikki olivat todella kilttejä ja ystävällisiä ja kannustavia. Olen tällä hetkellä terve, ensimmäinen kontrolli on kuukauden päästä. Saa nähdä kuinka käy. En pelkää kokoaikaisesti syövän uusiutumista, mutta tiedän, että kylmä hiki nousee kun kontrollikäynti on ihan edessä.
Rintasyöpäleikkaus ensin osapoisto ja sit kokopoisto.Herääminen ollut tosi helppoa ja kahvia tehnyt
niin kovasti mieli, sitä en saanut kyllä.Janotti niin turkasesti join monta lasillista vettä eikä yhtään yököttäny
Nyt jonninaikaa sitten laitettiin uusi varaosa selkäydinpuudutuksella ja enkö vaan ruvennu kukomaan, mutta vain kerran,ja muutenkin pään selviäminen kesti pitempään kun nukutuksesta herättyäni.
Yksi asia kuitenkin tallentui aivoihini ,rinnan kokopoistossa laitettu,treeni kun meni sänkyyn tai nousi
ylös sattu tajuttomasti,kunnes yökkö sitten sano mistä johtuu ja anto pönäkämpää lääkettä
kotia en päässyt ennen treenin poistoa vaikka kuinka vonkasin, osapoiston jälkeen pääsin treenin kaa
kotia ja kotish otti sit pois sen
Omahoitajaksi osu sama immeinen molemmilla sairaala jaksolla hoitajista parhammistoa ja käytti
huumoria apuna hoitotyössä
ja syöpähoitajan kaa keskusteltiin syvällisiä-olinhan 5v aiemmin tenyt omasta tahdostani todistajien
läsnäoleessa hoitotahdon ja kerrankin kohtasin ihmisen tämän vakanssilla olevan syöpähoitajan,joka
pystyi keskustelemaan aiheesta kanssani,kuin kaksi aikuista vain voi -siitä olen hänelle kiitollinen.
Sillä siihen hetkeen halusin juuri tämän aiheen keskustelun,hän ei aliarvioinut minua eikä käskenyt mennä seuraavana syksynä puolukkaan, oli aidosti läsnä
Mutta palataampa aikaan vähän ennen joulua viisvuotias lapsenlapseni soitti ja sanoi kun mummo sinä
kuolet haudataanko sinut vai tuhkaus kerroin että vain tuhkaus on mahdollista jos mummon tahtoa
kunnioitetaan, näin lapsi sai tarvittavan tiedon kysymykseensä ja sano heippa mummo
hyvää illan koittoa
hah hah ompa ompa hautskoja ttarinoita, haaaaaaaaaaaaaaa hah hah!!!
Sinäkö naurat syöpäpotilaiden kokemuksille! Uskomatonta käytöstä, todella ala-arvoista, tervetuloa tähän joukkoon!
kaikille teille,jotka jaksoitte muistella sairaala aikaanne ja kertoa siitä:))
Vielä kysyn,mikä on se lääke joka annetaan ennen
leikkaus saliin menoa osastolla,se joka poistaa jännityksen,miten se toimii?
Esim. Diapam, vaikuttaa keskushermoston kautta.
Diatsepaami voimistaa keskushermostossa olevan hillitsevän GABA-välittäjäaineen vaikutuksia, minkä seurauksena tulee yleinen tuskaisuuden ja ahdistuksen helpottaminen, unettava ja lihaksia rentouttava vaikutus. Diatsepaamia käytetäänkin tämän vuoksi ahdistus-, jännitys-, unettomuus-, epilepsia-, levottomuus- ja tuskatiloihin sekä lisäksi leikkausten esilääkityksenä ja alkoholin vieroitusoireisiin.
hoitonetti
Jos on kyseessä suuri leikkaus, niin aina laitetaan kipupumppu yläselkään. Lisäksi jalkoihin laitetaan tukisukat. Aina kannattaa keskustella anestesialääkärin kanssa mahdollisesta pelosta ennen leikkausta.
Tarkennetaan vielä, osa potilaista ei kipupumppua halua, eikä sitä aina automaattisesti laiteta, vaikka olisi suuri leikkaus. Ihan kaikki on potilaskohtaista.
Keskustellaan kipupumpuista;
Aloitusta ei voida tehdä (varsinkin suurissa ja kauan kestävissä leikkauksissa) välttämättä heti. Usein potilaan verenpaine on hyvin alhainen anestesian vuoksi. Kipupumput (suurin osa lääkkeistä) laskevat painetta entisestään.
Kipupumppuja joudutaan myös ottamaan pois päältä juuri paineiden laskun ja liiallisen puudutuksen saatavuuden vuoksi.
ajatella, mitä kirjoittaa ja mihin kirjoittaa. Suomi24:ssa on erikseen vitsipalsta, jos hauskoja juttuja kaipaat.
Noh kerrompa sitten pari hauskaakin tapahtumaa osastolta: Olin vielä letkuissa kiinni, kun vanha dementoitunut pappa tuli huoneeseen ja yritti kömpiä sänkyyni. Jouduin moneen kertaan sanomaan, että teidän huoneenne on jossain muualla, ennenkuin hän tajusi lähteä. Sama toistui seuraavana iltana, mutta sitten jo onneksi pystyi nousemaan sängystä ja ohjasin hänent pois huoneesta.
Toinen pappa taas istuskeli joka päivä käytävässä ja huuteli: "Hyvää syksyä on pitänyt. Ei ole luntakaan satanut". Ja oli heinäkuu! Ja toinen hänen hokemansa oli:"Onkos tämä seurojentalo vai mikä tämä on?"
hämmästelin kun luin esimerkkisi, olitko osastolla, jossa miehet ja naiset olivat sekaisin?
Onko se erikoista, että miehet ja naiset ovat samalla osastolla? Eikös se ole ihan tavallista tänä päivänä? Toki he ovat eri huoneissa. Miten siellä Kainuussa on?
yksi hauska tapaus sairaalassa oloni aikana.
Minulla oli runsas kuukausi sytostaattihoitojen jälkeen toinen leikkaus.Hiukseni olivat vielä sellainen hyvin lyhyt sänki ja näytin varmasti lähinnä pojalta tällainen hoikka nainen.
Huoneeseen,jossa olin,tuotiin potilas ja hän katseli minua pitkään,olin jopa vaivautunut,miksi hän niin hämmästellen katseli minua.
Myöhemmin ,kun tutustuimme hän kertoi,että oli ihmetellyt että ovatko miehet ja naiset samassa huoneessa potilaana,hän luuli minua nuoreksi mieheksi.
Vasta kuulessaan ääneni,puhuessani hoitajan kanssa,hän oli tajunnut että olenkin nuori nainen:))
täällä sisätautikirurgian osastolla on miehet ja naiset sekaisin. Ei kuitenkaan samassa huoneessa.
Itse olin naistentautien- ja synnyttäneiden osastolla leikkauksieni aikana joten siksi ihmettelin. En ole ollut ennen tätä sairautta sairaalassa kuin synnyttävässä enkä siis tiedä muiden osastojen systeemeitä.
Vaikka ei varmaan siellä teidänkään provinssissa naistentautien- ja synnyttäneiden osastoilla pidetä miehiä :)
Tuo Kainuun käytäntö ei ole yleistä, muualla syöpäpotilaat ovat kirurgian osastoilla leikkauksen ja toipumisen ajan. Ei ole olemassa naisille omaa kirurgian osastoa ja miehille omaa kirurgian osastoa, teillä päin käytäntö on seurausta kirurgien pulasta.
Ensimmäisen eli suurimman leikkauksen yhteydessä minulle laitettiin epiduraalinen kipupumppu. Se kuitenkin meni tukkoon tai lähti pois paikaltaan parin päivän kuluttua ja jouduin kärsimään melkoisia tuskia ennenkuin sain hoitajat käsittämään, että kaikki ei ole niinkuin pitäisi. Avanteensulkuleikkauksen jälkeen sain suonensisäisen kivuhoidon, jossa itse sai annostella kipulääkkeen, kun kivut alkoivat. Toki siinä oli rajoitus kuinka monta bolusta tunnissa sai ottaa. Suolitukosleikkauksen jälkeen minulla oli taas epiduraalinen kipupumppu, joka toimi muuten hyvin, mutta hoitajien keskuudessa oli kummallinen käsitys siitä, että ruisku voi olla tyhjänä parikin tuntia. Vaikka sanoin, että kipu alkaa tuntua puolen tunnin jälkeen siitä, kun lääke loppuu, he eivät pitäneet kiirettä uuden lääkkeen tuomisella. Tätä tapahtui monta kertaa. Minun käsittääkseni kipupumppu on juuri sen takia, että lääkettä tulee tasaisesti koko ajan.
Mikä sinua kiusaa siinä, että meillä Kainuussa leikkaa kaksi rintakirurgiaan perehtynyttä ammattinsa osavaa gynekologia? tai siinä, että meidät rintasyöpäpotilaat hoidetaan synnyttäneiden naisten ja vauvojen kanssa samalla osastolla. Aivan ihana käytäntö, muusta ei minulla onneksi ole kokemusta, mutta olen saanut inhimillistä ja hyvää hoitoa sekä luotettavan kontaktin hoitaviin lääkäreihini.
Olen kiitollinen, että minua on hoitanut hyvä kaksikko, olipa syy mikä hyvänsä.
kipupumppu täytettiin heti kun se hälytti tyhjentyneensä. Yleensäkin kipuhoito tuntui olevan tärkeä meidän sairaalassa. Minulla oli kotiutuessa pussillinen pillereitä pöytälaatikossa kun en tarvinnut niitä mutta aina aamuin ja illoin sellaisia kuitenkin tuotiin varmuuden vuoksi vaikka ilmoitin pärjääväni ilmankin.
sattui tällainen tapaus: Olin yksin kahden hengen huoneessa. Osastolle oli tulossa päivystyksenä miespotilas ja kaikki miehille tarkoitetut huoneet olivat täynnä. Niinpä minut siirrettiin neljän hengen huoneeseen. Juuri kun entinen huoneeni oli saatu siivottua, tuli sisareni minua katsomaan, ja pelästyi pahanpäiväisesti, kun huone oli tyhjä, vaikka tiesi, että kotiin en mitenkään ollut vielä voinut päästä. Jälkeenpäin tälle naurettiin, mutta kyllä sisko kuulemma oli kokenut melkoisia kauhunhetkiä, ennenkuin tyhjän sängyn syy selvisi.
teille kaikille, on ollut ilo lukea teidän kaikkien kokemuksia ,vaikka eihän sairaalaan joutuminen koskaan ole mikään ilon asia.
Sairaala elämä on minulle täysin vierasta ja nyt on edessä minullakin se ja luen mielelläni vielä lisää jos joku teistä haluaa kertoa.
Lääkäreitten käynti potilaan luona,ruokailu,kaikki kiinnostaa,hyvät ja huonot puolet..
Ja vielä se sairaalassa nukkuminen,kuinka onnistuu?
Olen asunut 10 vuotta yksin ja minulla on kyllä vaikeaa olla ihan vieraitten ihmisten kanssa samassa huoneessa ja varsinkin nukkuminen on tuottanut vaikeuksia. Olin sädehoidossa Oulussa, asuin potilaskodissa ja oli onni saada koko ajaksi yhden hengen huone. Päivisin ja iltaisin kyllä viihdyin toisten seurassa oleskelutiloissa. Nyt minun piti mennä sairaalaan mutta onneksi pääsin kotisairaalan hoitoon. Hoitaja käy 3 kertaa päivässä kotona luonani. Hyvä systeemi ja saa nukkua omassa sängyssä.
sairaalassa olivat pitkiä ja unettomia. Kokemukseni perusteella väitän, että ainakin 90% naisistakin kuorsaa, kuka enemmän kuka vähemmän. Ja sitten sieltä toisesta päästä tulevat äänet. Eikä siinä äänten sekamelskassa yhtään oloa helpota se, että sairaalasänky on epämiellyttävä: kova, hiostava ja kapea. Jos vielä on letkuissa kiinni niin, ettei voi asentoa vaihtaa, minuutit tuntuvat ikuisuuden mittaisilta. Vielä kuukausia kotonakin heräsin vähän väliä, niin sekaisin oli unirytmini mennyt.
Lääkärinkierto oli päivän kohokohta, jota kaikki potilaat odottivat. Ja tietysti ruokailu, sitten kun vihdoin ja viimein sain syödä. Äkkiä sitä ihminen laitostuu, kun parin viikon sairaalajakson jälkeen tuntui oudolta, kun joutuikin itse tekemään ruokansa.
Onko sinulla tietoa, joudutko olemaan sairaalassa pitkään?