Vaihtoehtojärjestöjen kootut konnuudet

Olen kuullut ja lukenut seuraavanlaisista konnuuksista, joihin ovat syyllistyneet erilaiset tunnetut kansalaisjärjestöt.

-Levittävät virheellistä tietoa geenimuunnelluista viljelyskasveista Afrikan hallituksille aiheuttaen turhaa nälänhätää.
-Lopettivat Pohjois-Amerikkalaisen intiaaniheimon vuosisataisen hylkeenpyyntielinkeinon aiheuttaen täten köyhyyttä, alkoholismia ja inhimillistä kärsimystä.
-Uhkaavat metsätalouden työpaikkoja suojeluvaatimuksillaan.
-Aktivistit ovat käyneet alueilla, joilla ei lain mukaan saisi olla. Esim. tunkeutuminen ydinsukellusveneeseen tai alueelle, jolle pääsy on kielletty.
-Suojelevat hyvillä paikoilla lahoavia ja ränsistyneitä rakennuksia, joiden käyttöarvo on mitätön haitaten talouselämää (Esim. makasiinit Helsingissä).
-Järjestävät mielenosoituksia, joihin liittyy väkivaltaisuuksia, jotka haittaavat järkevää poliittista päätöksentekoa ja vievät median huomion tärkeistä asioista.
-Levittävät virheellistä informaatiota.
-Vaikuttaqvat politiikassa saaden aikaan päätöksiä, joista ei ole kenellekään mitään hyötyä, mutta sen sijaan haittaa talouselämälle (Esim. päästökauppadirektiivi).

Linkkejä:
Järjestöjen toimet Afrikassa
http://www.yle.fi/mot/mb010304/kasikirjoitus.htm
Päästökaupat
http://www.yle.fi/mot/mb230204/kasikirjoitus.htm

Lähettäkää lisää konnuuksia ja mielellään myös linkkejä. Toivon puolustajien aloittavan mieluummin uuden keskustelun siitä, mitä hyvää järjestöt ovat saaneet aikaan sen sijaan, että puolustelut liitettäisiin tähän keskusteluun. Tänne siis vain tietoja konnuuksista. Kuulopuheetkin käyvät, mutta mieluiten luotettavia facktoja lähteineen.
5386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vetoan sanan- ja mielipiteenilmaisun vapauteen ja vastaan pyynnöstäsi huolimatta tämän keskustelun alle.

"Tunnetuilla kansalaisjärjestöillä" tarkoitat ilmeisesti Greenpeacea, koska olet aiemmissakin kirjoituksissasi mustamaalannut ko. järjestön toimintaa.

Tässä vastauksia väittämiisi:

-Geenimuunnellut viljelyskasvit eivät poistaisi Afrikan nälänhätää; ruoantuotannon lisääminen ei ratkaise Afrikan ongelmia, sillä ongelmat juontavat juurensa koulutuksen, tietotaidon, tekniikan ja työvälineiden puutteesta. Ruoantuotanto maapallolla on moninkertaistunut viime vuosikymmenten aikana, mutta silti Afrikan nälkää näkevien määrä lisääntyy -kyse ei siis ole siitä etteikö maapallolla ole ruokaa, vaan siitä ettei se mene oikeaan osoitteeseen(vaan länsimaihin).
Sen sijaan naisten kouluttaminen voisi ratkaista monta ongelmaa Afrikassa -syntyvyys laskee, sivistys lisääntyy... Tämä nostaa tutkitusti ja kiistatta elintasoa missäpäin maailmaa tahansa, vrt. Suomen/Japanin tilannetta: korkea elintaso on naisten korkean koulutuksen tulosta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että jos kaikki maailman nälkäänäkevät ruokittaisiin, maapallon väestömäärä räjähtäisi käsiin. Nälkä ja sairaudet on maapallon luonnollinen tapa poistaa ylimääräinen kuormitus -ei maapallo kestä liian suurta populaatiota. Kurjuus ja kuolema on tietysti surullista, siksi mielestäni olisikin ehdottoman tärkeää keskittyä ruoantuotannon lisäämisen sijaan syntyvyyden vähentämiseen.

