Erityisesti nuorilla kuljettajilla on muita suurempi riski jo alhaisilla veren alkoholipitoisuuksilla. Alkoholi vaikuttaa voimakkaimmin niihin kuljettajan taitoihin, jotka eivät ajokokemuksen myötä ole vielä
automatisoituneita.
Johnsonin tutkimuksessa (1996) kuvailtiin tilannetta USA:ssa, jossa 28 osavaltiossa nuorille oli säädetty muita alhaisempi promilleraja (0-0,2). Niissä osavaltioissa olivat seurantatutkimuksen mukaan yöaikana tapahtuneet kuolemaan johtaneet yksittäisonnettomuudet vähentyneet 20 prosentilla.
Adressi promillerajan laskemiseksi http://www.adressit.com/promillerajaa
Nuoret kuljettajat
6
502
Vastaukset 6
- NÄin se on
Ideaa, otetaan promillerajat KOKONAAN pois, koska ne ei välttämättä kerro AJOKUNNOSTA mitään, joka on paaaljon tärkeämpi asia kuin numerot, eikö vaan?
Eli tehdään vaan tienpäällä muutama ajokykyä, tarkkuutta, ja reagointia mittaavaa koetta, tämä kertoo heti ajokunnon, ja palstaa esim liian väsyvyyden yms riskitekiät- Mies66_Vantaa
Ajoin autollani suoralla tieosuudella, vastaan tullut auto ajautui kaistalleni (pakettiauto). Kolari seurasi.
Olen nyt halvaantunut kaulasta alaspäin ja tuo humaltunut pakettiautonkuljettaja hädin tuskin loukkaantui.
En enää koskaan tule ajamaan autoa kiitos hänen.
Kyse ei ole sinun tai minun taidoistani. Kyse on hänen, rattijuopon, kontrolloimisesta.
Poliisille lisää resursseja. - _:_:_:_:_:_:_:_:_:_:
Mies66_Vantaa kirjoitti:
Ajoin autollani suoralla tieosuudella, vastaan tullut auto ajautui kaistalleni (pakettiauto). Kolari seurasi.
Olen nyt halvaantunut kaulasta alaspäin ja tuo humaltunut pakettiautonkuljettaja hädin tuskin loukkaantui.
En enää koskaan tule ajamaan autoa kiitos hänen.
Kyse ei ole sinun tai minun taidoistani. Kyse on hänen, rattijuopon, kontrolloimisesta.
Poliisille lisää resursseja.Jaa, miten pystyt kirjottamaan jos olet kaulasta alaspäin halvaantunut? Kielelläkö? Ei pahalla, mutta näitä provoja vaan tuuppii oleen joka paikassa.
- turhayritttää
nimenomaan suurin riski ole nämä keski-ikäiset miehet jotka koheltavat liikenteessä joko promillet veressä tai vääristyneen omakuvan kanssa (kuvitellaan siis niiden ajovuosien tuoneen enemmän kokemusta kun todellisuudessa). Tuore autokoululainen tuskin haluaa kärähtää ratista ainakaan välivaiheen aikana.
Toki yksi riskiryhmä ovat nämä nuoret, tuoreet korttilaiset, jotka eivät autokoulussa ymmärtäneet ettei liikenteessä ajeta raillia.Miksi sitten vain nuorille laskettaisiin promille rajaa. Voi olla että tuossa tutkimuksessa on perääkin, mutta ei se liikenteessä auta. Juopunut kuski on aina riski oli se sitten 18v tai 80v. Reaktio kyky muuhun liikenteeseen on kuitenkin heikentynyt vaikka ajo taidot olisivatkin paremmat vanhemmalla.
Eli omasta puolesta lasketaan se 0,2 kaikilla tai sitten ei lainkaan.- Miksi ihmeessä?
sfinski80 kirjoitti:
Miksi sitten vain nuorille laskettaisiin promille rajaa. Voi olla että tuossa tutkimuksessa on perääkin, mutta ei se liikenteessä auta. Juopunut kuski on aina riski oli se sitten 18v tai 80v. Reaktio kyky muuhun liikenteeseen on kuitenkin heikentynyt vaikka ajo taidot olisivatkin paremmat vanhemmalla.
Eli omasta puolesta lasketaan se 0,2 kaikilla tai sitten ei lainkaan.Jotain promillerajoa, minua ei kiinnosta yhtään, vaikka joku ajaisi promillen tai puolentoista humalssa kadulla, kunhan hänellä olisi reaktiot, havainnot yms, "selvän" tasolla, eli ymärrätkö, ei ne promillet haittaa mitäänn, se hunalatila haittaa, eli ruvettaisiin vaan mittaamaan näitä asioita eri testein, ja annettaisiin niiden promillejen mittausten olla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571608Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 44456