Idän ja lännen kirkkojen ero ja sen syyt

Konstantinopolin kirkko johti idän kirkkoja ja Rooman kirkko johti lännen kirkkoja. Edellisten kokousten järjestämisen syy oli kristittyjen erimielisyys Jeesuksen persoonasta. Erimielisyys ja kiista tästä aiheesta oli saanut kristityt jakautumaan lahkoiksi.

Kukaan ei ollut kuitenkaan maininnut, mistä pyhä henki oli lähtöisin, ennen kuin Konstantinopolin patriarkka Fotios julisti, että pyhä henki on lähtöisin vain isästä. Rooman patriarkka oli tässä asiassa eri mieltä; hänen mukaansa pyhä henki oli lähtöisin sekä isästä että pojasta.

Kumpikin patriarkka pitäytyi omassa näkökannassaan ja keräsi ympärilleen kannattajajoukon. Joten kumpikin osapuoli järjesti oman kirkolliskokouksensa, jota he pitivät yleisenä kokouksena.

Kumpikaan osapuoli ei tunnustanut toisen pitämää kokousta, vaan kirosi heidät ja erotti heidät kirkosta.

Lähde: Vatikaanin salainen arkisto, Archivio segreto Vaticano
3660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miten idän ja lännen kirkkojen historia liittyy helluntalaisuuteen, sillä sehän syntyi Amerikassa vasta 1800-luvulla, sanoo oppikirjat.

Äänestä
  • Liittyy siten, että protestanttisuudessa on läntisen kristikunnan tapaan tunnustettu Nikean uskontunnustukseen tehty lisäys "ja pojasta". Helluntailaisuus on syntynyt amerikkalaisen protestantismin vaikutuspiirissä.

    Äänestä

Hyvinpä olet kirkkohistorian lukenut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peruskoululainen kirjoitti:

Konstantinopolin kirkko johti idän kirkkoja ja Rooman kirkko johti lännen kirkkoja. Edellisten kokousten järjestämisen syy oli kristittyjen erimielisyys Jeesuksen persoonasta. Erimielisyys ja kiista tästä aiheesta oli saanut kristityt jakautumaan lahkoiksi.

Kukaan ei ollut kuitenkaan maininnut, mistä pyhä henki oli lähtöisin, ennen kuin Konstantinopolin patriarkka Fotios julisti, että pyhä henki on lähtöisin vain isästä. Rooman patriarkka oli tässä asiassa eri mieltä; hänen mukaansa pyhä henki oli lähtöisin sekä isästä että pojasta.

Kumpikin patriarkka pitäytyi omassa näkökannassaan ja keräsi ympärilleen kannattajajoukon. Joten kumpikin osapuoli järjesti oman kirkolliskokouksensa, jota he pitivät yleisenä kokouksena.

Kumpikaan osapuoli ei tunnustanut toisen pitämää kokousta, vaan kirosi heidät ja erotti heidät kirkosta.

Lähde: Vatikaanin salainen arkisto, Archivio segreto Vaticano

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu