Ohjelma on puhututtanut myös Uuden Suomen lukiojoita. Kristillisdemokraattien kansanedustajan Kari Kärkkäisen mukaan on huolestuttavaa, jos valtiohallinto ei kykene kertomaan kansalaisille maahanmuuttopolitiikan kokonaishintaa.
Vastauksessaan maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) kertoi, ettei hänellä ole ollut aikaa katsoa kyseistä ohjelmaa. Hän totesi, että hallitus on "kokonaisuudessaan valmis jatkamaan keskustelua valiokuntien kanssa ja avaamaan muun muassa valtion talousarvion", jotta maahanmuuton kustannukset tulevat esille.
Kiirettä pitää, kiirtettä pitää zzzzzzz?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/84846-mot-puhutti-eduskuntaa-–-nain-zyskowicz-piikitteli-thorsia
Thors: En ehdi katsoa(MOT)
112
1289
Vastaukset
- Tosi on
Ettei edes ministerien avustajat anna kaikkea informaatiota jota tarvitaan asioiden hoitamiseksi ministereille. Täytyyhän oman homman hoitamiseksi hyvin olla kaikki mahdollinen tieto ministerien saatavissa ja esiteltävä heille. Jos kaikki tieto on jää jäljelle vain tiedon ymmärtäminen ja käsittäminen oikein ja siinä se onkin suurin MUTTA.
- cs-tonttu
Miten valtio uskaltaa tehdä näin kantaväestöä rasistisesti kohtelevia lakeja? Suomi tekee kohta konkurssin, jos joku valittaa EY-tuomio-istuimeen.
RKP:n tasa-arvo ministerin pitäisi huolehtia, että suomalaisetkin saisivat vastaavan määrän Euroja, sillä elämä maksaa meille aivan saman kuin muillekin.
Miten on yrittäjien sosiaaliturva? Miksi maahanmuuttajat saavat paremmat tuet aloittaessaan yritystä? - Jussuf
cs-tonttu kirjoitti:
Miten valtio uskaltaa tehdä näin kantaväestöä rasistisesti kohtelevia lakeja? Suomi tekee kohta konkurssin, jos joku valittaa EY-tuomio-istuimeen.
RKP:n tasa-arvo ministerin pitäisi huolehtia, että suomalaisetkin saisivat vastaavan määrän Euroja, sillä elämä maksaa meille aivan saman kuin muillekin.
Miten on yrittäjien sosiaaliturva? Miksi maahanmuuttajat saavat paremmat tuet aloittaessaan yritystä?Kerropa lisää näistä tukikuvioista, kun kerran tiedät. Missä on yksikin tuki jossa kantasuomalaista syrjitään.
Kaikista tuista on ylivoimaisesti suurin osa vain kantasuomalaisten haettavissa.
- .
Onko tehtävien tasalla?
- Tosi on
Nuuskapurkkien kansia aukoessa.
- *********
Kai nyt kansanedustajan ja ministerin pitäisi olla selvillä, mitä maailmassa tapahtuu. Jos ei ehdi, on liian tehoton. Ministerillä taitaa olla asennevamma.
- ole.
********* kirjoitti:
Kai nyt kansanedustajan ja ministerin pitäisi olla selvillä, mitä maailmassa tapahtuu. Jos ei ehdi, on liian tehoton. Ministerillä taitaa olla asennevamma.
työtään tekevä kutapahtumia ympärillään.n ei seuraa
- ccxx
ei ymmärrä kunnolla suomea - jota muut ohjelmassa puhuvat.
- !
ccxx kirjoitti:
ei ymmärrä kunnolla suomea - jota muut ohjelmassa puhuvat.
No etpä oppinutkaan mitään.
- mitään,
! kirjoitti:
No etpä oppinutkaan mitään.
Jotain Suomen maahanmuuttopoliittisesta keskustelusta kertonee se, että maahanmuuttoasioista vastaavalta ministeriltä Astrid Thorsilta (rkp) ei löydy aikaa pisteytysjärjestelmän kommentointiin.
Astrid Thors (RKP) tuntuu olevan hallinnonalansa asioista pihalla kuin lumiukko. Pari vuotta sitten kulttuuriministeri Stefan Wallin (RKP) myönsi valtionpalkinnon stalinisti Matti Rossille, joka aikanaan aiheutti Suomen kenties pahimman kulttuuriskandaalin tuhoamalla vasikoimalla unkarilaisen kirjailijakollegansa Dénes Kissin uran. Ministeri Wallin puolusteli tekoaan kertomalla, että HÄN EI TIENNYT Rossin kavalluksesta!
RKP:n ministerit eivät ole päteviä toimimaan maan hallituksessa. Ihmettelen, että puolue kuitenkin istuu hallitusvastuussa vuosituhannesta toiseen.
http://agricola.utu.fi/hist/rossi/index.php- .
Onko RKP edes isänmaallinen? Voiko se oikeastaan edustaa Suomen kansaa?
- Iivan
. kirjoitti:
Onko RKP edes isänmaallinen? Voiko se oikeastaan edustaa Suomen kansaa?
menettää samassa suhteessa äänestäjiä kuin muutkin puolueet. Hallituspuolueet menettävät kaikki Eduskuntapaikkoja, RKP Thorsin vuoksi, ja Kepu pääministeripuolueena.
- .
Iivan kirjoitti:
menettää samassa suhteessa äänestäjiä kuin muutkin puolueet. Hallituspuolueet menettävät kaikki Eduskuntapaikkoja, RKP Thorsin vuoksi, ja Kepu pääministeripuolueena.
RKP:llä on samat kannattajat riippumatta mitä heidän poliitikot tekevät
Nyt tavoitteena on ilmeisesti saada maahanmuuttajista lisää kannattajia - tämän
. kirjoitti:
RKP:llä on samat kannattajat riippumatta mitä heidän poliitikot tekevät
Nyt tavoitteena on ilmeisesti saada maahanmuuttajista lisää kannattajiamaahanmuutto politiikan takana on jotain
muuta kuin pakolaispolitiikka, mikähän se
voisi olla, tietoo kellään? - 4+5
tämän kirjoitti:
maahanmuutto politiikan takana on jotain
muuta kuin pakolaispolitiikka, mikähän se
voisi olla, tietoo kellään?suomalaisen soseaalipolitiikan alasajo.
- tarttis tehdä
4+5 kirjoitti:
suomalaisen soseaalipolitiikan alasajo.
sosiaalituen väärinkäytökset vievät uskottavuuden koko maahanmuuttopolitiikalta.
- ui6p
eikä kansa tee yhtään mitään koska sitä ei kiinnosta... joten ihan sama vaikka suomi muutettaisi somaliaksi, tuskin kukaan jaksaa tehdä asialle mitään muuta kuin narista kaljapullo kädessä tai itkeä nettipalstoilla. samasta syystä myös työvoimapolitiikka on täysin mielivaltaista.
muualla euroopassa roihuisivat jo autot ja talot niin kuin oikean demokratian tapaan kuuluu.- 10
huomioon, se että Suomi on jo poliisivaltio toisin kuin "toisella puolen maapalloa" oleva paikkasi.
- tietoa......
10 kirjoitti:
huomioon, se että Suomi on jo poliisivaltio toisin kuin "toisella puolen maapalloa" oleva paikkasi.
jakamalla aseita , että voi tappaa koululapsia, siinä poliisit.
- '''
ovat vielä selkeämpi sylkykuppi, heitähän tuomitaan jopa oikeudessa mielipiteidensä vuoksi. On selvä, että Thors, femakot, kolumnistit ja vähemmistötkin ovat saaneet asiatonta kritiikkiä, mutta yhtälailla vastapuolta leimataan rasisteiksi, jopa natseiksi, mielipiteidensä vuoksi.
- Oppia ikä kaikki
aikaa niin sillä ei ole aikaa, miettiä mitään hömpöötyksiä mihin kansalaiset vastauksia... Mieti nyt vähän miten kiiruinen hän on.
PS:http://images.uncyc.org/fi/f/f0/Astrid_Thors1.jpg- Mummeli;;
Nukkuakin täytyy ministeriaitiossa!
On se kummaa, ettei hoida tonttian. Ei tiedä mitä kuluja hänen mamu-politiikkansa aiheuttaa suomalaiselle veronmaksajalle.
Kiinostaako se Jyrki Kataista? Vai tuleeko aina lisäbudjetissa rahaa mamujen hoitoon automaattisesti? - porukkaa se
Mummeli;; kirjoitti:
Nukkuakin täytyy ministeriaitiossa!
On se kummaa, ettei hoida tonttian. Ei tiedä mitä kuluja hänen mamu-politiikkansa aiheuttaa suomalaiselle veronmaksajalle.
Kiinostaako se Jyrki Kataista? Vai tuleeko aina lisäbudjetissa rahaa mamujen hoitoon automaattisesti? - VAIHTOEHTOISESTI
porukkaa se kirjoitti:
miksei valtio kannusta suomalaisia lisääntymään, ennemmin kuin tekee suomestakin turvattoman ottamalla maahanmuuttajia!
Eli miksei anneta esim tämä mot tv tutkimaa 56 000e jokaselle lapsiperheelle 2 vuoden välein.... Kyllä olis 20vuoden päästä suomi pullollaan työntekijöitä, eikä olisi rikollisuutta ja sossunkin saa sulkea.... Mahtava idea! - Iivan
porukkaa se kirjoitti:
on puhkaistava. Virkamiestemme ja, nimen omaan oikeuslaitoksen, ylin johto on nykyisen presidentin aikana taistolaistettu. Maahanmuutto ja pakolaisasiat ovat heidän sitkeällä "työllään" ajettu tähän jamaan, huoltosuhde vaan heikkenee!
- 3+4
Mummeli;; kirjoitti:
Nukkuakin täytyy ministeriaitiossa!
On se kummaa, ettei hoida tonttian. Ei tiedä mitä kuluja hänen mamu-politiikkansa aiheuttaa suomalaiselle veronmaksajalle.
Kiinostaako se Jyrki Kataista? Vai tuleeko aina lisäbudjetissa rahaa mamujen hoitoon automaattisesti?on liikaa kun ei tarvitse enään olla ajanhermolla kaikkien.
- pelkäisi¤
VAIHTOEHTOISESTI kirjoitti:
miksei valtio kannusta suomalaisia lisääntymään, ennemmin kuin tekee suomestakin turvattoman ottamalla maahanmuuttajia!
Eli miksei anneta esim tämä mot tv tutkimaa 56 000e jokaselle lapsiperheelle 2 vuoden välein.... Kyllä olis 20vuoden päästä suomi pullollaan työntekijöitä, eikä olisi rikollisuutta ja sossunkin saa sulkea.... Mahtava idea!suomalaisten lisääntyvän eihän se käy hurreille.
- myös koskee
3+4 kirjoitti:
on liikaa kun ei tarvitse enään olla ajanhermolla kaikkien.
Perustuslain 63 §:ssä kielletään ministeriä hoitamasta julkista virkaa tai sellaista muuta tehtävää, joka voi haitata ministerin tehtävien hoitamista tai vaarantaa luottamusta hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.
- keralla.
Aivan kuten vanhanenkin luetutti Tervon kirjan asianajajillaan. Ja aivan samasta syystä:
Täyttyvätkö prosessikelpoisen rikoksen tunnusmerkit?
Vanhasen asianajajat totesivat vanhaselle, ettei fiktion suhteen ole juurikaan mahdollisuuksia. Ja samaten thorsinkaan tapauksessa ei taida paukkuja riittää. Vaikka tahtoa totuudenpuhujien hirtättämiseen kyllä varmasti riittäisikin.
Totuus on thorsille arka paikka. Mikäli heitetään romukoppaan aatteelliset näkökulmat suuntaan taikka toiseen, jää jäljelle varsin kirvelevä fakta. Suomi ei vain kykene elättämään kaikkia sellaisia "pakolaisia" joita tänne korkean (joskin tasaisesti laskevan) elintason maahan pyrkii. Jo nyt sosiaalisektori natisee rahanpuutteen vuoksi, ja päivittäin tehdään laskelmia siitä mitä vielä voidaan leikata pois perusvelvoitteen merkittävästi vaarantumatta.
Mutta thors on ihminen, joka ei kykene tekemään päätöksiä ilman aatteellisia näkökulmia. Hänelle maahanmuutto on arvo sinällään, ja mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä paremmin hän kokee "tehtäväänsä" suorittaneensa. Hän ei ole mikään talousministeri, ja on päivänselvää että kylmä matematiikka valtion verorahojen käytöstä on hänelle täyttä hepreaa. Kun kasvava maahanmuuttajien määrä vaatii kasvavan määrän rahoitusta, niin Astrid Thors on ministereistä ehkä ainoa, joka kykenee valiokunnassa heristämään paperia, ja ihmettelemään miksi esimerkiksi koulutoimeen on budjetoitu miljoonia euroja, kun maahanmuuttajien tukirahoitus on maahanmuuttajien määrän kasvaessa niin hankalassa paikassa, niin ettei jokaiselle maahanmuuttajalle enää olekaan varaa maksaa sama muhkea potti. Että paperilla näyttää siltä että johonkin koulutoimeen, sairaanhoitoon, vanhuksiin.. kuluu miljoonia euroja aivan hukkaan. Kun tärkeintä olisi auttaa jokainen afrikasta suomeen kulkeutunut elätti suomalaisen elintason tasolle.
Eli tasolle josta yhä suurempi osuus varsinaisista suomalaisistakin saattaa vain haaveilla.- Jussuf
... paras ministeri nykyisessä hallituksessa.
Maanviljelijät syövät suurimmat rahat Suomen valtion budjetissa, eivät suinkaan maahanmuuttajat. - myönsi
Jussuf kirjoitti:
... paras ministeri nykyisessä hallituksessa.
Maanviljelijät syövät suurimmat rahat Suomen valtion budjetissa, eivät suinkaan maahanmuuttajat."pikkasen" valehdelleensa Maria ohjelmassa..
- Mäntyniemistö
Thors näyttää olevan ulkona kaikesta. Nyt näyttää siltä, että hän on alkanut suhtautua jopa röyhkeästi ihmisten mielipiteisiin.
Kun ihminen menettää kaiken arvovaltansa kansalaisten silmissä, varmaan yksi keino selvitä joten kuten terveenä on se, että heittäytyy ikään kuin ulkopuoliseksi ja viittaa kintaalla kaikelle arvostelulle.
Koska Thors näyttää vieraantuvan yhä kauemmaksi suomalaisuudesta, häntä voidaan pitää jonkin asteisena ulkosuomalaisena, jota hänen huono suomen ymmärtäminen varmaan edesauttaa.
Ministerin tehtävät pitäisi siirtää mitä pikimmin pois hänen hallinnastaan. - e. suastamoinen
Totta kai hän on katsonut ohjelman, mutta lakiämmä kun on, hän tietää ettei itsensä puolustaminen ole rikos.
Toisaalta, jos hän olisi myöntänyt, hänen itsetuntonsa olisi romahtanut lopullisesti, eli yksilön romahtamisen estämiseksi on parempi vaikka valehdella. Tämän saman verukkeen taaksehan poliitikot vetäytyvät usein yleisemminkin, kun pitäisi äkkiä vastata ikävään kysymykseen.- ASIAA, EI RASISMIA
KATSO ITSE JA TOTEA FAKTAT MAANANTAIHIN ASTI!
WWW.KAIPONTINEN.FI - toisaalla
ASIAA, EI RASISMIA kirjoitti:
KATSO ITSE JA TOTEA FAKTAT MAANANTAIHIN ASTI!
WWW.KAIPONTINEN.FIMaahamme on hankala tulla, ja harva tänne edes aktiivisesti haluaa.Selkeä siirtolaispolitiikka voisi helpottaa hallituksen kaipaamaa työperäistä maahanmuuttoa. Testaa, saisitko tulla töihin Suomeen, jos meillä olisi siirtolaisille Kanadan tai Uuden-Seelannin mallinen pisteytysjärjestelmä.
Nuori, terve, sopivan painoinen, tarpeeksi varakas, koulutettu sopivalle alalle, ehtinyt jo tehdä töitäkin. - vaan saa
Astrid Thors: ”Tietysti verrattuna siihen, mitä , millä moni palkansaaja joutuu sinnittelemään, nimenomaan palkansaaja joutuu sinnittelemään, luonnollisesti tämä on verrattain suuri summa. Ihan näin tiedämme, että monissa paljon, paljon pienemmällä summalla yksinhuoltaja, joka on tärkeissä palveluammateissa, joutuu sinnittelemään…”
- Jussuf
toisaalla kirjoitti:
Maahamme on hankala tulla, ja harva tänne edes aktiivisesti haluaa.Selkeä siirtolaispolitiikka voisi helpottaa hallituksen kaipaamaa työperäistä maahanmuuttoa. Testaa, saisitko tulla töihin Suomeen, jos meillä olisi siirtolaisille Kanadan tai Uuden-Seelannin mallinen pisteytysjärjestelmä.
Nuori, terve, sopivan painoinen, tarpeeksi varakas, koulutettu sopivalle alalle, ehtinyt jo tehdä töitäkin.... työperäiselle maahanmuutolle, mutta ei pakolaisille
- maa itkee
HUSERAA KANSAN VAHIGOKSI .
joutuuko siitä mitenkään VASTUUSEEN .
kyllä on valtavaidettava kun ette ole tietonen maan oikeasta tilasta . - koko hallituksen
hyväksymää koska muuten se akka ei olisi ministerinä.
- ccxx
Eikä sitä naista voisi mikään maailmassa vähempää kiinnostaa kuin joku nettikirjoittelu, koska hän on sellaisen niin paljon yläpuolella, että ei edes ymmärrä mitä se on, saati, että "johonkin nettiin" kirjoittavat ihmiset olisivat kyvykkäitä älyltään ja varsinkaan tiedoiltaan edes kommentoimaan hänen lausuntojaan ja politiikkaansa, saati sitten ajatusmaailmaansa ja sen myötä tulevia tekojaan.
- yllättäen vielä
pahempi tapaus. Haluaa sosiaaliturvan kaikille Suomen rajan ylittäneelle,oli sitten minkälaisen rikollisliiganSuomeen tuoma tahansa.
Hei lissu...uurnilla tavataan. Olet juuri aiheuttanut kepulle veretseisauttavan vaalitappion. - Nomamu
Jos ei kykene osallistumaan kansan edustamiseen, niin ei ole työkykyinen. Hakeutukoon hoitoon.
- Opaskoira
Jos ei muuten löydy, niin tästä pääsee katsomaan:
http://areena.yle.fi/video/739164 - tuunari
Suomessa on reilu 5% mamuja. Mamuista vain harva on töissä, joten mamujen aiheuttamat kulut ovat kokonaisuudessaan selvästi tuottoa suuremmat. Mamut lisäksi työllistävät viranomaisia ym. kantaväestöä enemmän .
Näillä tiedoilla päädytään tulokseen, että 5% mamuväestöä aiheuttaa noin 10% kansakuntamme kokonaiskuluistakuluista.
Jokainen suomalainen työssäkäyvä maksaa siis noin 10% palkastaan vuodessa mamuille tulonsiirtona. Rahana tämä on noin 3000 euroa vuodessa per työläinen.- :.:.:
Kukapa haluaisi itse maksaa mamuille 3000 euroa vuodessa palkastaan..
- qwertyqwert
Jos noita mamuja on alle viidessä vuodessa kolmetoista miljoonaa, niin monelleko on työpaikka, jos joku vaikka sellaisen sattuisi haluamaan?
Jos tuo luku toteutuu, niin jokaisen on tuolla matematiikalla maksettava pelkästään mamu-kuluja 192000 euroa joka vuosi ja sekin nelinkertaistuu taas seuraavana vuonna!
Onhan meillä varaa elättää koko maapallo? - takapihan elvis
qwertyqwert kirjoitti:
Jos noita mamuja on alle viidessä vuodessa kolmetoista miljoonaa, niin monelleko on työpaikka, jos joku vaikka sellaisen sattuisi haluamaan?
Jos tuo luku toteutuu, niin jokaisen on tuolla matematiikalla maksettava pelkästään mamu-kuluja 192000 euroa joka vuosi ja sekin nelinkertaistuu taas seuraavana vuonna!
Onhan meillä varaa elättää koko maapallo?Eikö suomalaisten kannattaisi anoa pakolais-statusta, oltaisiin samalla viivalla mamujen kanssa, vai mitä Torttu?
- tuunari
Suomessa väkivalta on lisääntynyt mamujen tulon myötä. Suomessa olisi vähemmän väkivaltaa, jos Thorssi olisi viety montun reunalle jo kaksi vuotta sitten..
- on,
käytettävissä enemmän lähteitä ja salaisiksi määriteltyjä tietoja, voi esittää tieteellisesti laskettujen kokonaismenojen määrän
- copy,
Pääosa maahanmuuttajista elää sosiaalliturvalla. Esim. somalien huoltosuhde on 9,7.
- ½
takapihan elvis kirjoitti:
Eikö suomalaisten kannattaisi anoa pakolais-statusta, oltaisiin samalla viivalla mamujen kanssa, vai mitä Torttu?
sisältä ei enää hyväksytä pakolaisstatusta.
- Jussuf
:.:.: kirjoitti:
Kukapa haluaisi itse maksaa mamuille 3000 euroa vuodessa palkastaan..
... kyllä ylevämpää on antaa tuo summa esim. maanviljelijöille. Summa on tosin paljon suurempi veronmaksajaa kohti.
- Thors vaihtoon!
Vai etteikö Thors ehtisi katsoa MOT-ohjelmaa aikana jolloin on nauhoittavia digiboxeja? Ja yleensä varsinkin jos joku ohjelma tuo "esiin" jotain politikkoa, niin sitä he tuijottavat avustajineen silmä kovana.
Thorsin vastaus antaa kuvan, että on aivan sama mitä kansa ajattelee, juna kulkee samoilla rateilla ja rahaa syydetään toisaalle, kun veronmaksajilta se otetaan keinolla millä hyvänsä.- leipäjonoon.
Itse olen ollut sairaspäivärahalla,mutta kela katkaisi senkin ja nyt oltu ilman tuloja 5kk.Ylilääkärin kirjoittamasta todistuksesta selviää että en ole työkykyinen mutta kelan lääkärit vetävät punakynällä yli.
Nyt odotan valituspäästö 14 KUUKAUTTA ILMAN MITÄÄN tuloja.
Penniäkään en saa mistään siksi kun puolisolla tuloja,ja nekin alle 2 tuhatta.
Kiitos vaan paskiaiset eduskunnassa kun pidätte huolta suomalaista näin.
Paljonkohan saisi tässä tilanteessa eri avustuksia jos olisi pakolainen?
Pienenä kaneettina loppuun että sellon ampuja sai kelalta tukia kuukaudessa sen mitä minä sain koko VUODESSA.
Eikö tälle voi tehdä mitään... - voi jumalaura
leipäjonoon. kirjoitti:
Itse olen ollut sairaspäivärahalla,mutta kela katkaisi senkin ja nyt oltu ilman tuloja 5kk.Ylilääkärin kirjoittamasta todistuksesta selviää että en ole työkykyinen mutta kelan lääkärit vetävät punakynällä yli.
Nyt odotan valituspäästö 14 KUUKAUTTA ILMAN MITÄÄN tuloja.
Penniäkään en saa mistään siksi kun puolisolla tuloja,ja nekin alle 2 tuhatta.
Kiitos vaan paskiaiset eduskunnassa kun pidätte huolta suomalaista näin.
Paljonkohan saisi tässä tilanteessa eri avustuksia jos olisi pakolainen?
Pienenä kaneettina loppuun että sellon ampuja sai kelalta tukia kuukaudessa sen mitä minä sain koko VUODESSA.
Eikö tälle voi tehdä mitään...No juuri sellaista se on,nytkin kela kyykyttää valtavan määrän ihmisiä jonoissa hyläten päätöksiä.Samaan aikaan maahan virtaa pakolaisia jotka monet rikollisia,tietenkin heidän kaikki lentoliput maksetaan verorahoista,annetaan asunnot jonojen ohi,ja monta tonnia kuussa.
Siis miten tämä voi olla mahdollista maassa jossa joillain ihmisillä ei ole edes rahaa ruokaan... - Tosi on
voi jumalaura kirjoitti:
No juuri sellaista se on,nytkin kela kyykyttää valtavan määrän ihmisiä jonoissa hyläten päätöksiä.Samaan aikaan maahan virtaa pakolaisia jotka monet rikollisia,tietenkin heidän kaikki lentoliput maksetaan verorahoista,annetaan asunnot jonojen ohi,ja monta tonnia kuussa.
Siis miten tämä voi olla mahdollista maassa jossa joillain ihmisillä ei ole edes rahaa ruokaan...Eipä tarvitse todistella Kelalle mitään, vaan rahat tulee tilille kaikkine lisätukineen ja vielä oikein kädestä pitäen neuvottuna oikein. Meneppäs aito Suomalainen Kelalle ei sinulle neuvota mitään, jos et osaa kysyä mitä minulle kuuluu. Ei ole virkavirhe, kun asiakas ei osaa kysyä niien ei tarvitse myöskään antaa neuvoja.
- mikähän,
Tosi on kirjoitti:
Eipä tarvitse todistella Kelalle mitään, vaan rahat tulee tilille kaikkine lisätukineen ja vielä oikein kädestä pitäen neuvottuna oikein. Meneppäs aito Suomalainen Kelalle ei sinulle neuvota mitään, jos et osaa kysyä mitä minulle kuuluu. Ei ole virkavirhe, kun asiakas ei osaa kysyä niien ei tarvitse myöskään antaa neuvoja.
taho neuvoo tuossa lakiviidakossa?

Samat lapsilisät ne maksaa kantasuomalaisillekin, jopa ihan pyytämättä. Maahanmuuttajan täytyy niitä hakea, kun lapsi ei ole rekisteröity alusta alkaen Kelan järjestelmiin.
Ette taas tunne tätäkään asiaa...
- kun ei
katsonut vaikka esiintyi ohjelmassa?
- 3+44
Eikä ole edes muka kuullut areenasta.
- ei kysyvä tieltä...
mikä toi (r.) on tossa nimen perässä? reva?
- se tarkittaa,
että on ruotsalainen.
- sylttytehdas
se tarkittaa, kirjoitti:
että on ruotsalainen.
Tämä nykyinen kansojen vaellus on maailmanlaajuinen ilmiö jota ei enään voida
pysäyttää.
Se,että esim.Suomi on tehty niin houkuttevaksi on ihan tietoinen päätös joka on osa
maailmanlaajuista kansojen sekoitusta ja kansallisten rajojen murentamista.
Olen varma,että tämä Suomea koskeva päätös antaa houkuttelevuutta muualta
tänne pyrkiville on EU,ssa junailtu.
On aika turha kuluttaa aikaa ja hermoja syyttämällä hallitusta tästä,eivät he voi
tälle mitään,niinkuin on nähty,he eivät todellisuudessa päätä mitään isoa,he vain
toteuttavat jo päätettyjä asioita.
He ovat ikäänkuin päättävinään.Todellisten päättäjien tavoitteena on yksi kansa,yksi kieli ja yksi johtaja.
En tiedä toteuneeko se kokonaisuudessa mutta pyrkimys on tähän.
Suunta on ollut pitkään tällainen,katsokaa aikaa 20v taaksepäin ja aikaa
tällä välillä,tähän päivään.Ero on huima ja kyllä meidän päättäjien olisi pitänyt kyetä
puuttumaan asioihin tarpeeksi ajoissa jos olisi ollut päätäntävaltaa.
Juuri tästä syystä asiat maassa eivät juuri muuta kuin huonone,on sama kuka on hallituksessa kuka oppositiossa.
Kun tajuaa vähän asian alkujuuria,niin ei tarvitsisi,eikä kannattaisi
niin kantaa vihoja päättäjiä kohtaan vaikkakin myönnettäköön,ottaa päähän
välillä.
Elikkä taas maamme omien kansalaisten työssä olemista ja hyvinvointia ei ole
parannettu vaan päinvastoin ja tämä taas antaa kiusauksen ajatella toiseen maahan
lähtemistä töihin.
Nuoria on pitkään houteltu ja melkein patistettu menemään muualle opiskelemaan
ja töihin ja yhtälö on valmis.
Aina juuri sen oman maan kansalaisten asemaa ei haluta parantaa.
Vaan todellakin näyttäisi siltä,että paremmat edut annetaan muualta
tulleille.
Vaikka asialle ei kokonaisuutena voi juuri mitään tämän asian tiimoilta mitä
MOT käsitteli pitäisi kyllä tästä asiasta vastuussa olevat asettaa"selkä seinää vasten",
että pikkuisen alkaisi jutun juoni paljastua ja turha vihan kantaminen
vähenisi,se olisi itselle terveellisempää. - ongelmaan
sylttytehdas kirjoitti:

vähenisi,se olisi itselle terveellisempää.on eroaminen EU:sta.
- 3+4
ongelmaan kirjoitti:
on eroaminen EU:sta.
Mahtaiskohan auttaa enää.
- -
se tarkittaa, kirjoitti:
että on ruotsalainen.
Erityisen irvokkaiksi rkp:läisen vaatimukset tekee se, että sodan jälkeen rannikon ruotsinkieliset kunnat kieltäytyivät järjestelmällisesti vastaanottamasta suomalaisevakkoja luovutetuilta alueilta.
- 93
Nenän kaivamisiltaan ja nukkumisiltaan. Maahanmuuttoministeri yksi turhimmista ministereistä, täällä Suomessa pitää olla kans jokaseen asiaan eri ministeri, Kulttuuriministeri :D
- olihan hän itse
siinä mukana...ei vastuuta vaan ota,.suomi poika lämpenee jo...pelottaa.on syytäkin.sota siitä tulee...omat tapetaan jo nälkään.niin nämä pöhköt ottaa vaan velaksi maahan muuttajia.katainenkohan se velat maksaa.
- Kalle T.
olihan hän itse kirjoitti:
siinä mukana...ei vastuuta vaan ota,.suomi poika lämpenee jo...pelottaa.on syytäkin.sota siitä tulee...omat tapetaan jo nälkään.niin nämä pöhköt ottaa vaan velaksi maahan muuttajia.katainenkohan se velat maksaa.
Kyllä lämmitti kuulla somalin hakeneen gigantista 500e telkkarin sosiaalihuollon maksusitoumuksella. Minulta loppui lääkärin kirjoittaman lääkkeen syöminen, koska sosiaaliviraston mukaan voin aivan hyvin säästää kansaneläkkeestä lääkkkeen hinnan, mikä on 2e/päivä. Ei vaan rahat riitä ostamaan joka kolmas kuukausi 200e purkkia, kun sähkö ja vesikin pitää maksaa. Jos joudun lääkkeen puutteen takia sairaalaan, niin sosiaalivirasto maksaa ainakin osan sairaalalaskusta. Toivotaan ettei somali pettyneenä halpaan ja huonoon tv:hen myy sitä, ettei sosiaalivirasto joudu ostamaan sille uutta ja parempaa.
- &
Maahanmuuttopoliittiseen ministeriryhmään kuuluvat maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin lisäksi ministerijäseninä opetusministeri Sari Sarkomaa, peruspalveluministeri Paula Risikko, sisäasiainministeri Anne Holmlund, ulkomaan- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja työministeri Tarja Cronberg.
- ja-
Kalle T. kirjoitti:
Kyllä lämmitti kuulla somalin hakeneen gigantista 500e telkkarin sosiaalihuollon maksusitoumuksella. Minulta loppui lääkärin kirjoittaman lääkkeen syöminen, koska sosiaaliviraston mukaan voin aivan hyvin säästää kansaneläkkeestä lääkkkeen hinnan, mikä on 2e/päivä. Ei vaan rahat riitä ostamaan joka kolmas kuukausi 200e purkkia, kun sähkö ja vesikin pitää maksaa. Jos joudun lääkkeen puutteen takia sairaalaan, niin sosiaalivirasto maksaa ainakin osan sairaalalaskusta. Toivotaan ettei somali pettyneenä halpaan ja huonoon tv:hen myy sitä, ettei sosiaalivirasto joudu ostamaan sille uutta ja parempaa.
hajottavat jonkun rikkinäisen johon vedoten'
saavat uuden.
- örkitys törkimys
Kun hänellä on kiljuva hätä raahata moniongelmakulttuurin mätäpaiseita lisää maahan eläteiksi.
- 2
lienee jo kys. ohj. poistunut.
- §
2 kirjoitti:
lienee jo kys. ohj. poistunut.
- maata maailmassa
ottaa kiintiöpakolaisia vastaan ja niistä suurimmat käyttävät
tällöin siirtolaispolitiikan kriteerejä esim koulutus, ikä, jne.
Suomi ei tee näin, tässä yksi perustavaa laatua oleva syy
miksi emme saa työkykyisiä/haluisia ihmisiä tänne.
Kysymys kuuluukin, miksi näin toimitaan? - Jussuf
maata maailmassa kirjoitti:
ottaa kiintiöpakolaisia vastaan ja niistä suurimmat käyttävät
tällöin siirtolaispolitiikan kriteerejä esim koulutus, ikä, jne.
Suomi ei tee näin, tässä yksi perustavaa laatua oleva syy
miksi emme saa työkykyisiä/haluisia ihmisiä tänne.
Kysymys kuuluukin, miksi näin toimitaan?... että Suomi ottaa maailmassa vähiten pakolaisia vastaan. Periaate Suomen pakolaispolitiikassa on ollut keskittyä naisiin ja lapsiin, joilla myös harvemmin on koulutusta.¨
Selvisikö? - tänään,
Jussuf kirjoitti:
... että Suomi ottaa maailmassa vähiten pakolaisia vastaan. Periaate Suomen pakolaispolitiikassa on ollut keskittyä naisiin ja lapsiin, joilla myös harvemmin on koulutusta.¨
Selvisikö?ohjelmassa Maria!, nelosella.
- ökglfdkglkgl
tänään, kirjoitti:
ohjelmassa Maria!, nelosella.
Youtube video katsottavaksi ja kuunneltavaksi.
TV1 maanantaina 8.2. klo 20.00
Millaisia sosiaalietuuksia maahanmuuttajat saavat Suomessa ja muualla? Onko Suomi maailman avokätisin pakolaisten vastaanottaja?
Katselijat ovat viime aikoina pommittaneet MOT-toimitusta vaatimuksilla, että pitäisi tehdä juttu maahanmuuttajien saamista sosiaalietuuksista.
Kimmokkeena on toiminut Internetissä liikkunut seloste Korkeimman oikeuden ratkaisusta, jossa paljastuivat erään maahanmuuttajan saamat huomattavan suuret avustukset.
Nyt MOT avaa tapauksen taustat ja selvittää samalla laajemminkin maahanmuuton kokonaishintaa ja siinä liikkuvia rahavirtoja.
Miten oli esimerkiksi mahdollista, että valeavioliiton avulla Suomeen tullut afrikkalainen maahanmuuttajanainen pääsi heti tuloille, jotka vastaavat suomalaisen akateemisesti koulutetun naisen palkkaa.
MOT teki myös vertailun maahanmuuttajien nauttiman sosiaaliturvan tasosta eri Euroopan maissa. Paljastui, että Suomi on parempaa elämää etsiville kehitysmaiden ihmisille erittäin houkutteleva kohdemaa.
Yhteiskuntaan sijoittuminen
Suomessa olevan maahanmuuttajan perheenjäseniä ja sukulaisia Suomen tarjoamat anteliaat etuudet vetävät puoleensa voimakkaasti. Tämän vuoden aikana Suomeen odotetaan jopa 5 000 uutta perheenjäsentä, pääasiassa Somaliasta ja Irakista.
Miten heidät saadaan sijoittumaan työelämään, muodostuvatko he hyvinvointiyhteiskunnalle voimavaraksi vai taakaksi?
MOT:n jutussa haastatellaan maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia, maahanmuuttoviraston ylijohtajaa Jorma Vuoriota, Helsingin sosiaaliviraston sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikköä Leila Palviaista, Palkansaajien tutkimuskeskuksen johtajaa Jaakko Kianderia sekä Suomen Somaliliiton puheenjohtajaa Said Adenia.
http://www.youtube.com/watch?v=3RQ6RXVtbV4 - Jussuf
ökglfdkglkgl kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=3RQ6RXVtbV4... oli että Suomessa ei maahanmuuttajille makseta penniäkään sellaista tukea joka ei olisi tarjolla myös kantasuomalaisille...
- tänne,
Jussuf kirjoitti:
... että Suomi ottaa maailmassa vähiten pakolaisia vastaan. Periaate Suomen pakolaispolitiikassa on ollut keskittyä naisiin ja lapsiin, joilla myös harvemmin on koulutusta.¨
Selvisikö?sitten käytetään syynä mm työvoimapulaa, jotenkin
ei oikein sovi tuohon yhtälöön. - Jussuf
tänne, kirjoitti:
sitten käytetään syynä mm työvoimapulaa, jotenkin
ei oikein sovi tuohon yhtälöön.Ei pakolaisia koskaan ole otettu Suomeen työvoimapoliittisin perustein. Mistä ihmeestä tuollaista olet saanut päähäsi?
- copy§
tänään, kirjoitti:
ohjelmassa Maria!, nelosella.
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/maria/kaikki-maria-videot?vt=video_episode&vid=226328
- maahanmuuttajiin,
Jussuf kirjoitti:
... oli että Suomessa ei maahanmuuttajille makseta penniäkään sellaista tukea joka ei olisi tarjolla myös kantasuomalaisille...
lasketa myös pakolaiset jotka tänne tulevat :-)
- .
Jussuf kirjoitti:
Ei pakolaisia koskaan ole otettu Suomeen työvoimapoliittisin perustein. Mistä ihmeestä tuollaista olet saanut päähäsi?
Miksi sitten sekoittaa turvapaikanhakijat ja työperäiset? Päättäjien omien sanojen mukaan myös turvapaikanhakijasta tulee automaattisesti työperäinen muuttaja, heti kun Suomen raja ylitetään. Päättäjillä olisi korkea aika päättää mitä haluavat, ja miten se toteutetaan.
- ohjelmassa
Käykää- kirjoitti:
myös!
täytyy lukea selvästi mikä on kanta
maahanmuuttoon/pakolaisiin,
muuten puoluekuri ajaa ohi
yksittäisen kansanedustajan vaikka
hänellä olisi oma mielipiteensä asiasta. - .
Jussuf kirjoitti:
... että Suomi ottaa maailmassa vähiten pakolaisia vastaan. Periaate Suomen pakolaispolitiikassa on ollut keskittyä naisiin ja lapsiin, joilla myös harvemmin on koulutusta.¨
Selvisikö?Prosentteina miespuoliset on kuitenkin enemmistö.
- asialla,
...kymmenkunta ulkomaalaistaustaista nuorta, pukinmäellä.
Astroidin kuppikuntaa. - kertoi äitinsä
asialla, kirjoitti:
...kymmenkunta ulkomaalaistaustaista nuorta, pukinmäellä.
Astroidin kuppikuntaa.noilta alueilta muuttaneen pois, noista syistä.
- saamiseen
Jussuf kirjoitti:
... oli että Suomessa ei maahanmuuttajille makseta penniäkään sellaista tukea joka ei olisi tarjolla myös kantasuomalaisille...
heillä on ainakin ns lyhyempi versio annettu.
- Jussuf
. kirjoitti:
Miksi sitten sekoittaa turvapaikanhakijat ja työperäiset? Päättäjien omien sanojen mukaan myös turvapaikanhakijasta tulee automaattisesti työperäinen muuttaja, heti kun Suomen raja ylitetään. Päättäjillä olisi korkea aika päättää mitä haluavat, ja miten se toteutetaan.
... minäkin kyselen. Tällä palstalla ei näytä pidettävän mitään eroa, vaan kaikki meistä ovat samoja mamuja.
Kuka on sanonut että turvapaikanhakijasta tulee automaattisesti työperäinen muuttaja heti kun Suomen raja ylitetään? En ole kuullutkaan moista! - Jussuf
saamiseen kirjoitti:
heillä on ainakin ns lyhyempi versio annettu.
... Suomen tukijärjestelmästä on valtaosa tarkoitettu vain maassa kauan eläneille...
- eiköhän ne
Jussuf kirjoitti:
... Suomen tukijärjestelmästä on valtaosa tarkoitettu vain maassa kauan eläneille...
heille kuulukkin jos on tarkoitus että
Suomi kuuluu edelleen suomalaisille.
- 3.3
http://areena.yle.fi/video/799937
Astroidi on jo saanut tietoa kansan mielipiteistä,
myönnetään että liian pitkälle tämäkin asia
on saanut mennä ennenkuin alkanut asioista
päättäjiä kiinnostumaa. - on kuitenkin
häntä kiinnostanut kun on herännyt unestaan.
- ¸
Thorsin toteamus, että tarvitsemme työpohjaista maahanmuuttoa, koska muuten Helsingissä eivät riitä bussikuskit.
- Koneahtari
ALoittajalla ei nimimerkkiä = viesti ilmoitettu poistoon.
Muistakaa se suomipellet- ole sinulla-
kaan.
Viestisi ilmoitettu poistoon asiattomana.
- Månne Astri tänka så
Jaa, minä tykkä te rupusakki ei ymmärtä hur bra uks somali tuntu inom oss.
Olisko aika hieman terävöittää sekä kieltä että politiikkaa? Facebook sivustoa ehtii kuitenkin tutkimaan.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/86160-facebook-tappouhkaus-thors-tekee-rikosilmoituksen- tämä'kin
asia on näin pitkälle mennyt ennenkuin aletaan
uskomaan että jossain on mätää. - ketä äänestää
tämä'kin kirjoitti:
asia on näin pitkälle mennyt ennenkuin aletaan
uskomaan että jossain on mätää.Jos Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa olisi oikeasti niin vaikeaa kuin turvapaikanhakijat ja monikultturistit puheissaan runoilevat, ei Suomesta turvapaikan saanut ensimmäisenä tekonaan matkustaisi lomalle noihin ”vaarallisiin” maihin.
- sillä,
että uhkaileva kirjoittelu voi yllyttää jonkun tekemään jotakin rikollista, ja on hyvä puuttua asiaan jo varhaisessa vaiheessa. Rikokseen yllytyksestä säädetään RL 5 luvun 5 §:ssä. Tunnusmerkistöjen täyttymiseen vaaditaan kuitenkin jo tapahtunut rikos. Vasta rikoksen tapahtumisen jälkeen yllyttäjäkin voidaan tuomita yllytyksestä. Mitään rikosta ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut, joten rikosilmoitus on siltäkin osin ongelmallinen.
- kiireitä
Ministeri Astrid Thors protestoi nuuskakieltoa vastaan.
- pakolaisille
On se kumma että Katainen haluaa lisää pakolaisia ruokittavaksi ja rahoitettavaksi tänne ja joka paikasta suomalaisilta viedään työpaikat ja elanto ja joka paikasta leikataan. Ei pakolaiselle!!!
- jos ovat
yrittäneet saada läpi sensuurilainsäädäntö, ota siitä ja ko ehdotusten/lainsäädännön tukijoista selville. Pitäkää vaikkapa "nämä ovat tukeneet sensuuria/sananvapauden rajoittamista"-lista blogissa niin, ettei heitä enää äänestetää tai niin, että heistä voidaan tehdä ko. virastolle joukovalituksia (asiallisia sellaisia, missä FAKTOJA)! Muistuta sitten äänistäjiä ja medioita ko. henkilöiden "sensuurointipolitiikasta" , aina viimeistään ennen uusia vaaleja. Faktat, asiallisuus ja esimerkit kyllä purevat!
- todellisuudessa'
Eikö hän todellakaan ole huomannut ettei hänen harrastamallaan turvapaikkapolittikkalla ole kansan tukea? Lisäksi tätä toimintaa on yrittetty perustella mm. tulevalla työttömyydellä. Työperäiset maahanmuuttajat kyllä työllistyvät ilman ertyistoimenpiteitä. Yrityksillä ei ole varaa alkaa pelleilemään työhakijoita valitessa, joten ne ottavat mielestään pätevimmän hakijan eikä siihen vaikuta etnisyydet ym.
- vedotaan
"Kansainvälisen taloustilanteen heikentyessä ei ole näköpiirissä, että Suomessa ryhdyttäisiin laatimaan kattavaa tutkimusta, jossa maahanmuuton kustannuksia selvitettäisiin."
- kaivataan
Aloittakoon Thors siitä että ottaa mamun eduskunta-avustajakseen NYKYISTEN TILALLE, ei siis miksikään "ylimääräikseksi" kiintiömamuksi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731445
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577