-Greenpeace puolustaa luonnon monimuotoisuutta: kaikilla eliöillä on yhtä suuri oikeus elää, myös hylkeillä. Jos Greenpeace ei olisi lopettanut hylkeenpyyntiä olisivat intiaanit tehneet tämän itse -pyytämällä lajin sukupuuttoon, näin oli lähellä käydä. Naurettavaa syyttää jotain järjestöä ihmisten alkoholisoitumisesta... Alkoholismi on jokaisen henk.koht.ongelma, ei siitä voi muita syyttää.

-Suojeluvaatimukset keskittyvät Lapin vanhoihin metsiin, jotka ovat elintärkeitä mm. porotaloudelle. Jos nämä vanhat luppometsät hakataan, viedään poronkasvattajilta työ (jäkälää ei kasva talousmetsissä). Vanhat metsät ovat arvokkaita myös virkistyskäytön kannalta -harva meistä haluaa lähteä patikkaretkelle yksitoikkoiseen talousmetsään.
Hakkuut verottavat siis porotaloutta, turismia ja ennenkaikkea luonnon monimuotoisuutta; harva eliölaji sopeutuu elämään ravinteiltaan niukassa talousmetsässä.

-Greenpeace harrastaa laittomuuksia sen verran kun on tarpeen, ensin pyritään lobbaamaan ja tiedottomaan ja jos tästä ei ole apua täytyy huomiota herättää suoralla toiminnalla. Suora toiminta on aina rauhanomaista, ilki- ja väkivallatonta ja Greenpeace kantaa "iskuistaan" täyden vastuun. Joskus laiton toiminta (=kielletylle alueelle tunkeutuminen) on ainoa keino korjata suuremmat laittomuudet ja vääryydet.

-Greenpeace ei suojele rakennuksia eikä järjestä väkivaltaisia/ilkivaltaisia mielenosoituksia.(vaikka et kyllä Greenpeacea niistä suoraan syyttänytkään)

-Virheelisyys informaation suhteen on katsojan silmissä. Esim. metsien suhteen Metsähallitus saattaa julistaa olevansa hyvinkin luontoystävällinen kun pari prosenttia metsistä on suojelussa, kun taas luonnonsuojelijan mielestä asia on täysin päinvastoin. Myös tilastot suojelluista ja luonnontilaisista metsistä vaihtelevat sen mukaan ovatko tilastot teetetty taloudelliset vai luonnonsuojelulliset intressit mielessä. Kuka uskoo mitäkin. Raha haisee kuitenkin valitettavan usein itsekkyydelle ja ahneudelle, siksi en luota yritysten teettämiin tutkimuksiin asioista, vaan mieluummin ympäristöjärjestöjen, sillä he eivät aja omaa etuaan, vaan luonnon.

Ihmettelen kovasti mitä sinulla on kansalaisjärjestöjä vastaan, niiden kauttahan voi kuka tahansa päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin.
Politiikka tuntuu usein siltä, ettei tavallinen kansalainen pääse demokratiasta huolimatta vaikuttamaan mihinkään, muutakuin pyrkimällä itse eduskuntaan tai kaupunginhallituksiin. Äänioikeus on kuitenkin aika mitätön oikeus, yksi ääni ei kauas kanna.
Kansalaisjärjestöt ovat mielestäni loistava tapa päästä mukaan vaikuttamaan asioihin. Vähemmistöille usein se ainoa tapa.Demokratia kun kuuntelee aina enemmistöä, joka voi usein olla väärässä...

Sinä vaikutat ihmiseltä, jolle kaikki hyöty mitataan taloudellisesti. Oletko ajatellut, että Greenpeacekin on pohjimmiltaan ihmisoikeusjärjestö -ilman luontoa ihminen ei ole mitään. Ihmisen hyvinvointi edellyttää AINA luonnon hyvinvointia. Itseasiassa ihminen on osa luontoa. Sinä olet tainnut sen unohtaa.

Äänestä
  • Nyt syyllistyit itsekin virheellisen tiedon levittäniseen. Väitit: "Geenimuunnellut viljelyskasvit eivät poistaisi Afrikan nälänhätää." Nälkää voidaan takuulla lievittää GMO-tuotteilla. Asia ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen. Geenimuunnelluilla kasveilla voidaan ravita ihmisiä ja niitä syömällä nälkä lähtee ihan yhtä varmasti kuin luomutuotteillakin. Mainitsemasi syyt afrikan nälänhätään ei ole koko totuus.

    Väität: "Virheelisyys informaation suhteen on katsojan silmissä." Itse kuitenkin ajattelen, ihmisillä on erilaisia uskomuksia, mutta ne eivät kaikki ole totta. Eli siis virheellinen informaatio on mielestäni virheellistä riippumatta siitä, kuka sitä levittää ja kuka sen kuulee. Asia erikseen on se, mikä on ihmisen arvomaailma eli mitä hän pitää tärkeänä.

    Kun kirjoitan, että järjestöt levittävät virheellistä informaatiota tarkoitan todella mitä sanon. En ole vielä kovin paljon perehtynyt siihen, mitkä järjestöt tällaista toimintaa harjoittavat ja missä määrin, mutta olen vakuuttunut siitä, että virheellistä informaatiota todella levitetään. Usein myös tutkitun tiedon arvoa väheksytään vetoamalla virheellisesti siihen, ettei ole tutkittu tarpeeksi(tässä taas voi olla kysymys myös arvovalinnoista). Tämä nimenomainen teesi "ei ole tutkittu tarpeeksi" on Greenpeacen yksi eniten käyttämä väite. Tähän samaiseen teesiin ilmeisesti perustuu varovaisuusperiaatekin, jonka varjolla voidaan vastustaa melkein mitä tahansa.

    Toisinaan järjestöt perustelevat vaatimuksensa melko myyttisesti. Esim. ydinvoiman vastustusta perusteltiin sillä, että se on arvovalinta. Kaikki valinnathan loppujen lopuksi ovat arvovalintoja. Yrittäessäni selvittää, minkä arvon arvoisat vastustajat olivat oikein valinneet en saanut mitään kunnollista vastausta. Lähinnä kysymystäni pidettiin saivarteluna. Vedin siitä sen johtopäätöksen, että ydinvoiman vastustus on arvo sinänsä, eikä siihen liity ainakaan mitään utilitaristista luontofilosofiaa paitsi ekofasismi.

    En nyt jaksa oikaista kaikkia valheita joita latelet. Niitä oli tekstissä useampia ja ne luultavasti johtuvat enimmäkseen tiedon puutteesta.

    Tässä muutamia valheitasi/puolitotuuksiasi:
    (vain räikeimmät)
    -Geenimuunnellut viljelyskasvit eivät poistaisi Afrikan nälänhätää.
    -Afrikassa -syntyvyys laskee, sivistys lisääntyy... Tämä nostaa tutkitusti ja kiistatta elintasoa missäpäin maailmaa tahansa
    -kaikilla eliöillä on yhtä suuri oikeus elää
    -Greenpeace harrastaa laittomuuksia sen verran kun on tarpeen.
    -Virheelisyys informaation suhteen on katsojan silmissä.
    -Kansalaisjärjestöjen kautta voi kuka tahansa päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin.

    Kaikenkaikkiaan Kirjoituksestasi voi vetää sellaisen johtopäätöksen, ettei keskustelutyylisi ole objektiivinen. Laitat sanoja suuhuni ja ajatuksia päähäni. Luepa Esa Saarisen kirjasta Filosofia (lukion oppikirja) sen alusta 10 tapaa voittaa väittely. Sen lisäksi voisit perehtyä fenomenologiaan ja ontologiaan (itse en ole perehtynyt). Sen jälkeen jos vielä opit soveltamaan oppeja käytäntöön, voi keskustelu kanssasi muodostua hedelmälliseksi. Pois turhat tunteilut. keskitytään itse asiaan.

    Äänestä

  • Tavis kirjoitti:

    Nyt syyllistyit itsekin virheellisen tiedon levittäniseen. Väitit: "Geenimuunnellut viljelyskasvit eivät poistaisi Afrikan nälänhätää." Nälkää voidaan takuulla lievittää GMO-tuotteilla. Asia ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen. Geenimuunnelluilla kasveilla voidaan ravita ihmisiä ja niitä syömällä nälkä lähtee ihan yhtä varmasti kuin luomutuotteillakin. Mainitsemasi syyt afrikan nälänhätään ei ole koko totuus.

    Väität: "Virheelisyys informaation suhteen on katsojan silmissä." Itse kuitenkin ajattelen, ihmisillä on erilaisia uskomuksia, mutta ne eivät kaikki ole totta. Eli siis virheellinen informaatio on mielestäni virheellistä riippumatta siitä, kuka sitä levittää ja kuka sen kuulee. Asia erikseen on se, mikä on ihmisen arvomaailma eli mitä hän pitää tärkeänä.

    Kun kirjoitan, että järjestöt levittävät virheellistä informaatiota tarkoitan todella mitä sanon. En ole vielä kovin paljon perehtynyt siihen, mitkä järjestöt tällaista toimintaa harjoittavat ja missä määrin, mutta olen vakuuttunut siitä, että virheellistä informaatiota todella levitetään. Usein myös tutkitun tiedon arvoa väheksytään vetoamalla virheellisesti siihen, ettei ole tutkittu tarpeeksi(tässä taas voi olla kysymys myös arvovalinnoista). Tämä nimenomainen teesi "ei ole tutkittu tarpeeksi" on Greenpeacen yksi eniten käyttämä väite. Tähän samaiseen teesiin ilmeisesti perustuu varovaisuusperiaatekin, jonka varjolla voidaan vastustaa melkein mitä tahansa.

    Toisinaan järjestöt perustelevat vaatimuksensa melko myyttisesti. Esim. ydinvoiman vastustusta perusteltiin sillä, että se on arvovalinta. Kaikki valinnathan loppujen lopuksi ovat arvovalintoja. Yrittäessäni selvittää, minkä arvon arvoisat vastustajat olivat oikein valinneet en saanut mitään kunnollista vastausta. Lähinnä kysymystäni pidettiin saivarteluna. Vedin siitä sen johtopäätöksen, että ydinvoiman vastustus on arvo sinänsä, eikä siihen liity ainakaan mitään utilitaristista luontofilosofiaa paitsi ekofasismi.

    En nyt jaksa oikaista kaikkia valheita joita latelet. Niitä oli tekstissä useampia ja ne luultavasti johtuvat enimmäkseen tiedon puutteesta.

    Tässä muutamia valheitasi/puolitotuuksiasi:
    (vain räikeimmät)
    -Geenimuunnellut viljelyskasvit eivät poistaisi Afrikan nälänhätää.
    -Afrikassa -syntyvyys laskee, sivistys lisääntyy... Tämä nostaa tutkitusti ja kiistatta elintasoa missäpäin maailmaa tahansa
    -kaikilla eliöillä on yhtä suuri oikeus elää
    -Greenpeace harrastaa laittomuuksia sen verran kun on tarpeen.
    -Virheelisyys informaation suhteen on katsojan silmissä.
    -Kansalaisjärjestöjen kautta voi kuka tahansa päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin.

    Kaikenkaikkiaan Kirjoituksestasi voi vetää sellaisen johtopäätöksen, ettei keskustelutyylisi ole objektiivinen. Laitat sanoja suuhuni ja ajatuksia päähäni. Luepa Esa Saarisen kirjasta Filosofia (lukion oppikirja) sen alusta 10 tapaa voittaa väittely. Sen lisäksi voisit perehtyä fenomenologiaan ja ontologiaan (itse en ole perehtynyt). Sen jälkeen jos vielä opit soveltamaan oppeja käytäntöön, voi keskustelu kanssasi muodostua hedelmälliseksi. Pois turhat tunteilut. keskitytään itse asiaan.

    No, minäpä etsin Esa Saarisen kirjan ja tutustun paremmin myös fenomenologiaan ja ontologiaan, jospa sitten oppisin keskustelemaan yhtä objektiivisesti ja hedelmällisesti kuin sinä =D varsinkin perustelutaitosi on ihailtavaa... pitänee varmaan myös alkaa aktiivisesti seurata tuota MOT-ohjelmaa, että voin sitten tulevaisuudessa perustaa kaikki mielipiteeni sen varaan.

    Voisitko sinä sillä välin kun perehdyn Saarisen kirjaan PERUSTELLA millä tavoin väittämäni ovat valheellisia, tässä lainaus tekstistäsi:

    "Tässä muutamia valheitasi/puolitotuuksiasi:
    (vain räikeimmät)
    -Geenimuunnellut viljelyskasvit eivät poistaisi Afrikan nälänhätää.
    -Afrikassa -syntyvyys laskee, sivistys lisääntyy... Tämä nostaa tutkitusti ja kiistatta elintasoa missäpäin maailmaa tahansa
    -kaikilla eliöillä on yhtä suuri oikeus elää
    -Greenpeace harrastaa laittomuuksia sen verran kun on tarpeen.
    -Virheelisyys informaation suhteen on katsojan silmissä.
    -Kansalaisjärjestöjen kautta voi kuka tahansa päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin"

    Eli jos viitsisit kumota em. väittämät PERUSTELLUSTI.

    Yksi lainauksistasi oli vähän HUONOSTI SITEERATTU, eli:

    "Afrikassa -syntyvyys laskee, sivistys lisääntyy... Tämä nostaa tutkitusti ja kiistatta elintasoa missäpäin maailmaa tahansa"

    ON ALKUPERÄISESSÄ TEKSTISSÄNI:
    "--NAISTEN KOULUTTAMINEN voisi ratkaista monta ongelmaa Afrikassa -syntyvyys laskee, sivistys lisääntyy..." Eli naisten kouluttaminen lisää todistetusti yhteiskunnan hyvinvointia, ei siis vain minun mielipide.

    Äänestä

  • puolustaja kirjoitti:

    vastaväite:
    Nälkä lähtee syömällä, oli ruoka mitä tahansa. Nälänhätä voidaan ratkaista siis myös GMO-ruualla.

    vastaväite:Tyttöjen koulutus lisää varmaan hyvinvointia, mutta alhainen syntyvyys ei välttämättä sitä tee. Suomessakin puhutaan eläkepommista, joka johtuu siitä, että syntyvyys laski ehkäisyvälineiden tultua käyttöön 2. maailmansodan jälkeen. Me suurten ikäluokkien jälkeläiset saamme pian kärsiä tästä.

    vastaväite:Et siis hyväksy antibioottikuureja, käsien pesua ja hygieniaa ylipäätään. Sehän tuhoaa bakteerin elinmahdollisuuksia.

    vastaväite:Kaikki laittomuudet, mitä tietooni on tullut, ovat olleet tarpeettomia ja usein jopa vahingollisia.

    vastaväite: Musta ei muutu valkoiseksi vaikka sitä kuka katsoisi.

    vastaväite:Tiettävästi mikään kansalaisjärjestö ei vaikuta itselleni tärkeisiin asioihin.

    ...tässä minun vastineeni:

    Suomen ja Afrikan väestötilanteet eivät ole edes vertailukelpoisia. Ihmisten keskim. kuolinikä on huomattavasti alhaisempi Afrikassa kuin Suomessa, joten siellä ei syntyvyyden lasku aiheuttaisi todellakaan samanlaista sosioekonomista ongelmaa, kuin täällä rakkaassa Suomenmaassa. Liiallinen väestönkasvu on yhteiskunnan pahin uhka, vrt.Kiina, Intia...

    Syntyvyyden laskeminen ja tietotaidon lisääminen olisivat Afrikan todellinen pelastus. Ruoan tuotannon lisäämisellä saataisiin aikaan vain tilapäistä helpotusta, mutta pitkässä juoksussa se vain pahentaisi ongelmia; syntyy lisää ja lisää suita ruokittavaksi...

    Afrikan varsinainen ongelma ei ole ruoan vähyys: nälkä on VAIN OIRE pahimmista sosioekonomisista ongelmista, joihin tulisi paneutua, jotta vyyhti saataisiin purettua (ja nälkäänäkevien määrää
    laskettua).

    Kaikilla eliöillä ON yhtäläinen oikeus elää, myös bakteereilla. Maailma on nähtävä kokonaisuutena. Luonnon kiertokulussa jokaisella eliöllä (myös bakteereilla) on oma tärkeä tehtävänsä! Yhdenkin lenkin puuttuminen kiertokulusta voi tarkoittaa ekologista katastrofia. Ihminen ilman muita eliöitä ei ole mitään.

    Tämä ei tarkoita sitä etten pese käsiäni, mutta avarakatseisemmin ajateltuna bakteerit ovat ihmisille ja luonnolle elintärkeitä, myöskin fataalit bakteerit. Luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, jotta ihmiskunta voisi hyvin. Hylkeet ovat osa monimuotoista luontoamme, siksi Greenpeace haluaa estää lajin sukupuuttoon kuolemisen.

    Greenpeace on saanut "laittomilla" suoran toiminnan iskuilla paljon hyvää aikaiseksi; monet epäkohdat ovat nousseet julkisuuteen näiden iskujen ansiosta. Ympäristöjärjestöjä kuunnellaan hyvin vähän mediassa, ilmeisesti ympäristönsuojelu on jotenkin epäseksikäs aihe...joskus suora toiminta on viimeinen ja ainoa mahdollisuus kääntää kansan katseet epäkohtiin ja ympäristörikoksiin.

    Muuten onko Greenpeace aiheuttanut joskus vahinkoa "laittomalla" suoralla toiminnallaan, kuten väitit? Kerro joku esimerkki!

    Tieto voi olla virheellistä riippuen siitä, kuka sitä julkaisee. Ei siis kannata aina luottaa tietoon joka tulee ns. puolueelliselta taholta, koska usein tämä tieto on railakkaasti väritettyä...

    Puolueettomat tutkijat, joita voi olla esim. yliopistoissa, markkinatutkimuslaitoksissa jne. ovat luotettavimpia tilastojenesittäjiä kuin esim. Metsähallitus tms. eli korjaan omaa väitettäni:
    Virheellisyys informaation suhteen on julkaisijasta riippuvainen.

    Harmi, jos mikään kansalaisjärjestö ei aja sinulle tärkeitä asioita eteenpäin... Monelle kuitenkin kansalaisjärjestöt ovat tärkein kanava päästä vaikuttamaan, kun puolueiden kirjo eduskunnassa on mitä on. Esim. liikuntavammaisille ei ole omaa puoluetta, he tarvitsevat järjestöä parantamaan asemaansa... Samoin me luonnonsuojelijat tarvitsemme oman järjestömme, kun eduskunnan puolueet eivät aja tarpeeksi asiaamme.

    Jos sinua huolestuttaa nälänhätä ja ihmisoikeusrikkomukset (niinkuin olen ymmärtänyt), niin esim. Amnesty ja Unicef ajavat näitä asioita...kannattaa tutkia olisiko jotain sellaista järjestöä, jonka kautta haluaisit parantaa niin itsesi kuin muidenkin elinolosuhteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tavis kirjoitti:

Olen kuullut ja lukenut seuraavanlaisista konnuuksista, joihin ovat syyllistyneet erilaiset tunnetut kansalaisjärjestöt.

-Levittävät virheellistä tietoa geenimuunnelluista viljelyskasveista Afrikan hallituksille aiheuttaen turhaa nälänhätää.
-Lopettivat Pohjois-Amerikkalaisen intiaaniheimon vuosisataisen hylkeenpyyntielinkeinon aiheuttaen täten köyhyyttä, alkoholismia ja inhimillistä kärsimystä.
-Uhkaavat metsätalouden työpaikkoja suojeluvaatimuksillaan.
-Aktivistit ovat käyneet alueilla, joilla ei lain mukaan saisi olla. Esim. tunkeutuminen ydinsukellusveneeseen tai alueelle, jolle pääsy on kielletty.
-Suojelevat hyvillä paikoilla lahoavia ja ränsistyneitä rakennuksia, joiden käyttöarvo on mitätön haitaten talouselämää (Esim. makasiinit Helsingissä).
-Järjestävät mielenosoituksia, joihin liittyy väkivaltaisuuksia, jotka haittaavat järkevää poliittista päätöksentekoa ja vievät median huomion tärkeistä asioista.
-Levittävät virheellistä informaatiota.
-Vaikuttaqvat politiikassa saaden aikaan päätöksiä, joista ei ole kenellekään mitään hyötyä, mutta sen sijaan haittaa talouselämälle (Esim. päästökauppadirektiivi).

Linkkejä:
Järjestöjen toimet Afrikassa
http://www.yle.fi/mot/mb010304/kasikirjoitus.htm
Päästökaupat
http://www.yle.fi/mot/mb230204/kasikirjoitus.htm

Lähettäkää lisää konnuuksia ja mielellään myös linkkejä. Toivon puolustajien aloittavan mieluummin uuden keskustelun siitä, mitä hyvää järjestöt ovat saaneet aikaan sen sijaan, että puolustelut liitettäisiin tähän keskusteluun. Tänne siis vain tietoja konnuuksista. Kuulopuheetkin käyvät, mutta mieluiten luotettavia facktoja lähteineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu